Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Eka kerta, kolme kertaa

2.6.2017

Perjantaille tämmöistä kevyempää meininkiä. Huomenna alkaa loma ja pää alkaa olemaan aikasen tyhjä, joten kolme kertaa Esko Sakari. Kiitos Nata idealampusta.

3 x paha tapa:

  1. Vaatteiden heittely ja jättäminen ympäri asuntoa. Minulla on tämä yleinen ongelma. En juuri koskaan käytä samoja vaatteita kahtena päivänä peräkkäin, joten probleema on valmis. Esim. paita ei ole likainen, joten ei tarvitse pestä, muttei voi laittaa takaisin kaappiinkaan. Eli sohva on sitten se oikea paikka.
  2. Pitäisi ajoittain ajatella mitä sanoo, ennenkuin sanoo mitä ajattelee. Välillä päästelen suustani omasta mielestäni hyviä juttuja. Muiden hieman vaivaantuneet hymyt kertovat jostain ihan muusta.
  3. Irtokarkit. Ei liene tarvitse sen tarkempaa selvitystä. Karkkilakko ei vaan toimi minulle. Parempia ehdotuksia?

3 x outo tapa:

  1. Nukun aina neljällä tyynyllä. Yksi normaalisti pään alla. Yksi kainalossa. Yksi jalkojen välissä. Yksi naaman edessä. Siihen, kun yhdistää yövaatetukseni, joka on mallia Aku Ankka. En aina ihmettele, miksi nukun pääosin yksin.
  2. Tankkaan lähes aina autoani kahdellakymmenellä eurolla. En tiedä mistä tämmöinen tapa on tullut.
  3. Kuljen likaisissa silmälaseissa. Jostain oudosta syystä ne aina likaantuvat. Kuin itsestään. Onneksi esim. työpaikallani kollegat muistavat huomauttaa asiasta.

3 x parasta peilikuvassa:

  1. Parta.
  2. Tatuoinnit, jos käytössä kokovartalopeili.
  3. Tikkujalat, jos käytössä kokovartalopeili.

3 x paras paikka, jossa käynyt:

  1. F:n kanssa heitetyt hotellikeikat
  2.  Suomen kesäfestivaalit
  3. Barcelona

3 x paikka, johon haluat:

  1. F:n kanssa Suvi Teräsniskan keikalle.
  2. Amerikkaan ja tarkemmin Miamiin.
  3. Tulevana maanantaina 5.6 nopealla lähdöllä jonnekin lämpimään.

3 x sillon hävetti:

  1. Vuosia sitten soittelin pitkäksi venyneen illan jälkeen vahingossa ystäväni kotinumeroon, jossa hänen äitinsä vastasi puhelimeen. Tämän jälkeen muutin hänen vanhan kotinumeronsa alkukirjaimen.
  2. Eräässä kevätjuhlassa sain jostain päähäni idean, että menen lavalle ex-temporena mukaan ”Ihanaa, leijonat ihanaa”-esitykseen. Se tunne, kun marssit lavalta alas. Ne vanhempien katseet.
  3. Iholla-sarjan ensimmäisten jaksojen katselu kotisohvalla. Ne muikistelut ja keikistelyt, huh!

3 x eniten ärsyttää:

  1. Helsingin ruuhkat. Kyllä, itse olen asuinpaikkani valinnut. Silti…
  2. Itsekkäät ihmiset
  3. Puhelut tuntemattomista numeroista. Tulee aina tunne, että mitähän nyt ja täytyy soittaa takaisin.

3 x parasta maailmassa:

  1. Tyttäreni, tuleva koululainen.
  2. Armollisuus. Aina on mahdollisuus uuteen yritykseen.
  3. Aurinko

3 x lempitavara:

  1. Macin läppäri. Hieman hinnakkaampi, muttei ole ollut pienintäkään vikaa.
  2. Huawein P10-puhelin. Mukana lähes jokaisessa paikassa ja jokaisessa käänteessä.
  3. Hyvät sankakuulokkeet. Tekee lenkkipolusta huomattavasti mukavamman paikan.

3 x lempivaate:

  1. Karven pillifarkut, joita ei kyllä aluksi saa itse jalasta pois.
  2. Deadwoodin nahkatakit. Tehdään kierrätysnahasta. Valmiiksi kuluneennäköisiä.
  3. Adidaksen Ultraboostit. Ei voi enää pehmeämpiä kenkiä olla olemassa.

Mukavaa iltaa. Huomenna kevätjuhla, huh ja huh. Mahtavaa!!

-Esko-

// Kuvat: Olli Laine //

Comments (14)

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply LukijaTee 2.6.2017 at 16:21

    Osta lidlistä se semmonen pitkä pötkylä vartalotyyny niin helpottuu nukkuminen. Mulla sitä ei oo ja varastan aina kaiken peiton jalkojeni väliin mytyksi☺

  • Reply Outi 2.6.2017 at 20:34

    Oikein ihanaa lomaa ja toivottavasti matkatoiveesi toteutuvat!

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:27

      Kiitos Outi!
      Kyllä minä tänä kesänä vielä jonnekin Ruotsia ja Viroa pidemmälle täräytän…????????????

  • Reply Niina 2.6.2017 at 22:28

    Ihanaa lomaa!
    Huomenna päättyy mun ainokaisen lapsen ala-aste taival. Niin haikea mieli, mutta luottavaisesti mennään tulevaa kohden.

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:28

      Kiitos Niina!
      Se on varmasti haikea hetki, mutta ilolla ja luotolla vaan etiäpäin…????????

  • Reply Daniella 2.6.2017 at 23:16

    Mulla samat boostit ja oon niin samaa mieltä! Muutenkin omaan jalkaan just eikä melkeen. Sovittaessa sanoinkin “nämähän on ku hanskat pistäs käteen”. Aika pitkä kommentti kengistä 🙂

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:28

      Noista kengistä voi Daniella kirjoittaa vain pitkiä ja hyviä kommentteja…????????????????

  • Reply Tiina 2.6.2017 at 23:34

    Minäkin tulin vartalotyynyä suosittelemaan sulle!!! Tosin se uusin Lidlin versio on paljon lötkömpi ku ennen. Mutta silti, hanki sellainen 😉

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:29

      Kiitos Tiina vinkistä!! Täytyy kokeilla ja kytätä milloin tulee Lidlin valikoimiin.????????????????

  • Reply Ira Kahlos 3.6.2017 at 08:53

    Huippua!!! Kesäloma!!! Sama täällä… ???? Lukuvuosi alkaa olla toimintakertomusta vaille valmis ja sitten relax!

    Hyvää kesää sinulle ja F:lle!

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:30

      Hyväääää kesää myös sinulle Ira!!!…????????

  • Reply Elisa 3.6.2017 at 19:40

    Mahtavat kuvat

    • Reply Esko Kyrö 5.6.2017 at 08:32

      Kiitos Elisa…????

  • Reply Nippe 24.7.2017 at 18:07

    Barca ja Miami, JEAHHH!!
    Kävitkö lämpimässä? ????????????

  • Leave a Reply to Esko Kyrö Cancel Reply