Treffeille, ensitreffeille alttarille, jaa minä vai?

” Ja sydän lyö bum, bum, bum…” Siinähän voisi olla kuvissa tuleva tangokuninkaallinen. Tai, ehkäpä ei kuitenkaan. Mutta voisiko kuvissa olla jollekkin joskus tuleva sulhanen? No siinäpä sitä miettimistä. Laitoin menneellä viikolla ehkä hieman huumorilla Instagramiini äänestyksen, että pitäisikö minun Esko Sakarin lähteä hakemaan paikkaani alttarille? Ensitreffeille alttarille. Äänestykseen osallistui ihan hirveästi ihmisiä, kiitos teille. Äänestystulos oli selvä. Esko Sakarille laput silmille ja antamaan se ensimmäinen pusu alttarilla täysin tuntemattomalle ihmiselle. Kaksi ystävääni ovat jo tuon kokeneet, joten kerta kiellon päälle ja toteutuisiko tässä vanha sanonta: “Kolmas kerta toden sanoo…?”

Seisoessani syksyllä ystävieni vihkimisessä alttarilla bestmanin roolissa, tunsin suurta ylpeyttä tuoreesta avioparista. On upeaa, että ihmisillä on vielä uskoa tähän instituutioon, avioliittoinstituutioon. Tilastojen valossa jo lähes puolet liitoista ajautuu karille ja jopa tuhansia euroja maksaneet sormukset löytyvätkin huuto.netistä puolet halvemmalla. Toivottavasti nykytekniikalla nimet sisäpuolelta onnistutaan poistamaan ja mahdolliset uudet kaivertamaan tilalle. No, ei kai se tässä maailman menossa niin vakavaa olisi, jos sieltä vanhan omistajan nimikin löytyisi. Ensitreffit alttarilla- ohjelmassa parinvalinta perustuu puhtaasti ammattilaisten tekemään analyysiin. Osalla on onnistunut, osalla mennyt niinsanotusti hieman heikommin. Itseäni omalla tavallaan kiehtoo tuo konsepti.

Ammattilaisten tekemä analyysi minusta ja mahdollisesta kumppanista olisi kohtalaisen erikoista saada. Ihmisten pariutuminen on varmasti maailman suurin ratkaisematon mysteeri, mutta uskon, että puhtaasti tutkittu ja muiden tekemä valintakin saattaisi toimia. Onhan ohjelmaan osallistuneista pareista osa edelleen onnellisesti yhdessä. Katsoin tiistaina ensimmäisen kokonaisen jakson kyseisestä ohjelmasta. Violan sekä Esan pätkät saivat minut tuntemaan heidän puolestaan puhdasta onnea ja iloa. Siinä hetkessä kävi mielessä, että pitäisikö minunkin? Vielä, kun saisi jonkun parhaista ystävistä mukaan sinne valintaraadiin, niin uskoisin, että osumatarkkuus saattaisi kasvaa entisestään. Tai, mitä jos siinä alttarilla seistessä tuntuisikin heti, että ei he####i? Nyt meni metsään ja pahasti, molemminpuolin.

Jostain lueskelin, että avioliiton satamaan uidaan nykyään entistä vanhempina. Onkohan tehty tutkimusta, jotta ovatko nämä myöhemmällä iällä solmitut liitot kestävämpiä? Uskoisin ainakin itse, että vahvalla elämänkokemuksella avioituva pari ei luovuta helpolla. Suhtautuu vastaan tuleviin karikoihin lempeämmin ja ymmärtää sen, ettei se ruoho välttämättä ole vihreämpää siellä kuuluisalla aidan toisella puolella. Mitäköhän aitaa tässä muuten tarkoitetaan? Huomattava piikki avioliittojen solmimisessa tapahtuu 49-vuoden iässä. Se on tuossa iässä varmasti joku puhtaan rakkauden geeni mikä iskee. Siihen minä uskon, ylitsevuotavaan rakkauteen. En leskeneläkkeeseen. Eihän minulla siis ole vielä mihinkään kiire.

Itse en henkilökohtaisesti pidä yhtään treffeistä. Aina yritän keksiä tilalle jotain parempaa esimerkiksi tapaaminen tai juoksutiistai. Molemmat muuten todella typeriä. Tapaaminen -> kuiva ja virallinen. Juoksutiistai -> no, kaikki voivat itse miettiä mitä tuosta tulee mieleen. Tutustuminen nollapisteestä on yllättävän raskasta. Aina alkuun ne samat löpinät. Muutama kuppi liikaa kahvia ja pahimmassa tapauksessa se pidempi miestenhuonekeikka. Ymmärrys oman vatsan ja mustan kahvin kohtaamisesta tulisi olla jo tässä iässä selvillä. Siitäpä se sitten lähtee, jos lähtee ja useimmiten ei lähde. Seuraavaan vaiheeseen eli vanhempien kohtaamiseen en ole vielä lähes pariin vuoteen päässytkään. Mitä lie omatkin vanhemmat jo ajattelevat?

Siinäpä olisi tämä vaihe hypätty kokonaan yli jos pääsisi suoraan alttarille. Ei tarvitsisi vetästä ollenkaan tätä treffirumbaa läpi. Ensimmäiset treffit olisivat hääyönä jossain pramiassa hotellissa. Jos pussailu muutenkin on jännittävää, niin saattaisi tuossa tilanteessa helposti mennä pupu pöksyyn. Siitäpä sitten heräisi aamupalalle aviomiehenä ja voisi aamulla sanoa kumppaniaan vaimoksi, kun ei vielä muista tuoreen vaimonsa oikeaa nimeä. Luokanopettajana olisin tähän kyllä keksinyt ratkaisun ja laittanut sen klassisen nimetyn maalarinteippipalasen rinnanpielukseen (permanent-tussilla).

Tahdotko sinä Esko Sakari Kyrö uskoa vielä avioliittoinstituutioon? Tahdon, ilman peitettyjä silmiä ja muiden valitsemaa puolisoa.

-Esko-

// Kuvat: Kimmo Ervola //