Tietoa mainostajalle ›
, , , , , , ,

Viimeiseen pisaraan

28.12.2016

Uusi vuosi saapuu. Saapuu myös aika. kun useat tekevät lupauksia tai asettavat tavoitteita alkavalle vuodelle. En halua tehdä mitään suuria lupauksia ensi vuodelle. Ensi vuonna haluan kuitenkin tehdä monia ja monia asioita eri tavalla kuin kuluvana vuotena. Yksi näistä asioista on urheilu ja ennenkaikkea lenkkeily. Lenkkeily, joka oli yksi tärkeimmistä avustajistani melkoisen koettelevana alkutalvena ja keväänä. Avustaja, joka antoi minulle tekemistä, antoi minulle muuta ajateltavaa. Avustaja, joka kuitenkin muutti juoksemisen kohdallani jopa pakkomielteeksi.

Ei ole optimaalisen hyvä vaihtoehto nukkua huonosti, syödä pelkkiä pähkinöitä ja huuhtoa ne alas proteiinijuomilla. Tämän päälle vielä juosta päivittäin puolentoista tunnin lenkki. Painoni putosi, hemoglobiini laski lähelle riskirajaa ja kehon suolatasapaino meni sekaisin kuin pää vanhassa kunnon Enterprisessa Linnanmäellä. En usko, että kaikki vaivani johtuivat suoranaisesti juoksemisesta, mutta varmasti silläkin oli vaikutuksensa.

Vuonna 2017 haluan alkaa taas nauttia lenkkeilystä. Toki siitä olen koko ajan nauttinut, mutta nyt täytyy ottaa järki mukaan tuohonkin hommaan. Tulen ilmoittautumaan Helsinki City Runille ja aloitan tavoitteellisen harjoittelun kyseiseen tapahtumaan. Syön terveellisemmin ja etsin itselleni jonkun hyvän juoksuohjelman. Ohjelman, jonka teemana ei ole hukuttaa surua ja yksinäisyyden tunnetta. Ohjelman, jonka teemana on harjoitella maltilla ja järkevästi omiin aikatauluhin sopivasti.

Viimeiseen pisaraan, järjellä ja hyvällä fiiliksellä! (Niin ja puolikas alle 1h 45min.)

-Esko-

P.S. Olihan tänään aikasen pramia keli juoksennella, auringon laskiessa selkäni takana.

Comments (18)

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Iiia 28.12.2016 at 21:12

    Mahtavia kuvia!
    Hyvää uutta vuotta!

    • Reply Esko 28.12.2016 at 22:26

      No Iiia! Kiitos ja samoin!!…🙏

  • Reply Johanna 28.12.2016 at 22:02

    WOW mitä kuvia, kertakaikkisia taideteoksia! Tsemppiä ja onnea uuteen vuoteen!

    • Reply Esko 28.12.2016 at 22:26

      Kiitos Johanna! Samoin sinulle!!..🙏

  • Reply mom 28.12.2016 at 23:09

    Kuka otti kuvat?

    • Reply Esko Kyrö 28.12.2016 at 23:59

      Valokuvausta harrastava ystäväni…Taitava semmoinen…✌

  • Reply Kata 29.12.2016 at 08:51

    Erittäin upeet kuvat ja niissä hyvä tunnelma ☺

    • Reply Esko Kyrö 29.12.2016 at 09:30

      Oi, kiitos Kata! Onnistuivat kyllä upeasti…✌ Mukavaa loppuviikkoa!

  • Reply Minna 29.12.2016 at 12:46

    Puolikas alle kahden tunnin 👍

    • Reply Esko Kyrö 29.12.2016 at 16:58

      Heippa Minna!
      Kyllä…👌 Kaksi kertaa juossut ja molemmilla kerroilla viisari pysähtynyt aikaan n.1h55min…Nyt kymmenen minsaa pois, ni voi olla tyytyväinen!…✌

  • Reply niina 29.12.2016 at 16:42

    Upeat kuvat, joista välittyy hieno tunnelma.

    • Reply Esko Kyrö 29.12.2016 at 16:59

      Oi, kiitos! Ja niin on…✌

  • Reply tätiO 29.12.2016 at 17:15

    Mahtavia kuvia! Minäkin teen parannuksia, jo ennen vuodenvaihdetta. Pitääpä katsoa blogista viime vuoden ehdotukset parannuksiin ja palata niihin vielä.

    Ei isoja mutta elämääparantavia kuitenkin. Luulisin.

    Juoksun aloittaminen ei olisi pahitteeksi itsellekään…en olekaan lenkkiä juossut sitten heinäkuun.. 🙂

    No mutta katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tsemppiä! Onko muutto jo alkuvuodesta?

  • Reply Esko Kyrö 29.12.2016 at 19:48

    Kiitos TätiO!
    Tuo onkin hyvä tapa varmistaa, mitä on oikein tullut luvattua…:)
    Lenkkikerhoa täytyy siis alkaa hahmottelemaan. Seuraavana vuonna ainakin. Kiitos tsempeistä ja muutto on varmaan jo lähiaikoina…Jes!

    • Reply tätiO 29.12.2016 at 22:26

      JES! (lyhyesti v…i kaunis)

      • Reply Esko Kyrö 30.12.2016 at 12:29

        🙂

  • Reply piia 30.12.2016 at 22:40

    Vau, mitä kuvia! Ja vau, mikä tavoite uudelle vuodelle. Mukavaa vuodenvaihdetta ja juoksuintoa tulevalle vuodelle!

    • Reply Esko Kyrö 31.12.2016 at 01:00

      Kuvat on kyllä ihan älyttömät. Edes malli ei niitä onnistunut pilaamaan…😊 kiiitos Piia!!…

    Leave a Reply