Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , ,

Minkälaiset silmälasit?

30.1.2018

Siristely, siristely, siristely. Joo, nyt näen, että tuossa kyltissä lukee Lahti. Ikää tulee ja tosiasia on myönnettävä. Näköni on varmasti taas heikentynyt viimekertaisen optikkoreissuni jälkeen, joka tapahtui reilu parisen vuotta sitten. Hankin silloin kahdet täysin erilaiset kehykset. Toiset mallia pilotti/Stig, toiset mallia asiallinen. Laseja käytän työssäni päivittäin, mutta vapaa-ajalla en laseja hirveän usein päähäni laita. Nyt tilanteen pakottamana on varmaankin alettava käyttämään laseja iltaisinkin. Varsinkin liikenteessä hieman erikoisennäköinen siristelyni alkaa saamaan jo jopa koomisia piirteitä.

Niin ja liittyipä siihen viimekertaiseen optikkokäyntiini myös hieman kuumottavia piirteitä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa silmänpohjakuvauksessa ja siitäpä alkoikin sitten mielenkiintoinen ja vähän sykettäkin nostava operaatio. Vasemmasta silmästäni, ihan näköhermon vierestä löytyi joku ihmeellinen läntti. Optikko laittoi kuvani silmälääkärin tutkittavaksi, joka sitten soittikin ja ohjasi minut kiireellisesti kunnon perusteellisiin kuvauksiin. Siinä oli parisen päivää aikaa odotella kuvauksia ja tukeuduin viisaana miehenä Google-lääkärin diagnooseihin.

Silloin kyllä tuli todettua, että silmästä voi löytyä myös todella vakavia sairauksia. Onnekseni silmän perusteellisesti tutkinut silmälääkäri antoi Googlea perusteellisemman huojentavan tuloksen. Olen harvinainen ihminen. Minulla on vasemmassa silmässäni vaaraton pigmenttiläntti, jotka yleensä muodostuvat ihon pinnalle. Selvisin säikähdyksellä.

Keväisin ihmisiin iskee usein erinäisiä kuumeita. Minulle iski juurikin nyt rillikuume.

Kummat ovat paremmat? Ylemmät vai alemmat? (tahaton riimi) Minkälaisia laseja sitä lähtisi hahmottelemaan?

Tiistaita, tiistaita!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (41)

You Might Also Like

41 Comments

  • Reply Enppu 30.1.2018 at 10:14

    Alemmat on näistä kivemmat! Itse näin silmälasihemmona tykkään et kehykset saa olla värikkäät, erottua naamasta 🙂 ne tuo tietynlaista särmää katseeseen ja muutenkin ulkokuoreen 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:40

      Kiitos Enppu! Värikkäät mulle, öö…:)

  • Reply S 30.1.2018 at 10:41

    Ehdottomasti alemmat! 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:40

      S, kiitos!!

  • Reply Urbaani Isä 30.1.2018 at 10:50

    Rillit rules! Viimeksi silmälasiliikkeessä asioidessani ilmoitin etukäteen vaimolle, että sellaisia pyöreitä laseja en sitten ainakaan ota enkä edes kokeile. Lopulta poistuin liikkeestä KAKSIEN pyöreiden lasien kanssa.. Sulle sopii erinomaisesti noista molemmat, vaihtelu virkistää.

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:40

      Heippa herra Urbaani!
      Kiitoksia ja olisikohan pyöreät hyvät mullekin!!…:)

  • Reply 6tytönäiti 30.1.2018 at 12:56

    Alemmat on kyllä paremmat 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:38

      Kiitos suurperheen äiti!

  • Reply Pieta 30.1.2018 at 14:05

    Alemmat, ihan että wow!

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:38

      Ihan, että kiitos Pieta!

  • Reply Heli 30.1.2018 at 15:07

    Alemmat????

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:38

      Kiitos Heli!

  • Reply Minttu 30.1.2018 at 16:21

    Aivan selkeästi alemmat sopii kasvoillesi paremmin!

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:38

      Kiitos Minttu!

  • Reply Elva 30.1.2018 at 19:35

    Alemmat ehdottomasti.

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:37

      Kiitos Elva!

  • Reply Jenni 30.1.2018 at 20:47

    Alemmat ihan 100-0 ???? 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:37

      Kiitos Jenni!

  • Reply mummi 30.1.2018 at 20:57

    Ehdottomasti alemmat ovat sinulle sopivat. Ylemmät ovat suorastaan kamalat!
    Tiedän omakohtaisesti silmäsairauksista kun minulle tuli verkkokalvoon reikä. Olen oppinut että näen vain yhdellä silmällä. Onneksi sairautta ei näy ulospäin!!

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:37

      Kiitos Mummi! Kamalat, just hyvä. Ei näy, ei. Ja varmasti otti aikansa totutella, mutta hyvä että kaikkeen oppii ja tottuu…:)

  • Reply Anile 31.1.2018 at 09:01

    No jos minulta kysytään niin alemmat ehdottomasti 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:36

      Kiitos Anile!!

  • Reply Sameold 31.1.2018 at 11:31

    Alemmat paremmat. Eikö ne oo ihan samanlaiset kuin toiset sun nykyisistä laseista?

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:36

      Heippa Sameold! Kiitos. Ne ovat nykyiset lasini. Hieman vaan tyylisuuntia hahmottelen uusille…:)

  • Reply Suvi 31.1.2018 at 15:31

    Alemmat.. siis ehdottomasti alemmat 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:35

      Siis ehdottomasti kiitos, siis kiitos Suvi!…:)

  • Reply Kaisa 31.1.2018 at 18:38

    Alemmat

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:35

      Kiitos Kaisa!

  • Reply Jansku 31.1.2018 at 18:45

    Ehdottomasti alemmat!

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:34

      Ehdottomasti kiitos Jansku!

  • Reply maikki 31.1.2018 at 20:18

    Alemmat 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:34

      Kiitos Maikki!

  • Reply Emilia 31.1.2018 at 20:20

    Alemmat tuo särmää! Näyttää tosi hyvältä sulla 🙂

    • Reply Esko Kyrö 31.1.2018 at 21:34

      Kiitos Emilia!

  • Reply LauraW 31.1.2018 at 23:54

    Joo alemmat saa täältäkin äänet! Mutta osta silti kahdet erilaiset kerralla! 🙂 On tosi kiva saada vaihtelua erilaisilla pokilla. Usein optikkoliikkeissä on sellaisia tarjouksia, että toisten ostaminen kerralla tulee suhteessa varsin edulliseksi. Munkin mielestä sulle sopii tuollaiset raamikkaat pokat, musta on hyvä väri. Toisethan voi olla jotkut paljon villimmät!

    • Reply Esko Kyrö 1.2.2018 at 20:36

      Heippa Laura!
      Näin juuri ajattelin hankkiessani viime lasini. Toiset ns asialliset ja toiset “räväkät”…????

  • Reply Veera 1.2.2018 at 12:26

    Olet rohkea ja ennakkoluuloton pukeutuja, joten mielestäni sinulla voisi olla useammankin erityyliset lasit. Rohkeita ja “erilaisia”, värikkäitä ja “övereitäkin”. Sillä mies, joka kulkee uskottavasti harmaissa sämpyläkengissä, voi varmasti nostaa nenälleen millaiset lasit tahansa ????

    • Reply Esko Kyrö 1.2.2018 at 20:39

      Kiitos Veera! Harmaat sämpyläkengät ovatkin suuri suosikkini…✌ Täytyy katsoa millaiset hahmottuvat.

  • Reply Kotiäiti 1.2.2018 at 17:49

    Ylemmät!!!

    • Reply Esko Kyrö 1.2.2018 at 20:40

      Jes! Eka ääni ylemmille.

      • Reply Kotiäiti 4.2.2018 at 00:52

        Joo ehdottomasti noi ylemmät! Alemmat sopii kouluun, ylemmät vapaa-ajalle.

    Leave a Reply to mummi Cancel Reply