Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

maaliskuu 2017

, , ,

Pieni pyyntö perjantaille

31.3.2017

Onpas ollut erikoinen päivä. Aamulla töihin lähtiessä sai harjata lumet auton päältä, raapata ikkunat ja laittaa istuimenlämmittimen päälle. Töistä lähtiessä taivas aukesi ja sai heittää arskat päähän. Suomi, niin tärkeä ja erikoinen satavuotias. Huomenna on jo huhtikuu, E2o-blogi ja sen kirjoittaja täyttää myös vuosia huhtikuussa. Toinen yhden ja toinen hieman enemmän.

Pieni pyyntö perjantaille. Jos et ole vielä käynyt äänestämässä Inspiration Blog Awardseissa kohta yksivuotiasta blogiani VUODEN TULOKKAAKSI, niin käyhän ennen viikonloppusaunaa, TÄÄLTÄ!!

Niin ja kiitos jo kaikille tässä vaiheessa. Ilman teidän ääniänne en olisi edes ehdokkaana, kiitos ja kiitos!!

Aurinkoa!!

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Comments (4)
, , , ,

VIISARIT: Värähtää tarvittaessa…

30.3.2017

Usein puhutaan, että lemmikit ovat omistajiensa näköisiä. Olen kuullut myös puhuttavan, että ihmisten kulkuneuvot muistuttavat kuljettajiaan. Hurjapäille hieman enemmän hevosvoimia ja rauhallisimmille riittää tasainen ja varma kyyti. Hepat tarkoittavat näille ihmisille jotain ihan muuta. Itseänikin kiinnostaa enemmän ne aitauksesta löytyvät. Tämän olen sanonut jo aiemminkin: Nykyinen autoni muistuttaa kuljettajaansa. Ulkoa hyvin erikoinen, mutta sisältä kaunis. Autoni onkin ollut lähiaikoina ahkerassa käytössä, vähän liiankin.

Uudessa asunnossani on autopaikka noin metrin päässä ulko-ovestani. Siinä on hyviä ja myös huonoja puolia. On liian suuri kiusaus hypätä aina autonrattiin ja siirtyä sillä joka paikkaan. Edellisessä asunnossa asuessani en käyttänyt autoa juuri muuhun kuin työmatkoihin, F:n noutamiseen ja viemiseen päiväkodista sekä mummolareissuihin. Nyt on jopa noloa myöntää. Käytän autoani enemmän kuin julkisia kulkuneuvoja. Tähän on tasan yksi syy. Laiskuus ja helppous. Kevään saapuessa tähän on saatava muutos. Jätettävä Juke pihaan ja hypättävä pyörän selkään.

Autoahan tulee käyttää ajoittain määräaikaishuolloissa. Tässäpä pohdiskelin, jos käyttäisin itseni näillä kilometreillä määräaikaishuollossa. Todennäköisesti katsastaja antaisi seuraavia arvoita:

  • NIVELET JA JOUSITUS: Vaatii säännöllistä huoltoa. Alastaivutuksessa kilometrejään huonompi tulos. Ei mene sormet lattiaan. Noin kerran kahdessa kuukaudessa vartalo kaartuu vahvasti sivulle sekä ajoneuvon liikkuminen hyvin vaivalloista ja jopa koomisen näköistä. Oikean jalan akillesjänne operoitu kunnallisessa terveydenhuollossa vuonna 2011. Leima löytyy.
  • PISSAPOIKA: Suihku hieman heikentynyt ja tyhjentämistarve tihentynyt. Tutkittu työterveyshuollossa vuonna 2016. Kilometreihin liittyvää normaalia toimintaa.
  • ETULASI: Vuonna 2016 tuulilasiin tuli todella kova isku, joka jätti jäljen. Iskemä lähti leviämään todella nopeasti. Leviäminen saatiin pysäytettyä ja iskemä porattiin ammattilaisen toimesta. Haitta enää kosmeettinen eikä haittaa näkyvyyttä.
  • JARRUT: Jäi hieman jumittamaan paikalleen. Jarrupaloissa väliaikainen toimintahäiriö. Pyörät eivät oikein pyörähtäneet eteenpäin. Jarrupalat vaihdettu ja pyörät rullaavat eteenpäin. Ei ole enää vanhoja paloja jarruttelemassa.
  •  VALOT: Molemmissa etuvaloissa näkyvyys hieman heikentynyt. Vasemmassa ajovalossa hajataittoa. Korjattu Kaaren Specsaversissa vuonna 2016.
  • PÄÄSTÖT: Kilometreihin nähden normaalilla tasolla. Ajoittain haitallisia ympäristölle.
  • VIISARIT: Värähtää tarvittaessa ja kiihtyy jopa liiankin nopeasti nollasta sataan.
  • MOOTTORI: Hyvin huollettu. 1,89 metrinen kone. Kulkee kouluruoalla, Naughtybrgreilla ja Sushisanin grillatuilla lohinigireillä.

Katsastuspäätös: HYVÄKSYTTY!

Jes, meni läpi.

-Esko-

// KUVA: Jere Lehtonen //

Comments (32)
, , , ,

Lapset ja ero

28.3.2017

Uusin mieltymykseni on lukeminen. Koulumme ammattikirjallisuushylly on tarjonnut hyvää luettavaa jo monelle illalle. Eilen lueskelin ihan töideni puolesta Soili Poijulan teosta Lapsi ja kriisi, Selviytymisen kokeminen. Pieni lapsi joutuu kriiseissä myös melkoiseen myllerrykseen, mutta oikein ja järkevästi hoidettuna lapsen vahingollinen kehitys on minimoitavissa. En halua antaa kenellekään mitään vinkkejä, kuinka asiat tulisi klaarata. Ei, en todellakaan ole siihen oikea henkilö. Kaikki hoitavat asiat juuri omalla parhaaksi näkemällään tavalla. Lapset keskiössä.

Silmiini iski sisällysluettelosta ensimmäisenä luku: Lapsi ja ero. Tämä luku herätti minussa hyvin paljon ajatuksia, hyvin paljon. Näyttelijä Tommi Eronen kiteyttää myöskin opehuoneesta löytyneessä Annassa hyvin erotilanteen, johon liittyy yhteisiä lapsia. ” Molemmilta ei voi tippua rukkaset yhtä aikaa…” Minulta tippui molemmat rukkaset vuosi sitten. Nyt ne on vedetty syvälle käsiin takaisin ja olen uudenlainen vanhempi. Vahvuuksineni ja heikkouksineni.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2007 ja silloin tilastollisesti Suomessa erilleen muutti noin 40 000 perhettä. Vuonna 2015 jo yli puolet avioliitoista päättyi eroon. Asia koskee siis välillisesti vuosittain todella montaa ihmistä ja niin valitettavasti myös lasta. Lapset ovat yksilöitä ja kokevat surun aivan omalla tavallaan. Suru on asia, johon et voi valmentaa itseäsi, etkä jälkikasvuasi. Et voi tietää miltä esimerkiksi läheisen poismeno tuntuu. Et voi tietää miltä tuntuu maata sängyllä yksin, tuijottaen kattoa ja miettien: Kyllä minä tästä selviän, entä kuinka lapseni tästä selviää? Et voi tietää miltä tuntuu kysymys, lapsen esittämänä: ” Miksi kaikki ei ole niinkuin ennen? ” Et voi tietää miltä lapsesta tuntuu, kun toinen vanhempi ei olekaan enää peittelemässä. Peittelemässä, paijaamassa ja antamassa sitä tuttua, turvallista hyvänyönpusua.

Erotilanteessa lapsi hyppää ikäänkuin vuoristoradan vaunuun. Takana istuu jarrumiehinä hänen vanhempansa. Heidän saumaton yhteispelinsä tekee lapsen matkasta tasaisen. Varsinkin pienet lapset ovat täysin näiden jarrumiesten armoilla. He eivät voi vaikuttaa kuinka lujaa vaunu etenee, kuinka pehmeä on istuin ja onko vyöt kiinni turvaamassa matkaa? Vaikka jarrukahva aluksi olisi ruosteessa. Molempien tekisi mieli ohjata vaunua omaan suuntaansa. Kyydissä istuvan lapsen kääntäessä katseensa jarrumiehiin on kasvoilla säilytettävä hymy. Luottavainen ja turvallinen hymy. Aloittelevana, tunteellisena jarrumiehenä tuo on vaikeaa.

Myös vuoristoradan jarrumiehen työn voit oppia kokemuksen kautta. Ajan saatossa jarrumiesten turvatessa lapselle tasaisen matkan, alkaa hänkin sopeutua tilanteeseen. Ymmärtää, että jarrumiehet ovat enää vain työkavereita, suojelemassa sitä vaunussa istuvaa tärkeintä kyytiläistä. Kyytiläinen oppii luottamaan molempiin ihmisiin takanaan ja on valmiina ottamaan viereensä myös muita matkustajia. Kirjassa asia kiteytyy todella tärkeään lauseeseen: ” Loppujen lopuksi eron vaikutus lapseen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin vanhemmat pystyvät uudessa tilanteessa luomaan lapselle säännöllisen elämän ja olemaan hänelle normaaleja ja tavallisia vanhempia…” Vanhempia tai jarrumiehiä. Pienille ihmisille maailman tärkeimpiä.

Opehuoneen kirjahylly. Timantteja täynnä.

-Esko-

// Kuva: M. Suntila Lähde: Poijula Soili: Lapsi ja Kriisi, Selviytymisen kokeminen  //

Comments (16)
, , , , , ,

…juuri nyt haluan kehua ja kiittää

27.3.2017

Jokainen tietää, miten hyvältä kehut tuntuvat. Siksi niitä kannattaa opetella antamaan myös itse.” Näin totesi tutkija Anne Mäkikangas Kodin Kuvalehdessä. Hänen toteamuksensa pitää niin paikkaansa. Loppukesästä 2016 halusin kiittää ja kehua. Alkukeväästä 2017 haluan kiittää ja kehua.

  • Koulumme keittäjää. Aina iloinen ja pirteä. Työpäivä ja koko viikko alkoi tänään erittäin mukavasti. Koulumme keittiöstä leijaili aamulla todella hyvä korvapuustin tuoksu. Kävin ovella kurkkaamassa, tuoksuttelemassa ja toivottelimme hyvät alkavat viikot. Jokainen aamu voisi alkaa korvapuustin tuoksulla.
  • Kouluni vieressä sijaitsevaa huoltoasemaa ja sen pirteää kassaneitiä. Minulla on ollut ongelmia kahvinkeittimen kanssa ja viimeiset viikot olen hakenut aamukahvini Nesteeltä. Nykyään tervehdimme jo kaverillisesti ja aina minut nähdessäni muistaa tarkastaa onko kermakannu täytettynä. Ainoa miinus, että yksi kahvi maksaa kahvipaketin verran.
  • VOLT- vaateliikettä Helsingin Kampissa. Palvelu aivan priimaa. Tuonut ulottuville merkkejä, joita ei juuri muualta Suomesta saa. Käytän nykyään paljon pitkiä ja kapeita vaatteita. Aiemmin ollut vaikea löytää, mutta Voltista löytyy.
  • Ystäviäni, jotka ovat auttaneet blogikuvien napsimisessa. Viimeksi olimme Markuksen kanssa täysin pimeässä metsässä kymppiuutisten aikaan. Elämäni pelottavin kuvausreissu.
  • Kouluisäntäämme. Vie aina uusimman Annan suoraan lokerooni. Erikoinen mieltymykseni naistenlehtiin on kiirinyt näemmä hänenkin korviinsa.
  • Oppilaitani. Työpäiviä on jäljellä enää alle viisikymmentä. Tämä vuosi on mennyt todella, todella nopeasti. Pitävät minut ajantasalla nykylasten mieltymyksistä. Hyvin on hallussa täydellinen ”däppi”. Bottleflippejäkin osaan pudotella jo melkoisen hyvällä prosentilla.
  • Liikuntakeskus Fressiä Vantaalla. Vastaanoton mimmit jaksavat hymyillä aina. Hyvää treeniäkin toivottavat iloisen pirteästi. Mukava mennä, ihan jokaikinen kerta.
  • Rinnakkaisluokan opea. Oli askarrellut minulle viikonloppuna personoidun ikioman jääkaappimagneetin. Tuli ihan hirveän hyvä mieli.
  • Yläkerran naapuriani. Yllätyin, kun joku soitteli ovikelloani. Tuli vain tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi taloon. Hyvin epäsuomalaista…:)
  • Pikkumimmiäni. Olimme eilen viettämässä hänen serkkunsa kaksivuotispäiviä. Hän leikkii pienen serkkunsa kanssa niin kypsästi. Tukee, halaa, pussaa ja auttaa nousemaan sängylle. Oli todella hellyttävää katseltavaa.
  • Teitä lukijoitani. Niin aktiivisesti jaksatte kommentoida tsempata, kannustaa ja ajoittain tietysti kritisoida kypsästi. Jatketaan samaan malliin. Juuri tämä molemminpuolinen vuorovaikutus on ollut alusta lähtien tavoitteenani.
  • Aurinkoa. Paistele, paistele juuri niin paljon kuin jaksat.

Tuo kuva herätti järjettömän korvapuustihimon. Pakko lähteä kahville ja korvapuustille.

Hyvää ja kehuntäyteistä viikkoa!!

-Esko-

Comments (14)
, , ,

Hääkuumeesta nuhakuumeeseen…

26.3.2017

Kevät. Kevät herättää ihmisissä usein erinäisiä kuumeita. Listasin tähän itselleni kuumeita, joita minussa voisi näin keväällä 2017 herätä. Faktaa tai fiktiota, niinpä.

AUTOKUUME:

Auto on minulle pääasiassa liikkumisen väline paikasta A paikkaan B. Autohan ei sijoituksena ole kovinkaan järkevä. Tämänhetkinen Nissan Jukeni on ollut todella hyvä valinta. Kohta olen sillä jo kolmisen vuotta huristellut ja eipä ole vikoja ollut. Keväällä lentelee kiviä ikkunoihin, mutta onnekseni minulla on lasivakuutus, joka säästää ylimääräiseltä stressiltä.

Nyt tuli markkinnoille kuitenkin uutuus, joka on herättänyt minussa minimaalisen autokuumeen. Toyotalta saapui markkinoille hybridi ”citymaasturi” CHR. Ulkoinen muotoilu hivelee silmää ja sisältäkin auto on todella hieno. 35 000 euron hintalappu kuitenkin säästelee maksimaalisen kuumeen syntymistä. Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua, ehkäpä.

MATKAKUUME:

Tästä aiheesta kirjoittelin jo aiemminkin ja kiitos teille lukijoilleni hyvistä vinkkauksista. Matkaseuralaisenkin olen jo mukaani onnistunut hankkimaan. Nyt olemme jo alustavasti kohteita katselleet. Kreikkaan taitaa matkamme suuntautua. Nyt pitäisi matka vaan ottaa ja varata. Muuten jää lähtemättä jos liikaa venyttää.

Viikko auringossa kesäkuun alussa. Ah, se olisi mahtavaa!

ASUNTOKUUME:

Itselläni ei ajankohtainen. Hyvin monella muulla tuntunee olevan. Ja kyllähän asunnot näyttävät kevätauringossa paljon edustavimmilta. Varsinkin, kun pihoissa alkaa vihreys ja vehreys näkymään.

KESÄKUNTOKUUME:

Aloitin hienoisen tauon jälkeen kuntosaliharjoittelun. Otin kortin ensimmäistä kertaa elämässäni työkaverini nimeämälle ”porvarisalille”. En ole katunut. Sali sijaitsee aivan työpaikkani vieressä ja on todella kätevä mennä harjoittelemaan suoraan työpäivän jälkeen. Ja ei sitä infrapuna-saunaa voi olla hehkuttamatta.

Itse en niinkään treenaa täydellisen vartalon perässä, koska tiedän etten semmoista tule koskaan saavuttamaan näillä ruokailutottumuksilla. (Nimim. Viime viikolla neljä kertaa Naughtybrgrissa). Enemmänkin olen jumpannut selkääni kuntoon ja pyrkinyt saamaan vartaloni lihaksiston stabiiliin iskuun.

KONMARITUSKUUME:

Viimeisimmän muuttoni yhteydessä päätin, että nyt heitän kaiken ylimääräisen pois. Noh, se ei ihan onnistunut. Paras esimerkki tästä on vuosien ja vuosien takaisen naapurini minulle tuoma paita. Hän oli vaimonsa kanssa Thaimaassa parisen viikkoa. Toi minulle sitten postilaatikkonsa tyhjennyspalkkioksi hihattoman feikkipaidan. Kertaakaan en ole käyttänyt, mutta mukana on kulkenut tänne uuteen asuntooni asti.

Lueskelin viikonloppuna jotain nettilehteä, jossa puhuttiin uudesta villityksestä. Ihmissuhteiden ”marituksesta”. Kenetköhän marittaisin ensimmäisenä?

HÄÄKUUME:

Olen lähdössä huhtikuun lopussa Mikkeliin hotellilomalle. Lumikkiako tapaamaan?

NUHAKUUME:

Todennäköisin vaihtoehto. Kuvassakin pitää t-paita päällä keikistellä. Pakkasta taisi olla kuvaushetkellä.

Onko kuumeita päällä?

Oikein mukavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuva: Markus Suntila //

Comments (12)
, , , , , , , ,

…parempaa kuin erotiikka

25.3.2017

Aurinko, sileä asfaltti ja ystävä, jota ei ole nähnyt aikoihin. Kärkkäisen sikapäiviltä hankitut uudet juoksuvarusteet. Sikapäivät, nuo Hullujen päivien vastineet. Ei ole keltaisia haamuja, vaan ihan rehellisiä pinkkejä sikoja. Pääoven yläpuolella asiakkaat ottaa vastaan jättimäinen sika, jolla on vatsaan tatuoitu Kärkkäinen. Tai näin F asian ilmaisi. Aulassa esillä arvonnassa oleva auto, jota ajoi pahvinen possu. F sanoikin, että osallistu iskä arvontaan, osallistu. Vastasin tietysti myöntävästi, koska olisihan uusi auto aika makea voitto. Pikkumimmi totesi kuitenkin, että jos voitat, niin ei tuolla autolla mitään tee, kunhan saisi pahvisen porsaan kuskin paikalta. Osallistuin. Laitan sitten auton tänne myyntiin, jos arpa osuu.

Sikapäiviltä löytyi siis uusi juoksusetti. Asicsin mallikappaleet olivat suorastaan naurettavan edullisia. Trikoot, shortsit ja juoksutakki alle 60 euroa. Mielestäni hyvin kohtuullinen hinta. F:lle hankittiin samalla hänen itsensä valitsema nimpparilahja. Ei ollut enää poneja tai Ty-pehmoja. Oli rokkikitara ja mikrofoni. Ostin mielelläni. Vain elämää-uusinnat ja Suvi Teräsniska ovat tehneet tehtävänsä.

Mummolaan saavuttuamme oli aika pukea juoksutamineet päälle. Tavata ystävä, jonka olen tuntenut parisenkymmentä vuotta. Tunnin lenkki aurinkoisessa Lahden satamassa. Kuulumisten vaihto ja muutamat kärrynpyörät Sibeliustalon edustalla. Yksi tämän vuoden parhaista lenkeistä. Kevätaurinko, hyvä seura ja puhdas asfaltti on kyllä mahtava kombo. Uudet varusteet toivat myös uutta potkua juoksemiseen. Lenkin jälkeen odotti mummon paistama aito Tapolan mustamakkara, iloinen pikkutyttö, isän viimeismmät urheilu-uutiset ja juuri remontista valmistunut sauna.

Saunassa vedimme F:n kanssa Rollen ja Cajan uimahyppykisat, jotka voitettuaan pikkumimmi lähtikin isovanhempiensa kanssa touhuamaan alakertaan. Itse jäin vielä lauteille. Lisäsin löylyveteen rakastamaani Tervan tuoksua. Heitin kiukaalle. Vedin syvään henkeä ja siirryin makuuasentoon tervalepän tuoksuisille uusille lauteille. Mietin mielessäni: Jos elän hypoteettisesti 82-vuotiaaksi. Kaksi niistä vuosista menee päin helvettiä. On minulla kuitenkin prosentuaalisesti aika paljon enemmän niitä onnellisia vuosia elämässäni. Eilinen oli yksi niistä todella onnellisista päivistä. Heitin lisää löylyä kiukaalle. Tervan tuoksu täytti saunan ja olihan tuo lenkin jälkeinen fiilis parempaa kuin erotiikka. Ah, tuo on kyllä niin kliseinen juttu. Ja mikä minä olen tuommoista sanomaan, kun en edes muista mitä se on.

Lähtekää lenkille aurinkoon. Juoskaa tai kävelkää. On se ainakin parempaa kuin sohva ja…hmm. En tiedä.

-Esko-

// Kuvat: T.Piipponen //

Comments (19)
, , , , ,

Harrasteurheilun huumaa!! (Vieraskynä)

23.3.2017

Harrasteurheilusta olen kirjoittanut aiemmin itse. Nyt salibandyjoukkueemme Facebook-sivuille ilmestyi pelaajamme kuvaus yhdestä turnauksestamme. Kiitos Jussi, kiitos! Kirjoitus oli todella osuva ja ansaitsee ehdottomasti vieraskynän paikan blogissani. Kiteyttää hyvin harrasteurheilun huumaan. Ajoittain glamouria, ajoittain välttämättä ei.

Itse en tuohon turnaukseen päässyt selkävaivojen vuoksi. Vaivoja, vaivoja. Noh, en näemmä ollut ainoa..

///////  Lauantain alkuilta lopputalven sohjoisessa säässä Vantaalla. Kello lyö kohti avausvihellystä. Yksitellen pelaajat saapuvat hallille jo valmiiksi kiroillen ja harmitellen. Joukkueessa, jossa keski-ikä on yli 34 vuotta, on monilla lauantai-illoille parempaakin tekemistä. Ja niin toden totta tällä kertaa näyttää käyneen. Paikalle saapuu seitsemän kenttäpelaajaa ja maalivahti. Jo ennen pelin alkua yksi pelaajista tippuu pois, kuumetta. Jäljelle jää 1+6 ja edessä kaksi peliä tunnin tauolla kärkipään joukkueita vastaan. Tunnelma on latistunut ja jopa koominen. Ennen peliä teippaan yhden pelaajan polven, joka kestää hädin tuskin juoksua. Samalla kuulen toisella pelaajalla olevan häntäluu murtunut. Teippauksen jälkeen maalivahti kertoo, miten aikoo heittää minulle pitkiä avauksia. Heitot tulevat tosin vajaina, sillä hänellä on olkapää hajalla eikä se kestä täysimittaisia heittoja. Odotamme kaukalon laidalla edellisen pelin loppua. Vieressäoleva kaveri puhaltelee, oli mennyt ilta eilen pitkäksi.

Ensimmäinen peli on yllättävän tasainen, vaikka osan pelistä tuntuu kuin pelaisimme yhden miehen vajaalla. Peli on jotenkuten hallinnassa, taistelemme tiiviillä puolustamisella ja iskemme vastaan harppuunahyökkäyksillä. Kahden erän jälkeen tilanne on kutkuttava, 2-2. Vastustaja lisää kierroksia viimeiseen erään, roikumme mukana parhaan mukaan. Iskemme vastaan aina kun mahdollista, tolppa sisään tolppa ulos. Kaadumme saappaat jalassa, häviämme lopulta 4-2. Hiki virtaa, urheilujuoma tekee kauppansa, päällä on hyvä tsemppihenki.

Pelien välissä keräämme voimia parhaamme mukaan. Koko joukkue mahtuu istumaan yhden pöydän ääreen. Sivusilmällä huomaan kuinka tuleva vastustajamme ottaa lämpöä viereisellä kentällä. Lauma nuoria poikia, joilla on samanlaiset verryttelyasut. Osalla on hikinauhatkin, takin alla on varmasti myös puuhelmet. Ei helvetti, säbelijäbeleitä. Ennen peliä pieneen katsomoon ahtautuu katsojia, jotka ovat selvästi vastustajien kavereita. Kaljapullot kilisevät ja äänijänteet paukkuvat jo ennen peliä. Siisti homma, tästä tulee varmasti mukava lauantai-ilta. Pitikö näiden kaikkien jätkien saada intistä viikonloppuvapaat juuri samaan aikaan?

Tuomari viheltää pelin alkaneeksi. Ensimmäiset sekunnit määrittävät tulevan pelin kulun. Vastustaja liikuttajaa palloa, me juoksemme perässä minkä ehdimme. Vaikka olenkin urheiluoptimisti, oli selvää, että meillä ei tässä pelissä ole saatavissa mitään muuta kuin helvetillinen hiki. Hyvä toki sekin. Vastustaja iskee maalin, iskee toisen, katsomosta alkaa meille huutelu. Jollain on kaunis parta, toisella urpon näköinen juoksutyyli, kolmas ei vaan osaa pelata. Yritämme sen minkä pystymme, se ei tällä kertaa vain riitä. Maalivahtimme ottaa koppeja minkä ehtii ja yrittää pitää pelin hengissä. Teemme maalejakin, mutta muuten olemme sivuosassa nuorten miesten rynniessä pitkin kenttää villivarsojen lailla palloa somasti liikutellen. Olemme kuin keiloja luisteluradalla tai ristireimareita Suomenlahdella. Molemmilta puolilta saa mennä ohi ja niin sitä mennäänkin. Lopulta tuomari viheltää pilliin, peli on päättynyt. 13-3 turpaan. 3 x 15 min tuntui tällä kertaa useammalta tunnilta ja parasta siinä oli se, että se loppui.

Pelin jälkeen kiittelemme toisiamme, että tulimme paikalle pelaamaan pelit. Ei tarvinnut luovuttaa ja ottaa siitä hyvästä noloja sakkoja joukkueelle. Kello on vajaa puoli yhdeksän, kun pujahdan hallista ulos pimeään iltaan. Jalkoja särkee, päätä särkee, perse on hiessä. Silmissä vilisee sinikeltaisia pelaajia edelleen. Onneksi minulla on kyyti kotiin, saattaisi kotiin löytäminen olla muuten tuskan takana. Taisi kuskillakin olla samanlaisia oireita, sen verran kauan seikkailimme Vantaalla ennen pääsyä sieltä pois. Lopulta laskeudun kotiin, saan kylmän oluen kouraan, sauna on päällä, tunnen mielihyvän pulppuavan tehdystä urheilusuorituksesta. Salibandy, peli meille kaikille! //////////

Seuraava turnaus huhtikuun alussa. Siihen pääsen onneksi itsekin. Taitaa olla vielä pelien jälkeen kauden päättävä saunailtakin edessä. Noh, ne on sitten ihan omia tarinoita.

Aurinkoa ja urheilun iloa!!

-Esko-

// Teksti: Jussi Evinsalo, kuvat hieman vanhempaa materiaalia. Oli tuolloin akillesjänne revennyt…//

Comments (4)
, , , , , , , , , ,

Helsingin ja Suomen parasta sushia

22.3.2017

Hain tänään työpäivän päätteksi sushia vakiopaikastani Sushi-sanista Munkkivuoren ostoskeskuksesta. Tilausta odotellessani mietinkin, että miksen ole koskaan tästä paikasta vielä vinkkipostausta tehnyt. No, nyt korjaan tämän virheen. Tässä paikassa on hieman sellaista Netflix-dokkari Jiro Dreams of Sushi tunnelmaa. Paikka sijaitsee hieman syrjemmässä keskustasta. Asiakaspaikkoja on vain muutama. Paikkaa pyörittää asialleen omistautunut huippukokki, jo vuonna 1999 ensimmäisen sushiravintolansa Suomeen perustanut Kimmo Jylhä. Sanotaanko näin, että vuosien kokemus todellakin maistuu Sushi-sanin tarjoamassa sushissa.

En ole aiemmin ollut mikään suuri sushin ystävä. Suoraan sanottuna kummaksuin kaikkia ystäviäni, jotka tätä ruokaa ylistivät. Sushi-sanin grillattu lohinigiri muutti minun käsitykseni sushista. Tämä makukokemus nosti tuon kyseisen ruoan suosikikseni. Jos minulta kysytään lempiruokiani, on yksi niistä ehdottomasti: Sushi-sanin grillattu lohinigiri. Se on parasta mitä mies voi raakana suuhunsa laittaa. Tai no, hieman grillattuna. Vakioannokseni on Large-boksi. Large-boksi niin, että kaikki nigirit muutetaan grillatuiksi lohiksi. Tällä herkulla olen käännyttänyt monta sushia vieroksuvaa ystäväänikin grillattujen lohinigirien suurkuluttajiksi.

Paikka löytyy siis Munkkivuoren ostoskeskuksesta. Nostalginen ostari. Ostari, jossa on säilynyt vanha fiilis. Näin voin sanoa, koska olen käynyt tuolla lähes koko ikäni. Isovanhempani asuivat ihan kivenheiton päässä viitisenkymmentä vuotta. Munkkivuoren kirkon siluetti kruunaa tuon ostarin fiiliksen. On muuten Suomen vanhin ostoskeskus, joka on vihitty käyttöön vuonna 1959. 1964 sinne rakennettiin Suomen ensimmäinen metroasema. Metro ei kulje sinne ihan vielä, mutta kulkeeko ennen Länsimetroa? Saa nähdä.

Menkääpä tutustumaan. Sushi-saniin ja historialliseen ostariin. Vai onko jo tuttuja paikkoja?

Nigirit huuleen!

-Esko-

Comments (10)