Tietoa mainostajalle ›
Monthly Archives

elokuu 2017

, , , , , , ,

Napakymppi. Oi, miksi en hakenut?

28.8.2017

Televisio, kapistus, joka on kokenut viihde-elektroniikkatarvikkeista vuosien saatossa ehkä suurimman muutoksen. Sekä ulkonäöllisesti, että hintansa puolesta. Muistan, kun pääsin Kajaaniin opiskelemaan opettajaksi halusin panostaa televisioon. Ostin 32-tuumaisen upean kuvaputkivastaanottimen. Kaikki muu oli kätevää paitsi muuttaminen. Taisi painaa kuusikymmentä kiloa ja kunnon otetta ei saanut mistään. Niin, ja kovin kätevää ei ollut myöskään myyminen. Jouduin maksamaan, että joku tuli hakemaan sen pois asunnostani. Oli siirrytty jo taulutelevisioaikaan ja tuo puoli olohuonetta peittävä möhkäle ei ollut enää kovinkaan kuumaa kamaa.

Taulutelevisio tuli olohuoneisiimme rysäyksellä. Niiden saapuessa markkinoille hinnat olivat aivan pilvissä, mutta nykyään televisioita löytyy ihan perustyöntekijänkin kukkarolle. Tämä on kyllä hyvä uudistus, koska taulutelkkareiden siirreltävyys ja upottaminen osaksi sisustusta on aika paljon helpompaa kuin vanhojen aikojen kuvaputkitelkkareiden. Tänä syksynä rysähtää myös pitkästä aikaa ohjelmakattaus, joka on ainakin paperilla hyvin kiinnostava. Itse en ihan hirveästi katso televisiota, mutta tänä syksynä on kyllä pakko koukuttaa itsensä muutamiin ohjelmiin.

NAPAKYMPPI: Kyllä jää Tinder kakkoseksi, kun ruutuihin pärähtää se aidoin ja oikein seuranhakuohjelma. Hieman arvelluttaa juontajavalinta, koska Kari Salmelaisen saappaita on todella haastava täyttää. Tässä ohjelmassa ei pyyhitä oikealla tai vasemmalle. Tässä ohjelmassa pyyhitään hikikarpaloita ja kyyneleitä. Onnesta tai pettymyksestä. Matkakumppanin ja matkakäärön paljastuttua. Hikiä tai Hollywood. Niin, kuten aikaisemminkin olen todennut. Syttyvä rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa.

YLPEÄSTI ERILAISET: Maailma tarvitsee erilaisuutta ja ennenkaikkea erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Varmasti hyvin tehtynä ja toteutettuna todella mielenkiintoinen dokumentaarinen ohjelmasarja.

VAIN ELÄMÄÄ: Minun ja tyttäreni yhteinen lempiohjelma. Ruudusta on katsottu jaksot todella moneen kertaan. Suosikit vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Tällä hetkellä taitaa olla Irina se ykkönen. Syksyllä starttaavalla kaudella Satulinnan valtaakin melkoinen tähtijoukkio ja toivottavasti tämä olisi piristysruiske ehkä jo hieman itseään toistavaan formaattiin. Tai ehkä se vain tuntuu siltä, kun on jaksot katsonut läpi noin kolmetoista kertaa. ”Iskä, voitko ottaa vaimoksi Irinan, Petran tai Lauran?” Taitaa olla kaikki varattuja.

POSSE: Tätä sarjaa olen seurannut ensimmäisestä tuotantokaudesta lähtien. Ei tarvitse katsoa kovinkaan intensiivisesti ja rento sekä vauhdikas toteutus miellyttää minua. Ja viime kauden musta laatikko. Se Hoopeen epätoivoinen ilme, kun lähti letti päästä. Jos olen joskus nauranut aidosti telkkaria katsoessani, niin silloin nauroin. Tälle kaudelle ohjelma on uudistunut aika reippaasti. Toivottavasti entistä parempaan suuntaan.

IDOLS: ” Kun tuulet puhaltais ja sadepilvet poistais, valaisis tän maan…” Idolsia seurasin aikoinaan todella intensiivisesti ja muistan, kun Hanna Pakarinen ja Jani ”Jay Wiima” Wickholm olivat estradilla käsi kädessä. Ystäväni kisastudiossa oli sähköinen tunnelma ja lopulta lappeenrantalainen, rouheaääninen, puutavaratyöläinen Hanna julistettiin voittajaksi. Upea hetki. Viimeisimpiä kausia en ole juurikaan katsonut, mutta josko Ana Tude saisi puhallettua ohjelman entiseen loistoonsa.

KIELLETTY RAKKAUS: Sami Minkkisen luotsaama ohjelma. En tunne miestä yhtään. En tunne taustoja hänen elämässään. Lööppejä olen lukenut ja kohtalaisen hyvin ainakin niiden perusteella natsaa juontajavalinta sekä tuo ohjelman nimi. Pakko katsoa ihan mielenkiinnosta muutama jakso.

GLADIAATTORIT: J-P Jalo ja Keravalla sijainnut Planet Funfun. Punainen tiilirakennus, jossa tehtiin aikoinaan todella hyvää televisioviihdettä. Gladiaattorit, nuo oikean elämän supersankarit valloittivat suomalaisten sydämiä niissä punavalkoraitaisissa housuissaan ja sinisissä paidoissaan. Kuka nousee tänä vuonna kirkkaimmaksi tähdeksi, vai nouseeko kukaan? Saapa nähdä.

Kyllähän Napakymppi on itselleni se odotetuin ohjelma. Olisi pitänyt uskaltaa laittaa valmiiksi kirjoitettu hakemus sisään. Ties missä olisin tällä hetkellä…

Löytyykö tarjonnasta mitään kiinnostavaa?

Mukavaa iltaa!

-Esko-

Comments (9)
, , , , ,

Ruusuja opettajille

27.8.2017

Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin  ”kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.

Pärjäsin koulussa aina ihan hyvin. Kotona minuun luotettiin, että hommat hoituvat. En muista, että isä tai äiti olisivat juuri koulumenestykseeni puuttuneet. Lähinnä kannustivat ja tukivat. Näin opettajana minun sydäntäni lämmittää Lidlin uusi mainos, jossa yläkouluikäinen tyttö näyttää matematiikan koetta isälleen. ”Seiska plus, pitäiskö?” Johon isä vastaa iloisesti nauraen: ”Pitäis.” Ja alkaa hillittömät juhlat. Ei sitä aina kymppejä tarvitse saada, jotta voisi juhlat järjestää. Tuommoinen isä minä haluan olla sitten vuosien päästä.

Oppiaineista pidin kaikista tasaisesti, mutta uskonto nousi yläasteella todella miellyttäväksi oppiaineeksi. Tämä johtui puhtaasti opettajastamme. Hän otti poikalauman vastaan aina avoimesti. Puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Puuttui ongelmiimme ja kertoi tarinoita omalta elämäntaipaleeltaan. Kiinnostavasti ja aidosti. Turhia peittelemättä ja hienostelematta. Nea Kontio, jäit mieleeni. Virtuaaliruusu sinulle!

Lindholmin ”Hasa”. Jalkapalloa kovalla tasolla pelannut liikunnanopettajamme. Mies, jonka tunneille kaikki halusivat. Huumori ja lämmin suhtautuminen jokaiseen oppilaaseen. Vaikka osalle maistui punainen pehmeä Marlboro paremmin kuin pesäpallo, niin Hasa ei siitä hermostunut. Kannusti, tsemppasi ja sai kaikki osallistumaan, omalla tasollaan. Kukaan ei hävennyt omia suorituksiaan ja tunneilla vallitsi aina hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri. Toivottavasti olisin saanut imettyä jotain tiedostamatonta jo tuolta ajalta omaan opetukseeni. ”Hasa” Lindholm. Virtuaaliruusu sinulle.

Täytyisi käydä pyörähtämässä Lahden Yhteiskoulun käytävillä ja katsomassa, josko nämä hienot opettajat vielä olisivat kyseisessä koulussa töissä. Ei silloin teinipoikana olisi voinut uskoa, että nykyään voisin heitä nimittää kollegoikseni. Toki sitä omalle koulutaipaleelleni on osunut monia hyviä opettajia, mutta jotkut heistä vain jäävät paremmin mieleen. Heillä oli se joku juttu, joka teki vaikutuksen siihen itseään etsivään nuoreen miehenalkuun. Toivottavasti sitä itsekin voisi antaa omille oppilailleen sen tiedonjyvän lisäksi jotain muutakin heidän elämäänsä.

Sitten vuosien ja vuosien päästä olisi mukava saada kutsuja opettamiensa luokkien luokkajuhliin. Varmasti olisi hienoa nähdä minne elämänlaineet ovat niitä pieniä alakoululaisia kuljettaneet.

Onko teille jäänyt mieleen jotain tiettyjä tyyppejä tai muistoja koulutaipaleiltanne? Virtuaaliruusut kehiin!!

Kiitos lukijalleni, joka antoi kimmokkeen tähän kirjoitukseen.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (8)