Tietoa mainostajalle ›
, , , ,

Pojasta kasvoi mies

14.4.2017

Ai, että! On maha täynnä äidin tekemiä herkkuja. Pääsiäisen ehdottomia suosikkejani ovat rahkapiirakka sekä nuo kuvissa näkyvät pääsiäisrakeet. Koostumus on muuttunut vuosien saatossa huonompaan suuntaan, mutta maistuu silti hyvin, liiankin. Tänään tuli taas yksi vuosi lisää tälle elämäntaipaleelle. Olen juhlistanut syntymäpäivääni siivoamalla Helsingin kodin, niin sinne on mukavampi palata. Kävin myös katsomassa Lahden suurhallissa perinteistä Pääsiäiskoripalloturnausta. Siellä on joka vuosi kiva käydä. Olen tainnut vierailla jokaisessa turnauksessa. Aluksi pelaajana ja nyt myöhemmin katsojana noin kahdenkymmenen vuoden ajan.

Pojasta on kasvanut mies ja onhan synttärit edelleen spesiaalipäiviä, vaikkei niitä ihan yhtä suurella innolla odotakaan kuin aiemmin. Nykypäiväni sadat Facebook-onnittelut muistuttelevat vuosien karttumisesta ja niistä tulee aidosti hyvä mieli. Sitä yhtä pahvista postikorttia ei enää tullut mummultani. Pilvenreunan postipalvelu ei sitä enää kuljettanut. Elämä on kuljettanut aika moneenkin suuntaan ja myös opettanut todella paljon. Tässäpä muutamia asioita, joita tuo pieni pellavapää on vuosien varrella ymmärtänyt:

  • Kuukausimaksullinen hammashoito on kuin lottovoitto huonohampaiselle ihmiselle. Lähtiessäsi voit vain toivottaa kassavirkailijalle mukavaa päivänjatkoa uusi viimeisen päälle hiottu paikka takahampaassasi. Kävin eilen. Toimii!
  • Sisäänpääsy yliopistoon on yllättävänkin suuri asia. Ei sitä paksua kirjettä silloin osannut niin arvostaa. Nyt vakituisen työpaikan omaavana osaa todella arvostaa. Varsinkin melkoisen tuulisessa yhteiskunnassamme.
  • Ympäröivässä maailmassa on todella paljon ilkeyttä ja negatiivisuutta.
  • Ympäröivässä maailmassa on todella paljon aitoa hyvää, välittämistä ja positiivisuutta.
  • Ystävät ovat timanttia. Kaikki. Kymmenien vuosien tai kymmenien kuukausien takaa. Tärkeitä.
  • Sovellusrakkauskulttuuri ei ole vielä tavoittanut ajattelumaailmaani. Täytyy yrittää hypätä kelkkaan. Ei niihin lavatansseihin ole kutsuja tullut! Turhaan hankin perunajauhot ja Pomarit.
  • Kasibittisen Nintendon Super Mario ykkönen on edelleen maailman paras konsolipeli. Mistä minä saisin sen, mistä?
  • Kuva kaurapuurosta voisilmällä kalpenee nykyisten ruokatrendien ykkösjutun smoothiebowlin rinnalla.
  • Elämä on mittaamattoman arvokas asia.
  • Elämä ei aina mene käsikirjoituksen mukaan.
  • Kaikkia ihmisiä täytyy kunnioittaa ja heidän ajattelumaailmaansa ymmärtää.
  • Lapsilta oppii niin paljon. Ja tietty lapsenmielisyys tulee säilyttää aina.
  • Avoimuus ja aitous kunniaan!
  • Pojastakin kasvaa mies.

Nyt ystävän kanssa lenkille ja saunaan. Huomenna sitten kello kymmenen Lahen ensimmäinen lenkkikerho!

Mukavaa iltaa!!

-Esko-

Comments (10)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Inkuli 14.4.2017 at 19:22

    Onnea! Täällä Yx tyyppi odottaa tiistaina herkkuja 😉

    • Reply Esko Kyrö 14.4.2017 at 19:30

      Oikein hyvää pääsiäistä teitin poppoolle!!…🐇🐇

  • Reply Katja 14.4.2017 at 19:46

    Onnea ja hyvää pääsiäistä! 🐣

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2017 at 09:26

      Kiitos Katja, samoin sinulle…🌞🐇

  • Reply Outi 14.4.2017 at 19:51

    Hyvää syntymäpäivää ja rentouttavaa pääsiäistä Esko 🎂🎉🎇

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2017 at 09:26

      Kiitos Outi, samoin sinulle!…🌞🐇

  • Reply Kaisa 14.4.2017 at 21:01

    Oli kiva törmätä tänään 😀 Oikein rentouttavaa pääsiäistä ja ihanaa syntymäpäivää 🎉🐣☀️🎂💛😊

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2017 at 09:29

      Todellakin Kaisa! Oikein hyvää reissua teille!!…🌞🌞🌞

  • Reply Ellen 15.4.2017 at 16:08

    Myöhästyneet synttärionnittelut sekä iloista ja aurinkoista pääsiäistä! 🌻🐇🐣

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2017 at 18:09

      Kiiiitos ja samoin!!…🐇

    Leave a Reply