Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, ,

No, voi prkl!!

15.4.2018

Kevät on kyllä hieno vuodenaika ja tänä vuonna se on iskenyt vauhdilla. Useana aurinkoisena päivänä olenkin jäänyt töiden jälkeen istumaan parakkimme eteen nautiskelemaan. Nollannut työpäivän ja onpa siinä samalla kasvoihin saanut väriä. Kevät on kuitenkin viime vuosina näytellyt omassa elämässäni hieman mollivoittoisiakin sävyjä. Etenkin syntymäpäiväkuukauteni huhtikuu on ollut melkoisen tapahtumarikas. Ja, pitihän se tänäkin vuonna tapahtua hienoisen erikoinen juttu. Se päättikin tämä itselleni hyvin tärkeä E2O-blogi saada päälleen jonkun kummallisen haittaohjelman.

Kirjoitin tästä jo aiemmin menneellä viikolla ja laitoinkin välittömästi tietoa asiasta eteenpäin. Atk-nerot tekivät asian eteen paljon työtä, SUURI kiitos. Luulin kaiken olevan jo kunnossa, kunnes eilen taas useampi lukija laittoi viestiä, että samat ongelmat senkun jatkuvat. En tuommoisista haittaohjelmista ymmärrä juurikaan mitään. Ihmettelen, että kuka nyt minun rakkaan pikkublogini kimppuun haluaisi hyökätä? Uskon asian olevan vain huonon tuurin yhteensattuma ja jostain kumman syystä ongelmat nyt päättivät tämän herran alustalle päästä käsiksi.

On asioita, joihin ei tässä elämässä oikein voi itse vaikuttaa. Olkoon tämä yksi semmoinen. Onneksi on olemassa ammattilaisia, jotka näitä ongelmia pystyvät ratkomaan. Voisitteko ystävällisesti laittaa kommenttikenttään kuinka ongelmat teillä ilmenevät? Tämä varmasti auttaisi ongelmien kohdentamista. Useampi lukija on laittanut, että Facebookin kautta ei onnistu. Insta-linkki avaa jonkun ihmeellisen punaisen varoitussivun, kuten tekee myös selaimella kirjauduttuessa. Itseasiassa itsellenkin avautui eilen joku vilkkuvantyylikäs “voittoilmoitus”.

On se tämä ATK ihmeellinen asia. Toivottavasti tämä nyt saataisiin kuntoon ja teille lukijoille avautuisi kevään kunniaksi terve ja hyvävointinen E2O, jonne kaikki uskaltaisivat klikata vanhaan malliin.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (28)

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Meri 15.4.2018 at 19:35

    Instan kautta kun yritin avata linkkiä niin kuului kimeä hälytysääni ja pyydettiin vastaamaan johonkin kyselyyn jolloin samalla olisi ollut mahdollisuus osallistua jonkun puhelimen arvontaan… toisella kerralla pääsi suoraan blogiin!

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 20:08

      Kiitos infosta Meri!…????

  • Reply Sirkku 15.4.2018 at 19:39

    Joo unohin jo et mikä mulla tulikaa ku yritin päästä tänne,mut siihe tuli just joku et “sinulla on mahdollisuus voittaa tämä älypuhelin plaaplaaplaa”, sit menin pois ja koitin uudestaa ni sit onnistu????

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 20:08

      Kiitos infosta Sirkku!…????

  • Reply sitruuna 15.4.2018 at 20:19

    Samanmoinen täälläkin, ensin hassu kilahdus ja sitten joku erikoinen sivu aukesi: onnea olet voittanut jotain (en enää muista mitä se oli)…

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 21:10

      Kiitos Sitruuna infosta!…????

  • Reply Mari 15.4.2018 at 20:24

    Moikka! Kun puhelimella yritin Chromen kautta tulla sivulle, niin sivun lataus loppui nopeasti ja osoitteeksi vaihtui tämä: game0922.gold-time-now33.loan . Chrome ei löytänyt sivun ip-osoitetta, joten en sinne onnekseni päätynyt. Toivottavasti tästä on apua! Mukavaa kevään jatkoa! 🙂

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 21:10

      On apua Mari varmasti! Kiitos tiedosta ja oikein hyvää kevättä sinullekin!…????

    • Reply Veera 17.4.2018 at 04:12

      Mulla oli tuo sama.
      Applen luuriin kirjoitan osoitteen osoitekenttään aina käsin, en klikanile linkkien kautta.

      • Reply Esko Kyrö 21.4.2018 at 10:22

        Nyt pitäisi toimia…☀☀ Kivaa viikonloppua Veera!!…

  • Reply Päikki 15.4.2018 at 20:36

    Mulleki juuri tänään avautui voittosivu ???? toivottavasti saat haitan korjattua ????

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 21:09

      Kiitos infosta Päikki. Itsehän en sitä varmasti saa korjattua, mutta vahvasti uskon, että joku se saa ja toivottavasti pikaisesti…????

  • Reply Heidi 15.4.2018 at 21:33

    Kun yritti avata blogipostausta, niin selain varoitti että sivustoa ei ole varmennettu/suojattu ja että olenko varma että haluan siirtyä sivulle. En siirtynyt. :/ Tämä tapahtui tämän viikon puolivälissä, nyt viikonloppuna ei ole ollut ongelmaa.

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 21:36

      Hyvä, että on nyt toiminut moitteetta. Eiköhän tuo korjaannu. Kiitos tiedosta Heidi ja kivaa viikkoa!…????

  • Reply Mona 15.4.2018 at 21:37

    Bloglovinin kautta kun siirtyy blogiin, niin ei ole ainakaan itselläni ollut mitään ongelmia.

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 22:06

      No, onpa hyvä kuulla. Kiitos tiedosta Mona!…????

  • Reply Mummi 15.4.2018 at 22:10

    Minullakaan ei ole ollut mitään ongelmia päästä blogiisi.

    • Reply Esko Kyrö 15.4.2018 at 22:27

      Hyvä kuulla myös näitä uutisia. Aurinkoista viikkoa Mummi…☀☀

  • Reply Susanna 16.4.2018 at 17:24

    Täälläkin selaimen kautta mennään… Kova ja kimeä piippaus! Ja sitten ruudulle lävähtää onnittelu aniharvoille ja valituille, kun täytät pikku kyselyn, niin.mahdollisuutesi voittaa puhelin on moninkertainen!????
    Se ihmetyttää, että varoitus ääni on todella kimeä ja kova.

    • Reply Esko Kyrö 16.4.2018 at 19:32

      Kiitos infosta Susanna! Viestiä on viety eteenpäin ja asian eteen tehdään paljon työtä. Todella kurja juttu ja niin toivon, että homma korjaantuisi pian. Mukavaa viikkoa!…????☀

  • Reply Anne h 19.4.2018 at 20:37

    Mulle tuli että voit vastata kyselyyn ja että on virhe.

    • Reply Esko Kyrö 21.4.2018 at 10:23

      Enää ei pitäisi tulla…???? Hyvää viikonloppua Anne H…

  • Reply Veeruska 20.4.2018 at 06:31

    Minä sain myös kimeän äänen ja ruutuun pomppasi jokin kilpailu.

    • Reply Esko Kyrö 21.4.2018 at 10:24

      Enää ei kyllä pitäisi tulla mitään…Huomenna palataan taas kirjoittelun pariin…????????

  • Reply Minttu 20.4.2018 at 20:51

    Taitaa olla jälleen yksi elämänkevät menossa..

    • Reply Esko Kyrö 21.4.2018 at 10:25

      Heippa Minttu!
      Haittaohjelmakevät, jonka pitäisi nyt olla kunnossa. Huomenna taas lähtee hommat rullaamaan!…☀☀

  • Reply Susanna 21.4.2018 at 14:01

    Cromen kautta taas puskee jotain häiriötä????

    • Reply Esko Kyrö 21.4.2018 at 14:26

      Edelleen?…

    Leave a Reply to Esko Kyrö Cancel Reply