Tietoa mainostajalle ›
, , , , ,

Yksi pahimmista peloistani, joita isänä voin kohdata…

17.8.2017

Käsi kädessä saapuu koulun eteen vanhempi ja se pieni keltanokka. Keltanokka, joka on aloittanut sen kauan odotetun koulutaipaleensa. Tähän hellyttävään näkyyn olen törmännyt jokaisena työaamunani ja tulen varmasti vielä useana aamuna törmäämään. Tuossa hetkessä mieleeni pyrkii ajatus siitä, kuinka tämä roolini vanhempana, jokatoinenviikonloppuisänä ei olekaan ihan helppoa. Vaikka kuinka yrittää todistella voivansa hyvin. Elävänsä täysillä. Ei tämä alkanut arki olekaan ihan niin yksinkertaista. Tämä on ajoittain ihan h#####n vaikeaa. Päivittäin eteen tulee hetkiä, jotka muistuttavat arkisista hetkistä. Hetkistä, jotka olisi mahtavaa jakaa oman rakkaan tyttärensä kanssa.

Luin ajatuksella läpi kommenttejanne millaisen kuvan olen itsestäni kirjoitusteni kautta antanut. Monessa vastauksessa puhuttiin epävarmuudesta. Epävarmuudesta, jota pyrin peittämään kirjoituksillani. Kirjoitanko asioita kiiltävämmiksi kuin ne oikeasti ovatkaan? Tunnistan tuon asian. En kiillota pintaa. Tietynlaista epävarmuutta aiheuttaa varmasti tämä oman vanhemmuuteni löytäminen ja yritän tietoisesti tai tiedostamattani haudata leimaa, jota kannan. Viikonloppuisä.

Usein tuntuu, etten ole kokonainen ihminen ja nämä pienet arkiset tilanteet muistuttavat siitä, että osa sydämestäni on jossain muualla. Viikonloppuisä. Se ei ole asia, josta voisin koskaan olla ylpeä, en todellakaan. Se on aina ollut yksi pahimmista peloistani, jota isänä voi kohdata. Aina on yhtä vaivaannuttavaa ja vaikeaa vastata kysymykseen. Miten te nyt näette tyttäresi kanssa?

Kosketuspinta pikkumimmini arkeen muuttui melkoisesti. Ei rätisevä ja katkeileva videopuhelu ole sama asia, kun yhdessä tehdyt matematiikan tehtävät nikkaroimani ruokapöydän ääressä. Pusuemoji ei korvaa hyvänyönpusua ja sitä yhteistä selänpiirtelytuokiotamme. Koulumme ilmoitustaululla roikkuu muutamalla erivärisellä nastalla kiinni useiden urheiluseurojen harrastumainoksia. Vuosia odotin niitä hetkiä, kun voisin arki-iltaisin kuljettaa pikkumimmiä harjoituksiin. Omasta lapsuudestani on piirtynyt mieleeni ne tunnelmat, kun isäni kuljetti minua ympäri Joensuun jalkapallokenttiä. Täytti juomapulloni ja kopisteli harjoitusten jälkeen kuraiset pienet nappulakenkäni.

”Nyt sun Esko täytyy alkaa elää itsellesi. Sun vaan täytyy.” Näin sanoi minulle erittäin hyvä ystäväni. Minä yritän. Minä yritän ajatella asioista positiivisesti. Minä yritän elää itselleni. Tehdä asioita, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä, hyvää oloa. Nämä kirjoittamani asiat ovat vain vaikeita sisäistää. Niitä ei voi ennakoida. Niihin on vaikea valmistautua ja ennenkaikkea näitä on vaikea selittää. Ei kukaan varmasti haluaisi painia tämmöisten ajatusten kanssa. Ei varmasti, mutta kun se ikävä iskee on silloin vaikea nauraa ja nautiskella. Tämän asian kanssa on vain nyt opeteltava elämään. Silloin ikävöin, kun siltä tuntuu. En edes yritä peittää sitä teennäiseen nauruun tai väkisinrakennettuun nautiskeluun.

Arki potkaisi vähän vasten kasvoja -> lenkkipolulle.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

P.S. Lukijani vinkkasi oheisesta kappaleesta. Kiitos. Siitä tuli minun uusi voimabiisi. Jos jossain törmään Kilpeläisen Tuureen, niin yläfemman heitän. Se on varma!

Comments (39)

You Might Also Like

39 Comments

  • Reply Laurap 17.8.2017 at 19:18

    Ei muuta ku muutto Treelle ja viikko-viikko systeemi käyntiin!

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 20:28

      Iltoja LauraP!
      Kyllä tässä on punnittu, mietitty ja pyöritelty vaikka sun mitä. Voi, kun tuo muutto olisikin noin yksinkertaista. Täällä on kuitenkin vakituinen virka, hiljattain hankittu omistusasunto ja läheisverkot lähietäisyydellä. Jep, tiedän. Asuntoni saisin varmasti myytyä. Työpaikankin saattaisin saada, mutta ei se vain ole niin helppoa, ei…
      Mukavaa iltaa ja syksyä!!

  • Reply Sini 17.8.2017 at 19:21

    Hei Esko,
    Kiitos kun kirjoitat tästä vaikeasta ja vähän puhutusta, mutta yhä useampaa isiä ja äitiä koskevasta aiheesta. Aihe ei ole minulle suoranaisesti omakohtainen, mutta olen eroperheen lapsi ja uusperheen äiti, joten hieman erilainen näkökulmasi on kiinnostava.
    Tunnelmallista syksyä!

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 20:29

      Kiitos Sini!
      Ole hyvä ja tunnelmallista syksyä sinullekin. Voi, kun voisi jossain vaiheessa kirjoittaa myös jotain hieman iloisempaa tästä aiheesta. Ehkä vielä joskus, toivottavasti. Mukavaa syksyä!!

  • Reply Sade 17.8.2017 at 20:16

    Olipa koskettava kirjoitus.
    Ehkä pahinta mitä äiti/isä voi tehdä rakastavalle lapsen huoltajalle, on muuttaa paikkakunnalta pois. Se on järjettömän itsekäs teko, kaikessa sen muodoissa. Asioita voi kaunistella ja hyssytellä aina, mutta tätä ei voi. Onko se myöskään lapsen etu? Sitä se ei ole.
    On helppoa sanoa toiselle, jatka eteenpäin tai tee itsellesi mukavi asioita. Kuinka moni siihen pystyy tilanteessa, jos sydän on revitty rinnasta ulos? Harvempi, näin uskon.
    Minulla ei ole antaa mitään neuvoa tai ohjetta sinulle, pelkästään ihailuni siitä, kuinka avoimesti kohtaat elämän käänteitä silmästä silmään. Sydän ruhjeilla muistat kiittää ja toivoa lukijoillesi kaikkea positiivista ja hyvää. Mainitsemasi ”epävarmuus” on herkkyyttä Esko, tunnekypsyyttä reagoida ja tuntea. Se jos mikä on vahvuutta ja rohkeutta. Ja herkkyys on empatiaa, sympatiaa ja viisautta.
    Toivon sinulle luottamusta ja uskoa siihen, että aika on armollinen ja asiat järjestyy vielä parhain päin. Puhdistavia kyyneleitä sekä rakkautta. Kaikessa sen muodoissa.
    Voi hyvin!

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 20:33

      Heippa Sade!
      Kiitos kauniista viestistäsi. Voin ihan hyvin ja yritän voida vielä paremmin. Toivon, että asiat loksahtelevat ajan kanssa uomiinsa. Oikein hyvää syksyä sinulle!!

    • Reply Ali 17.8.2017 at 23:12

      Ehkäpä niitä i”tsekkäitä tekoja” ja muuta siihen liittyvää olisi voinut itse kukin miettiä jo ennen tätä tilannetta. Kaipa siinä jotain syytä tähän tilanteeseen joitumisessa oli ihan kirjoittajassakin. Luulisin. Tunteet kyllä ymmärrän mutta se että tällaiset tilanteet olisi vain toisen osapuolen syytä ei liene kuitenkaan totta. Pitäisi hoitaa jo sitä parisuhdetta .

      • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 23:18

        Heippa Ali!
        Tämmöiset tilanteet ovat hyvin monimutkaisia ja hankalia. Syyllisten etsiminen nyt ei ainakaan johda yhtään mihinkään. Ja oikeassa olet. Parisuhteita kannattaa vaalia ja hoitaa kunnolla ja kunnialla. Mukavaa syksyä!

        • Reply Kotiviini 18.8.2017 at 14:05

          Voi jestas, mikä ”älykäs” kommentti tämä Alin kommentti. Olen sanaton. Kunpa kaikki olisikin noin yksinkertaista.

  • Reply Sonja 17.8.2017 at 20:58

    Meillä taas on sellainen tilanne, että lasten isä ei näytä haluavan nähdä lapsiaan ollenkaan. Ei ole yhteydessä ja näkee tällä hetkellä lapsiaan 2-4h/vko, vaikka hänellä olisi mahdollisuus nähdä heitä niin paljon kuin vain haluaisi ja sovittaisiin etukäteen. Arvostan suuresti niitä etävanhempia, jotka ovat aidosti kiinnostuneita lapsistaan ja haluavat nähdä heitä niin paljon kuin vain on mahdollista. Se on tärkeintä mitä lapselle voi antaa, se tunne että vaikka se toinen vanhempi ei olekaan aina siinä vieressä niin hän kuitenkin rakastaa ja on kiinnostunut, ja ottaa kaiken irti niistä yhteisistä ajoista. Tsemppiä kovasti! Sulla sentään on pitkien lomien ansiosta helpompi nähdä lomilla sitten enemmän, jos ei muuten nyt välimatkan takia onnistu arkena.

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 21:01

      Iltaa Sonja!
      Elämässä sattuu, tapahtuu ja kaikki elävät sitä tavallaan. Kiitos tsempeistä ja yhteyttä pyrin pitämään. Onneksi nykytekniikka on tehnyt siitä edes osittain helpompaa. Olen kyllä tässäkin suhteessa hyvin tyytyväinen ammatinvalintaani. Tarjoaahan se lomia tasaisissa sykleissä. Se on hieno asia. Mukavaa syksyä!!

  • Reply Minttu 17.8.2017 at 21:25

    Mulla on paha mieli sun puolesta. Jotenkin tilanne tuntuu niin tosi epäreilulle sinua kohtaan. Olet upea isä lapsellesi! Kiinnostunut, rakastava, välittävä ja tahtoisit olla läsnä niissä arkisissa asioissa. Juuri niissä pienissä, jotka usein on niitä kaikista merkittävimpiä. On surullista, että sinulta on ’viety se mahdollisuus’ pois. Tai ei pois, mutta kauas. Toki elämä on kirjavaa ja välillä ollaan tilanteessa, missä ei vain ole vaihtoehtoja. Minusta vain on tosi iso ja koskettava juttu, että lapselta ikään kuin viedään vanhempi ja vanhemmalta lapsi.
    Minulla ei ole lapsia, enkä tietenkään voi tarkalleen tietää, miltä viikonloppuvanhempana oleminen tuntuu.. mutta uskoisin, että erittäin kivuliaaltakin.

    Toivon niin paljon voimaa ja jaksamista sinulle Esko!! Kiitos, että jaat vaikeitakin tuntemuksiasi aidosti, kaunistelematta. Uskon, että niistä on monelle samankaltaisessa tilanteessa olevalle paljon lohtua ja apua.

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 21:35

      Kiitos Minttu hienosta viestistäsi!
      Kyllähän se arki on sitä, mitä haluaisi oman lapsensa kanssa jakaa. Ihan ehdottomasti. Nyt tässä alkaa tajuamaan miltä tämä tuntuu ja ei se ainakaan näin aluksi kovin hyvältä tunnu. Se tuntuu ajoittain aivan hirveältä.
      Toivottavasti kirjoituksistani olisi apua ja ne antaisivat lohtua.
      Toki kaikista eniten toivon, ettei nämä tilanteet olisi kovin yleisiä. Ei aikuisille, eikä varsinkaan lapsille.

  • Reply taru 17.8.2017 at 21:44

    tsemppihaleja esko! olet upea ja vahva mies 💎

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 21:55

      Kiitos Taru! Perustallaaja…😊

  • Reply sitruuna 17.8.2017 at 22:30

    Tuntuu pahalta ja epäreilulta sun ja sun tyttären puolesta. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhainpäin, paremmin kuin uskallat unelmoidakaan, tällaista toivon..

    • Reply Esko Kyrö 17.8.2017 at 22:32

      Kiitos Sitruuna! Samaa toivon minäkin!!…🌞🌞

  • Reply Katariina 18.8.2017 at 07:25

    Miksi et lähde vaatimaan oikeuksiasi lakiteitse, jos ei muuta auta? Toisaalta muutto Tampereelle voisi helpottaa kyllä tilannetta sinun kannaltasi. Asunto ja työpaikka ovat kuitenkin vain loppujen lopuksi materiaali, toisin kun tyttäresi.

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 17:55

      Heippa Katariina!
      Kyllä tässä on aika monta kiveä käännetty. Ja totta, oikeassa olet. Muut ovat vain materiaa, mutta aika olennaisia asioita kuitenkin. Muutto voi, kun se olisikin niin yksinkertaista. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu ja tietty muuttumattomuus on myös erittäin tärkeää ihmisen elämässä.
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Sini 18.8.2017 at 10:42

    Itsellä eikä lähipiirissäkään ole avioeroja takana, niin nämä käytännöt eivät tietenkään ole selvät, mutta onko tosiaan niin että isällä ei ole sanavaltaa siihen, että lapsi muuttaa noin kauas? Tuntuu kyllä todella epäreilulta… :/

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 17:57

      Heippa Sini!
      Onneksi ei ole ja toivottavasti ei tulisikaan. Kuten jo aiemmin mainitsin, kyllä tässä on melkoisen monta kiveä käännetty ja mahdollisuuksia punnittu.
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Mima 18.8.2017 at 18:16

    Minä jättäisin kaiken muun ja muuttaisin lähelle lastani. Varmasti joskus myöhemmin katuisin ellen niin tekisi. Lapsuus on kuitenkin vain kerran elämässä.

    Työskentelet alalla, jossa etenkin miehillä on hyvät mahdollisuudet työllistyä. Kivoja ja budjettiin sopivia asuntoja löyty varmasti kaupungista kuin kaupungista. Toki elämässä on muutakin; ystävät, harrastukset, sukulaiset jne., mutta niiden asioiden painoarvon jokainen sitten punnitseekin suhteessa lapseen.

    Lapsi ei voi itse päättää missä asuu. Sinä voit.

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 17:59

      Heippa Mima!
      Tässä olet oikeassa. Voi, kun se muuttaminen olisikin vain niin helppoa. Varmasti mainitsemiasi asioita löytyisi kaupungista kuin kaupungista. Tietty muuttumattomuus ja tuttujen asioiden säilyminen on varmasti myös tärkeää. Ei ole ihan yksinkertaisia asioita.
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Muffin 18.8.2017 at 19:37

    Ymmärrän, että pahalta tuntuu. Vaikuttaa niin epäreilulta sun osalta, kun olet mahtava isä tyttärellesi.

    Kun elämä ei menekään niin kuin oli kuvitellut, se sattuu 😿

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:00

      Heippa Muffin!
      No ainakin karaisee ja kasvattaa.
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Katja 18.8.2017 at 21:20

    Elämä tekee kipeää ja se kipu pitää vaan jaksaa kantaa mukana ja samalla pitää huoli siitä, että itse ei koskaan luovuta, kovetu tai katkeroidu. Se on tosi vaikeaa… Voimia toivon.

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:00

      Kiitos Katja!!…

  • Reply Heli 18.8.2017 at 21:39

    Tuntuipa ihan kipuna tuo teksti.. asia mihin ei koskaan varmaan totu. Muutto lapsen perässä ei ole tosiaan ihan yksinkertainen juttu, eihän sitä kuitenkaan tiedä miten siellä toisessa kodissa sitten käy, onko sekään pysyvä juttu. Ehtiihän sinne sitten myöhemminkin jos se on sitten mahdollista.

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:01

      Heippa Heli!
      Niinpä. Elämää, kun ei voi käsikirjoittaa…

  • Reply Inna 18.8.2017 at 21:49

    Tsemppiä Esko, olet ihanan välittävä isä.

    Kyllä isillä ja lapsilla tulisi olla oikeus yhteiseen arkeen! Jos lapselta kysytään, hän ei todellakaan halua isoa välimatkaa kumpaankaan vanhempaansa. Vanhemmat sen tilanteen aiheuttaa. Tiedän, asiaan vaikuttaa monta seikkaa ja aina kaikkea ei voi blogeissa valottaa.

    Isänä sinä voit joko pistää kapuloita rattaisiin lapsen muuttoa kohtaan (se juna taisi mennä jo) tai muuttaa perässä. Epäreilua aikuisasioissa ajateltuna, mutta joskus pakko niellä tappio ja toimia vastoin järkeä. Voisitko mitenkään ajatella asuvasi Tampereella lähellä tyttöäsi? Olisit viikonloppu-helsinkiläinen, viikonloppukaveri kavereillesi, viikonloppumetroilija (paitsi kohta se ilo on tampesterissakin)? Eli omina vapaillasi kävisit Helsingissä. Olen 100% varma että sinulla olisi vientiä ja tilausta Tampereella, enkä nyt tarkoita parisuhdeviettelyksissä (pelkästään) vaan opemarkkinoilla. Miesopet ovat kysyttyä tavaraa. Asunnotkin eri hintaluokkaa kuten joku mainitsi yllä.

    Tampereelta löytyy festareita, säbää, korista, leffoja, ravintoloita, kavereita…you name it. Ja se mitä ei löydy, ei ole silti liian kaukana 🙂

    Oot symppis ja sun aitoja juttuja on kiva lukea! <3

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:04

      Heippa Inna!
      Kiva, että tykkäät lueskella. Kuten olen jo aiemmin maininnut, kyllä tässä aika monta kiveä on tullut käännettyä. Se muutto, kun ei vaan ole niin simppeli juttu. Katsellaan rauhassa mitä tässä elämässä mahtaa tapahtua…Markkinoista en tiedä, ope enkä muistakaan…:)

  • Reply Jenna 18.8.2017 at 23:00

    Hei!
    Koskettava postaus. Voimia sinulle arkeen!
    Yksi asia nyt aivan aiheen vierestä, johon olen kiinnittänyt postauksissasi huomiota, on maneerisi kirjoittaa lauseita toistaen tähän tyyliin: ”Tämä on kissa. Kissa, joka naukuu.” Eli edellisen virkkeen sana toistetaan seuraavan alussa ja joka-sanalla höystettynä kuvaillaan lisää. Opena varmaan tiedät, että tehokeinot menettävät merkityksensä, kun niitä käytetään liian usein. Tästä postauksesta taisin bongata kolme tällaista virkeparia. Tiedän, että mielessäsi pyörii paljon muutakin ja tekstisi ovat ajatuksenvirtaa liikaa siloittelematta, mutta ajattelin, että tämä saattaa olla maneeri, jota ei itse huomaa ja olisi jopa kiva tietää.

    Terkuin toinen luokanope, joka on työssään tunnistanut monia omia kirjoitusmaneerejaan… 😀

    Mukavaa viikonloppua!

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:06

      Heippa Jenna!
      Kiitos viestistäsi. Käytän tuota ihan tiedostettuna tehokeinona. Joskus näemmä lipsahtelee hieman liiankin useasti. Ei ollut yllättävää, että tämä viesti tuli toiselta opettajalta…:)
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply Veera 19.8.2017 at 03:04

    Muuttaa tänään Tampereelle, fine.
    Pakata oma elämä laatikkoon, vähän jäähylle ehkä, ja lähteä lapsen luo, no, onhan se kaunis idea.
    Mutta mihin se lopulta johtaa?
    Muutetaanko puolen vuoden päästä ex:n perässä Jyväskylään? Vai Ouluun? Vaasaan? Tukholmaan?
    Ei aikuinen ihminen voi lopulta lähteä tuollaiseen epävarmaan leikkiin ja antaa entisen kumppanin vain päättää, milloin taas mennään ja minne.
    Voi olla lapsen etu sekin, jos siellä Helsingissä on se yksi pysyvä koti, johon saapua.

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:07

      Heippa Veera!
      Elämästä, kun ei voi koskaan tietää minne se loppujen lopuksi heittelee. Ja tuo tiettyjen asioiden pysyvyys ja muuttumattomuus, kuten totesitkin on varmasti myös erittäin tärkeää.
      Mukavaa viikkoa!!

  • Reply M-A 19.8.2017 at 14:25

    Todella hieno ja koskettava kirjoitus! Tsemppiä ja voimia sinulle ja lapsellesi.

    Perässä muuttaminen ehkä voi kuulostaa ”helpolta” ratkaisulta. Asunto ja työpaikka ja uusi ystäväpiiri voi löytyä uudelta paikkakunnalta, mutta entäs sitten, jos myöhemmin onkin muutto taas uudelle paikkakunnalle etävanhemmalta kysymättä?

    • Reply Esko Kyrö 21.8.2017 at 18:08

      Kiitos M-A!
      Elämästä, kun ei voi tietää…Mukavaa viikkoa sinulle!!

  • Reply S 22.8.2017 at 21:04

    ”Nyt sun Esko täytyy alkaa elää itsellesi. Sun vaan täytyy.” Mun mielestä toi on todella jännästi sanottu, ihankuin alkaisit elää omaa elämää vasta nyt kun onkin jokainen viikko lapsivapaata. Varmasti oot tähänkin asti elänyt itsellesi, ystävien, harrastusten yms kautta, ja mun mielestä sun pitää alkaa elämään tässä erilaisessa elämäntilanteessa nyt tiiminä sun pikkumisun kanssa, eikä pelkästään täyttää jokaista tyhjää hetkeä jollain tekemisellä, vaan soitella, tekstailla, lähetellä kirjeitä, pieniä yllätyspaketteja ajaa miniyllätysvierailulle ja vaan sopeutua tähän hetkeen, koska varmasti se ei ole ikuinen ja pääset vielä F:n kuskaamaan iltaisin harrastuksiin.

    • Reply Esko Kyrö 24.8.2017 at 18:17

      Heippa S!
      Kyllä, sinä olet täysin oikeassa. Ehkä ystäväni tarkoitti enemmän sitä, etten miettisi niin paljon, syvällisesti. Vaan antaisin vaan mennä enemmän. En oikein osaa olla enkä viihdy yksin, niin sitä helposti täyttää päiviään kaikella touhulla. Kiitos viestistäsi!

    Leave a Reply