Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

helmikuu 2017

, , ,

Blackout!

28.2.2017

Life is like a cross-country skiing. You never know what you´re gonna get.” Miesten parisprintin finaali oli kuin elämäni käsikirjoitus. Hiihtäjät olivat toki valmistautuneet suoritukseensa paremmin. Harjoitelleet itsensä huippukuntoon ammattilaisten avustuksella . Valmistautuneet jo vuosia taisteluun. Taisteluun paikasta auringossa.

Alku lähtee nihkeästi likkeelle. Sukset lipsuvat. Otat aivan vääriä latuvalintoja. Usko alkaa loppumaan. Nouset lähes vaakasuoraa nousua ylöspäin. Verenmaku suussa, ajoittain tekisi mieli jo luovuttaa. Antaa muiden ottaa se kulta ja kunnia. En minä sitä ole edes ansainnut. Ei, ei tuo on väärä mentaliteetti. Kaikki peliin, jotta voit tulevaisuudessa seisoa selkä suorana. Kaikkesi tehneenä. Pitovoide alkaa puremaan. Mentaalivalmentajien neuvot jyskyttävät takaraivossa.

Ympärilläsi olevat ihmiset. Läheiset, tukijoukot tsemppaavat vieressä. Pää pystyyn. Anna mennä. Jaksat kyllä. Jaksat kyllä. Niin jaksan. Minä perkele jaksan. Silmiini piirtyy kuva suolla harjoittelevasta jo edesmenneestä hiihtäjäsuuruudesta Mika Myllylästä. Saappaat syvällä nevassa. Niin syvällä, että moni olisi ne sinne jo jättänyt. Kuvassa siintää taustalla toiveikas pilkahdus auringosta.

Tuo aurinko antaa voimaa. Viimeinen ylämäki menee jo lennokkaalla haarakäynnillä. ”Kone” on käynnistynyt ja voimat ovat palanneet. Koko keho tekee työtä. Kalusto on saatu kuntoon. Ei ole enää lainavälineet. Omat huippusukset lennättävät eteenpäin. Antavat turvaa ja voit luottaa niiden kantavuuteen. Parisprintin aisaparisi on elämäsi tärkein lenkki. Lenkki, jonka vuoksi annat kaikkesi. Ihan kaikkesi. Maalisuora lähestyy.

Tulet erittäin hyvällä liuulla. Liut niin lennokkaasti, että suusi alkaa jo kääntymään hymyyn, jopa nauruun. Maalisuora. Valoisa tulevaisuus on enää muutamien kymmenien metrien päässä. Olet antanut kaikkesi ja sitten tapahtuu jotain. Jotain täysin odottamatonta. Blackout!

Juuri, kun eilen kirjoittelin uudesta motostani. Noh, tämmöinen tuli mieleeni tänään, kun katsoin uusintana parisprintin maalisuoraratkaisua. Välillä tulee kultaa ja kunniaa. Välillä tulee täydellinen blackout. Elämä, sitä se on.

Pitoa pohjaan!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (%)
, , , , ,

Tästä minä pidän huolen, lupaan

28.2.2017

No, johan löyty taas aikamoinen helmi. Tämä helmi oli ollut kymmeniä ja kymmeniä vuosia isoäitini olohuoneessa. Olohuoneessa, jossa minä olen puhallellut jo yksivuotis-synttärikakkuni kynttilöitä. Äitini ehdotti, että sopisikohan tuo tuoli keittiönpöytäni toiseksi tuoliksi. Hiihtolomatuliaisena toin tuolin kotiini ja siihenhän se sopii kuin nakutettu. Valkoinen värimaailma ja puutuoli. Toimiva yhdistelmä.

Tunnearvoa on. Tästä minä pidän huolen, lupaan. Lupaan, että tyttäreni saa myös puhallella tuossa huoneessa synttärikakkunsa kynttilöitä. Minun valmistaman synttärikakun kynttilöitä.

Stockmannilla olen nähnyt samantyyppisiä tuoleja. Teiltä löytyy varmasti tietoa mikä tämä helmi mahtaa olla? Viimeksi kyselin rautatuolin perään ja sekin oli aikamoinen löytö. On muuten keittiönpöytäni toisena tuolina.

Mies se jaksaa sisustaa. Mukavaa hommaa!

-Esko-

Tsek myös: Asunto, Prisman diamond, keittiönpöytä, säilytys

Comments (6)
, , , , ,

Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä

27.2.2017

Kukaan ei tarvitse isää tai tytärtä rakentuakseen kokonaiseksi ihmiseksi. Mutta jos tämä side on olemassa, siinä piilee mittaamattomasti mahdollisuuksia- ja kysymyksiä ja hämmennystä.” Tätä sidettä olen pohtinut paljon lukiessani tätä paljon mainostamaani kirjaa. Isän tyttö, Tytön isä. Nyt luin teoksen jo toiseen kertaan läpi. Minä olisin varmasti kokonainen ihminen ilman tytärtänikin, mutta ilman häntä ja hänen mukanaan tuomaa vastuuta ja pyyteetöntä rakkautta en varmasti olisi näin rikas, kokonainen ihminen. Lapseni on hionut särmäni pois. Puhkaissut sisältäni itsekkyyden ilmapallot ja opettanut minulle mikä elämässä on oikeasti tärkeää, merkityksellistä. Lapseni on rakentanut minusta paremman kokonaisen ihmisen.

Aiemmin minulta on kysytty asioita, joita haluan tyttärelleni antaa elämänsä taipaleelle ja mitkä ovat sellaisia asioita, joista toivoisit lapsesi sinut muistavan? Haluan, että lapselleni kehittyy vahva itsetunto. Tätä pyrin vahvistamaan sanoilla, teoilla ja lämmöllä. Itsetunto on kuin suojamuuri, joka suojelee sinua elämän karikoissa. Torjuu ilkeyden nuolet ja säilyy särkymättömänä epäonnistumisen kokemuksissa. Vahvistuu vain niinä heikkoina hetkinä, joita elämä väistämättä tuo tullessaan. Haluan, että lapseni osaa arvostaa itseään. Tietää, kuka hän on. Tekee itse omat valintansa. Valintansa, joita minä pyrin tukemaan parhaani mukaan.

Luoda yhteisiä muistoja. Ne näyttävät kantavan vahvoina. Sellaisia muistoja, jotka elävät keskellä arkea, mutta tekevät isän ja lapsen suhteesta ainutlaatuisen.” Itse muistan omasta lapsuudestani ajat, kun äiti oli muualla ja isä hoiti meitä poikia. Isäni ei ollut mikään superkokki ja edelleen muistan miltä maistuivat keitetyt nakit runsaalla ketsupilla. Muistan, kun olimme isäni koripalloharjoituksissa mukana. Saimme pomppia trampalla ja roikkua köysissä. Pieniä juttuja, mutta ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Toivon, että jo nyt olen pystynyt F:lle tarjoamaan näitä arkisia ”muistoja”, joita hän odottaa ja tykkää tehdä kanssani. Muovailutuokiot lattialämmitetyssä kylppärissä. Yhteiset piirtotuokiot ja ne uimakoulun jälkeiset pähkinät ja pillimehu. Joka kerta ostan uimahallin vanhan koulukunnan välipalakoneesta pienen pähkinäpussin ja pillimehun. F muistaa numerot jo ulkoa. Pähkinät saa ykkösnapista ja pillimehu on numero yksitoista.

En todellakaan ole mikään täydellinen vanhempi. En usko, että kukaan on. Eikä tarvitsekaan olla. Kaikki tekevät virheitä. Harkitsemattomia päätöksiä. Tärkeintä on olla paras vanhempi juuri sille omalle lapselle. ”Armollisinta on armollisuus. Siis se, että on mahdollista pyytää ja saada anteeksi.”

Nyt on kirja luettu kaksi kertaa. Nyt on kirjoitettu kaksi pohdiskelevaa tekstiä kirjasta kummunneista ajatuksista. Näihin teksteihin on mielenkiintoista palata vuosien päästä. Kaikki kiteytyy hyvin Mikko Kuustosen sanoihin: ”Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä.” Ehkäpä!

-Esko-

// Lainaukset kirjasta: Isän tyttö, Tytön isä. Mikko Kuustonen ja Jenni Pääskysaari //

Comments (4)
, , , , ,

Uusi mottoni

26.2.2017

Tuntuu, että juuri kirjoittelin joululoman jälkeisiä tunnelmia. Nyt kirjoitellaankin jo hiihtoloman jälkeisiä fiiliksiä. Fiiliksiä, jotka ovat hyvin positiivisia. Paljon touhua. Paljon lepoa. Paljon kavereita. Paljon äidin tekemää ruokaa ja kisamakkaraa. Paljon hienoja kokemuksia Lahden kisamontussa. Paljon hyvin epätyypillistä tekemistä minulle, eli lukemista. Hiihtoloman huippuhetket syntyivät seuraavista asioista:

  • F:n fiilistely uudesta asunnostani ja yhteinen reissu Ikeaan. F sai itse valita muutamia tuotteita ja toimia minisisustajana. Nyt on paljon pinkkejä tekokukkia ja monni-sisustustarra seinässä. Hienoja kyllä.
  • Uusi televisioni, johon sai suoraan Ruutu-palvelun. Tämä mahdollisti F:n ja minun vanhat tutut Vain elämää-nukutukset. Itsekin oli mukava katsoa jaksoja uudestaan.
  • Lahden MM-hiihtojen tunnelma. Olin hieman skeptinen, kuinka sitä hiihtokisoista voi innostua. Kyllä voi. Ihmisiä oli todella paljon ja oli upea huomata kuinka vanha kotikaupunkini heräsi henkiin todella isosti. Oli pop-up ravintolaa, oli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ja kaikki tämä noin kilometrin päässä vanhempieni kotiovelta.
  • Mikko Kuustosen ja Jenni Pääskysaaren kirja: Isän tyttö, Tytön isä. Luen toista kertaa. Hienoja ajatuksia. Fiksuilta ihmisiltä.
  • Sain joululahjaksi myös Paperi T:n runoteoksen: Post Alfa. Siinä on hyvää luettavaa esim. maanantaipäiville. Mustanpuhuvaa meininkiä. Tasoittaa hyvin ajoittain yltiöpositiivista hömpötystä.
  • Törmäsin Lahdessa useisiin vanhoihin ystäviini, joita en ollut nähnyt varmasti kymmeneen vuoteen. Eräs heistä sanoi todella mieltäni lämmittävän kommentin: ” En lue juuri koskaan mitään blogeja, mutta tilanteesi tietäen sinun blogiasi silmäilen silloin tällöin. Tätä kautta voin päästä sisälle miehen tunnemaailmaan erotilanteessa. Jatka samaan malliin ja hymyä huuleen.”
  • Löysin uuden mottoni selmade.fi:n Instatililtä. Siellä oli lainaus Mato Valtoselta ja se kuului näin: ” Miksi aina sanotaan, että sateen mahdollisuus on 30%. Miksei sanota, että auringon mahdollisuus on 70%? Aina lähdetään kaivaa sen paskan kautta.” Niinpä. Tästä täytyy kirjoittaa oma postauksensa. Kirvoitti paljon ajatuksia.
  • Petit St. Louisista ostettu Byredon tuoksukynttilä ja uusi hajuvesi. Kriteeri oli huumaava, naisiin vetoava tuoksu. On kuulemma reklamaation mahdollisuus.

Niin ja vielä yksi tärkeimmistä huippuhetkistä: Huomenna duuniin hyvällä fiiliksellä. Kevät saapuu ja kohtahan siellä hiekanmuruset rapisevat Martensien pohjien alla.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa!! Osalle alkavaa lomaviikkoa!!

-Esko-

Comments (9)
, , , , ,

Kokonaisvaltainen elämys

24.2.2017

Kaupallinen yhteistyö: E2O-blogi ja Lahti 2017

Seisot keskellä Lahden toria. Ympärilläsi vilisee eri maiden lippuja. Korviisi kantautuu useiden maiden kannustuslauluja. Edessäsi kohoaa suuri esiintymislava. Grillimakkaran tuoksu täyttää hajuaistisi. Lahti on todellakin herännyt eloon. Keskustan liikkeet ovat panostaneet kisailmeeseen ja kaupungissa vallitsee yhteisen tekemisen meininki. Keskustelin erään keskustassa liikettään pitävän yrittäjän kanssa ja hän totesi hienosti: ” En minä odota suurta myyntipiikkiä. Odotan, että täällä vieraileville ihmisille jää hyvä ja positiivinen kuva kaupungistamme, Lahdesta.” Toivotaan, että näin tapahtuu. Puitteet ovat ainakin kunnossa.

Lähden kävelemään kohti kisojen sydäntä, Urheilukeskusta. Keskusta, jossa on vuosien varrella leivottu useita kansallissankareita. Keskusta, jonne kävelee torilta kymmenessä minuutissa. Eilen matka meni kyllä vielä joutuisammin. Ympärillä vaelsi kisakansaa ja koko matkan oli ympärillä jotain katseltavaa ja koettavaa. Hevosajelua, kisamakkaraa, viikinkejä, metrilakuja, sirkustaiteilijoita osui ainakin silmiini, enkä ollut päässyt vielä edes kisa-alueen sisäpuolelle. Antero Mertarannan tuttu ääni kuuluu kaiuttimista, kun astun portista sisään.

Lunta tupruttaa taivaalta ja ilta alkaa hämärtymään. Sprinttihiihtäjät antavat kaikkensa pöllyävälle areenalle. Areenalle, joka näyttää iltavalaistuksessa upealta. Ihmisiä on ympärillä todella runsaasti. Ei uskoisi, että kyseessä on torstai-ilta. Torvet törähtelevät, lehmänkellot kilisevät ja liput liehuvat. En ole fanaattinen hiihtourheilun seuraaja, mutta kyllähän tuommoinen ympäristö imaisee mukaansa ja kädet nousevat pystyyn Ristomatti Hakolan varmistaessa finaalipaikkansa. Usein sanotaan, että urheilu on paikanpäällä hyvin erilaista kuin televisiosta seurattuna. Ainakin eilisen perusteella allekirjoitan tämän sataprosenttisesti. Voit esimerkiksi kävellä ladun varteen seuraamaan hiihtosankareita. Hiihtosankareita, jotka vilistävät ohitsesi noin metrin päästä.

Ilta on pimentynyt ja tämä sankari lähtee kävelemään kohti vanhempiensa kotitaloa, joka sijaitsee aivan Urheilukeskuksen lähettyvillä. Muu seurue hyppäsi taksiin hieman aiemmin, koska mukana temmelsi myös hieman alle kaksivuotias kummityttöni. Pikkuheppukin viihtyi kisoissa monta tuntia. Laski mäkeä Röllin talvimaassa, herkutteli kisamakkaralla ja pyydysteli suuhunsa lumihiutaleita C-katsomossa. Ei varmasti ymmärtänyt Hakolan uran parhaasta sprinttihiihtosijoituksesta tuon taivaallista. Eikä tarvitsekaan. Tämä oli varmasti pienelle kisojen ensikertalaiselle kokonaisvaltainen elämys. Ja kyllä, sitä se oli isommillekin. Yhteen ääneen totesimme iltapalapöydässä: ” Olihan hyvä meininki, tekisi mieli mennä uudestaan!”

Minä onnekseni hiihtolomalaisena pääsen vielä uudestaan. Tänään vuorossa mäkihyppyä ja sitten ”MÄ HIIHDÄN!”. Ana Tude tanssittaa yleisöä tapahtuma-areenalla. Veikkailisin aika kuumia tunnelmia. Toppapukukansa pistää parastaan. Parasta pistetään sitten vielä seuraavana viikonloppuna, kun saan oman pienen kisavieraani mukaan. Itsekin muistan, kun olin vuonna 1989 pikkupoikana isäni kanssa kisoissa. Ympyrä sulkeutuu. Pääsen vuonna 2017 oman pikkutyttöni kanssa kokemaan niitä samoja tunnelmia. Wau!

Vielä kerkeätte mukaan! Menkää ihmeessä Lahteen aistimaan juhlakisojen ainutlaatuinen fiilis!!

-Esko-

Comments (6)
, , , , , , , , , ,

12 kuukautta, 12 kulttuuria: Lahen helmi

23.2.2017

Tammikuussa tutustuttiin gruusialaiseen keittiöön. Helmikuussa vuorossa italialaiset maut. Ja mielestäni Suomen parhaat semmoiset. Lahdesta puhuttaessa usein moni sanoo: ”Niin, siellä on se hyvä pastaravintola..” Niin on ja se pastaravintola on Mamma Maria. Mamma Maria on varmasti tuttu paikka jokaiselle lahtelaiselle ja myös Lahdessa vierailleelle ihmiselle. Ja tätä en ihmettele. Edullinen, kodikas, helppo ja maut. Ruoka on niin hyvää ja koskaan ei tarvitse nälkäisenä poistua. Annoskoko on kohdillaan, kuten myös makumaailma. Tarjoilijat ystävällisiä ja palvelu nopeaa. Tästä syntyy konsepti, joka on ilahduttanut Lahdessa jo vuodesta 1995.

Olen itse vieraillut kyseisessä ravintolassa jo vuonna 1995. Mamma Maria sijaitsi Vesijärvenkadulla legendaarisen kuntosalin Gym1:sen välittömässä läheisyydessä. Vakioannokseni Pollo e Panna löytyi jo silloin listalta. Kermainen kanapasta, joka vie kielen mennessään. Vuosien saatossa olen laajentanut skaalaani ja nykyään tilaukseni on lähes aina seuraavanlainen: Alkupalaksi Della Casa- leivät, Penne Lahti- pasta ja jälkkäriksi Mamma Marian paikanpäällä valmistettua jäätelöä. Tuon koko setin saat hieman yli 20 eurolla, eli hintataso on todella kohtuullinen. Suosittelen testaamaan, todella!

Tänään kävin Mamma Mariassa lounaalla ja tilasin omaksi yllätyksekseni kokin suosituksen. Kokki suositteli näin lumiseen keskiviikkoon pastaa, joka koostui perunapastapalloista, tomaattikastikkeesta, vuohenjuustosta, pestosta, rucolasta sekä pancettasta (Italialaista pekonia). Maistuva ja täyttävä annos. Jaksaa tänään lähteä kisamonttuun kannustamaan suomalaisia sprinttihiihtäjiä koviin suorituksiin.

Italialainen keittiö, toimii. Mamma Maria, ei petä koskaan. Kannattaa käydä, kauempaakin.

Oletteko vierailleet?

-Esko-

P.S. Erityismaininta alkusalaatille. Maailman yksinkertaisimman näköinen, mutta se maku, ah. Maku, jonka Mamman oma salaatinkastike antaa on uniikki. Uniikki, erikoinen ja todella hyvä.

Comments (10)
, , , , , ,

Lempiasentoni

22.2.2017

Kirjoittelin eilen vanhemmuudesta ja asiasta, jonka olen sitä kautta oppinut. Oppinut ja sisäistänyt, että itseasiassa tämä todella tärkeä asento seuraa meitä lähes koko elämäntaipaleemme läpi. Ja se on polviasento.

  • Polviasennossa lattialla -> Moni elämä saattaa saada alkunsa. Pahimpia hiertymiä voi välttää laittamalla viltin tai maton polvien alle pehmusteeksi.
  • Polvilleen lattialle -> Meinaa pudota, kun vapisevin käsin leikkaat kätilön käskystä napanuoraa poikki ja katkaiset ruumiillisen yhteyden äitiin. Nyt alkoi vastuu.
  • Polviasennossa lattialla -> Harjoittelet vaippojen pujotusta kiemurteleviin jalkoihin.
  • Polviasennossa lattialla -> Teet niitä typeriä ilmeitä lapsellesi ja esittelet ylpeänä isovanhemmille ja ystäville kuinka se meidän vauva jo hymyilee.
  • Polviasennossa lattialla -> Leikit Barbeilla, autoilla, olet läsnä. Selkää kolottaa, mutta ihan sama.
  • Polviasennossa alttarilla -> Lapsesi on alba päällä ensimmäisellä ehtoollisella. Pappi vahvistaa hänen uskoaan ja valmistaa nuorta matkalle, purjehtimaan aikuisuuden vesille. Ostat rippilahjaksi salaatinottimet. Lapsesi kiittää myötätunnosta, vaikka olisi huomattavasti mielummin ottanut saman käteisenä tai H&M:n lahjakorttina.
  • Polviasennossa metsän siimeksessä -> Lapsellani on nykyaikana mahdollisuus jonottaa vapisevin, kylmin käsin pakkiinsa alikersantin tarjoilemaa makkarasoppaa. Toivottavasti muistaa pakkipussit. Isältä pääsi aika usein unohtumaan ja loppuviikosta oli sekaisin koko ruokalista. Maanantain kanaviillokki oli muuttunut pohjalla jo hieman vihertäväksi.
  • Polviasennossa -> kosii puolisoehdokas. Vapisevin käsin tarjoaa samettista sormusrasiaa. Toivottavasti keksii jonkun omaperäisen idean. Isä ei ole vielä keksinyt. Kohtelee tytärtäni hyvin ja asettaa hänet aina etusijalle. Muuta ei tarvitse tehdä.
  • Suorin jaloin -> Silittää ryppyistä poskeani ja harmaita hiuksiani. Katsoo silmiin ja sanoo: KIITOS ISI!

Kyllä. Asentojen aatelia.

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (2)
, , , , , ,

Tapahtuipa meille mitä tahansa, olen isäsi

21.2.2017

” Jokainen nainen on tytär, jokaisella on isä.” Tällä lauseella alkaa Jenni Pääskysaaren ja Mikko Kuustosen kirjoittama teos: Isän tyttö, Tytön isä. Eilen F:n nukahdettua hiippailin sohvalle ja luin kirjan loppuun. Todella hyvä ja puhutteleva teos. Herätti todella paljon ajatuksia. Minä olen isä ja minulla on jo kuusivuotias tytär. Tytär, joka on opettanut ja antanut minulle näiden vuosien aikana niin paljon. Lähes jokainen päivä pitää sisällään hetkiä, jolloin miettii, että kunpa aika vaan pysähtyisi ja hetket voisi elää aina uudelleen ja uudelleen. (Tapahtui juuri oikeassa hetkessä…)-> Kirjoittelen tätä juttua kahvilassa ja viereisessä pöydässä puhua pölpöttää pieni tyttö. Sivukorvalla kuuntelen juttuja hyönteispölytyksestä ja merien suolaisuusasteista. Kyllä, noista pienistä elämäniloisista tarinankertojista me aikuiset voimme oppia uutta joka päivä. Noustessani pöydästäni on pakko antaa pikkumimmille yläfemma ja sanoa, että pysy aina tuommoisena höpöttelijänä.

Ihmislapsi on syntyessään niin pieni ja heiveröinen. Ei pärjäisi ilman vanhemman apua ja lämpöä hetkeäkään tässä maailmassa. Kätilön käsistä alkaa seikkailu, sekä vastasyntyneellä, että hänet tähän maailmaan saattaneilla vanhemmillaan. Vanhemmuus on asia, joka kestää läpi elämän. Oli tilanne mikä tahansa. Tilanne on minulla loppuelämäni toinen, johon olin Kätilöopistolla valmistautunut. Kirjassa asia kiteytyy yleisesti todella hyvin: ” Lapsi ei ole valinnut syntyä näille vanhemmille, vaan vanhemmat ovat valinneet saada lapsen tietäen, että vanhemmuus on elinikäinen sitoumus, sitovampi kuin parisuhde.” Kyllä, näin se menee. Nimim. Kokemusta on.

Saadessani lapsen elämääni. Olin täysin untuvikko isä. En minä tiennyt kuinkapäin vaipat laitetaan tai mikä on Nenäfriida. En minä tiennyt mitä rasvaa laitetaan taiveihottumaan tai milloin voidaan aloittaa kiinteä ruoka. Vuodet tähän valmensivat. Vuodet vierivät ja minusta tulikin yhteishuoltaja-isä. Olin täysin untuvikko yhteishuoltaja-isä. En minä aina muista pakata kurahousuja hoitoreppuun. En minä osaa tehdä kuplalettiä. Vuodet tähänkin toivottavasti valmentavat. Vanhemmuuden tärkeimmän asennon olen vuosien varrella oppinut ja se on polvillaan lattialla. Polvillaan lattialla, mukana lapsen leikeissä. Antaa hänelle aitoa aikaa ja olla ajoittain Fluttershy tai Rolle. Näitä hetkiä ei saa enää takaisin vuosien päästä. En halua sitten vuosien päästä harmitella asioita, joita en lapseni kanssa ole tehnyt tai touhunnut.

Vuosi on tätä uutta vanhemmuutta takana ja päivä päivältä tämä rooli alkaa sujua paremmin ja paremmin. Aluksi koin suurta syyllisyyttä ja päänsisäistä häpeää tilanteestani. Ja olihan se alku melkoista harjoittelua. Harjoittelua tämä on varmasti läpi elämän, mutta nykyään pystyy jo helposti keittelemään pastaa, laulamaan Suvi Teräsniskan biisejä sekä leikkimään vasemmalla kädellä Shopkinsseilla. Pyykkikoneen laulaessa taustalla. Onhan tämä myös päivä päivältä rikkaampaakin. Autossa kuunnellaan nykyään Frank Sinatran My Wayta. -> Kiitos Sing-elokuvan. Iltaisin voidaan katsella Ruudusta Vain elämää uusintoja -> Kiitos Suvi Teräsniskan. Ei tarvitse enää katsoa keltapaitaista pientä kaljupäätä Kaapoa, jonka tunnussävelmä on ah, niin tarttuva. Ei tarvitse seurata Pipsa Possun isää, joka ei ollut se ns. penaalin terävin kynä. Tai, hienoja hetkiä nuokin. Kuuluvat varmasti jokaisen lapsiperheen elämään. Aikansa kaikkea.

Tapahtuipa meille mitä tahansa, olen isäsi.” Näihin sanoihin päättyy teos: Isän tyttö, Tytön isä. Näitä sanoja mietiskelen tänään, kun peittelen oman maailman rakkaimman höpöttelijäni nukkumaan. Pussaan ja teen uuden yhteisen juttumme ”ponihieronnan.” (Hieron selkää My little Ponyn harjalla…) Toivon, että se on turvallinen paikka nukahtaa, nyt ja aina.

Tässähän vallan herkistyy. Hiihtolomalla.

-Esko-

// Lainaukset: Jenni Pääskysaari, Mikko Kuustonen: Isän tyttö, Tytön isä //

Comments (29)
, , , , ,

Tällä yksinkertaisella vinkillä ratkaiset pienen kodin säilytystilaongelmat

20.2.2017

Ideahan ei siis ole mikään uusi. Jo aikoja ja aikoja on myyty sänkyjä, joiden alla on laatikostoja. Minulle tämä idea oli kuitenkin täysin uusi ja ei olisi tullut mieleenikään käyttää yleensä niin turhaa sängynalustilaa hyödyllisesti. Tästä haluan kiittää erästä ystävätärtäni. Hän sanoi, että otahan jalat pois sängystä ja laita tuonne alle jättimäiset laatikostot. Ei tarvitse täyttää kaikkea seinätilaa kaapistoilla, joka tekee pienestä asunnosta helposti ns. käytävämäisen. Olin siinä suhteessa onnekas, että sain itse suunnitella asuntoni säilytysratkaisut, jotka puuseppä toteutti. Tämä oli oikeastaan aika lottovoitto. Lottovoitto siinäkin suhteessa, että sänkyni on erikoismitoitettu ja sen alle olisi ollut lähes mahdoton löytää sopivia laatikoita.

Laatikostot ovat koko sängyn levyiset. Eli n. 153 cm pitkät. Tavaraa mahtuu tuonne sisään ihan älyttömästi. Eilen, kun vihdoin tyhjentelin jätesäkkejä, niin oikein yllätyin kuinka paljon nuo laatikot ”imivät” tavaraa sisäänsä. Ei voi muuta sanoa, kun pienen asunnon pelastus. Vielä, kun saan häkkikomeroni avaimet, niin voin lopettaa turhan panikoinnin säilytyksen suhteen. Äidiltäni perityn hamstraajageenin haluaisin kuitenkin irroittaa vartalostani. En taaskaan raaskinut heittää pois tiettyjä tavaroita. Tavaroita, jotka olivat jätesäkeissä vielä edellisen muuton jäljiltä. Esko ja Konmari ei ole oikein hyvä pariskunta.

Jalat pois ja sängynalustila käyttöön!! Siinäpä vinkkiä kerrakseen…

-Esko-

Tsekkaa myös: Sohva, timantti, keittiönpöytä, asunto…

Comments (8)
, , , ,

…kun elät, muttet elä…

19.2.2017

Perjantaina keskustelimme miesten kanssa kaikenmoisista aiheista maan ja taivaan väliltä. Minulle jäi jostain syystä pyörimään päähäni yksittäinen lause: ” Kun ”kuolee”, ennen kuolemaansa…” En ihan tarkalleen muistanut missä asiayhteydessä tuo lausahdus nousi esille. Eilen nukkumaan mennessäni pohdin tuota asiaa ja sain päähäni keskustelun, mistä tuo lainaus juonsi juurensa. Puhuin itsestäni ja kerroin kuinka iloisesta, elämänhaluisesta, lapsenmielisestä, elämää hengittävästä ihmisestä katoaa kaikki tämä. Elät, muttet elä. Keskustelimme kuinka voi ”kuolla” ennen kuolemaansa. Lopettaa elämisen. Hävittää ilon, onnen, lapsenmielisyyden ja halun oppia ja kokea uusia asioita. Termi on hyvin raadollinen, mutta voi, niin ymmärrettävä.

Suuri mullistus tai kriisi elämässä siirtää ihmisen reunalle. Reunalle, josta voit joko pudota tai valita toisen tien. Tien, jonka seurauksena tulet takaisin elämään. Elämään, jossa sinulla on aina mukanasi ilo ja sataprosenttinen tyytyväisyys omaan elämääsi. Prosentit voivat ajoittain heitellä, mutta keskiarvo-onnellisuusaste on jatkuvasti lähellä sataa. Toinen vaihtoehto on putoaminen elämään pienellä liekillä. Liekillä, joka on ajoittain jo lähellä hiillosta. Vaikka ympärillä olisi kaikki asiat kunnossa, muttet itse koe olevasi tyytyväinen elämääsi ja onnellisuusprosenttisi ei nouse sataan kuin kerran kuukaudessa lauantaisaunan jälkeen. Ja ei, ei se aina edes vaadi mitään kriisiä. Elämä voi valua haluamattaan myös tuohon pisteeseen.

Tässä nykyajan hektisyydessä täytyisi aina välillä pysähtyä. Katsoa peiliin ja kysyä itseltään: ” Olenko minä onnellinen?” ” Olenko minä tyytyväinen elämääni? ” Jos näihin kysymyksiin vastaa usein negatiivisesti tulee kysyä seuraavaksi: ” Voinko vaikuttaa asioihin, joilla voisin parantaa elämänlaatuani?…” Eläminen tyytymättömänä omaan elämään ajaa ihmisen helposti ihannoimaan muiden ihmisten onnea ja syntyy sana: kateus. Kehä on valmis. Ah, nyt tämä alkaa kuulostaa liikaa elämäntapaoppaalta. Tarkoitus oli kirjoittaa vain eilisistä ajatuksistani ennen nukkumaanmenoa.

Hiihtoloma ja viikon loma. Onni ja onni!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (10)