Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

lokakuu 2016

, , , ,

Voiko joku olla kaunis, jos hän on kaunis, mutta paha?

31.10.2016

sdr

Marraskuu huomenna ja kellot siirtyivät. Keskiviikoksi luvattu lumimyräkkää. Kunpa se tulisikin lumena eikä kaiken kastelevana ärsyttävänä loskana. Viikot hurisevat kamalan nopeasti. Viime viikko olikin todellinen Eskon mediaviikko. Marja Hintikasta, Seiskan kautta Iltalehden nettiin, kaikennäköistä. Mediasta ja netistä tulikin mieleeni, että nämä netistä löytyvät linkit on laitettava jakoon tänne bloginkin puolelle. Näistä sarjoista on varmasti iloa opettajille, vanhemmille, pohdiskelijoille…

FANNY

Yle Areenasta löytyvä 28-osainen nuorten draamasarja. Sarja kertoo 11-vuotiaasta Fannysta. Fanny on todella hyvä sarja. Kuuntelin, kun uuden opetussuunnitelman myötä myös ruotsin opetus on ajankohtaista jo alakoulussa ja opehuoneessa keskusteltiin tästä sarjasta. Bongasin sarjan nimen heidän keskustelustaan ja katsoin muutaman jakson kotonani. Sarjaa voi hyvin käyttää myös opetuksen tukena. Kotona tai koulussa.

Sarjaan on hienosti upotettu teemoja, jotka liikkuvat 10-11 vuotiaiden ihmisten maailmassa. Ihastumisia, bestiksiä, vaikeuksia, onnistumisia, pohdintoja. Hyvin yleinen kysymys luokassani onkin ollut: Milloin ope katsotaan Fannya? Suosittelen. 5/5

AJATTELEN SIIS OLEN

Sarjassa on haastateltu 8-12 vuotiaita lapsia ja heitä on haastettu pohtimaan erilaisia filosofisia kysymyksiä. Sarjaa on rikastettu piirustuksilla ja toteutus on todella onnistunut. Kollegani vinkkasi tästä sarjasta minulle. Ajattelen, että katsonpas yhden jakson nopeasti läpi. Enpäs katsonutkaan yhtä, vaan katsoin kaikki. Lapset pohtivat ja ajattelevat asioita todella rikkaasti ja ohjelmaa katsoessa haastaa väkisin itseäänkin pohdiskelemaan erilaisia kysymyksiä. Esimerkiksi: Voiko joku olla kaunis, jos hän on kaunis, mutta paha? Millainen maailma olisi, jos kaikki olisivat samanlaisia? Voiko ajatella kahta asiaa samaan aikaan? Saanko valehdella, jos hyödyn siitä, mutta en vahingoita ketään? Minne ihminen päätyy, kun se kuolee?

Näihin kysymyksiin ei ole oikeaa vastausta. Ja vastauksia on varmasti ihan yhtä monta, kun on vastaajiakin. Suosittelen. 5/5

Pipo silmille ja pohdiskelemaan. Syysilta. Kynttilät. Ajattelen siis olen. Ei aina mitään Netflixejä.

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho, paita: DannyWu //

Comments (4)
, , , , ,

Selätä se peikko, se negaatiopeikko ja hyppää onneen!!

30.10.2016

unspecified-1Hetkiä, hetkiä elämässäni, kun on tehnyt mieli hypätä ilmaan ja huutaa. Huutaa onnesta ja onnistumisesta. Jonkun minulle tärkeän tavoitteen saavuttamisesta. Jos johonkin jaksaa uskoa ja tekee töitä sen eteen. Saattaa se jopa onnistua. Tätä yritän toitottaa usein myös oppilailleni.

  • Miesten korisliigan pronssimitali Joensuun Katajassa.

Vuosi oli 2001. Hain Joensuuhun opiskelemaan erityisryhmien liikunnanohjaajaksi, ja pääsin. Samalla reissulla kävin try outeilla Joensuun Katajan miesten koripallojoukkueeseen. Niinivaaran koulun korit olivat minulle suotuisat ja kolmen pisteen heitot upposivat kovalla prosentilla. Pääsin mukaan joukkueeseen.

Erityisryhmien liikunnanohjaajaksi halusin, koska työskentelin kymmenen kesää lievästi kehitysvammaisten liikuntaleireillä ohjaajana ja se työ oli niin mukavaa ja palkitsevaa. Vuosi Joensuussa oli ikimuistoinen ja tähtihetkenä kaulaani pujotettiin kauden päätteeksi korisliigan pronssimitalit.

  • Onnistuminen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeissa.

Työskenneltyäni kolme vuotta koulunkäyntiavustajana tulevaisuuden ammattini oli jo selkeytynyt päässäni. Entinen jääkiekkokaverini oli hakenut jo aiemmin Kajaanin ja vinkkasi minulle, että siellä on suotuisat pääsykokeet ja sisäänpääsy voisi olla minullekin mahdollinen. Tein avoimessa yliopistossa opintoja ja valmistauduin kokeisiin huolella.

Se hetki, kun postiluukusta tippui iso paksu kirje, lupasi jo todella hyvää. Avasin kuoren ja se oli hyväksymiskuori. Se avaus onkin sitten sanellut todella paljon tulevaisuuttani. Pienestä on asiat kiinni.

  • Hyväksytty siirtohakemus Helsingin yliopiston maisteriopintoihin.

Tein Kajaanissa opintoja todella kovalla tahdilla. Kiitos silloiselle tyttöystävälleni. Ilman häntä en varmasti olisi tässä juuri nyt. Suoritin kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi. Olin aina haaveillut opiskelusta Helsingin yliopistossa ja hain siirtoa. Sieltäkin postiini saapui hyväksymiskirje. Oli aika muuttaa Kajaanista Helsinkiin ja Stockmannin naapurin. Voihan voi, se oli hurja ensimmäinen kesä.

  • Valmistuminen kasvatustieteen maisteriksi 2010.

Korkeakoulututkinto takataskussa. Seisoin Porthanian juhlasalin rivissä. Kädessäni maisterin paperit ja vähän nuhjuuntunut ruusu. Menimme vanhempieni ja silloisen tyttöystäväni kanssa syömään Nepalilaiseen ravintolaan. Muistan vielä. Tyttöystäväni lähti oksentamaan kesken ruokailun ja sepä onkin hyvä aasinsilta seuraavaan tähtihetkeen.

  • Tyttäreni syntymä joulukuussa 2010.

Taksi pihassa. Kuski sytyttää vielä punaisen Marlboron. Avovaimoni makaa taksin takapenkillä hyvinkin tuskaisena. Pakko oli sanoa kuskille, että voitko tumpata tupakkisi, tai kohta leikitään yhdessä kätilöitä keskellä vilkasta Hämeentietä.

Kätilöopisto, kello noin 15. Sylissäni pieni paketti. Paketti, jonka vapautin maailmaan ja katkaisin tärisevin käsin napanuoran. Paketti, joka seuraa minua koko elämäni. Paketti, joka todellakin on ”fragile”. Maailman arvokkain paketti. Paketti, jolla tulee aina olemaan kaksi postiosoitetta.

  • Viran saaminen Vantaalaisesta alakoulusta.

Nykyisessä hyvin epävarmassa taloustilanteessa voin olla todella onnellinen, että minulla on virka. Virka tuo turvaa tulevaisuuteen ja tililleni tipahtaa varmasti kerran kuussa korvaus tehdystä työstäni.

Muistan virkahaastattelupäivän todella tarkasti. Lähdin ajamaan Lahdesta. Oli talven pahimpia lumimyrskypäiviä. Astuin rehtorin ja johtoryhmän eteen. Pyyhkäisin ylimääräiset lumet olkapäiltäni ja annoin mennä. Haastattelutilanne oli todella rento ja onnistunut. En ollut miettinyt mitään valmiiksi ja se saattoikin olla avain onnistumiseen. Rennolla otteella, omana itsenä mentiin ja nyt tuohon samaan osoitteeseen saatan ajaa kymmeniä vuosia eteenpäin.

  • Ruisrock 2016.

Aurinkoinen perjantaipäivä. Seison hyvän ystäväni kanssa Niittylavan edustalla. Kädessäni kylmä virvoke. Ympärillä hyväntuulisia ihmisiä ja musiikki raikaa esiintymislavalta. Kaverini kysyy minulta, että Esko mikä on fiilis? Se hetki ja se tunne.

Se oli hetki, jolloin ensimmäistä kertaa koin ymmärryksen, että olen voittanut kuukausia kestäneen eromasennuksen. Olin selättänyt sen peikon, joka korvaani toitotti negaatiota. Peikko joka heitti päälleni katkeruutta ja kaipuuta. Nyt se peikko koki tappion. Koki tappion onnelle ja vapauden tunteelle. Ymmärsin Ruisrockin auringon alla, että ei minulla ole hätää. Minulla on kaikki hyvin. Olen elossa ja hengitän. Hengitän itse ja yksin. Hengitän itse, ajoittain kaksin. Hengitän itse, joskus kolmistaan.

Millaisia tähtihetkiä mahdetaan elämääni vielä maalailla? Milloin teidän on tehnyt mieli hyppiä ja huutaa? Ilosta ja onnesta.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-Esko-

P.S Tänään tulee muuten Marja Hintikka Live uusintana. TV2 kello 22.05.

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (5)
, , , ,

Anteeksi, haluatteko istua?

29.10.2016

Tänään raitiovaunussa koin hetken, jotta kyllä oikein tuli kurja mieli. Miten täällä maailmassa tulisi toimia, jottei aina jonkun mieltä pahottaisi? Tuntuu, että toimit kuinka vain, niin aina se on jonkun mielestä väärin. Jos olet kiltti ja kohtelias ymmärretään se helposti väärin. Jos olet pahalla päällä ja välinpitämätön, on pelisi jo lähtökohtaisesti pelattu.

Vierailin tänään Kirjamessuilla ja olipa suositut messut. Matkustin sinne ratikalla ja vaunu oli täysi. Meilahden kohdalla kyytiin hyppäsi iäkkäämpi henkilö. Kohteliaana miehenä pyrin aina tarjoamaan paikkoja vanhemmille ihmisille ja näin toimin tälläkin kertaa. ” Anteeksi, haluatteko istua?”, kysyin kohteliaasti. ” Siis, mitä sinä kysyit?” ” Niin, että haluatteko istua?” Tässä vaiheessa huomasin, että nyt joko saan läppäisyn poskelle tai vähintään desibelit tulevat nousemaan melkoisesti. ” Näytänkö minä niin vanhalta, etten muka jaksa seisoa, näytänkö? Kyllä minä jaksan seisoa!!” Tuli hyvin voimakkaalla äänellä. ” Ok, anteeksi, että kysyin.” Onneksi tässä vaiheessa oli helppo tukeutua Huaweihini ja uppoutua sosiaalisen median kiemuroihin.

Paluu kesään ja Kumpulan maauimalaan. Kesän ensimmäisia todellisia hellepäiviä. Iloisia lapsia allas täynnä. Istuskelin altaan reunalla ja kuuntelin vierustovereideni keskustelua. Onhan tämä nyt ihan hirveetä, kun on näin kuuma. Meidänkin Paavolle jouduttiin tuommoinen UV-uima-asu ostamaan ja se rasvaus. Ei ne pysy paikallaan ja nyt on rasvassa eteisen uusi lipastokin. Joo, siihen se heti kätensä länttäsi. Ja ei tässä uimalassa yhtään varjoisaa paikkaa ole missään. Seuraava viikko ja luvattu aurinkoista säätä, mutta onkin pilvinen päivä. Taas on pikku-Paavo altaassa ja kuuntelen samojen henkilöiden keskustelua. On tämä nyt ihme homma. Ihan hirveän kylmä täällä ja aurinkoa luvattiin. Varmasti kohta lähdetään pois. Ei täällä uimalassa yhtään lämmintä paikkaa ole missään.

Onkohan tässä maailmassa olemassa semmoista asiaa, josta ei joku mieltänsä pahottaisi? Minä kyllä jatkan vanhemmille ihmisille paikkojen tarjoamista, vaikka saisin iskun kävelykepistä vasempaan pohkeeseeni. Ja Pekka Pouta, lupaile vain sitä aurinkoa. Paavon UV-asu on varmasti luotettava ja se rasvaläntti lähtee ihmesienellä.

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Comments (6)
, , , , , ,

Makea, kirpeä, yllätyksellinen ero vai vetelä huuma?

27.10.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailin maanantaina Marja Hintikka Liven lähetyksessä. Lähetyksen ohessa järjestettiin myös erojuhlat. Juhlat, joissa itse en juhlinut eroani, todellakaan. Siinä ei ollut, eikä ole mitään juhlittavaa. Itse juhlin siitä puolen vuoden helvetistä selviämistä ja uutta alkua. Uutta ja toivottavasti valoisaa elämää. Juhlissa oli tarjolla Annin uunissa– blogin Annin tekemä erokakku. Makea, kirpeä ja yllätyksellinen ero oli kakun nimi. Hienosti nimetty ja kakun nähtyäni mietin ensinnäkin, että miten joku pystyy tuommoisia tekemään? Kakussa oli kaksi puolta tumma ja pinkki. Itse upotin veitseni pinkkiin puoleen. Kuvastaa paremmin tämänhetkistä fiilistä. Ja maku. Noh, taivaallinen. Marjan kysyessä miltä maistuu, pääsi suustani sana: Vapauttavalta.

Vapauttava on olotilakin ja se tuntuu hyvältä. Viime viikolla tuli palattua puolen vuoden aikaisiin tuntemuksiin. Joku kysyikin, että eikö ole jo tämä asia käsitelty? On varmasti osittain, mutta kun blogia elämästään kirjoittaa, nousee asia varmasti kirjoituksiin vielä tulevaisuudessakin. Ja vapautuneen olotilan johdattelemana asioiden kirjoittaminen ja avaaminen on huomattavasti helpompaa. Eikä minulla ole kirjoituksissani tarvetta ketään syyllistää tai piikittää. Omista tunnoistani avoimesti puhua ja kertoa kuinka positiivinen ja sosiaalinen ihminenkin voi tarpeeksi kovan vastoinkäymisen sattuessa muuttua ilottomaksi, kalpeaksi haamuksi.

Hirveästi olen ohjelman jälkeen saanut palautetta kuinka rohkea olen ja kuinka on hienoa, että myös mies uskaltaa tuoda julki kipeitä tuntemuksiaan. En pidä itseäni mitenkään erityisen rohkeana. Aiemmin olen ollut ihmisenä hyvinkin sulkeutunut ja ongelmia kohdatessani olen vain puskenut hymy huulilla ihmisten ilmoilla. Tämä prosessi sai minut ymmärtämään, että tunteitaan ei voi eikä tarvitse piilottaa. Ihmiselle voi tapahtua mitä vain ja haluan olla esimerkkinä ihmisille, että kaikesta selviää ja apua täytyy uskaltaa pyytää. Sitä varmasti saa, ihan varmasti. Rohkeutta on hakea apua ja mitä nopeammin asiat ja solmut aukeavat, on tulevaisuus paljon helpompaa.

Ihmissuhteethan ovat elämässä äärimmäisen suuria asioita ja kyllä minä sen myönnän. Tottakai minä haluan ihmissuhteen elämääni. Mielummin minä kirjoittaisin uudesta alusta, kun edellisen loppumisesta. Niistä jännittävistä tuntemuksista joita uusi alku tarjoaa. Valvottuja öitä, tuhansia viestejä, ensimmäisiä suudelmia ja sitä oikeaa polvien vetelöitymistä muustakin kuin ylipitkästä sunnuntailenkistä. Sitä se on, elämä. Loppuja ja uusia alkuja, uusia alkuja pakottamatta. Täytyykin sitten onnen potkaistessa tehdä itse oma kakku, nimeltään: Vetelä huuma. Siltä minun tekemät kakut ovat aina näyttäneet. Valmis kakkupohja. Päälle pakastemansikoita ja kermavaahtoa suoraan paineistetusta putkilosta.

Otin muuten tuota kakkua kolme kertaa lisää. Onneksi ei näkynyt telkkarissa.

-Esko-

// Kuvat: Annin uunissa-blogi //

Comments (18)
, , , ,

Mies pelkillä etuliitteillä

26.10.2016

unspecified-2

unspecified-1

unspecified

unspecified-5Ensimmäinen puhdas tyylipostaus. Tyylipostaus varustettuna ensimmäisillä aidoilla studiokuvilla (uusi kuva myös bannerissa). Kiitos Amanda kutsusta. Oli todella mukavaa. Minulla on käynyt todellinen onnenpotku, kun olen päässyt tekemään kuvaushommia huipputyyppien kanssa. Kiitos Jere ja Amanda. Te olette taitavia ja saatte tämänkin näköisestä eronneesta Iholla-komistuksesta (lainaus Seiska) siedettävän hyviä kuvia. Eronnut Iholla-komistus. Nimetön mies, täynnä pelkkiä etuliitteitä.

Blogini ei useinkaan ole mennyt kuvien kautta, koska omat kuvani eivät pääse ihan Jeren ja Amandan tasolle. Enemmänkin olen mennyt tekstit edellä. On kuitenkin mukava, että ajoittain mukana on myös visuaalisuutta ja tyyliä. Eilen eräs henkilö nimesikin blogini, kategoriaan: reality-blogi. Iholla- teeveesarja kirjoitetussa muodossa. Kyllä, hyväksyn tuon kategorisoinnin. Arkeahan tämä on. Syvällisestä, kevyempään. Rätisevistä videopätkistä, oikeassa valossa otettuun studiokuvaan ja valkotasapainoon. Sitähän se on elämäkin. Kiireessä vedetystä Berocasta, juuttuneiden pillifarkkujen kautta Sandron brunssille ja hotellilakanoihin, vähän väljempiin yöboksereihin.

Niin ja paluu tuohon mokkahapsunahkatakkiin. Olin siis hankkimassa talvitakkia, mutta löysinkin tuon helmen. Olen käyttänyt sitä päivittäin ja vastaanotto on ollut lintupaita-tyyppinen. Inhoa ja ihailua. Ja, kyllä. Tämäkin on jo yritetty ostaa päältäni. En myynyt. Enkä myy, ainakaan vielä. Jalassani on muuten ne mainitsemani pillifarkut, jotka juuttuvat aina nilkoista. Myös eräs viikottain ilmestyvä viihdelehti oli huomioinut ”treffi-ilmoitukseni”. Pienin askelin, pienin askelin.

Hapsut heilumaan!

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho, kuten myös uusi bannerikuvani //

Comments (8)
, , ,

Future goal: Martti

25.10.2016

cof

Niin, unohdinkin ihan täysin eilisestä lomatekstistä leffakokemuksemme. Kävimme katsomassa odotetun hittileffan: Tatu ja Patu-kanelia kainaloon. Tämä oli hyvä lastenelokuva. Paljon toimintaa, värejä, musiikkia ja oikea pituus. Reilu tunti on juuri sopiva aika tyhjentää iso popparirasia ja puolen litran vesipullo. Miksei muuten poppareita saa pienemmissä rasioissa?

Minä liikutuin. Kyllä, minä liikutuin kyyneliin elokuvassa, nimeltään Tatu ja Patu-kanelia kainaloon. Liikutuin Sulevi Peltolan esittämälle talonmiehelle Martille. Martti oli juuri sellainen vanha mies, joka minä haluan tulevaisuudessa olla. Hän ei kyseenalaistanut pikku-Veeran mielikuvituskavereita, vaikka kaikki muut niin tekivät. Hän keskusteli niistä kiinnostuneesti. Hän ei tuominnut väärään taloon menneitä sankareita. Hän käveli rauhallisin ja varmoin askelin. Hän suhtautui lapsen maailmaan ihailtavasti ja tuon taian ja taidon haluaisi nähdä kaikilla ihmisillä, ihan kaikilla. Lapsenmielisyyttä ei saisi kadottaa. Olit sitten juristi, opettaja, toimitusjohtaja, tai uuden lumilingon saanut talonmies.

Lapsellisuus ja lapsenmielisyyshän ovat täysin eri asioita. Lapsenmielisesti elämään suhtautuvalla ihmisellä on mielenkiintoa tutustua asioihin,”hurtti” huumori seuraa mukana ja elämään ei voi suhtautua liian vakavasti. Jos otat jokaisen asian tosissaan, vakavasti, ilman hymynkarettakaan kasvoilla. On elämäsi varmasti hyvin paljon mutkikkaampaa. Pipohan saa ajoittain kiristää, mutta hyvä on se hattu välillä heittää naulakkoon ja antaa mennä. Heittää kärrynpyöriä ja laulaa Johanna Kurkelaa nuotinvierestä.

Martti on minun future goal. Samanlainen punainen pipo minulla jo onkin.

Mitäs tykkäsitte leffasta? Jos siis olette nähneet.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen ja F:n Tatun ja Patun ihmeellinen joulu, kirjasta napattu kuva //

Comments (7)
, , , , ,

WE LOVE SYYSLOMA!

24.10.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mde

cof

Syysloma alkoi menneen viikon keskiviikkona ja olipa kiva viisipäiväinen. Tuli hyvä breikki työhommiin, vaikkakin alkanut syksy työrintamalla on ollut todella kiva. Suuntasimme F:n kanssa Lahteen ja mummolaan. Ei olla aikoihin käytykään. Ja kyllä, mummolat on vaan niin upeita paikkoja. Äitimme on varsinainen touhuLiisa ja ne ruoat, mitä hän laittaa. Tarjolla oli mm. kantarellikastiketta, lohta, prinsessakakkua, vohveleita ym…Ja isäni. Hänestä on kuoriutunut lastenlastensa myötä niin uusia puolia esiin. Ajoittain on liikuttava katsella hänen ja pikkuheppujen touhuja. Mummot ja papat…<3

Syyslomalla me:

  • Uimme useita kertoja. Hollolan uimahalli on vaan niin mukava. Autolle löytyy aina parkkipaikka suoraan edestä. Viikonloppuisin allas on todella lämmin vauvauintien jäljiltä. Toivottavasti siis vesi on lämmitettyä muidenkin kuin vauvojen toimesta.
  • Kävimme pyörähtämässä vanhalla kotikadullamme. Ei ollut vanhoja Lahden kamuja leikkimässä tutulla leikkipaikalla. Itselle tuli hieman haikea fiilis. Se oli hyvä kotikatu. Siitä kotikadusta jäi mieleen hienoja muistoja.
  • Luimme paljon ja F keksi uuden paikan uudelle leikilleen, kekkuloinnille. Keittiön taso ja takka tarjoaa kekkuloinnin harrastamiselle loistavat puitteet.
  • F kävi papan, kummisetänsä ja pienen serkkunsa kanssa katsomassa Pikku-Vesijärven rannassa järjestettyä valoshowta. Lokit ja sorsat olivat kiinnostaneet enemmän. Itse kävin sillä aikaa lenkillä. Syksyinen lenkki ja siitä saunaan, niin johan toimi.
  • Pääsin elämäni ensimmäisiin oikeisiin studiokuvauksiin. Lahden Muotoiluinstituutissa opiskeleva Amanda kysyi minua kuvattavaksi ja tietysti suostuin. Ja olipa taitava mimmi. Kuvattava oli aluksi ihan jäissä. Diesel-moottori lämpeni hitaasti, mutta varmasti. Tuli kyllä mallista huolimatta todella hyviä otoksia.
  • Eilen kävimme vielä mielestäni Lahden parhaassa ja miljööltään miellyttävimmässä kahvilassa. Kahvila Karirannassa. Paikka tuli todella tutuksi jo Lahdessa asuessamme ja F sanoikin pikkumimminä usein: Mennään loisulle. Croisulla käytiin ja ei ole mikä tahansa croisu, vaan todellinen jättijuustocroisu. Riittänee koko perheelle. Noh, jälkiruokahan menee eri mahaan, joten nappasimme vielä mokkapalat jälkkäreiksi.

Loma hurahti nopeasti ja nyt toivotaan, että Poudan Pekka lupailisi näin hienoa syksyä jatkossakin.

Kivaa iltaa!!

-Esko-

P.S. TV2 kello 21.00…

Comments (4)
, , ,

Napakymppi seuranhakuilmoitus

23.10.2016

unspecifiedUseammin on kommenttikenttääni tullut viesti, että tämä blogi on vain treffipalsta ja seuranhakua varten perustettu. Enpä silloin ensimmäisiä tekstejä kirjoittaessani uskonut, että tästä löytyy tuollainenkin optio. Seuranhakupalstana ei ole kyllä kovinkaan hyvin toiminut. Ja hirveän työn takana olisi blogia kirjoittaa pusujen toivossa. Varmasti suuri osa lukijoistani on toisen sukupuolen edustajia, mutta minulla on vahva missio. Saada myös miehet lukemaan blogeja, tai ainakin myöntämään, että hekin blogeja ajoittain lukevat. Kyselinkin blogigaalassa useammalta maamme kärkimiesbloggaajalta, josko he lähtisivät minua missiossani tukemaan? #pojatkinlukee- kamppiksen kylkeen #miehetkinlukeeblogeja, hmm. Ehkä täytyy vielä hetki rakentaa kokonaisuutta.

Nyt kuitenkin takaisin asiaan ja seuranhakuun. Ajelimme tänään syysloman vietosta kotiin ja jotenkin minulla alkoi päässäni pyöriä vanhan kunnon Napakympin kuvakavalkadit. Se oli seuranhakua parhaimmillaan ja yksi lapsuuteni suosikkiohjelmista. Aina jännitti yhtä paljon, minne se matkakäärö tuoreen pariskunnan vie. Kari Salmelainen saattoi kilpailijat yhteen ja Kaitsu soitteli sulosäveliään taustalla. Ei prkl! Tulikin Lapua, eikä Los Angeles. Jos istuisin herra X:n tuolilla ja legendaarinen Salmelaisen Kari kysyisi, että esittelepäs lyhyesti itsesi. Se menisi varmasti jotenkin näin:

Olen Esko, mies pääkaupungistamme Helsingistä. Päivisin työskentelen luokanopettajana ja vapaa-aikani kuluu urheilun ja ystävien merkeissä. Minulla on viisivuotias tytär, joka on timantti. Timantti, jonka kiillosta tulee huolehtia. Tulevaisuudenhaaveisiini kuuluu viettää onnellista, urbaania perhe-elämää. Pidän eläimistä ja on minulla ollutkin akvaario. Tosin jouduin siitä luopumaan, koska ostin täysin vääriä kaloja ja ne alkoivat jahdata ja jopa syödä toisiaan. Tästä kuitenkin syytän eläinkaupan myyjää, joka nämä minulle möi ja oikeina esitteli. Ruoanlaittajana olen luova, mutten kovin monipuolinen. Olen mentaliteetiltani: Kuohukerma pelastaa pikkuvirheet- tyyppinen kokki. Vaatteista ja pukeutumisesta pidän paljon ja tyylini peruskallio on kireät pillifarkut. Viimeksi ostinkin niin kireät, että sain ne kyllä jalkaani. Pois en saanut. Nilkasta otti kiinni. Olisitko sinä se, joka auttaisi minua saamaan farkut pois jalasta, siis nilkkojen yli?

Noniin. Tulipa nyt sitten tehtyä kommenteista innostuneena tämmöinen kuvitteellinen seuranhakuilmoitus Napakympin hengessä. Loppuhuipennus: Kari kysyy, että kenetkäs valitset? Hmm. Kaikki olitte niin ihania, syvällisiä, hauskoja, mutta valitsen neiti C:n. Kaitsu laita flyygeli laulamaan. Aika siirtyä uuden kumppanin eteen. Ruskeasta matkalaukusta paljastuu käärö ja Lapua, ei Los Angeles. Jes, jes!!  Minulla onkin pieni lentopelko, enkä ole hirveästi matkustellut ja kumppanin kanssa tulee olla mukavaa ja onnellista paikasta riippumatta.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-herra X Esko-

// kuvat. Amanda Aho //

Comments (20)
, , , , , ,

Ero oli helvetti!…ahdistuslääkkeistä aurinkoon

21.10.2016

12803094_10208470938232393_397248533212960941_nTämä on yhteistyöpostaus ahdistuslääkkeiden, psykoterapian, psykiatrin, Bruce Fisherin, valon, auringon, ystävien, vanhempien ja Marja Hintikka Liven kanssa. Minua kysyttiin mukaan maanantain jaksoon, jossa käsitellään eroa. Mietin ja mietin hetken, kunnes suostuin mukaan. Eiköhän tästä asiasta ole jo tarpeeksi kirjoitettu, mutta ajattelin kuitenkin ainakin vielä kerran palata aiheeseen. Syvällisesti ja terävällä päällä. Alkukevään kirjoitukset olivat niin sydän verellä kirjoitettuja. Haavat olivat ammollaan auki ja kyyneleet valuen niitä kirjoittelin. Nyt on arpi sulkeutunut ja kyyneleet eivät enää tipu pitkin poskiani. Arvet varmasti hieman aukeavat semmoisina hetkinä, jolloin yhdessä pöytiä katettiin. Esimerkiksi syntymäpäivät ja joulu saattavat olla vaikeita näin ensimmäisenä vuonna. Tai sitten eivät. Kohtahan sen näkee.

Sydän verellä kirjoitin. Nyt kirjoitan jo järjellä ajatellen. Voin jo älyllisesti miettiä tuota taivaltani. Taivalta itkevästä, oksentavasta ja älyttömyyksiä suustansa päästelevästä haamusta jo elämästä nauttivaan aikuiseen mieheen. Alku oli hirveä, aivan hirveä. Ero oli helvetti! Mieleni heilahti ja muistan eräänkin päivän, kun makasin edesmenneen rakkaan isoäitini olohuoneen lattialla. Itkin ja huusin. Oli pakko soittaa isälle ja äidille, että tulkaa tänne ja auttakaa minua. En voi kuvitella miltä tuntuu nähdä oma lapsi tuossa kunnossa. Äiti sitten saattoi poikansa kädestä pitäen Dextraan hakemaan rauhoittavia lääkkeitä. Äkillinen stressireaktio. Oli äkillinen ja hyvin voimakas. Minusta irtosi kaikki. Itsetunto, itsekunnioitus, rakas haaveasunto, jokailtainen hyvänyön suukko, tulevaisuuden unelmat, kilot ja viimeisenä meinasi irrota järkikin päästä. Onneksi uskalsin hakea apua.

Pieni vaaleaseinäinen huone. Tyhjä tuoli. Pöydällä kello ja nenäliinoja. Istuin alas. Vastapäätä minua istui silmälasipäinen rauhallinen mies. Hän painoi varmoin ottein kellon päälle ja sanoi, että nyt voit puhua. Kirjasi ruskeakantiseen kirjaansa. Minä puhuin. Puhuin ja puhuin. Hän ei puhunut juuri mitään. Kyseli ja kyseenalaisti. Etsittiin yhdessä syitä tiettyihin käyttäytymismalleihini. Tämä auttoi. Tämä todella auttoi. Nyt tunnen itseni varmasti paremmin kuin koskaan. Näin ainakin uskon ja toivon.

Hyvä, että kävin pohjalla. Ymmärsin sen, kuinka merkitykselliseen suhteeseen sain oman rakkaan lapseni. Suhde merkitsi minulle todella paljon ja siksi se varmasti ottikin noin koville. Jokainen ihminen kokee eron eri tavalla. Minulle se oli karmea kokemus, jonka käsittelystä en itse olisi selvinnyt. Myönnän, ryvin aivan liikaa. En halunnut päästää irti ja se oli suurin virhe. Niin kauan kuin ajattelet edes 0,00001 prosentin mahdollisuudesta palata vanhaan elämääsi, et tule koskaan pääsemään asiasta yli. Rakkaus ei valitettavasti kuole sormia napsauttamalla. Eikä tarvitsekaan. Romanttinen rakkaus sen sijaan on tukahdutettava. Keinolla millä hyvänsä.

Itse sitä suomalaisena miehenä koki elävänsä ihan normaalissa parisuhteessa. Ajoittain salamat sinkoilivat ja oli niitä vaikeitakin hetkiä. Nyt jälkikäteen olen käynyt suhdettani läpi aika perusteellisesti. Kyllä, varmasti toimin väärin. Kyllä ihan varmasti toimin, mutta itseäni en halua mistään syyllistää. Asiat menivät nyt näin ja uudenlainen elämä on edessä. Toivon, että se näyttäytyy vain onnellisena ja ilontäyteisenä, meille kaikille.

Ero varmasti tulee koskettamaan jollain tavalla jokaista ihmistä heidän elämänsä aikana. Ei välttämättä osu omalle kohdalle ja ei sitä kenellekään toivo, mutta varmasti ystävä- sukulais- tai tuttavapiirissä eroja tulee väistämättömästi eteen. Erossa aina joku kärsii, harvoin kukaan voittaa, mutta se voi olla ainut vaihtoehto ja hetki aloittaa kaikki alusta. Nyt on aika aloittaa kaikki alusta. Rakentaa oma vanhemmuus uudella tavalla. Rakentaa ja nikkaroida se niin hyvin, että pieni apuri pystyy rakentamaan itselleen turvallisen ja onnellisen elämän.

Elämäämme tulee varmasti mukaan myös muita rakkaita rakentajia. Nämä rakentajat täytyy nähdä ainoastaan positiivisena asiana. Rakentavat ihmiset ehjiksi, vahvemmiksi ja tuovat pienen rakentajan elämään paljon lisää turvaa sekä aitoa rakkautta.

Minut on rakennettu jo melkein ehjäksi. Sydämeeni voi joku vielä oman huoneensa naputella, mutta muuten on villat ja ruuvit paikallaan.

Kaikesta selviää! Kyllä, ihan kaikesta. ” Meidän täytyy luopua elämästä jonka suunnittelimme, jotta voimme ottaa vastaan elämän, joka odottaa meitä.” – Joseph Cambell-

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (74)