Tietoa mainostajalle ›
, , , , ,

Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

13.12.2017

En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin ”kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. ”Mistä syystä olet sinkku?” ”Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä ”Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • ”Sait supertykkäyksen…” ”Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //

Comments (6)

You Might Also Like

, , , , ,

Vuokra-asunto, omistusasunto, yksiö, kaksio, Helsingin helmi, minulla…

12.12.2017

Lähes päivälleen vuosi sitten olin jättänyt tarjouksen elämäni ensimmäisestä omasta asunnosta. Olin asunut hetkisen aikaa ”eroyksiössä”, josta oli jo korkea aika päästä eroon. Korkea oli vuokra ja kovinkaan korkeat eivät olleet henkiset tunnelmat siellä Munkkiniemessä sijainneessa valkoisilla lautalattioilla varustetussa yksiössä. Lähes päivälleen vuosi sitten jännitin opehuoneessa välittäjän puhelua, mitä tarjoukselleni oli mahtanut tapahtua. Sitten saapui puhelu, siirryin tuulikaappiin puhumaan. Se alkoi sanalla valitettavasti. Kyllä, joku oli jättänyt täysin saman tarjouksen kanssani ja oli tehtävä nopea ratkaisu jatkotoimista. Ei muuta, kun spontaani valinta ja vähän lisää ”taikinaa” tiskiin. Kului tovi ja saapui toinen puhelu. Siirryin tuulikaappiin puhumaan ja hetkeä myöhemmin olinkin ostanut asunnon.

Nyt on siis lähes vuosi asusteltu tässä rakkaassa minikaksiossani. Tämä vaan tuntui heti niin oikealta. Kirjoittelin silloin aiemmin otsikolla: Kuvia jo nyt rakkaasta asunnostani. Oli niin laadukkaat kuvat, että olihan niitä kierrätettävä myös tähän kirjoitukseen. Tuolloin olin siinä rakkauden alkuhuumassa. Kävin lähes päivittäin mittailemassa ja ihastelemassa ostostani. Teippasin lattiaan sohvan, tuolien, pöydän paikat. Seinällekin suunnittelin tarkasti television sijoittelun ja itseasiassa tällä hetkellä kaikki ovat juuri niillä hahmottelemillani paikoilla. Nyt on tuo alkuhuuma jo hieman tasaantunut. Enää ei jaksa päivittäin istua tuossa portailla ja ihailla ympärillensä. Vaikka ehkä pitäisi.

Asuinalue oli minulle jo entuudestaan hyvin tuttua. Koulu on lähellä, vaikken sitten koskaan olekaan siellä juhlasalissa todistamassa jouluevankeliumia. Leikkipuisto on tien toisella puolella. Kauppa on aivan vieressä. Keskustaan hurauttaa bussilla hyvällä säkällä noin vartissa. Työmatkani on aivan optimaalinen. Ruuhkaa vastaan noin kymmenessä minuutissa. Lenkkimaisemat alkavat melkein kotiovelta ja makuuhuoneen ikkunasta näkyy omenapuu. Tämä asunto on hieman erikoinen. Niin on omistajansakin, joten paljon meissä on samaa. Vastasaneerattu, uusilla huonekaluilla sisustettu uuden elämän saanut pienkerrostalokämppä, joten paljon on meissä samaa.

Vuokra-asunto, yksiö -> omistusasunto, kaksio. Asuinkustannukseni putosivat ja taloudellisestikin valinta on ollut siis oikea. Mitään yllättäviä kuluja ei ole tullut ja onhan nämä ”uudet” kohteet melkoisen turvallisia hankintoja. Ainakin tämmöiselle täysin remonttitaidottomalle miehelle. Tänään muuten koin niin nolon tapauksen. Eilen asennutin uuteen autooni keskikyynärnojan sekä led-sisävalosarjan. Hienosti toimi ledit, mutta muut valot eivät toimineet. Ajoin töiden jälkeen autohuoltoon ja marssin päättäväisesti antamaan palautetta epäonnistuneesta asennuksesta. Huoltomies sanoi, että käydäänpäs katsomassa. Tuli autolleni ja klikkasi ”vilkkuviiksen” valokatkaisijasta valot päälle. Olen kyllä joskus niin urvelo. Ajelin kotiin ja nauroin ääneen itselleni. Kunnon remontti- ja autoukkeli. Valot päälle!

Täällä asunnossa on järjestetty jo parit lastenjuhlat. Hyvin on tila riittänyt. Perjantaina olisi vuorossa ensimmäiset aikuisjuhlat. Toivottavasti tila rittää.

Minulle tämä asunto on juuri se Helsingin helmi!

-Esko-

Comments (3)

You Might Also Like