Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

huhtikuu 2017

…kirjan kannet kiinni!

27.4.2017

Ei ole ihan helppoa olla omasta elämästään kirjoittava suomalainen eronnut bloggaaja. Asiamme ovat suurennuslasin alla ja aihepiirien ollessa herkkiä on mahdollisuus hallitsemattomaan tilanteeseen. Tämä viimeisin käänne on saanut valtaisat ja kohtuuttomat mittasuhteet. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole ollut arvostella Karoliinaa millään tavalla. Hän on F:lle maailman paras ja rakastavin äiti. Tätä en halua koskaan kyseenalaistaa. Käsittelin muuttoasiaa omaan tyyliini abstraktein ja vertauskuvallisin keinoin, joka mahdollistaa lukijalle hyvin monia erilaisia tulkintoja asioista. Kenenkään kommenteista en voi olla vastuussa, enkä kenenkään pään sisälle tunkeutua. Välttääkseni turhan ryöpytyksen, arvailun, spekuloinnin, väärinymmärrykset ja salaisuudet haluan kertoa tämän prosessin vaiheet ilman turistibusseja tai YT-neuvotteluja.

Olemme Karoliinan kanssa edelleen F:n yhteishuoltajia. Eikä hän ole koskaan halunnut antaa minulle ”potkuja” entisestä perheestämme. Sain tietää mahdollisesta muutosta jo marraskuussa ja Karoliina on useita kertoja halunnut asiasta kanssani keskustella. En ollut valmis juttelemaan, koska en voinut uskoa sen todellisuudessa tapahtuvan. Karoliina ja hänen miehensä tarjosivat minulle myös mahdollisuutta tavata lastani arkisin joka viikko heidän kotonaan, mutta se ei siinä hetkessä vaikuttanut sopivalle vaihtoehdolle.

Sovimme lastenvalvojalla syksyllä 2016 yhteisymmärryksessä tapaamissopimuksen, jonka sisällön mukaan lapsi on kanssani  joka toinen viikonloppu ja viikolla sovitusti. Olen tuon sopimuksen itse allekirjoittanut. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta emme ole entisestä lyhyestä välimatkastamme huolimattakaan ex-tempore-tyylillä tapaamisia ja vierailuja sopineet, eikä F ole ”seilannut” kotiemme väliä täällä Helsingissä asuessammekaan. Tapaamiset on aina sovittu erikseen ja etukäteen.

Kuultuani muutosta halusin puolustaa oikeuksiani ja viedä asian oikeuteen. Otin lakimieheen yhteyttä, mutta ennen varsinaisen haastehakemuksen toimittamista käräjäoikeuteen vedin kanteen pois ja sovimme asiat asianajajiemme välityksellä. Joka toinen viikonloppu-käytäntö on edelleen voimassa ja Karoliinan kanssa sovimme, että kulut ja matkat jaetaan puoliksi. Lisäksi lomilla näen tytärtäni useammin kuin aikaisemmin loma-aikoina. Kuten jo alussa sanoin ei Karoliina ole minua halunnut pois F:n elämästä rajata, vaan on pyrkinyt tukemaan meidän suhdettamme niin henkisesti kuin käytännön toimillakin.

Haluan olla lapseni äidin kanssa edelleen mahdollisimman hyvissä väleissä. Haluan todella, koska meillä on yhteinen tytär. Toivon teiltä lukijoilta ymmärrystä ja kunnioitusta kaikkia kohtaan. Nyt tälle asialle kirjan kannet kiinni. Samoin kommenttiboksille vähäksi aikaa stoppi päälle. Annetaan savun hälventyä.

Palaillaan vapun jälkeen hieman kevyemmillä aiheilla.

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (42)
, , ,

Eteenpäin!

27.4.2017

Akkuja ladattu. Olen ollut vain ihan rauhassa. Yrittänyt siirtää tunteet sivuun ja miettiä asioita järjen tasolla. Tämä uusi tilanne vaan muutti monen ihmisen arkea niin radikaalisti, että se väistämättä kolauttaa hyvin vahvasti tuonne tunnerekisteriin. Siksi kirjoittamani ulostulo oli hyvin tunteikas. Se oli minun tapani tuoda asia esille. En minä voi tämmöistä asiaa vain muutamalla lauseella kuitata. Syyllisiä on ihan turha etsiä ja pohtia päätänsä puhki olisinko voinut toimia jossain asiassa toisin. Vanhojen asioiden kaivelu ei johda enää yhtään mihinkään. Nyt on katsottava tähän hetkeen ja tulevaan. Rakentaa paras mahdollinen lopputulos, lapsen kannalta.

Kaikkeen varmasti ja toivottavasti tottuu, jokainen. Olemassaoleva vahva side tyttäreeni on pyrittävä säilyttämään. Jokainen F:n kanssa vietetty hetki tulee olemaan entistä tärkeämpi ja arvokkaampi. Tässä vaiheessa voin taas kiittää ammatinvalintaani. On paljon lomia tasaisissa sykleissä, jotka mahdollistavat yhteistä aikaa. Paljon tulee varmasti Nissanin ratissa istuttua ja automatkoillekin täytyy keksiä jotain meidän omia yhteisiä juttuja, etteivät ne tunnu vaan niiltä pakollisilta ”palautusreissuilta”. Pelle Miljoonan sanoin: Moottoritie tulee olemaan kuuma.

Tämä on nyt totta ja arki on erilaista. Tietysti se harmittaa ihan suunnattomasti, mutta ei tämä masentelemalla parane. Taas seisotaan kuilun reunalla. Helppo olisi pudota ja antaa mennä. Katkeroitua ja masentua. Ei, niin en halua tehdä. Varmasti ajoittain tulee todella vaikeita hetkiä, mutta omakin elämä on pyrittävä aloittamaan. Aloittamaan isolla liekillä. Huomenna takaisin arkeen kiinni. Karttakeppi käteen ja iltapäivällä lähdetään Ollin kanssa minilomalle Mikkeliin. Tulee reissu ja vappu hyvään väliin. Toivottavasti kevät on lämmin ja alkaa tältäkin ukkelilta putoilemaan positiivisempia, auringonsäteiden valaisemia kirjoituksia.

Kiitos tuesta, ihan teille kaikille!!

Nyt Tampereelle, F:n uuden eskarin ja tulevan koulun kautta kotiin.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (29)
, , ,

Ollaanko isi aina yhdessä?

25.4.2017

” Voiko omasta perheestä saada potkut?” Näin mietti seitsenvuotias Tim Templeton makaillessaan sängyllä ja tuijotellessaan kattoa elokuvassa Boss Baby. Hänen perheeseen oli tullut uusi perheenjäsen, joka vei hänen rakkaan isänsä ja äitinsä kaiken huomion. Tim ei saanut enää niitä halauksia, pusuja ja iltasatuja, joihin oli koko lapsuutensa tottunut. Onneksi tämä oli Timin kohdalla vain yksi pieni ajanjakso. Ja onneksi Tim oli vain piirretty animaatiohahmo.

” Voiko omasta perheestä saada potkut?” Näin mietti hieman vanhempi Esko Sakari Kyrö makaillessaan vanhempiensa kotona siinä tutussa ja turvallisessa sängyssä. Taas oli yöpöydällä paketti ahdistuslääkkeitä (ei kelvannut enää vuoden vanha resepti, piti uusia) ja repussa sairauslomatodistus, diagnoosilla, akuutti stressireaktio. Hänen lähellään, kilometrin päässä ei enää lyö se pieni sydän. Sen pienen sydämen lyöntien väliin tulikin yllättäen sataseitsemänkymmentä kilometriä hulluuden highwayta. Tämä ei ole pieni ajanjakso. Tämä on loppuelämä. Ja tämä Esko ei ole animaatiohahmo. Vaikka toivoisikin, että tämä kaikki olisi vain animaatioelokuvaa. Huonoa semmoista.

Moni ihminen saa vuosittain perheestään potkut. Sisäisissä perheYT-neuvotteluissa ei päästä lopputulokseen ja ero on väistämätön tosiasia. Joskus naapurifirma tarjoaa paremmat puitteet ja joskus on käyty hieman lainaamassa salaa toisen firman tavaroita. Ajoittain ei yrityksen pelastamiseksi ole muuta tehtävissä kuin sen hajottaminen. Tämä on karu fakta. Näitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jälkipyykki on kuitenkin pestävä järjellä. Ei niitä vanhoja raunioita voi vain puhaltaa kuin tuhkaa tuuleen. Toivoa, että kaikki yrityksen jäsenet kyllä selviävät. Isot ja ennenkaikkea pienet, uudet yrittäjät.

Yritysmaailmassa ja elämässä mennään päättyneiden YT:iden jälkeen eteenpäin. Se on upeaa. Tulee rakkauksia. Se on upeaa. Tulee uusia intohimoja. Se on upeaa. Aukeaa uusia ovia. Se on upeaa. Tulee ehkä uusia pienyrittäjiä. Se vasta onkin upeaa. Itsekin olen suhtautunut kaikkeen ainoastaan positiivisesti. Halunnut kaikille hyvää, mutta tämä viimeinen siirto tuntuu kyllä tällä hetkellä aivan kohtuuttomalta. Kohtuuttoman suurelta siirrolta minun ja sen tärkeimmän pienen yrittäjän välien takia. Pahuudelle ja katkeruudelle en kuitenkaan anna valtaa. Haluan kaikesta huolimatta uskoa, että tälläkin on jokin tarkoitus. Vaikka sille tarkoitukselle ei tällä hetkellä löydy yhtäkään järjellistä selitystä.

Tyttäreni suusta on päässyt kuuden vuoden aikana kaksi semmoista lausetta, jotka tulen muistamaan aina. Toisen todella ihanana muistona. Maailman tärkeimpänä. Tämä on onneksi tallentunut dvd:lle. ” Ollaanko isi aina yhdessä?” Näin kysyi juuri puhumaan oppinut tyttäreni. Nappasi kädestäni kiinni ja lähti päättäväisin askelin kohti jäätelökioskia. Toisen tulen muistamaan lohduttomana, uudet suuntaviivat hyvin monen ihmisen elämälle antaneena. ” Teethän isi kaikkesi, että me nähdään useasti?” Kyllä rakas! Tein kaikkeni mitä isä etävanhempana voi tehdä. Laati asianajajansa kanssa niin laajat tapaamisoikeudet, kun se on tässä tilanteessa mahdollista. Voi sitten vuosien päästä todeta tyttärelleen selkä suorana, että ainakin yritin.

Näin sitä luisuttiin vajaassa kahdessa vuodessa ydinperheen isästä tähän pisteeseen. Bussilla käytiin ajelemassa ja toivottavasti seuraava bussimatka päättyisi hieman onnellisemmin. Elämässä näemmä sattuu ja tapahtuu. Ei tässä voi vajota maan alle. Nyt vaan pää pystyyn ja ihan täysillä eteenpäin. Tämä on elämä, yksi ja arvokas elämä. Pienellä ja isolla.

” Mitä se rakkaus on?
lapsi kysyy
lämpimänä sylissä.
Rakkaus on sitä,
että pitää sylissä,
sinä vastaat,
annat sormiesi lipua
hentojen hiusten läpi.
Hento kuin lapsen hius
on rakkaus,
yhtä hauras,
yhtä puhdas ja väkevä.
Mikset sinä sitten ole
koskaan minun sylissäni?
lapsi kysyy vakavana,
eikä suostu hyväksymään,
että yksikään rakkaus olisi
toista suurempi tai pienempi.”  -Tommy Taberman-

Vähän sanattomaksi vetää…

-Esko-

 

Comments (164)
, , ,

No mites, lähetkö mun luo?

25.4.2017

On olemassa hyviä televisiomainoksia. On olemassa oikein hyviä televisiomainoksia ja on olemassa erinomaisia televisiomainoksia. Hesarin uusi mainos, joka kannustaa asioiden tutkailemiseen hyvin monista erilaisista näkökulmista kuuluu ehdottomasti kategoriaan erinomainen televisiomainos. Spotissa naishenkilö esittää miehelle vieno hymy kasvoillaan kysymyksen: ” No mites, lähetkö mun luo?” Mies ei vastaakaan heti myöntyvästi, vaan analysoi päässään ehdotusta monesta eri näkökulmasta.

” Lukemani mukaan läheisyys tuottaa onnellisuuden tunnetta…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Anna mennä!

” Näin suorasukainen ehdotus saattaa olla merkki siitä, että nämä asiat ovat arkipäiväistyneet kulttuurissamme…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Anna mennä!

” Erotiikan määrä on vähentynyt yhteiskunnassamme…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Sitä suuremmalla syyllä. Anna mennä!

” Olemmeko yksinäisempiä kuin ennen…” Kyllä, ihan varmasti hyvin moni on yksinäinen tai ainakin ajoittain kokee yksinäisyyden tunnetta. Anna siis mennä!

” Älypuhelimet varastavat aikaa keskinäiseltä hellinnältä…” Kyllä, ihan varmasti näin on. Sininen valo kasvoilla, sohvan toisissa päissä ja välissä metri, jopa kaksi. Matkapuhelin lentokonetilaan. Anna siis mennä!

”…mutta onpa hän miellyttävä ihminen.” Kyllä. Miellyttäville ihmisille tulee aina antaa mahdollisuus. Miellyttäviin ihmisiin saattaa törmätä jos olet itse miellyttävä ja teet ajan kanssasi miellyttäväksi. Anna siis mennä!

” Joo, voin mä lähtee…” Loistava vastaus. Anna siis mennä!

Itse olen myös ajoittain aikamoinen pohdiskelija ja tutkailen asioita vähän liiankin monesta näkökulmasta. Törmäät kiinnostavaan ihmiseen. Tekisi mielesi kutsua häntä vaikkapa kävelylenkille tai kahvikupposen ääreen. Ja miksi päässäsi alkaa pyörimään mainoksen tyylinen lyhytelokuva?

” Olisiko hänestä loppuelämän kumppanikseni? Huvikseen ei jaksa enää treffailla…” Miksi ei? Uusiin ihmisiin on piristävää tutustua.

” Olen toisen kierroksen (avo)miehiä. ” Ah, mitä väliä. Aika moni on täysin samassa tilanteessa.

” Pitäisikö hän kokkaamastani jauhelihakastikkeesta. Näin gluteeniton-, vegaani-, sokeriton-, laktoositon aikana ei voi olla varma mieltymyksistä…” Ah, mitä väliä. Tee hedelmäsalaatti. Ilman omenaa.

” …mutta onpa hän miellyttävä ihminen! ” Anna siis mennä!

Näkökulmia!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen, lähde: HS-mainos. Näkökulmia. //

Comments (8)
, , , ,

Minilomalle…

23.4.2017

Rakas kotimaamme tarjoaa paljon nähtävää. Tarjoaa myös hyvin erikoisia sääilmiötä, josta tämä sunnuntai oli hyvä esimerkki. Lähtiessämme F:n kanssa kaupungille satoi räntää. Muutamaa tuntia myöhemmin keinuessamme viereisessä leikkipuistossa kaivoimme aurinkolasit päähämme. Toivottavasti saa taas ensi viikonloppuna kaivaa aurinkolasit päähän, kun suuntaamme ystäväni Ollin kanssa kaupunkiin, jossa en ole koskaan yöpynyt. Ohi olen ajanut satoja kertoja, mutta tällä kertaa Juke jää parkkihalliin yöksi ja pojat pääsevät nauttimaan minilomasta.

Eilen suunnittelimme F:n kanssa kesälomareissuja. F:n kanssa emme ole vielä ulkomailla käyneet. lukuunottamatta laivareissujamme. Kotimaan sisäpuolella olemme matkustelleet mm. Oulussa, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Porvoossa ym… Vaikka olet lähellä, niin tunnet kuitenkin olevasi kaukana ja ennenkaikkea lomalla. F:n suurimpana toiveena olisi matkustaa uudestaan Ouluun. Ouluun siksi, jos vaikka törmäisi hänen suurimpaan suosikkiinsa Suvi Teräsniskaan. Oulu olikin todella mukava kaupunki ja siellähän oli vaikka mitä. Päällimmäisenä jäi mieleeni Pannukakkutalon pannarit. Täytynee siis kesällä suunnata taas kohti Oulua, tuota Pohjois-Suomen keskusta.

Palataanpas takaisin tuohon ensi viikonlopun minilomaan. On siis aika tankata Nissan ja suunnata kohti kaupunkia. Kaupunkia, josta jo legendaarinen Kummeli räppäsi eräässä sketsissään. Kaupunkia, jossa asustelee suomalaisten miesten ihannenainen: Lumikki. Täytynee pakata vähän siistimpää vaatetta, jos tuohon tummaverikköön sattuisi törmäämään. Kaupunkia, jossa sijaitsee ehkä Suomen tunnetuin vahakabinetti ja lyhytkätisin tyrannosaurus. Kaupunkia, jonne on todella kiva lähteä. Minimatkakuume päällä.

Nyt en kysele vinkkejä New Yorkiin, en Lombokille, en Milanoon. Nyt kyselen vinkkejä Mikkeliin. Visulahteen mennään ainakin, mutta hyviä ravintoloita, kahviloita ja ehkä käydään lasillisillakin.

Mikkeliin mänijöitä?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (39)
, , , , , , ,

Youtube-video, jota et voi olla katsomatta loppuun

21.4.2017

Nyt on todella mukaansatempaava video (ensimmäisenä). Kannuja paukuttelee vanha kollegani, jonka kautta tämä helmi löytyikin. Samalla muistelin ja lisäsin myös kappaleita, jotka ovat olleet jollain tavalla merkittäviä elämäntaipaleellani.

Jeah! Tänään saapuu pikkumimmi. Niin kivaa, tärkeää ja voimaannuttavaa!!

Mukavaa iltaa!!

-Esko-

 

Comments (6)
, , , ,

Sosiaalisen median pelle!

20.4.2017

Ensivaikutelma. Ensivaikutelma on siitä raaka, että sen voi antaa tasan yhden kerran. Ensimmäinen mielikuva ihmisestä syntyy todella nopeasti. Joidenkin tutkimusten mukaan noin yhdeksässäkymmenessä sekunnissa. Olemalla oma itsensä ei nämä kohtaamiset voi mennä pahasti mönkään. Tai jos menevät, niin sitten menevät. Jos jotain on tähän ikään mennessä oppinut elämästä, niin aitous tulee säilyttää ja aina tulee olla vahva oma itsensä. Esittämällä ja mielistelemällä ei tässä maailmassa kovin pitkälle pötkitä. Sitäkin olen harjoittanut. Harjoittanut ja elänyt ulkopuolella omasta syvimmästä itsestäni.

Sosiaalinen media tarjoaa oivat mahdollisuudet esittää itsestään vain niitä puolia, joita haluaa muille itsestään näyttää. Keskustelin erään ihmisen kanssa aiheesta. Hän kertoi, että koki havahtumisen. Havahtumisen, kun oli liian syvällä sosiaalisen median maailmassa. Hän eli ikäänkuin sosiaalisen median kautta. Teki semmoisia asioita, joista koki hänen seuraajansa kiinnostuvan. Oikean elämän raja hämärtyi. Näin omasta elämästään kirjoittavana tuolle hämärälle rajalle olisi todella suuri vaara joutua.

Itse olen kirjoittanut blogia ja käyttänyt sosiaalista mediaa hyvin aktiivisesti reilun vuoden. Olen pyrkinyt näyttämään itseni niin aitona, kuin mahdollista. En tiedä millaisen vaikutelman olen ihmisille tätä kautta itsestäni antanut. Tämä vuosi on ainakin ollut kirkkaasti elämäni tapahtumarikkain. Mollia ja duuria on riittänyt. Jotkut näkevät minut varmasti ihan täysijärkisenä, työssäkäyvänä, syvällisesti asioita pohdiskelevana avoimena ja ajoittain hauskana miniperheen isänä. Joillekin olen varmasti sosiaalisen median pelle, joka katkeruudessaan roikkuu vanhassa elämässään, tilaa kuvittajalta eksiensä kuvia banneriinsa ja etsii bloginsa kautta itselleen päiväkahviseuraa.

Kyllähän sitä itsekin toivoisi, että tämä elämä voisi olla hieman tasaisempaa. Tasaista ja seesteistä tässä jo olikin. Pieni tai siis iso (snap back-lippiksessä kolmannessa reissä) pääni oli jo akkomodoitu nykyiseen elämäntilanteeseen. Nettipankissa lainavälilehti muistutti siitä omasta rakkaasta asunnostani, turvapaikastamme. Yhtäkkiä täysin tahtomattaan kiskaistiin keskelle draamasarjaa. Ilman repliikkejä, ilman koekuvauksia. Tässä sarjassa harmittavinta on se, että tämä on sitä tositeeveetä, realityä. Olisi se yksi seikkailu niissä ympyröissä jo voinut riittää.

Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia, jotka kommentoivat viime viikolla julkaisemaani fiktiivistä bussireissua. Tuli paljon informaatiota, tsemppiä, asiallista keskustelua, ei niin asiallista keskustelua ja satusedäksikin joku taisi sanoa. Tove Jansson. Tuo rakastettu kirjailija on kertonut ehkä hänen tunnetuimman tarinan eli Muumilaakson synnystä. Muumilaakson, joka syntyi sodan keskellä maailmaksi, jossa kirjailijakin oli turvassa. Tove Jansson on kertonut tunteneensa itsensä niin epätoivoiseksi, että alkoi kirjoittaa satuja. Onneksi ei olla sodassa, ei 1940-luvun alussa. Jansson kehitti epätoivoisissa tunnelmissa rakastetut Muumit. Mitäköhän tämän satusedän kynästä kehittyy?

Toivottavasti oikeaoppisia kärrynpyöriä, uskoa rakkauteen, rehellisyyttä ja lämpöä!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen, lähde: Luokanopettajan kalenteri 2016-2017 //

Comments (24)
, , , ,

Sydän jää paikalleen…

19.4.2017

Kaikki lähtee edelleen sydämestä, eli se jää paikalleen. Pidän blogini logosta todella paljon, mutta ajoittain on hyvä tehdä pientä uudistusta. Logo säilyi lähes samanmoisena, mutta banneri sai ympärilleen hieman lisää visuaalisuutta. Olen jo vuosia ihaillut nuoren lahtelaisen Rasmus Leppäsen taidetta. Ensimmäisen kerran törmäsin hänen kädenjälkeensä lahtelaisessa putiikissa Petit St.Louisissa. Rasmus oli suunnittelut Lahti-aiheisen Support Your Local- logon. Nähtyäni tuon, etsin hepun käsiini Instagramista.

Instagramista bongasin lisää Rasmuksen tekeleitä. Yksi niistä löytyy tällä hetkellä kehystettynä olohuoneeni seinältä. Näin kevään korvilla ajattelin, jotta blogini ulkoasua voisi hieman elävöittää. Onnekseni Rasmus mukavana ja ystävällisenä kaverina ojensi auttavan kätensä.

Pidän tuosta hänen tyylistään todella paljon.

Mitäpä tykkäätte?

-Esko-

Comments (19)
, , , ,

Im gonna be a lawyer!

18.4.2017

”Im gonna be a lawyer!” Näin vastasin ruotsia äidinkielenään puhuvalle kummisedälleni. Hän kysyi aikoinaan mummuni siskon syntymäpäiväjuhlilla unelma-ammattiani. Ei, en ole koskaan halunnut päätyä lakialalle. Liian paksut pääsykoekirjat ja ei, ei minusta varmasti tuohon ammattiin olisikaan. Vastaukseni on sukumme nuorison keskuudessa jo yleinen vitsi. Vastaukseni kysymykseen johtui vain ja ainostaan englannin kielen puhumisen pelosta ja silloin osittain myös taitamattomuudesta. Maailma ympärillämme muuttuu ja samalla myös kielitaidon merkitys korostuu entisestään.

Ympäröivän maailman osittain tahaton kielikylpy alkaa nykylapsilla jo todella aikaisin. Padit, pelit, elokuvat, televisio, mainokset ja musiikki antavat antavat jo pienestä pitäen lapselle hyvin paljon virikkeitä tutustua vieraisiin kieliin ja ennenkaikkea englannin kieleen. Koulumaailmassa työskentelevänä ajoittain yllättää oppilaiden valmiudet englannin kielen opiskeluun. Omassa lapsuudessani virikkeitä antoivat lähinnä Hulk Hogan ja Blackie Lawless. Kotipuhelimessakin oli vain pyöriteltävät numerot, jotka osasin kyllä kolmosluokan jälkeen luetella ykkösestä kymppiin. Yksi asia on jäänyt kolmosluokasta mieleeni. Kokeessa tai jossain tehtävässä kysyttiin lempibändiä ja vastasin siihen: Eppu Normal. Eikös se mennyt oikein?

Ymmärrän englantia hyvin ja puhun sujuvasti. Koulutaipaleen lisäksi minua on kielitaidon kehittymisessä valmentanut koripalloharrastukseni. Pelatessani muutaman kauden miesten Sm-sarjassa, oli joukkueessamme aina amerikkalaisvahvistuksia. Treenit vedettiin englanniksi ja vapaa-ajalla vietettiin paljon aikaa yhdessä. Puhumisen pakko opetti todella paljon. Tehdessäni maisterin opintoja Helsingin yliopistossa oli myös suuri osa tenttikirjoista englanniksi. Kyllä, ajoittain oli Google Translator kovassa käytössä. Onneksi opetan koulussa enkkua, niin säilyy kosketuspinta tuohon tärkeään kieleen, jonka merkitystä yritän myös oppilailleni korostaa. Heidän hakeutuessa työmarkkinoille voisin kuvitella, että kielitaidon merkitys on entistä suuremmassa roolissa. Eikä pelkästään englannin.

Miksipä tämmöiset asiat tulivat mieleeni? Viime viikolla kävellessäni kaupungilla suuri turistilauma saapui eteeni. Olivat hieman eksyneen näköisiä. Tuli varmasti monelle suomalaiselle tuttu tilanne eteen. ”Osaan kyllä, mutta älkää vaan kysykö minulta mitään, älkää vaan kysykö. En kerkiä enää vaihtaa kadun toiselle puolelle.” Vielä joudun enkkua heille puhumaan. Kysyivät ja onnistuin kuin onnistuinkin neuvomaan heidät kulman takana sijainneeseen Kampin keskukseen.

Miksi minulle tuli yllättäen se sama efekti kuin mummuni siskon synttäreillä reilu kaksikymmentä vuotta sitten?

Have a wonderful week!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (7)