Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

blogi

, , , ,

Luetuimpia kirjoituksiani ja niiden lukijamääriä…

7.11.2017

Tämmöistä kirjoitusta on toivottu muutamaan otteeseen. Luetuimpia kirjoituksiani ja niiden kävijämääriä. Ajoittain tulee pyörähdettyä tuolla Google Analyticsissa, jossa on niin paljon käppyrää ja kippuraa, etten ihan tarkalleen edes tiedä mitä osa niistä tarkoittaa. Sen faktan sieltä voi käydä toteamassa, että juttuja lukee nykypäivänä moni muukin, kun pelkät sukulaiset ja ystävät. Tuntuu edelleen kummalliselta, että julkaise-napin painalluksen jälkeen teksti tavoittaa tuhannet ihmiset ja ihan ympäri Suomea, ehkä joku saattaa niitä silmäillä muissa maissakin. Se on oikein mukavaa ja kiva, että höpinäni ja löpinäni tuovat ihmisille ajalteltavaa ja ajanvietettä.

Tässäpä olisi luetuimpia kirjoituksiani aikavälillä 3.4.2016-7.11.2017 (perässä päivän aikana kertyneet sivukatselut):

Ollaanko isi aina yhdessä ? (38 095)

Askel tuntemattomaan / …kun mieli särkyy (20 253)

Kulissit romahti (12 350)

Minä rakastan sinua (11 260)

Suurin osa ylläolevista teksteistä sijoittuu näemmä blogini alkuajoille. Ei nuo kippurat ja käppyrät tuolla analytiikassa ohjaile tekemisiäni. Kirjoittaminen elämästä, sen kippuroista ja käppyröistä on minulle kaikista tärkeintä. Tällä hetkellä lukijamäärädiagrammi on tasoittunut mukavalle tasolle, kuten elämäkin. Diagrammi vetelee melkoisen suoraa linjaa, kuten elämäkin. Välillä tulee piikkejä ylös- ja alaspäin, kuten elämässäkin.

Mukavaa tiistaita ja olisi kiva tietää missäpäin kirjoituksiani lueskellaan?

Eli mistäpäin, mistäpäin?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (87)
, , , , ,

Joo, joo. Sinä just…

22.8.2017

Tasaisissa sykleissä on hyvä heittää pallo teille, lukijoilleni.

Olen näitä jo muutaman kerran tehnyt ja olette laittaneet todella hyviä ehdotuksia, kysymyksiä ja kirjoitusideoita.

Eli heittäkäähän kommenttikenttään toiveita, parannusehdotuksia, ideariihiä ja aihepiirithän voivat olla lähes mitä vaan (tietyillä rajoitteilla)…

Itsehän kirjoittelen hyvinkin laajalla skaalalla elämästä, joten ottakaahan homma haltuun arvon lukijat.

Joo, joo. Sinä just…

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (12)
, , , ,

Lukijapalaute, joka meni luihin ja ytimiin

27.7.2017

”Nettipalstoilla riehuu kolmas maailmansota…” Näin laulaa huippu Elli Haloo, Haloo Helsingin kappaleessa. Kielikuva on melkoisen raju. Raju, mutta omalla tavallaan hyvinkin ymmärrettävä. Kyllähän meno noissa joissain keskustelukanavissa on melkoisen hurjaa. Väärät sanavalinnat tai henkilökohtaiset teot tuomitaan hyvin helposti ja nettimaailman jalkapuuhun joutuu entistä ja entistä herkemmin.  Eräs viisas totesi aikoinaan, että yksi raju negatiivinen viesti hautaa alleen sata positiivista. Näinhän se taitaa mennä.

Palautetta saa laittaa ja antaa juuri, niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Olen täällä blogissani tarttunut oikeastaan vain niihin negatiivisiin juttuihin. Kääntänyt ne kirjoitusten tai videoiden kautta voimavaraksi. Vastannut asiallisesti ja antanut olla. Eilen sain palautteen, joka meni luihin ja ytimiin. Tunneruuvini oli hauskan pikkumimmiviikon jälkeen asetuksella: hyvin herkkä. Nyt unohdetaan negatiivisuus ja on aika nostaa esiin positiivinen palaute. Palaute, jonka luettuani tuli kylmät väreet ja yksinkertaisesti hyvä mieli. En tunne tämän lähettäjää. En tiedä hänestä muuta, kun nimimerkin. Kiitos sinulle Säde. Kiitos!

”Heippa Esko,

empä ole pitkään aikaan kommentoinut, vaikka mukana olen ollut kokoajan. <3 Iloissa ja suruissa…Huomaan vain yhä useammin, että tämä blogi saa sanattomaksi.. nää tekstit on vaan niin hyviä.. oli aihe mikä tahansa, ne puhuttelee ja mitä eniten rakastan… jättää avoimia kysymyksiä, jättää pohdittavaa, jättää tilan lukijalle, minulle ja niille omille ajatuksille.. teksti aina avaa jonkin oven ja sitten sysää sopivasti liikkeelle ja ajatuksia herättäen vie minutkin aina pohdiskelemaan syvemmin näitä aiheita ja lopulta omaa elämää.. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, olen kohdannut itseni monessa mielessä paljon syvemmin kuin aiemmin tämän blogin takia… siksi, että se tahtomattaankin tämä blogi on esittänyt monia kysymyksiä, joihin olen joutunut itsekin vastaamaan..

Mulle tämä blogi on vapaailtojen ”herkku”, tai hengähdys tai ajatusten herättäjä.. joskus saman asian ajoi pari viinilasillista, mutta nykyään se on tämä blogi (ja ehkä samalla ne pari viinilasillista 😉 ), ne kaksi tai kolme lukematonta postausta, jotka useimmiten saa hymyn huulille… joskus silloinkin, kun aihe on ei niin iloinen, koska silloinkin blogi on niin elämänmakuinen, että kaikessa karuudessaan se saa jonkin sisällä heräämään.. elämään kuuluu kaikki tunteet ja joskus se hymy ja helpotus kumpuaa siitä, että hei, muillakin on vaikeaa, muidenkin elämässä tapahtuu myös ei niin kivoja asioita, mutta tässä me ollaan yksin yhdessä.. ja selvitään. <3

KIITOS Esko tästä blogista!!! Toivon, että jatkat tätä blogia niin pitkään kuin mahdollista, koska tällä on moneen suurempi vaikutus, kuin ehkä uskotkaan! 🙂Minä ainakin kiitän kaikista näistä ihanista hetkistä tämän blogin parissa <3 Kuuntelen tässä samalla Sia:n Helium kappaletta ja hei.. oikeestaan tä biisin sanat kuvaa hyvin tunteitani myös tätä blogia kohtaan… <3 it lifts me up like helium <3 Kiitos!”

On muuten hyvä kappale tuo Sia:n Helium.

Aurinkoista iltaa ja suuri kiitos teille kaikille, jotka näitä kirjoituksia luette!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (6)
, , , ,

Välitilinpäätös vol. 2

22.6.2017

Vuosi sitten samaan aikaan kirjoittelin ensimmäistä välitilinpäätöstä. Tuolloin olin naputellut läppäriäni noin kolmisen kuukautta. Nyt kirjoittelua on takana yksi vuosi ja se noin kolmisen kuukautta. Edelleen kirjoittaminen tuntuu todella hyvältä. Ajoittain ideamylly on tyhjenemässä, mutta kyllä tämä ympäröivä maailma tarjoaa useimmiten jutunjuuria. Tämä mennyt vuosi on ollut kyllä kirkkaasti elämäni tapahtumarikkain, kirkkaasti. Ajoittain on läikkynyt yli, ajoittain on naurattanut, ajoittain on ollut tasaista huristelua. Sellaista se elämä on. Sellaisena se tänne blogiini tulee myös tallentumaan. Mahdollisimman aitona. Mahdollisimman rehellisenä. Mahdollisimman oikeana elämänä.

Edelleen vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on säilynyt aktiivisena. Jokainen laittamanne kommentti lämmittää mieltäni. Luen läpi jokaisen minulle tulleen viestin ja pyrin myös niihin aina vastaamaan. Edelleenkin tuntuu kummalliselta, että näitä kirjoituksia luetaan ihan ympäri Suomea. Edelleenkin tuntuu kummalliselta se, että ihmiset tulevat juttelemaan kirjoituksistani. Se on kyllä todella mukavaa, että jatkakaa vain samaan malliin. Niin minäkin yritän tehdä.

Laitetaanpas tähän välitilinpäätöstä myös numeroiden valossa:

KIRJOITETTUJA JUTTUJA: 426

SAAPUNEITA KOMMENTTEJA: 7661 (vastaukseni mukana)

SIVULATAUKSIA: 2 209 643

UNIIKKEJA VIERAILIJOITA: 252 441

Nyt läppäri kiinni pariksi päiväksi.

OIKEIN RENTOUTTAVAA JA MUKAVAA JUHANNUSTA!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (0)
, , ,

KAKSI miljoonaa kertaa kiitos!!

5.5.2017

Miljoona sivukatselua sitten kirjoittelin ja kiittelin teitä ihan jokaista sivuillani vieraillutta. Nyt on reilu vuosi kirjoittelua takana ja tätä minun ikiomaa viestintäkanavaani on käyty katselemassa yli KAKSI MILJOONAA ( 2 000 000) kertaa. Luku on ihan älytön ja nyt poikkean täysin suomalaisuudesta. Kehun itseäni ja taputan olkapäälle. Hyvä Esko, olet luonut kanavan. Kanavan, joka ilostuttaa, vihastuttaa, naurattaa, raivostuttaa, myötäelää ja ehkäpä tarjoaa lohtuakin. Toivottavasti ajoittain kykenee antamaan myös hyviä vinkkauksia matkailuun, arkeen, vapaa-aikaan, kokkailuun sekä rokkailuun.

Kiitos teille kaikille!! Nyt pikkumimmi kainaloon ja Robinin jakso pyörimään.

Rok ja hyvä, sinä ainakin hetkittäinen aurinko!! Toivottavasti tulee vielä kolmaskin miljoona. Missäköhän silloin hypitään?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (17)
, , , , ,

Yksivuotiaan erikoishaastattelu!

3.4.2017

Yksivuotias lapsi päästelee suustaan jo ensimmäisiä sanojaan. Usein ne liittyvät rakkaisiin läheisiin: isi, äiti. Rakkaisiin esineisiin: tutti, lamppu. Rakkaisiin eritteisiin: kakka, pissi. Rakkaisiin isovanhempiin: pappa, mummo. Noin puolet yksivuotiasta ottaa ensimmäisiä hapuilevia askeleitaan. Muutaman kerran saattaa pää kopsahtaa kaapinkulmaan, mutta ylös vain ja toistojen kautta meno muuttuu tasaiseksi sekä askel varmaksi. Yksivuotias viettää ensimmäisiä oikeita syntymäpäiviään.

Yksivuotias blogi on päästellyt suustaan useita sanoja. Sanoja, jotka ovat puhuttaneet, hymyilyttäneet, ärsyttäneet, antaneet uskoa ja osaa myös säälittäneet. Yksivuotias blogi on ottanut aluksi hapuilevia askeleitaan. Aluksi askel oli herkkä ja särkynyt. Vuoden kuluessa meno on hieman tasaantunut. Ajoittain askeleet vievät taaksepäin, mutta kohti aurinkoa ovat nämä askeleet menneet. Yksivuotias blogi viettää tänään 3.4 ensimmäistä oikeaa syntymäpäiväänsä.

Sainkin erikoishaastatteluun yksivuotiaan E2o-blogin. Olkaapa hyvät:

MITEN ON ENSIMMÄINEN SYNTYMÄPÄIVÄ SUJUNUT?

Nooh, kiitos kysymästä. Oikein mukavasti on mennyt. Juhlistin synttäriäni kunnon koululounaalla. Tarjolla oli herkullista jauhelihakastiketta sekä makaronia. Jälkiruoaksi hörppäsin ykkösellä kupposen mustaa kahvia, jonka viilensin kylmällä vedellä. Oli hieman kiirus päivä.

Kotiin päästyäni söin vielä suurimman kevätherkkuni TuplaPätkisPuffetin, jonka olin jemmannut pakkaseen viime viikon kuvausten hätävaraksi.

MITÄ OLET OPPINUT VUODEN VARRELLA?

Ihan hirveästi olen oppinut. Blogin kirjoittaminen ei ole ihan helppoa hommaa. Vaatii paljon omistautumista, aikaa sekä ympäristön havainnointia. Tätä hommaa ei voi tehdä vain vasemmalla kädellä hutaisten. Henkilökohtaisista asioista kirjoittaessa on oltava aito, rehellinen ja ymmärtäväinen. Ei ole semmoista asiaa, etteikö siitä joku muodostaisi jotain kritisoitavaa. Ja sehän on kirjoittamisen rikkaus. Kirjoittaa tekstejä, jotka herättävät tunteita puolesta ja vastaan.

Olen oppinut haalimaan ympärilleni todella taitavia kuvaajia, jotka ovat rikastuttaneet sisältöäni. Olen itsekin oppinut jo hieman kuvailemaan. Paljon on harjoiteltavaa ja tietty rosoisuus on minun juttuni. Sekä kuvissa, että teksteissä.

KUINKA MONTA KERTAA SINUA ON KATSELTU VUODEN AIKANA?

Minua on katseltu noin 1,8 miljoonaa kertaa. Se tuntuu aivan käsittämättömältä ja hienolta.

MISTÄ TEKSTEISTÄ OLET ERITYISEN YLPEÄ?

Jokainen teksti on minulle omalla tavallaan tärkeä. Ajoittain on hyvä pohdiskella syvällisiä välillä hyvinkin tummia ajatuksia, ajoittain mennä kevyemmän kautta ja vinkkailla vaikkapa biiseistä, jotka keinuttavat kirjoittajaa lenkkipolulla ja auton ratissa. Jos nyt pari tähän nostaisin: Arvokkain timantti ja kohuttu Napakymppi…

MINKÄLAISIA OVAT TULEVAISUUDENSUUNNITELMASI?

Jatkaa samaan malliin. Elää ja kirjoittaa, kirjoittaa elämästä. Kehittää pikkuhiljaa Youtube-kanavaa…Täytynee etsiä joku ammattitaitoinen apumies/nainen.

TERVEISESI?

Minulle on muodostunut vuodessa todella vankka ja aktiivinen lukijakunta. Voitaneen puhua jopa virtuaaliystävistä. Miljoonasti kiiiiitos ihan kaikille, että olette olleet mukana menossa. Toivottavasti näitä vuosia on vielä paljon jäljellä, jes!

Nyt tämä yksivuotias lähtee lenkkipolulle ja siivoamaan, koska huomenna saapuu kuusivuotias ja Shopkinsien on oltava oikeilla paikoillaan.

Mukavaa viikkoa ja kiiiitos vielä kerran juuri sinulle!

Mitkä tekstit ovat sinua miellyttäneet/puhuttaneet/ärsyttäneet/hymyilyttäneet?

-Esko-

// Kuva: Markus Suntila //

Comments (15)
, , , ,

Olisithan kiltti ja auttaisit minua?

20.3.2017

Voittaminen. Voittaminen on varmasti mukavaa. Itseäni on kaikki suuremmat voitot aina kiertäneet. Hippo-hiihdoissa olin viimeinen. Kuulemma hylättiin, kun käännyin maaliin liian aikaisin. Olisivat merkanneet reitin paremmin. Sotilaspoliisi-taitokisassa sijoituin kolmanneksi. Ampumaosuus ratkaisi. Tähtäsin väärällä silmällä ja hajonta oli auttamatta liian suurta. Taisi yksi mennä naapurin tauluunkin. Koripallo-harrastukseni myötä olen päässyt kilpailemaan jopa ihan siellä kotimaisella huipulla. 22-vuotiaiden SM-sarjassa neljäs sija. Joensuussa miesten korisliigan SM-pronssi. SenioriSM-sarjassa raivasimme tiemme finaaleihin Porvoon Tarmoa vastaan. Tuloksena karvas tappio ja hopeaa.

3.4.2016 julkaisin ensimmäisen kirjoitukseni. Lähes vuoden olen nyt omaa elämääni tänne internetin syövereihin taltioinut. Aloittaessani en ymmärtänyt blogimaailmasta juuri mitään, enkä voi sanoa, että vieläkään olisin ihan sisällä ”skenessä”. Todella mukaviin ihmisiin olen kirjoittamisen myötä törmännyt. Juuri itselleni sopivia yhteistöitä päässyt tekemään. Jos artistit laulavat elämänsä kiemuroista, teen minä sitä kirjoittamalla. Kirjoittamalla siitä ihan tavallisen miehen elämästä. Nyt tämä tavallinen mies sai mukavan tunnustuksen.

E2O-blogi on ehdolla Inspiration Blog Awardseissa kategoriassa ”VUODEN TULOKAS”. Ei, ei mennäänpäs vähän taaksepäin. Onhan tämä mies yhdestä taistelusta selvinnyt voittajana. Otimme pikkupoikina veljeni kanssa sovitun tappelun vanhempiemme sängyllä, jonka hävisi se, jolta valui ensimmäisenä verta. (Isä ja äiti, nyt uskallan jo tunnustaa.) Otin voiton, koska taistelun ensimmäisillä sekunneilla veljeni kolautti itseään polvella nenään ja vertahan sieltä alkoi vuotamaan. Kyllä, tuon minä voitin. Nyt olisi siis mahdollisuus ottaa toinen voitto.

Elikkäs jos olet tykännyt tämän ukkelin kirjoitteluista, niin annathan minulle äänesi.

Äänestää voit TÄÄLTÄ!!!

Toivottavasti selvitään tällä kertaa ilman verenvuodatusta.

Kiitos ja kiitos!

-Esko-

Comments (35)
, , ,

…ottaisin soijatortillan, tuoremehun ja vähän tasaisemman elämän

12.3.2017

Blogitauko saa loppua juurikin nyt. Tauon syynä ei ollut ”mainoskikka”, ei blogini aiheuttamat paineet. Ei, blogikirjoittelu ei ole minulle paineenalaista toimintaa. Päinvastoin, kirjoittelu auttaa minua tutkailemaan ympärilläni tapahtuvia asioita ja ajoittain se jopa estää suurempien paineiden syntymistä. Kirjoittamisesta on tullut minulle todella tärkeä osa elämääni ja voi sitä kutsua jo sivutyöksikin. Se tuntuu erikoiselta. En todellakaan aloittanut blogiani rahan takia, en naputtele MacBook Pro:tani dollarin kuvat silmissä. Tottakai haaveet ja tavoitteet ovat korkealla tässä uudessa ”sivutyössänikin”. Yksinkertaistaen: kirjoitan, koska rakastan tätä hommaa ja tämä antaa minulle paljon. Oli erikoista olla puolitoista viikkoa ilman naputtelua. Todella erikoista, mutta pakollista.

Eteeni tuli asia, joka heitti jo hyvin ja vapaasti hengittävän miehen elämän uuteen valoon. En ala tätä vielä sen tarkemmin availemaan. Näin, että tuossa tilanteessa oli ehdottoman tärkeä laittaa tietokone nurkkaan. Pohtia, miettiä, keskustella ja ottaa happea. Nykyajan teknologia mahdollistaa myös hyvin impulsiivisen viestinnän, joten oli hyvä olla paussilla ettei tule naputeltua mitään hölmöä, harkitsematonta, joka kaduttaa sitten aikojen päästä. Nyt täytyy katsoa ylös. Toivoa, että täällä ympäröivässä maailmassa on vielä jäljellä hyvyyttä, empatiaa, oikeudenmukaisuutta ja ennenkaikkea tervettä järkeä.

Tasan vuosi sitten istuin punaisen oven takana. Punaisen oven takana istui mies, joka oli saanut elää todella tasaisen elämän. Jopa pumpulissa kasvanut-termiä olisi voinut kohdallani käyttää. Tunteidenkäsittelytaitoja minulla ei ollut lainkaan ja tunnetyökalupakissa ei ollut mitään muuta kuin termi: Ihan hyvin. Aiemmin vastailin aina kysymykseen, miten menee? Ihan hyvin, vaikka sisällä myrskysi. Nykyään jos sisällä myrskyää ja joku tuon kysymyksen toistaa, vastaan: Ihan päin v####a, kiitos kysymästä. Vuosi on lisännyt työkalupakkiini todella paljon työkaluja. Niitä on haalittu sieltä sun täältä. Nyt löytyy rakkausasioiden ruuveja, vihan viiloja, katkeruuden käsihöyliä ja onnen oikohöylä. Se on höylä, jonka saa helposti epäkuntoon. Kunnossa ollessaan tekee hyvin tasaista ja sileää jälkeä. Ei jää tikkuja sormiin, ei.

Kävin eilen Hesen autokaistalla. ”Mitä saisi olla?” Ottaisin soijatortillan, tuoremehun ja vähän tasaisemman elämän.

Aurinkoa!!

-Esko-

// Kuva: Pasi Salervo //

Comments (36)
, , , , ,

Seurusteletko tällä hetkellä?

4.2.2017

Lauantai ja blogi kunnossa. Jes ja jes!! Laitanpas tähän toisen vastauspostauksen. Kysymyksiä riittää vielä kolmanteenkin ja ammattiani koskevista kysymyksistä koostan oman kirjoituksen. Näillä mennään tällä kertaa.

Seurusteletko tällä hetkellä?

En seurustele. Olen toki tapaillut ihmisiä, mutta seurusteluksi asti eivät ole tilanteet kehittyneet. Älyttömän siisteihin tyyppeihin on saanut tutustua ja osasta on tullutkin hyviä kavereita. Itse koen, että on hyvä antaa ns. savun hälvetä ja lähteä rakentamaan suhdetta sitten taivaan ollessa kirkas ja pilvetön. Sinne se kirkkain tähtikin varmasti jossain vaiheessa syttyy. Pakottamalla ei tule kuin usvaa, sumua ja salamoiden ryskettä.

Olisihan se joskus vielä kiva laittaa villasukat jalkaan ja leffa pyörimään. Kahdestaan, joskus ehkä vielä kolmistaan…

Osallistuisitko vielä Iholla-sarjaan, jos sellainen tilaisuus koittaisi?

Iholla on formaattina todella kiehtova. Muistan, kun jäin kakkoskauteen ihan koukkuun. Aitojen ihmisten, aitoa elämää. Kiitos vaan Johanna, Sanni ja kumppanit hienosta kaudesta. Ohjelma on visuaalisesti hieno, hyvillä ja tilanteisiin osuvilla musiikeilla maustettuna. Tulen varmasti seuraamaan myös neloskautta.

Kyllä, osallistuisin jos pyydettäisiin. Tulisi hieman erilainen kausi, ainakin omalta kohdaltani. Iholla-matka oli todella kiehtova, erikoinen ja vähän pelottavakin. Enemmän se on hyviä kuin huonoja asioita elämääni tuonut.

Mihin haluaisit matkustaa?

Haluaisin matkustaa Amerikkaan. Tästä olen haaveillut pikkupojasta asti. Nyt siihen olisi oiva mahdollisuus, kun hyvä ystäväni asuu tällä hetkellä San Fransiscossa. Ei tarvitsisi ostaa kuin lennot…Hmm. Tämä on vahvassa harkinnassa. En ole oikein matkustajatyyppiä. Tai saattaisin ollakin, muttei ole tullut juurikaan matkusteltua viime vuosina. Olen vähän semmoinen vanhan koulukunnan pakettimatkaaja. Niin ja jos Amerikkaan joskus pääsen, niin takaisin en todennäköisesti pääse, koska oletettavasti sekoaisin niissä jättimäisissä Outlet-kylissä. Saattaisi matkalaukun kilorajat vähän paukkua.

Oliko asunnon ostaminen pidemmän etsinnän tulos vai nopeampi ”love at first sight”?

Muuttaessani erohuuruissa edelliseen asuntooni, tiesin ettei se olisi loppuelämäni asunto. Heti palattuani takaisin ”elävien” kirjoihin aloin hieman katselemaan asuntoja. Tässä kaupungissa ei ole kovinkaan järkevää asua pitkiä aikoja vuokralla. Esimerkiksi nykyisessä omistusasunnossani minulla putosi asumiskustannukset verrattuna vuokraani.

Etsin asuntoa tiukoilla kriteereillä ja kaksi eri tilaa oli tyttäreni takia ihan ehdoton juttu. Tämän kaupungin minikaksiot sijoittuivat tuonne Eira, Kaivari-akselille, joissa hinnat ovat hieman liian korkeita tämmöiselle luokanopettajarentulle. Olin jo laittamassa asuntohommaa hieman jäihin, kunnes löytyi tämä timantti. Timantti, joka täytti lähes kaikki kriteerini. Timantti, joka on tällä hetkellä todella hiomaton. (Aivan kauheassa kunnossa, koska asiat eivät ole menneet ihan suunnitelmien mukaan.) Timantti, johon oma maksukykyni riittää.

Jos pitäisi valita yksi ruokalaji/annos jota söisit lopun elämäsi, minkä valitsisit?

Tämä on helppo. Munkkivuoressa sijaitsevan Sushi-Sanin grillattu lohinigiri. Aivan taivaallista. Juomaksi valitsisin Jungle juice-barin Flamingon. Tuolla yhdistelmällä voisin elää loppuelämäni.

Blogiurasi mahtavin/mukavin/mieleenpainuvin asia/kommentti/tms.

Jokainen kommentti on minulle tärkeä. On ollut hieno huomata, kun te lukijat olette olleet todella aktiivisia. Se oli blogia perustaessani yksi kulmakivistäni. Tehdä tästä vahvasti vuorovaikutteinen kanava. Toivottavasti tekin koette, että olen siinä edes vähän onnistunut.

Kyllähän ihmisten viestit, että ovat samaistuneet teksteihini ja saaneet niistä voimaa merkitsevät minulle todella paljon. Tämä kirjoittelu on todella kivaa ja tästä on tullut jo nyt vahvasti osa elämääni. Toivottavasti voisin tehdä tätä pitkään. Viisikymppinen reality-bloggaaja. Siinäpä tavoitetta.

Saavutus, josta olet ylpeä?

Olla omalta osalta tekemässä tähän maailmaan ihmistä, joka antaa minulle kaiken mitä olen ikinä elämältä halunnut. Ihmistä, joka opettaa minulle elämää jokaikinen päivä. Ihmistä, jonka kautta tiedän mitä sana huoli oikeasti tarkoittaa. Ihmistä, joka menee kaikessa sijalle yksi. Ihan kaikessa.

Sijalla kaksi tulee valmistuminen kasvatustieteen maisteriksi, joka on taannut minulle luokanopettajan viran ja lähes varman työpaikan vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin.

Sijalla kolme. Paluu takaisin omilla jaloillaan seisovaksi ihmiseksi, joka osaakin vielä nauraa aidosti.

Mitä luulet tekeväsi 10-vuoden päästä?

Toimin luokanopettajana vantaalaisessa alakoulussa. Kirjoitan E2O-nimistä realityblogia. Ostan edelleen ihan liikaa vaatteita, jotka eivät edelleenkään mahdu asuntoni vaatekaappeihin. Seurustelen Lumikki nimisen tummaverikön kanssa ja meillä on yhteinen kissa…Eikun tämä loppuhan saattoikin olla fiktioita, vai oliko? No, kissasta en ole ihan varma.

Mukavaa lauantaita!!

-Esko-

Comments (8)
, , , , ,

Tinder vai Kinder tekee arjesta hauskemman?

26.1.2017

Joku tuossa esitti minulle kysymyksen kuinka postaukseni syntyvät? Täältä löytyy vastaus, mutta tästäpä on hyvä tehdä hieman tarkempi kuvaus. Eli usein arjen keskellä kerään puhelimeni notepadiin joitain sanoja tai lausahduksia, jonka ympärille lähden kirjoitusta rakentamaan. Joistakin syntyy ihan kokonaisia postauksia, jotkut jäävät sinne ikuisiksi ajoiksi. Selailin notepadiani ja tämmöisiä raapustuksia sieltä löytyi. Osasta ei varmasti ymmärrä yhtään mitään, kukaan muu kuin allekirjoittanut.

” Viis minsaa mutakakku…”

” Kolme promillea. ”

” 1,6 litrainen sydän…”

” Miksi minä lähdin, mummo…”

” Netflix and chill…”

” Alaston totuus…”

” Lahtljelain köyhä opettaa…”

” Onko sulla isi tyttöystävä?…”

” Kavennus, kinkunsyönti…”

” Konmari, parisuhde, muutto…”

” Tunteva dildo…”

” Tinder vai Kinder tekee arjesta hauskemman?…”

” Näiden tähtien alla…”

” Jotts Lapsi muutumton…”

” Synttärijrttu kohalles, takiainen takaraivoon…”

” Riita, helppo saada aikaan, mutta vaikea sopia…”

” Seuranhaku, mitn nainen haluaa. Missä Kaitsu?….”

” Kunpa isi ja äiti osaisivat hoitaa kaiken oikein…”

Täytyi osan kohdalla hieman itsekin miettiä, että mitäköhän on tuossa vaiheessa mielessä liikkunut, kun olen tuon notepadiini naputellut. Esimerkiksi: Missä Kaitsu? Ei auennut ihan heti itsellenikään.

Saapa nähdä rakentuuko noista ikinä postauksia? Sehän on kohta taas viikonloppu, je!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (20)