Tietoa mainostajalle ›
, , , , ,

En minä tulevaisuudesta mitään tiennyt…

15.2.2018

”Joo, pukeudutaan sekatyömiehiksi. Ja joo, laitetaan tekoviikset…” Näin päätimme lukiokaverini yksiössä, kun mietimme penkkariasuja. Parisenkymmentä vuotta sitten Lahden kaduille rekkojen kyydistä karamelliä heitteli sitten kaksi punaisiin hitsaushaalareihin pukeutunutta sekatyömiestä. Viikset olivat tainneet pudota Lahden Yhteiskoulun lattialle. Ei ollut tällä sekatyömiehellä siellä rekan lavalla mitään hajua tulevaisuudestaan. Eniten hän varmasti mietti kuka ihme lupautuu koskaan Abi-risteilylle valvojaksi? Ei ollut tällä sekatyömiehellä myöskään käsitystä siitä kuinka merkittävässä roolissa ne ylioppilaskirjoitukset oikeasti tulevaisuudessa ovatkaan.

Ja, kyllä ne kirjoitukset menivät todella heikosti. Neljä ainetta kirjoitin ja arvosanat eivät päätä huimanneet. Näin jälkikäteen ajateltuna sen lukuloman olisi voinut käyttää huomattavasti järkevämmin. Onneksi tavoitteellisella työllä yliopiston ovet kuitenkin aukenivat. Toivottavasti nykyajan ylioppilaat ymmärtävät panostaa kirjoituksiin niiden vaatimalla tavalla. Preliminääreissä (onkohan niitä enää?) voi vielä ottaa rennosti, mutta itse kirjoituksiin kannattaa laittaa kaikki peliin. Tulevasta ammatista ei tosiaan tuolloin ollut juurikaan hajua. ”Im gonna be a lawyer...” Näin vastasin tulevaisuuden haaveistani ruotsia äidinkielenään puhuvalle kummisedälleni. Muuta en siihen rakoon keksinyt. Ei tullut lakimiestä, tuli opettaja.

Penkinpainajaisia on vietetty Suomessa jo lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Aluksi kirjoitukset järjestettiin vain Helsingissä ja penkinpainajaisissa helsinkiläiset opiskelijat saattoivat ulkopaikkakuntalaiset juniinsa. Myöhemmin myös helsinkiläiset halusivat omaa ohjelmaa, joten alettiin järjestää penkinpainajaisten rekiajeluja. Tämä perinne levisi Helsingistä kirjoitusten mukana muualle Suomeen. Rekiajelu päättyi ravintolaan, jossa abiturientit saivat ostaa ensimmäistä kertaa alkoholia. Nykyinen karnevaalien kaltainen ajelu on tullut vasta sotien jälkeen…” -WIKIPEDIA-

Tänään siellä taas ajeli tulevia ylioppilaita ympäri Suomen kaupunkien katuja. En tiedä kuinka monta viiksekästä sekatyömiestä mahtoi lavoilla heilua? Toivottavasti oli abeilla ikimuistoinen päivä ja tulevat kirjoitukset menevät onnistuneesti. En tiedä kuinka monen rekiajelu on mahtanut ravintolaan päättyä? Meillä ne sinne päättyivät. Muistaakseni punainen hitsaushaalari päällä.

Mitäs on teillä ollut penkkariasuina? Hienoja muistoja!!

-Esko-

P.S. Siellä se kuvassa on sekatyömies mummun ostama puku päällä ylioppilasjuhlissaan.

// Kuvat: Jere Lehtonen ja sedän albumi //

Comments (%)

You Might Also Like

, , , ,

Ystävät puhuvat hyvää selkäsi takana ja huonot asiat suoraan päin naamaa!

14.2.2018

Tämä ystävänpäivä alkoi todella mukavasti. Yhteinen aamiainen ja aamutouhut uuden jo hyvin tärkeäksi ystäväksi muodostuneen ihmisen kanssa. Töissä hieman myöhäisempi startti, koska tänään vietimme koulumme talviliikuntapäivää Talmassa. Touhua ja iloisia ilmeitä riitti. Lapsilla ja aikuisilla. Itsekin tuli vetästyä ”skimbat” (sanooko näin enää kukaan?) jalkaan pitkästä, pitkästä aikaa. Suksilla olen laskenut muutenkin todella vähän. Enemmän olen ollut noita lumilautamiehiä, tai lumilautapoikia. Pienempänä minulla oli jokaikinen talvi Messilän arkikausari. Muistan, kun isä oli aina hakemassa rinteiden sulkemisaikaan kello yhdeksän punaisella Honda Civicillä.

Tänään laskiessani niiden hyppyreiden ja boksien ohi, mietin kuinka sitä pikkupoikana puuttui päästä joku itsesuojeluvaisto. Tässä iässä, kun niihin olisin kurvannut, niin huhheijjaa. Eräs oppilaani kysyikin, että hyppää tuosta alimmasta boksista. Vastasin, jotta tuskin sijaista haluatte loppukevääksi. Jätin hyppäämättä ja menen huomenna töihin, juosten. Muistelin myös yläkoulumme liikuntapäivää samaisessa Messilässä. Piti vähän näyttää luokan tytöille. Ajoitin hyppyni niin, että Johanna, Hanna ja kumppanit ovat sopivasti hisseissä näköetäisyydellä. Otin liian kovat vauhdit, ilmassa lentäessäni vaakatasossa ja käsien haroessa ”kananlentomaisesti” ymmärsin, että nyt käy huonosti. Mätkähdin koko hyppyrin yli tasaiselle selälleen. Nenästä alkoi vuotaa verta. Loppupäivän joinkin kahviossa kaakaota vessapaperit molemmissa rööreissä. Tein vaikutuksen, käänteisen.

Ystäviä on jäänyt elämääni tuon laskettelupäivän ajoilta jo aiemminkin. Näistä ystävistä olenkin jo aiemmin kirjoitellut otsikolla: Mistä tunnet sä ystävän? Tänään tosiaan on ystävänpäivä. Tekstissä, kun on pyörähdetty tuolla koulumaailmassa, niin lainaanpa tähän luokasta tuttua tehtävää ystävyydestä ja ystävistä:

YSTÄVYYDESSÄ PARASTA ON…molemminpuolinen ymmärrys asiasta kuin asiasta. Luottamus ja suoraanpuhuminen. Yhteiset touhuamiset. Tapahtuivatpa ne sitten kanansiipien, hampurilaisten tai lenkkitossujen siivittämänä.

YSTÄVÄN PUOLESTA OLISIN VALMIS…lupautua muuttoon juhlan jälkeisenä aamuna. Luopua omastani. Surun tai murheen sattuessa levittämään patjan lattialle hetkenä minä hyvänsä. Toki muutenkin.

YSTÄVÄNI ON KUIN…villasukka. Näin vastasi lähes kaikki oppilaani. Lastenlauluilla on suuri vaikutus. Trampoliini, näin sanoisi varmasti Sanni. Hyviä konkreettisia vertauksia molemmat. Pehmeitä, lämmittäviä, turvallisia ja yhteenkudottuja. Pudotessa pompauttavat takaisin ilmalentoon.

YSTÄVÄN KANSSA HAUSKINTA ON…jatkaa juttua juuri siitä mihin viimeksi jäätiin. Ei haittaa onko välissä päivä, viikko tai viisi vuotta.

YSTÄVYYTEEN KUULUU…Tähän on pakko käyttää Superselfmaden Instasta löytynyttä lausahdusta: ”Ystävät puhuvat hyvää selkäsi takana ja huonot asiat suoraan päin naamaa.” Joo, tuo siihen kuuluu.

YSTÄVIEN KANSSA RIIDAT SOVITAAN…tähän on niin useita variaatioita. Tyttöystävän kanssa, noh. Puhumalla. En kyllä hirveästi riitele ystävieni kanssa. Jos kitkaa syntyy, niin, noh. Puhumalla myös. Suoraan ja kiertelemättä. Antaa tulla kaiken ulos. Pyytää anteeksi ja olla palaamatta enää asiaan.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!!

-Esko-

// Lähde: Kipinä 6, tehtäväkirja. Otsikko ja lainaus: Superselfmaden Instagram //

Comments (2)

You Might Also Like