Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

syyskuu 2016

, , , , ,

Himottaa, himottaa…

28.9.2016

img_20160928_183804

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

img_20160928_183608

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

img_20160928_183529

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

img_20160928_183441

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

img_20160928_183714

Monella kaverilla tai läheisellä on päällään syysflunssa ja kuume. Kuume on minullakin, nimittäin asuntokuume, himottaa ja himottaa. Olen siitä rasittava kaveri. Jos jonkun idean päähäni saan, haluan sen heti ja nyt itselleni. Asunnon kanssa on kuitenkin otettava järki mukaan. On harkittava, mietittävä ja löydettävä juuri se oikea. Se mikä kolahtaa heti ja ensi kertaa tavatessa tulee jo fiilis: WAU, tämä se on. Tätä minä tulen rakastamaan. Samahan pätee myös elämänkumppaniin. Paria olen käynyt jo katsomassa, mutta joku pieni juttu on ollut pielessä. Siis nyt puhutaan asunnoista. Toinen oli vastasaneeratussa pienkerrostalossa sijainnut minikaksio. Oli kiiltävää pintaa, aivan uusi keittiö, aivan uusi kylppäri ja aivan liian matala makuuhuone. Pitkänä miehenä jouduin melkein kumartumaan sinne astuessani, ei jatkoon. Toinen sijaitsi lähellä keskustaa. Putkiremppa tehty, mutta näytti kuvissa paremmalta. Olisi vaatinut jättirempan ja muutaman kymppitonnin, ei jatkoon.

Asuntomarkkinat ne on aikamoista arpapeliä. Itsellä, kun on takana pari hieman öö, ei niin nappiin mennyttä asuntokauppaa. Lahden asuntoa yritettiin aluksi myydä itse. Näin jälkikäteen sitä onkin miettinyt. Kuka ostaisi rivitaloasunnon tämän näköiseltä ukkelilta? Ei auttanut vaikka itse naputteli näyttökylttejä puutyöluokassa ja tarjosi näytössä vaahtokarkkeja. Toinen asunto olikin sitten erokämppä ja nehän myydäänkin sitten lienee nopeasti ”lihoiksi” periaatteella. Ei jääny kovin montaa roposta takataskuun. Nyt yritän miettiä asioita myös enemmän järjellä kuin pelkästään tunteella. Kannattaako ostaa uudehko, kannattaako ostaa remontointu, kannataako ostaa putkirempattu-vai remppaamaton ja ehkäpä tärkein: Mistä se kannattaisi hankkia? Kukapa minua näissä asioissa osaisi auttaa?

Auttaa ja auttaa. Pahimpaan ja akuutimpaan kuumeeseen on auttanut haaveilu miltä asuntoni tulisi näyttämään ja mitä sinne ehdottomasti haluaisin. Värimaailma tulee varmasti noudattamaan valkoista, neonväriä, mustaa, ruusukultaa ja tiiliseinää. Kalustus tulee varmasti olemaan minimalistinen. ”Rautatuolit” kulkevat ehdottomasti mukanani loppuikäni ja niiden seuraksi sopii kuin nakutettu nuoren suomalaisen suunnittelijan Laura Väreen tuotemaailma. Törmäsin noihin aivan sattumalta ja iskivät minuun ihan täysillä. Seinille Erasmuksen, Nikolo Kerimovin ja tietysti Ukkeli Keisterin taulut. Kuvissa sekaisin Lauran tuotteita ja omia mukanani seuraavia väriläiskiä.

Vielä ollaan kuitenkin aika kaukana siitä pisteestä, että pääsisi laittamaan taulut seinille uuteen asuntoon. Vielä ovat muuten laittamatta täällä vanhassakin. Ihan ensimmäisenä tulee tehdä pankkikierros ja kysellä se paras lainatarjous. Se itselleni ja omaan elämäntilanteeseeni sopiva. Vähän kävin jo kartoittelemassa, mutta tuokin täytyy tehdä tällä kertaa järjellä ja harkitusti. Ihan kuten elämänkumppanin valinta. Ei, ei, se vedetään tunteella.

-Esko-

// lauravare.com kuvia ottanut: Chikako Harada, Riikka Kantinkoski A-magazines, Aleksi Tikkala //

Comments (5)
, , , ,

Työsuhde-etuna tarrakuvat

27.9.2016

cof

Taas on tämä aika vuodesta. Saavut opettajanhuoneeseen ja kahvipöydällä on kasassa henkilökunnan koulukuvat. Kauhunsekaisin tunnelmin kaikki kaivavat kasasta omiaan ja lopulta todetaan yhteen ääneen miten vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Siis parempaan suuntaan tietysti. Joissain ammateissa työsuhde-etuihin kuuluu autoedut, yksityinen terveydenhuolto, kuntosalikortit ja saattaapa menestyneet työntekijät lähteä firman kustantamalle lomareissullekin. Me saamme työsuhde-etuna tarrakuvat, mutta myös paljon muuta ja arvokasta.

Paljon puhutaan nykypäivänä opettajien työn kuormittavuudesta ja jatkuvasta kiireestä. Jo minun lyhyellä työuralla olen tämän ilmiön huomannut. Avustajien määrät on vedetty minimiin ja se kirjaamisen määrä, ah sitä vaan tulee lisää ja lisää. Itsekin sain alkupotkun ammatinvalintaani avustajan työn kautta. Saipa siitä lisäpisteitä OKL:n pääsykokeisiinkiin. Moni opettajan ammatin valinnut ystävänikin toimi ennen yliopistopolkua koulunkäyntiavustajana. En ymmärrä, minne ovat kaikki nuoret avustajat kadonneet. Tai ymmärrän, ei heille ole enää työpaikkoja.

Niin, ja se kirjaaminen. Jokainen asia tulee nykyisin kirjata ylös ja se lippusten ja lappusten määrä tässä työssä on loputon. Olisi niin tärkeää, että opettaja voisi keskittyä päätyönään opettamiseen ja aitoon oppilaidensa kohtaamiseen. Koen, että aito keskustelu lapsen kanssa antaa paljon enemmän kuin kirjaaminen. Kirjaaminen vaikkapa siitä, että Petteri heitti Kaisan lenkkarit vessanpönttöön tai Petra huijasi Jussin syömään kastematoja. Itse en varmasti ole paras opettamaan pedagogisesti täysin oikein, en jaksa laminoida jokaista nimikylttiä, en istu tunteja työpäiväni jälkeen työpaikallani, mutta oppilaita osaan mielestäni kohdata oikealla tavalla.

Kastemadoista takaisin kunnon kansalaisiin. Ammattini arvokkaimpiin asioihin kuuluu ehdottomasti se,  jos saat lapsen ja nuoren innostumaan aidosti koulunkäynnistä ja ymmärtämään asian, että koulua ei käydä vanhempia tai opettajaa varten. Koulua käydään omaa itseä varten ja tässä nykyään aika raadollisessa maailmassa koulutuksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Sydäntäni on ihan kauheasti lämmittänyt vanhojen oppilaideni kohtaamiset ja lähetetyt sähköpostit, joiden sanomana on ollut se, että olen saanut omalla erikoisella opetustyylilläni heidät panostamaan koulunkäyntiin. Saanut heidät valitsemaan siellä murrosiän taitekohdassa sen oikean polun. Kannatti siis välillä saapua luokkaan kärrynpyörällä, kannatti seisoa käsillään luokan edessä. Heittäytyä, pistää oma persoona peliin. Peliin, josta haluaa päästää maailman kiemuroihin itseään kunnioittavia, hurtilla huumorilla varustettuja lapsia ja nuoria.

Tarrakuva-arkki tuossa pöydällä ja sen vieressä luokkakuva. Luokkakuva, jossa 24 oppilasta. Mitäköhän heistäkin tulee ”isona”? Toivottavasti kaikki löytävät sen oman ja oikean polkunsa, jolle minä pyrin antamaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat. Toivottavasti he voivat vuosien päästä katsoa kuvaa ja todeta. ” Tuo meitä puolet pidempi rillipää oli kyllä outo äijä. Opettaja, joka oli meidän puolella, oli kaikille tasapuolinen ja antoi reppuihimme hyvät eväät tulevaisuuteen.”

Kuka haluaisi vaihtaa tarrakuvan?

-Esko-

Comments (17)
, , ,

Minusta tuli isä!

25.9.2016

288508_10150276323530480_3064146_o

10386363_10152495868675480_3735674553118577520_nTuomas Kyröltä ilmestyi jälleen loistava teos: Mielensäpahoittaja- miehen työt. Luin sen läpi melkein yhdeltä istumalta ja välähdykset isyystaipaleeltani mukautuvatkin hyvin kirjan tekstiin.

” Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun lapsia ei ymmärretä. Eivät osaa puhua. Eivät osaa käyttäytyä. Eivät osaa pujottaa matoa ongenkoukkuun. Osasitko sinä ennenkuin joku opetti? Ne tarvitsevat työkaluja elämäänsä varten. Kun kalupakki on tarpeeksi täynnä, ne selviävät itse ja ohittavat meidät. Aivan on yksinkertaista, vaikka monesti vaikeaa”

Lapsen kehityksen seuraaminen vierestä on kyllä eriskummallista hommaa. Saat Kätilöopistolla syliisi heiveröisen, huutavan pienen ihmisen. Tärisevin käsin leikkaat napanuoran poikki. Nyt sinulla on sylissäsi ihminen, joka tarvitsee hoivaa, ravintoa, tukea ja turvaa selvitäkseen. Itse hyppäsin isyyden polulle aivan keltanokkana. Ei ollut noin pieniin lapsiin minkäänlaista kosketuspintaa. Oli kyllä samaan aikaan mahtavaa, pelottavaa ja mahtavanpelottavaa. Minusta tuli isä. Vastuullinen vanhempi. Tärkein ihminen maailmassa sen toisen vanhemman kanssa.

” Ensin ne nukkuvat enemmän kuin valvovat. Kasvaminen on ihmisen pennulle sen verran raskasta hommaa. ” Kätilöopistolta saatu ohje, että levätkää aina, kun se on mahdollista olisi tullut ottaa kuuleviin korviin. F veteli aluksi rytmillä, nukunpas päivät ja valvon yöt. Itsehän sitä ei malttanut päivällä nukkua, kun piti ihailla tätä suurta ihmettä, piti hoitaa niitä arkisia hommia, piti tehdä kaikkea muuta paitsi nukkua. Parin kuukauden jälkeen naama oli pelkkää silmäpussia ja tummaakin tummempaa silmänalusta. Aika oli kuitenkin niin hienoa, uutta ja ihmeellistä, että väsymys ei jotenkin tuntunut samalta kuin esim. Omien pahojen unettomuusjaksojen aikana. Vieläköhän tuommoisen ajan tulee elämässään kokemaan?

” Kun on syöty, kiitä muita syöjiä siitä, että ovat jakamassa saman perunakattilan.” Yhteinen ruokahetki on ollut meillä tavoitteena aina. Ihan pienestä pitäen. Nykyajan kiireessä ja hektisyydessä nämä perheiden yhteiset ruokahetket ovat katoavaa kansanperinnettä. On tärkeää istua alas. Rauhoittua työ/hoitopäivän jälkeen. Käydä läpi päivän tapahtumat, ilot, surut, touhut ja tekemiset. On ainakin se yksi hetki, jolloin on aikaa kuunnella mitä perheelläsi on sinulle sanottavana. Oli kyseessä sitten suuri- tai miniperhe. Toivon, että vielä teini-iässä voimme jatkaa tätä perinnettä. Näinköhän vielä isälle kerrotaan iloista tai suruistaan. Jännä nähdä.

” Maitoa pitää räiskäleiden kanssa juoda, ei limppareita eikä mehuja. ” Olen vähän liian höveli ollut näiden herkkujen kanssa. Sen myönnän. Tavoitteena ollut yksi karkkipäivä viikossa, mutta lipsumista on ollut, lipsumista on ollut. Siitä olen kuitenkin tyytyväinen, että limonadeja F ei juurikaan juo. Ikinä kotiimme limppareita osta. Omasta kokemuksesta tiedän, mitä limonadit esim. hampaille tekevät. Kaksitoista reikää hampaissa ei ole kiva homma, varsinkaan niiden paikkailu ja varsinkaan se lopullinen lasku hammaslääkäriltä. F:n limpparihetket on rajoittuneet lentokoneeseen ja spesiaalijuhliin.

” Aina riittää niitä, jotka luulevat, että kovemmalla kurilla saadaan kiltimpiä lapsia ja suorempia yhteiskuntia.” Rajat on oltava. Rajoista on pidettävä kiinni. Vanhempien tulee vetää yhteistä köyttä. Tämä on esimerkiksi eroperheissä ajoittain varmasti hankalaa. Toinen ei välttämättä toimi ihan samojen metodien mukaan kuin toinen. Yleisimmät kismat ja vastakkainasettelut johtuvat juuri näistä asioista. Tai näin ainakin itse olen kokenut. Huhujen mukaan tähtipariskunta Brad Pitt ja Angelina Joliekin erosivat hyvin suurien kasvatusristiriitojen takia, siis huhujen mukaan. Itse olen isänä rento tyyppi. Heittäydyn tilanteisiin ja hulluttelen. Itse luulen, että lämpimällä sylillä, turvallisuudentunteella, aidolla osallistumisella ja kännykän sulkemisella saadaan kiltimpiä lapsia. Ajoittain annan liian helposti periksi ja tässä on minulla vielä parannettavaa, paljonkin.

” Nykyisin nuoriso nukkuu koulussa ja valvoo yökaudet, koska maailmanlaajuisessa tietoverkossa tapahtuu toinen elämä. ” On siinä tietoverkossa paljon hyviäkin puolia, todella paljon. Se on tuo tietoverkko vaan jotenkin niin kiehtova asia. Ipadihan toimii tarvittaessa oikein hyvänä lastenhoitajana jo viisivuotiaalla. Kyllä, itsekin olen tähän useasti syyllistynyt. Jo viisivuotias osaa käyttää noita vempeleitä todella taitavasti ja ilman rajoittamista olisi helposti monta tuntia putkeen pädillä. Tämä on asia, johon varmasti tulen palaamaan vuosien kuluessa todella paljon. Useasti sitä onkin pohtinut kuinka tehdä tuo asia mahdollisimman järkevästi. En halua, että lapseni käsi kasvaa kännykkään kiinni jo alakouluikäisenä. Kyllä, on kiipeily ja hippaleikit parempi vaihtoehto koululaiselle.

” Pianhan lapset ovat syntymänsä jälkeen jo kahdeksan. Yöitku helpottaa, kaatuneiden maitolasien siivoaminen helpottaa, pikkuihmisestä alkaa olla enempi hyötyä kuin rasitetta. Ihminen on niin tehty, että se unohtaa raskaan ajan, kun raskas aika päättyy. ”

Näinhän se menee. Näinhän se todellakin menee. Lukekaa muuten kirja. On hyvä.

-Esko-

Lainaukset kirjasta: Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittaja-miehen työt. WSOY 2016.

Comments (4)
, , , , ,

Taas mennään!

23.9.2016

Ykkönen oli hyvä. Kakkonen oli hyvä. Nyt on kolmannen Eskon lenkkikerhon aika. Syksyinen pimenevä ilta. Hieman jo hengitys höyryää. Merenrantamaisemat. Ympärillä toivottavasti hyvää seuraa. Eikö kuulosta aika passelilta?

Eli tule mukaan lenkkeilemään. TORSTAINA 29.9 KELLO: 18:00 MUNKKINIEMEN LIPPAKIOSKI.

Ottakaa kaverit messiin ja liikkeelle!!

-Esko-

P.S Käykäähän osallistumassa sivubannerissa sijaitsevaan lukijatutkimukseen. Kaikkien vastanneiden kesken arvontaan kaksi Iittalan 100 euron lahjakorttia.

Comments (2)
, , , , , ,

Onhan tämä nyt välillä ihan perseestä!! vol.2

22.9.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aikaisemmin kirjoittelin samantyyppisen jutun hieman eri kulmalla. Otsikko sopi tähänkin, joten vedetään vol.2 ja omat töhöilyt. Noniin, laitetaanpa se Rainbow Dash tuohon pöydälle odottamaan. Siinä se sitten tököttää, että muistetaan varmasti ottaa mukaan lelupäivään. Lelupäivä, tuo lapsen lempparipäivä ja vanhemmalle ajoittainen painajainen. Puhelin herättää ajoissa. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Hoitovaatteet viikattu valmiiksi tuolille. Aamiainen odottelee jääkaapissa ja omat aamukahvit ladattu valmiiksi keittimeen. Verhon raosta pilkottaa jo aamuiset upeat auringonsäteet.

Napsautan kahvinkeittimen päälle. Minuutti ja keitin savuaa ja pitää kauheaa meteliä. Unohdin lisätä vettä. Jää kahvit juomatta. Tipautan Berocan kuppiin ja odottelen vitamiinipommini valmistumista. Odotellessa menen vessan peilin eteen höyläämään viikseni kuntoon. Ensimmäinen veto ja ammottava haava huulessa. Kyllä, vaikka olisi kuinka kiire on hyvä käyttää partavaahtoa. Ei ole laastareita, joten teippaan Claes Ohlsonin teipillä vessapaperin palan naamaani. F syö rauhassa omaa murolautastaan ja ihmettelee tämän kaistapään toimintaa.

Berocca, tuo punainen aamujen pelastaja poreilee valmiina lasissa. Nappaan sen käteeni ja menen laittamaan työavaimia kaulaani. Astun matkalla F:n leikeistä jääneen ponien teräväkulmaisen karkkiautomaatin päälle. Varmaan tiedätte sen pistävän kivun, joka jalkapohjaan iskee. Kivusta aiheutunut terävä hyppy ilmaan ja samalla tuo poreileva aamujeni pelastaja lentää lattialle ja osittain tietokoneeni päälle. Onneksi kone toimii ja mahdollistaa tämän unelmapäiväni muistiin kirjaamisen. Ei se meinaan vielä tähän päättynyt.

F hakee pyyhkeen ja auttaa isäänsä kuivaamaan vitamiinipommia lattialta. Kurkkaan kelloa ja olemme jo viisitoista minuuttia peruslähtöaikaa jäljessä. Kiiruhdamme autoon ja puolessa välissä matkaa päässäni syttyy lamppu. Punainen lamppu. Se Rainbow dash jäi sinne pöydälle tököttämään värikkäässä tuuheassa harjassaan. Yritän korjata tilannetta ja antaa peruutuspeilissä roikkuvaa Kaustis-lelua mukamas hauskana faijana tilalle. Asia konkretisoituu pienen ihmisen päässä ja kyllä. Katastrofi. Emme kerkeä enää kääntyä, joten lapseni joutuu menemään lelupäivään peruutuspeilistä irrotetun Kaustisen kanssa. Kyllä tuli isälle huono omatunto.

Hirveä tunne jättää pikkumimmi pahalla mielellä hoitoon. Ja pahalla mielellä täysin oman kiireen ja epäonnistuneen aamun takia. Kurvaan työpaikan pihaan ja yöllinen kylmyys on yllättänyt samalla parkkipaikalla olevan punaisen auton ikkunat. Ei ollut kuski jaksanut raaputtaa ikkunoitaan ja meinaapa peruuttaa suoraan kylkeeni. Onneksi refleksit toimivat ja vältän kolarin. Tässä vaiheessa suustani pääsee jo muutama voimasana. Siitä sitten työpäivän viettoon mukavan ja onnistuneen aamun johdattamana.

Kurkkaan itseäni peilistä ja siinähän roikkuu edelleen musta ilmastointiteippi ja vessapaperin palanen. Onneksi vuoto on sentään tyrehtynyt. Tyrehtynyt oli myös työpaikkamme kopiokone, joten suunnitelmat uusiksi ja ovenkahvapedagogiikka käyttöön. Tunnit rullaavat mukavasti ja mukavasti rullaa myös oppilaiden juoksuaskel, kun suoritamme valtakunnallista Move-testiä koulumme kentällä. Testi tehdään tarkan äänimerkin mukaan ja tuo äänimerkkihän lakkaa toimimasta kaksi kertaa testiä suorittaessamme. Elikkäs se siitä testistä. Ensi viikolla uusi yritys. Ruokailu ja ruokana perunapurjokeittoa. Miten juuri tämmöisenä päivänä on perunapurjokeittoa? Itse syön kyllä suuren lautasellinen ja on todella maukasta. Ei kuitenkaan ihan jokaisen pikkuhepun lempiruokaa. Maistaa pitää. Kyllä, maistaa pitää sanon ainakin viisitoista kertaa. Aika moni tekee mukamas huomaamattani lusikallaan legendaarisen ympärilautastanäyttääsyödyltä-klassikon.

Työpäivä pulkassa ja pikkuheppu kyytiin. Onneksi liukumäestä syliin juoksee iloinen mimmi. Yritän koko ajan vältellä kysymystä kuinka meni lelupäivä. ”Kerroin siinä lelupiirissä, että isi otti sen aamulla peruutuspeilistä.” Justjust. Maailman parhaan isän palkintoa odotellessa kurvaamme kotiin. Nopea tankkaus ja kohti uimakoulua. Uimalasit jäävät roikkumaan kylppärin patteriin. Eihän tämä ole enää todellista, totean mielessäni. U-käännös ja lasit kyytiin.

Iltapala, iltasatu, iltapusut ja rauhoittuminen. F nukahtaa viereeni ja itse saavun vielä koneelle. Mitä nyt siinä matkalla potkaisen vielä lattialle unohtuneen täyden kaakaolasin lattialle. Oli pakko ottaa kuva ja ikuistaa. Noniin, uusi yritys. Rauhoittuminen ja nyt pääsen saapumaan koneelle kaakaot siivottuani. Avaan Facebookin ja nyt menee Zuckerberg jo v#####n puolelle. ”Haluatko jakaa muistosi neljän vuoden takaa?” Makaan kuvassa tippaletku kädessä Lahden Akuutti-24:ssä. Juuri revennyt akillesjänne korismatsissa. En halua jakaa. Haluan unohtaa tämän päivän ja käpertyä F:n viereen peiton alle. Eihän tämmöiselle päivälle voi, kun nauraa. En valita, huomenna kaikki on paremmin.

Miten kaikki voi sattua samana päivänä, miten?

-Esko-

Comments (27)
, , , , , ,

Tee joku toinen onnelliseksi

21.9.2016


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteistyössä: Zadaa ja Suomen Blogimedia

Muutto. Siinä olisi ollut se mahdollisuus. Siinä olisi ollut mahdollisuus pakata uuteen asuntooni mukaan vain ne luottovaatteeni ja ne joita tiedän varmasti käyttäväni. Toiseen tai toisiin pusseihin olisi voinut pakata ne, joita en itse enää käytä, mutta osuvat varmasti jonkun toisen vaatekaappiin. Vaatteita ostelen todella paljon ja tuo niin paljon puhuttu Konmari-menetelmä ei ole tämän miehen mieleen piirtynyt millään tavalla. 30 neliön yksiössä asuvana voisi joku kyllä sen kirjan minulle lukea, vaikkapa iltasaduksi.

Kirpputoreja harrastin ennen lähes säännöllisesti. Myyntimielessä enemmänkin. Aina sinne lähtiessä mietti, että ei kukaan näitä miesten kamppeita sieltä osta, mutta joka kerta tuo olettamus murtui. Kengät ym. oli viety käsistä jo ennenkuin ne oli kunnolla kerennyt edes esille laittaa. Kirppareissakin on vaan niin paljon eroja. Joissain paikoissa vyölaukussani saattoi olla satoja euroja ja joissain vyölaukku oli tyhjä ja hyvä, että pääsi omilleen pöytävuokran jälkeen. Myynti-ideologiani on aina ollut, että ”tee joku toinen onnelliseksi” . Eli myyn laadukasta tavaraa halvalla ja yritän mahdollistaa jollekin ihmiselle hyvän mielen kaupan. Ajoittain kuitenkin ärsytti se tinkiminen. Jos myyt Makian talvitakin kympillä, niin joku vielä tinkaa siitäkin. Saisinko yhdeksällä eurolla? Ah, tietysti saat. Kirppareilla en ole hetkeen käynyt ja enpäs menekään, koska sain kuulla tästä Zadaa-applikaatiosta. Zadaa oli suunnattu aikaisemmin vain naisille, mutta onnihan tässä potkaisi. Nyt sieltä löytyy myös miesten vaatteita ja toivottavasti koko ajan enemmissä määrin.

Zadaan avulla on helppo löytää itselleen juuri oikeankokoisia ja oikeanhenkisiä vaatteita. Palvelu mahdollistaa ”tekstiilikaksosten” vaatekaappien synkronoinnin. Kirjautuessasi syötät kenttiin omat  tietosti vaatekoosta, tyylitoivestasi, rinnanympäryksen kautta farkkukokoosi. Ihan strategisimmat mitat voit kuitenkin pitää omana tietonasi, halutessasi. Kokosi ja tietosi syötettyäsi palvelu etsii juuri sinulle parhaita mahdollisia vaatekappaleita. Timantin löytyessä teet pankkikortillasi maksusuorituksen ja odottelet paketin saapumista lähimpään Matkahuollon pisteeseen, joita ovat R-kioskit, Siwat, Valintatalot ym. Löytyy siis varmasti melkein jokaisen lähettyviltä. Itse juuri parhaillaan odottelen ostamaani hieman lämpöisempää kauluspaitaa saapuvan tuohon viereiselle ärrälle. Tulispa jo, koska sieltä se syksy taas saapuu. Yhtäkkiä ja yllättäen.

Nyt minäkin karsin, nyt minä todellakin karsin. Zadaa tekee siitä niin helppoa. Kaiken voit hoitaa puhelimellasi. Napsaiset kuvan ja eikun myyntiin. Eilen laitoinkin jo ensimmäisiä vaatteitani esille ja heti syntyi kauppoja. Tuli hyvä mieli. Kuljetuksestakaan ei tarvitse huolehtia, koska Zadaalla ja Matkahuollolla on sopimus. Kunhan heittää paketin lähimpään Matkahuollon pisteeseen ja toivoo, että vastaanottaja avaa sen hymy huulillaan. Hymy huulille toivottavasti tulee jollekin, koska nyt päätin laittaa todellisen klassikon, eli lintupaidan myyntiin. Tämä ei ollut helppo päätös, ei todellakaan. Kovasti lupailin, jotta  tuosta paidasta en koskaan luovu. Menköön nyt. Hienon kotimaisen sovelluksen kunniaksi. Tehköön se jonkun ihmisen iloiseksi. Niin, ja lähtipä sinne yksi paita, joita on olemassa tasan yksi koko maapallolla. Lataa appi täältä (App Store ja Google Play). Menehän tarkastamaan Eskon erikoiset!!

Vaatekaapit kiertoon, tai sisältö ainakin!

-Esko-

 

Comments (6)
, , , ,

Todellinen taistelija

19.9.2016

Taistelija. Ei voisi paremmin tuota miestä kuvailla. Taistelija oli koripallokentällä. Pienestä koostaan johtuen joutui tekemään vielä sen yhden pykälän töitä enemmän kuin joukkuekaverinsa. Ja Mika todellakin teki. Jo ensimmäisistä yhteisistä harjoituksista lähtien tuli selväksi, että tämä mies ei luovuta eikä anna periksi. Kentällä antoi aina kaikkensa ja taidettiinpa siellä muutaman kerran ottaa yhteenkin. Pukkarista lähdettyämme kaunat unohdettiin. Asuimme samassa suunnassa, joten menimme lähes aina treeneistä samaa matkaa kotiin ja välillemme syntyi side. Side joka onneksi on säilynyt näihin päiviin asti.

Joensuun ajoista parhaiten mieleeni on jäänyt seuraavia asioita: Voittamamme miesten koripallon Sm-sarjan pronssimitalit, joita Mikan kanssa fiilistelimme koko seuraavan viikon. Useat ja useat illat, jolloin pelasimme minihuoneessani vanhalla PC:llä mäkihyppypeliä. Kerrankin Mika saapui ovelleni iltakymmenen aikaan ihan vaan yrittääkseen uutta mäkiennätystä lentomäessä. Yksi asia, jossa Mika ei ainakaan noihin aikoihin antanut kaikkeaan oli siivoaminen. Tulen aina muistamaan heidän kimppakämppänsä keittiön. Se oli noooh, ei niin siisti.

Tulen myös aina muistamaan hetken, kun veljeni soitti eräänä kesäisenä päivänä. Soitti ja kertoi veneonnettomuudesta, johon Mika oli joutunut. Kyllähän se pysäytti ja kunnolla. Menimme katsomaan Mikaa noin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen. Siellä se ukkeli makaili sairaalan pedillä. Puhekykynsä menettäneenä ja toinen puoli kropasta ei toiminut. Silti, todella vaikeasta tilanteesta huolimatta Mikasta huokui usko tulevaan ja usko selviämiseen. Hän vastaili kysymyksiimme nostaen peukkua ylös. Muistan vielä, kertaakaan ei peukku alaspäin osoittanut.

Alkoi taistelu. Taistelu, joka kuulostaa lähes uskomattomalta. Viime kesänä Joensuussa ollessani kävimme Mikan kanssa pitkästä aikaa syömässä. Siihen kaveri polkaisi omalla fillarillaan omasta asunnostaan. Siinä  me jutusteltiin varmaan parisen tuntia. Siinä hetkessä tuli taas mieleen tämä tuttu lause: Pienistä asioista ei tulisi valittaa. Ei ole Mika kertaakaan ainakaan minulle tilannettaan valittanut. Hänelle tämä oli uusi alku elämässään. Elämässään, jossa hän haluaa auttaa ja rohkaista muita ihmisiä. Mika, olet mahtava jätkä. Ja se lentomäen mäkiennätys on muuten edelleen nimissäni.

-Esko-

// Kuva: Mika Piironen //

Comments (8)
, , , ,

Irti pyörteestä!

15.9.2016

14329150_10209846043409163_511719936_oKirjoitus jatkaa eilisellä teemalla. Kaikesta selviää, olkoon se näiden tekstien lyhyt ja ytimekäs sanoma. Isku vasten kasvoja, tulevaisuus uusiksi, matto lähtee jalkojen alta oikein isoimman kaavan kautta. Pieni tyttö mukana kuvioissa, jonka elämää ei saisi liikaa hetkauttaa. Tottakai se hetkahtaa, mutta millä tavalla ja kuinka paljon, on vanhempien käsissä. Tässä lähtötilanne, joka veti tämän miehen keskelle pyörrettä. Pysäyttämätöntä pyörrettä. Asioita vilisi silmien ohi ja itse pyrit pitämään edes jollain tavalla laidoista kiinni. Oli pakko päästä irti pyörteestä ja itse en siihen kyennyt. Onneksi ystävät ja erinäiset tahot tekivät sen mahdolliseksi. Tuohon mustaan pyörteeseen en halua enää koskaan joutua. Jos joudun on minulla nyt paremmat työkalut raivata tieni ulos sieltä.

Pitkästä aikaa palailin blogini alkuaikojen todella diippeihin kirjoituksiin. Kirjoittaminen oli yksi keino kiristää otetta laidoista ja yrittää suojata kasvoja pyörteen aiheuttamista haavereista. Joku silloin laittelikin palautetta, että olisiko pitänyt hieman harkita blogin aloittamista tuossa mielentilassa ja elämäntilanteessa. Olisiko? Mielestäni ei ja yhtäkään kirjoitusta en kadu. Jokainen kirjoitus on aito omassa raadollisuudessaan. Jokainen kirjoitus on minulle tärkeä ja on ollut upea huomata kuinka paljon ne ovat antaneet ihmisille. Ne viestinne ovat olleet todella tärkeitä ja vertaistukea on toivottavasti saatu puolin ja toisin. Elämä ei aina ole Gladen tuoksukynttilöitä ja pehmeitä vilttejä. Elämä on välillä todella karua ja kylmää. Sen halusin myös tuoda avoimesti esille.

Eilen sivusin myös eron aiheuttamaa häpeän tunnetta. Itselleni se oli tiukka paikka. Tämä sosiaalinen ja eloisa mies olikin yhtäkkiä yksiössään. Ikkunan edessä roikkui pinkki ja harmaa verho. Lattialla matto, jolla pelasimme kuukausi sitten kolmistaan Afrikan tähteä. Otsassa oli leima: eronnut. Eronnut mies, joka maksaa elatusmaksuja. Tuntui, että sosiaalinen statukseni oli pommitettu palasiksi. Eihän sitä ollut mihinkään pommitettu. Itse pommitin itseäni ja mietin liikaa mitä muut nyt minusta ajattelevat. Varmasti ajattelivat, että Esko elää elämänsä tiukinta vaihetta. Autamme häntä parhaamme mukaan. Hän on tehnyt kaikkensa, hän on hyvä jätkä ja hän varmasti tulee ulos tuolta mustasta ja synkästä pyörteestä. Vahvempana kuin koskaan.

Toivottavasti tuolta pyörteestä irroittautuminen antaa uskoa edes yhdelle ihmiselle. Antaa fiiliksen, että kaikesta selviää vaikka mieli olisi kuinka musta ja kaikki tuntuu täysin merkityksettömältä. Antaa kipinän ja rohkeuden hakea apua. Jos olet täysin umpisolmussa, niin joku sen osaa aina avata. Oli se sitten paras ystävä, äiti tai kiharatukkainen psykiatri. Elämä on erikoinen. Elämä on lohdullinen. Elämä on mahtava. Täällä eletään vain kerran ja loppuelämäni pyrin elämään niin mahdottoman onnellisesti. Tämä kulunut kliseinen lause on niin totta: Se mikä ei tapa, vahvistaa. Vahvistaa ja vapauttaa!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (6)