Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

ero

, , , ,

Olen Esko, olen etävanhempi

2.10.2017

Cocktail party-ilmiö, tuttu lukion psykologian tunneilta. Eli suuressa ihmisjoukossa keskustelet ihmisten kanssa ja esimerkiksi toisella puolella huonetta mainitaan nimesi. Pystyt sen kuulemaan vaikka tarkkaavaisuutesi olisi ihan muualla. Samantyyppinen efekti tapahtuu myös esimerkiksi liikenteessä. Hankit uuden tietynmerkkisen auton ja yhtäkkiä niitä tuleekin vastaan liikenteessä koko ajan. Itse olen kiinnittänyt ja kiinnitän nykyään paljon huomiota asiaan, jota en juurikaan havainnoinut vuosia sitten. Erilaiset perhemallit ja erilaiset tavat hoitaa vanhemmuuttaan. Joko näistä asioista uutisoidaan aikaisempaa enemmän tai sitten aivoissani on tapahtunut erilaisen vanhemmuuden cocktail party-ilmiö.

Olen Esko, olen etävanhempi. Etävanhempi on sanana semmoinen, joka ainakin minun korvaani kuulostaa negatiivissävytteiseltä. Sen voisi ihan hyvin korvata vaikkapa niinkin yksinkertaisella sanalla kuin isä tai äiti. Vaikka asun lapsestani kauempana, en koe olevani mitenkään etäisempi, ainakaan henkisellä tasolla. Olen rakastava isä, joka hoitaa oman roolinsa niin hyvin kuin mahdollista. Ensimmäisessä kappaleessa viittasin vanhemmuuden cocktail party-ilmiöön ja näen sen ainoastaan hyvänä juttuna. Luen nykyään paljon aiheesta ja koen, että hyvän teoriatiedon liittäminen käytännön toimintaan tekee minusta entistä paremman isän. Tunnistan ja tiedän omat velvollisuuteni ja oikeuteni.

Viimeksi luin suurella mielenkiinnolla uutista, kun oikeusministeri Antti Häkkänen otti vastaan työryhmän mietinnön, jolla pyrittäisiin tekemään uudistuksia lapsenhuoltolakiin. Tuossa satakahdeksankymmentäyksisivuisessa esityksessä ehdotettaisiin säännöksiä, joilla parannettaisiin lapsen oikeutta osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn entistä tehokkaammin ja korjattaisiin lakia vastaamaan yhteiskunnassamme tapahtuneita muutoksia, kuten perheiden monimuotoistumista. Varmasti todella aiheellinen esitys, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2016 tehtiin 47 283 sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta lapsen huollosta, tapaamisesta ja asumisesta. Luku kuulostaa melkoisen suurelta.

Lueskelin työryhmän esitystä eilen sunnuntai-iltani ratoksi ja se oli sisällöltään monipuolinen ja toivottavasti läpimennessään päivittäisi lapsenhuoltolakia nyky-yhteiskunnan vaatimalle tasolle. Esiin nousi esimerkiksi seuraavia asioita. Lapsen huoltajilla olisi velvollisuus vaalia lapselle tärkeitä ihmissuhteita. Vieraannuttamista (ihan hirveä sana) pyrittäisiin ehkäisemään usein eri keinoin ja tuomioistuimen päätökseen voitaisiin asettaa myös sakon uhka, jotta tapaamisoikeus turvattaisiin. Ja tärkeimpänä lapsen itsensä oikeuden tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa lapsiystävällisellä tavalla.

Päällimmäisenä itselleni jäi tunne, että uudistusta esittänyt työryhmä on oikeasti, ihan oikeasti lasten asialla. Siihenhän kaikkien tulisi pyrkiä ja tuo melkoinen luku 47 283 alkaisi hiljalleen putoamaan ja ennenkaikkea väistämättömistä eroista putoilisi onnellisia, hyvinvoivia lapsia ja tiettyjä etuliitteitä voisi myös pudotella historian kirjoihin. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa olla perhe. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa olla vanhempi. Kaikki ovat omalla tavallaan, oikein ja hyvin hoidettuna varmasti yhtä arvokkaita, lapselle.

Olen Esko, olen vanhempi, isä.

-Esko-

// Lähteet: Lapsenhuoltolain uudistamien, työryhmän mietintö. Oikeusministeriön nettisivut //

Comments (8)
, , , , , ,

Näe mut, näe sut ja ennenkaikkea näe lapsi erotilanteessa!

24.9.2017

Näe Mut!-kampanjaan törmäsin jostain median syövereistä. Tai aluksi näin yhden noista ylempänä olevista kuvista. Herättivät mielenkiintoni ja tutustuin tarkemmin mistä on kysymys. Kampanjan tarkoituksena on herättää aikuiset ihmiset pysähtymään ja ajattelemaan juuri sen oman lapsensa tilannetta ja hyvinvointia erotilanteissa. Henkilökohtaisesti, eronneena pienen lapsen isänä tämä kampanja tuli todella ”iholle” ja halusin sen täällä blogissani tuoda myös esille. Luin nettisivuilla olevia tarinoita ja herättivät kyllä todella paljon ajatuksia. Jokainen ero on erilainen. Jokainen eron kokenut lapsi on varmasti myös erilainen.

Kaikki, ihan kaikki ymmärtävät ja tietävät, että hyvin hoidettu ero on lapselle se paras ratkaisu. Voi, kun ne olisi aina helppo hoitaa. Osaisi aina vastata lapsen esittämiin kysymyksiin oikein. Ja ennenkaikkea kaikkiin kysymyksiin löytyisi vastaus. Lapset esittävät erojen aikana varmasti kysymyksiä, joiden edessä omat vanhemmatkin saattavat olla voimattomia. Erotilanne on usein myös aikuiselle todella kuormittava ja koko elämä saattaa ajautua täydelliseen pyörremyrskyyn. Kaikesta huolimatta se oma lapsi tulisi aina pitää toiminnan keskiössä. Lapsesi ottaa sinua kädestä kiinni, katsoo silmiin, laittaa sinun leikkihiiresi omaan kotiin asustelemaan. Se on melkoisen vaikea tilanne. Kyyneleet pyrkivät silmiin, puret huulta, mutta on vain tsempattava ja kerättävä itsensä.

Jokainen lapsi reagoi omaa elämäänsä kuormittaviin tilanteisiin hyvin eri tavalla. Heidän tuntosarvensa tämmöisissä asioissa ovat erityisherkällä asetuksella. Jokainen sana ja ele tallentuvat varmasti heidän pienille kovalevyilleen. Tämä tulisi aina muistaa. Itsellenikin on jäänyt omasta lapsuudestani mieleen se aika, kun isäni muutti työnsä perässä Lahteen. Muutimme loppuperheen kanssa Joensuusta vasta myöhemmin perässä, mutta ei sitä ollut pienen pellavapäisen pojan ihan helppoa ymmärtää. Kakkosluokalla jäin kiinni myymälävarkaudesta melkein heti isäni muuton jälkeen. Se taisi olla pikku-Eskon reagointi ja hätähuuto, että tulehan lainkuuliainen käräjätuomari-isi nyt takaisin sieltä. Ei tullut, mutta onneksi me muutimme perässä. Hyvin selvät asiat aikuisten mielissä eivät välttämättä jäsenny pienen ihmisen päässä ihan samalla tavalla.

Ajan parannettua useita haavoja on näitä asioita tänne hieman helpompi kirjoitella. Hyvin monia asioita olisin henkilökohtaisesti tehnyt erossani varmasti eri tavalla, mutta ei siinä akuuttitilanteessa ollut ajatus mukana kaikissa ratkaisuissa. Ei tiennyt oikein mistään mitään. Nyt tietää ja toivottavasti samanlaista myllyä ei tarvitse käydä enää ikinä läpi. Eteen tuli ja varmasti tulee edelleenkin kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia edes mentori Sinkkosen oppaista. Tulee kysymyksiä, joihin ei auta kasvatustieteen maisterin kasvatuspsykologian opinnot. Tulee kysymyksiä, joita kysyy pieni, maailman rakkain, ainutkertainen ihminen. Tämmöiset kampanjat toivottavasti herättävät ihmisiä ajattelemaan. Antavat vanhemmille työkaluja ja informaatiota, jos omat keinot ja voimat eivät riitä.

Näe lapsi, ilman kasvomaalauksia!

-Esko-

// Kuvat: naemut.fi //

Comments (2)
, , ,

Ollaanko isi aina yhdessä?

25.4.2017

” Voiko omasta perheestä saada potkut?” Näin mietti seitsenvuotias Tim Templeton makaillessaan sängyllä ja tuijotellessaan kattoa elokuvassa Boss Baby. Hänen perheeseen oli tullut uusi perheenjäsen, joka vei hänen rakkaan isänsä ja äitinsä kaiken huomion. Tim ei saanut enää niitä halauksia, pusuja ja iltasatuja, joihin oli koko lapsuutensa tottunut. Onneksi tämä oli Timin kohdalla vain yksi pieni ajanjakso. Ja onneksi Tim oli vain piirretty animaatiohahmo.

” Voiko omasta perheestä saada potkut?” Näin mietti hieman vanhempi Esko Sakari Kyrö makaillessaan vanhempiensa kotona siinä tutussa ja turvallisessa sängyssä. Taas oli yöpöydällä paketti ahdistuslääkkeitä (ei kelvannut enää vuoden vanha resepti, piti uusia) ja repussa sairauslomatodistus, diagnoosilla, akuutti stressireaktio. Hänen lähellään, kilometrin päässä ei enää lyö se pieni sydän. Sen pienen sydämen lyöntien väliin tulikin yllättäen sataseitsemänkymmentä kilometriä hulluuden highwayta. Tämä ei ole pieni ajanjakso. Tämä on loppuelämä. Ja tämä Esko ei ole animaatiohahmo. Vaikka toivoisikin, että tämä kaikki olisi vain animaatioelokuvaa. Huonoa semmoista.

Moni ihminen saa vuosittain perheestään potkut. Sisäisissä perheYT-neuvotteluissa ei päästä lopputulokseen ja ero on väistämätön tosiasia. Joskus naapurifirma tarjoaa paremmat puitteet ja joskus on käyty hieman lainaamassa salaa toisen firman tavaroita. Ajoittain ei yrityksen pelastamiseksi ole muuta tehtävissä kuin sen hajottaminen. Tämä on karu fakta. Näitä tapahtuu ja niistä selvitään. Jälkipyykki on kuitenkin pestävä järjellä. Ei niitä vanhoja raunioita voi vain puhaltaa kuin tuhkaa tuuleen. Toivoa, että kaikki yrityksen jäsenet kyllä selviävät. Isot ja ennenkaikkea pienet, uudet yrittäjät.

Yritysmaailmassa ja elämässä mennään päättyneiden YT:iden jälkeen eteenpäin. Se on upeaa. Tulee rakkauksia. Se on upeaa. Tulee uusia intohimoja. Se on upeaa. Aukeaa uusia ovia. Se on upeaa. Tulee ehkä uusia pienyrittäjiä. Se vasta onkin upeaa. Itsekin olen suhtautunut kaikkeen ainoastaan positiivisesti. Halunnut kaikille hyvää, mutta tämä viimeinen siirto tuntuu kyllä tällä hetkellä aivan kohtuuttomalta. Kohtuuttoman suurelta siirrolta minun ja sen tärkeimmän pienen yrittäjän välien takia. Pahuudelle ja katkeruudelle en kuitenkaan anna valtaa. Haluan kaikesta huolimatta uskoa, että tälläkin on jokin tarkoitus. Vaikka sille tarkoitukselle ei tällä hetkellä löydy yhtäkään järjellistä selitystä.

Tyttäreni suusta on päässyt kuuden vuoden aikana kaksi semmoista lausetta, jotka tulen muistamaan aina. Toisen todella ihanana muistona. Maailman tärkeimpänä. Tämä on onneksi tallentunut dvd:lle. ” Ollaanko isi aina yhdessä?” Näin kysyi juuri puhumaan oppinut tyttäreni. Nappasi kädestäni kiinni ja lähti päättäväisin askelin kohti jäätelökioskia. Toisen tulen muistamaan lohduttomana, uudet suuntaviivat hyvin monen ihmisen elämälle antaneena. ” Teethän isi kaikkesi, että me nähdään useasti?” Kyllä rakas! Tein kaikkeni mitä isä etävanhempana voi tehdä. Laati asianajajansa kanssa niin laajat tapaamisoikeudet, kun se on tässä tilanteessa mahdollista. Voi sitten vuosien päästä todeta tyttärelleen selkä suorana, että ainakin yritin.

Näin sitä luisuttiin vajaassa kahdessa vuodessa ydinperheen isästä tähän pisteeseen. Bussilla käytiin ajelemassa ja toivottavasti seuraava bussimatka päättyisi hieman onnellisemmin. Elämässä näemmä sattuu ja tapahtuu. Ei tässä voi vajota maan alle. Nyt vaan pää pystyyn ja ihan täysillä eteenpäin. Tämä on elämä, yksi ja arvokas elämä. Pienellä ja isolla.

” Mitä se rakkaus on?
lapsi kysyy
lämpimänä sylissä.
Rakkaus on sitä,
että pitää sylissä,
sinä vastaat,
annat sormiesi lipua
hentojen hiusten läpi.
Hento kuin lapsen hius
on rakkaus,
yhtä hauras,
yhtä puhdas ja väkevä.
Mikset sinä sitten ole
koskaan minun sylissäni?
lapsi kysyy vakavana,
eikä suostu hyväksymään,
että yksikään rakkaus olisi
toista suurempi tai pienempi.”  -Tommy Taberman-

Vähän sanattomaksi vetää…

-Esko-

 

Comments (164)
, , , ,

Turistina eroviidakkoon!

11.4.2017

Uudessa paikassa. Uusissa ympyröissä. Paljon asioita, joita täytyy sisäistää. Mikäpä olisikaan parempi keino tutustua uusiin, ennenkokemattomiin asioihin kuin turistibussi. Saavun jättimäiselle lähtölaiturille. Ympärillä vilisee ihmisiä, joillain on aivan kauhea kiire eteenpäin. Osa ottaa rauhassa ja miettii mihin bussiin olisi viisainta hypätä. Jii Ää Är Koo Iii- bussi meni juuri silmien edestä. Lähti vauhdilla. Kiireinen kuski kenties? Ee Är Oo. Hyppään sinne, kun on edessäni. Bussin etupenkillä istuu iloinen opas, joka sanoo ensimmäisenä mikrofoniin: ” Sulkekaa matkapuhelimet akuuttikyydin ajaksi.” Miksiköhän? Mietin mielessäni. Liput lunastetaan henkisellä pääomalla.

Bussi hurahtaa liikkeelle ja ensimmäisenä saavumme lastenvalvojan linnoituksen eteen. Upea, mutta samalla hyvin karu rakennus. Korinttilaisista pylväistä päätelleen antiikin Kreikan aikainen linnoitus. Halukkaat saavat nousta tutkailemaan upeaa rakennelmaa sisäpuolelta. Ovella on suuri kyltti, jossa lukee: Jätä empatiakyky, hyväuskoisuus ja luottamus narikkaan. ”Miksiköhän?”, kysyn epätietoisena oppaaltamme. Hän iskee silmää viekkaasti ja vastaa. ” Selviää myöhemmin, tulet kyllä huomaamaan.” Kapuan takaisin paikalleni ja jään miettimään oppaamme vastausta.

Matka jatkuu. Saavumme kylään, jossa asuu kansa nimeltään etävanhemmat. Suuri osa asukkaista on miehiä. Ihan tavallisia työssäkäyviä miehiä. Osa hymyilee leveästi, osa on selvästi allapäin. Kylästä löytyy myös erikoinen automaatti. Elatusmaksuautomaatti. Sinne voi kuukausittain tallettaa tietyn summan rahaa. Onpa kätevää. ” …etävanhemman mahdollisuus vaikuttaa asioihin on verrattavissa antiikin Kreikan naisen asemaan. ” Kuulen satunnaisen lauseen oppaamme suusta ja ihmettelen, että mitä se taas siitä Kreikasta höpisee, ei voi pitää paikkaansa.

Varoitus, varoitus. Siirrymme kierroksemme surullisimpaan paikkaan. Huoltajuuskiistojen kortteliin. Kaduilla vaeltelee epätietoisia ihmisiä. On miehiä, naisia, lapsia ja jokaisessa risteyksessä seisoo tuomari, joka yrittää parhaansa mukaan ohjata ihmisiä oikeille, heille kuuluville paikoilleen. Bussin sisäpuolella isät ja äidit peittävät lastensa silmät. Korttelin led-mainostaululla pyörii pysäyttävä video. En itsekään sitä haluaisi nähdä, mutta uteliaana miehenä en voi olla katsomatta.

Huh. Onneksi on eväiden aika. Kaivan kassistani tuoreen croissantin tuorejuustotäytteellä sekä aamulla surauttamani smoothien. Lisäsin joukkoon hieman proteiinijauhetta, niin jaksaa paremmin pitkän turistikierroksen. Eväiden syönnin ohessa bussi viilettää ohi paikasta, jolla on todella kaunis nimi: Yhteishuoltajuus. Kylän kyltti on koristeltu aivan tuoreilla pinkeillä tulppaaneilla.

Viimeisenä pysäkkinä kierroksella on aivan mahtava ja ihana puisto. Leikkipuiston nimi on: Lapsen etu. Harmittavasti kyltti on kirjoitettu niin pienellä, että ihan kaikki eivät sitä huomaa. Suurin osa onneksi huomaa ja kaikki bussimme kyytiläiset lähtevät katsomaan tuota upeaa puistoa. Puistossa on onnellisia, elämäniloisia lapsia. Aikuisia, jotka ovat siirtäneet omat mielitekonsa romukoppaan. Osanneet heittäytyä tämän miellyttävän puiston syövereihin.

Bussi kaartaa takaisin lähtölaiturille. Olipas reissu. ” Kiitos kyydistä ja tulettehan pian uudestaan. ” Toivottelee iloinen oppaamme. Olihan tämä opettavainen matka, mutta kyllä minä hyppään ensi kerralla johonkin ihan toiseen mielikuvitusautoon.

”Linjuriauto on maantien ässä, siinäpä melskeessä, tärinässä…”

-Esko-

// Kuva: Laine Olli //

Comments (137)
, , , ,

Lapset ja ero

28.3.2017

Uusin mieltymykseni on lukeminen. Koulumme ammattikirjallisuushylly on tarjonnut hyvää luettavaa jo monelle illalle. Eilen lueskelin ihan töideni puolesta Soili Poijulan teosta Lapsi ja kriisi, Selviytymisen kokeminen. Pieni lapsi joutuu kriiseissä myös melkoiseen myllerrykseen, mutta oikein ja järkevästi hoidettuna lapsen vahingollinen kehitys on minimoitavissa. En halua antaa kenellekään mitään vinkkejä, kuinka asiat tulisi klaarata. Ei, en todellakaan ole siihen oikea henkilö. Kaikki hoitavat asiat juuri omalla parhaaksi näkemällään tavalla. Lapset keskiössä.

Silmiini iski sisällysluettelosta ensimmäisenä luku: Lapsi ja ero. Tämä luku herätti minussa hyvin paljon ajatuksia, hyvin paljon. Näyttelijä Tommi Eronen kiteyttää myöskin opehuoneesta löytyneessä Annassa hyvin erotilanteen, johon liittyy yhteisiä lapsia. ” Molemmilta ei voi tippua rukkaset yhtä aikaa…” Minulta tippui molemmat rukkaset vuosi sitten. Nyt ne on vedetty syvälle käsiin takaisin ja olen uudenlainen vanhempi. Vahvuuksineni ja heikkouksineni.

Kirja on kirjoitettu vuonna 2007 ja silloin tilastollisesti Suomessa erilleen muutti noin 40 000 perhettä. Vuonna 2015 jo yli puolet avioliitoista päättyi eroon. Asia koskee siis välillisesti vuosittain todella montaa ihmistä ja niin valitettavasti myös lasta. Lapset ovat yksilöitä ja kokevat surun aivan omalla tavallaan. Suru on asia, johon et voi valmentaa itseäsi, etkä jälkikasvuasi. Et voi tietää miltä esimerkiksi läheisen poismeno tuntuu. Et voi tietää miltä tuntuu maata sängyllä yksin, tuijottaen kattoa ja miettien: Kyllä minä tästä selviän, entä kuinka lapseni tästä selviää? Et voi tietää miltä tuntuu kysymys, lapsen esittämänä: ” Miksi kaikki ei ole niinkuin ennen? ” Et voi tietää miltä lapsesta tuntuu, kun toinen vanhempi ei olekaan enää peittelemässä. Peittelemässä, paijaamassa ja antamassa sitä tuttua, turvallista hyvänyönpusua.

Erotilanteessa lapsi hyppää ikäänkuin vuoristoradan vaunuun. Takana istuu jarrumiehinä hänen vanhempansa. Heidän saumaton yhteispelinsä tekee lapsen matkasta tasaisen. Varsinkin pienet lapset ovat täysin näiden jarrumiesten armoilla. He eivät voi vaikuttaa kuinka lujaa vaunu etenee, kuinka pehmeä on istuin ja onko vyöt kiinni turvaamassa matkaa? Vaikka jarrukahva aluksi olisi ruosteessa. Molempien tekisi mieli ohjata vaunua omaan suuntaansa. Kyydissä istuvan lapsen kääntäessä katseensa jarrumiehiin on kasvoilla säilytettävä hymy. Luottavainen ja turvallinen hymy. Aloittelevana, tunteellisena jarrumiehenä tuo on vaikeaa.

Myös vuoristoradan jarrumiehen työn voit oppia kokemuksen kautta. Ajan saatossa jarrumiesten turvatessa lapselle tasaisen matkan, alkaa hänkin sopeutua tilanteeseen. Ymmärtää, että jarrumiehet ovat enää vain työkavereita, suojelemassa sitä vaunussa istuvaa tärkeintä kyytiläistä. Kyytiläinen oppii luottamaan molempiin ihmisiin takanaan ja on valmiina ottamaan viereensä myös muita matkustajia. Kirjassa asia kiteytyy todella tärkeään lauseeseen: ” Loppujen lopuksi eron vaikutus lapseen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin vanhemmat pystyvät uudessa tilanteessa luomaan lapselle säännöllisen elämän ja olemaan hänelle normaaleja ja tavallisia vanhempia…” Vanhempia tai jarrumiehiä. Pienille ihmisille maailman tärkeimpiä.

Opehuoneen kirjahylly. Timantteja täynnä.

-Esko-

// Kuva: M. Suntila Lähde: Poijula Soili: Lapsi ja Kriisi, Selviytymisen kokeminen  //

Comments (16)
, , , ,

Eroon eroasunnosta!

18.12.2016

Tänään keskustelin ystäväni kanssa asuntoasioista ja sanoinkin hänelle, etten suoraan sanoen muista oikein mitään tuosta ajasta, kun tähän nykyiseen asuntooni muutin. Kaikki oli vielä aivan sekaisin. Päässä ja asunnossa. Nykyinen vuokra-asuntoni on oikein hieno ja varmasti myös viihtyisä. Itselleni tämä kämppä ei missään vaiheessa alkanut tuntumaan kodilta. Toki sen myös tiedostin, että tämä on väliaikainen asumus. Asumus, johon tulin rakentamaan itseni kuntoon. Keskityinkin enemmän itseni remontoimiseen, kun asuntoni. Lattialla ovat vieläkin taulut. Oma remontti alkaakin olla valmiina. Vanhasta saneerattiin ihan uusi laadukkailla materiaaleilla. Remonttivapaa kohde.

Nyt tämä remonttivapaa kohde on siirtymässä toiseen remonttivapaaseen kohteeseen. Jotenkin tämä viikko ja oman asunnon löytäminen on avannut taas jonkun lukon päästäni. Tällä viikolla olen ollut todella hyvällä fiiliksellä ja tämä on taas yksi merkittävä etappi elämässäni. F:n kanssa olemme jo käyneet uuden asuntoni sijainnin katsastamassa ja hänkin odottaa muuttoa iloisissa tunnelmissa. Tämän huomattuani olin äärimmäisen helpottunut. Yksi tärkeimmistä kriteereistä uuden asunnon etsimisessä oli tyttäreni maailman pysyminen suhteellisen muuttumattomana sijainnin ym. suhteen. Ja siinä onnistuin. Tunsin vilpitöntä ylpeyttä ja onnistumista.

Henkisesti muuttaminen kahdesta upeasta omistusasunnosta vuokrayksiöön erotuskissa oli melkoisen kova paikka. Vaikka sitä kuinka yritti laittaa tätä kämppää itseni näköiseksi. Yritti todistella, että kyllä on nyt hyvä. Ei ollut. Astuessani ovesta asuntooni, en tuntenut astuneeni kotiini. Ja se ei ole hyvä juttu, se. Kodin täytyy olla paikka jota rakastat ja aina ovesta astuessasi tunnet tulevasi kotiin. Turvalliseen kotiin. Omaan satamaasi. Satamaasi, jossa voit rauhoittua ja hypätä sängylle miettien. Täällä minun on hyvä! Täällä meidän on hyvä!

Uudesta asunnosta olen aivan innoissani ja tulen tekemään siitä aivan itseni/meidän näköisen. Teen siitä semmoisen sataman, jonne tämän ristiaallokoissa seilanneen laivan on turvallinen ankkuroitua. Pienempi paatti saa jatkaa tasaista aurinkoista seilaamistaan tutuissa maisemissaan.

Maata näkyvissä!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (14)
, , , ,

…nyt se pahin sitten tapahtui. Uusi äijä!

6.11.2016

unspecified-4Tämä seuraava kirjoitus ei ole enää fiktiivistä mielenmaalailua, kuten puoli vuotta sitten kirjoitin. Lukaisin äsken tuolloin kirjoittamani tekstin läpi ja myönnän. Noihin aikoihin minulla oli vielä osittain mustat sukat jalassa. Suhteissani olen ollut terveen mustasukkainen, mutta kevättalvella minusta tuli katkera kyttääjä. Tuntui kauhealta ajatukselta, että joku tulee vastaan kotikadullani äitini ostamista Marimekon lakanoista heränneenä. Tuntui, etten koskaan voi sisäistää ajatusta, että joku ottaa minun paikkani minulle rakkaassa perheessäni. Entisessä perheessäni.

En ole koko prosessin aikana halunnut oikeasti kenellekään mitään kurjaa. Vaikka itselläni on ollut aivan kauhea olo, en ole halunnut kuin tulla takaisin elämään ja nauttia siitä. Olen todella yllättynyt ja yllättyneen onnellinen kuinka pystyn tällä hetkellä ajattelemaan. Minä en näe mitään syytä kokea uusia ihmisiä uhkana tai vihollisena. Jos näin ajattelee ja haikailee niiden yhteisten Alepa-reissujen tai uuniperunaillallisten perään, on elämä aika vaivalloista ja vaikeaa. En minä kenenkään onnen edessä halua seistä. Onnellinen ihminen luo onnea myös ympäristöönsä ja läheisiinsä. Näen, että on hienoa, että ihminen saa kokea sen huuman ja onnen, jonka itsekin sain kokea vuosia sitten. Lapseni saa uusia ihmisiä elämäänsä. Lapseni, jolle asiat on tehty mahdollisimman hyvin ymmärrettäväksi.

Keskustelumme uusista ihmisistä ovat täysin luonnollisia ja minulle ei tulisi pieneen mieleenikään alkaa ketään mustamaalaamaan. Tästä olen vilpittömän ylpeä. Koska juuri tämä uusi kumppani oli minulle yksi vaikeimmista asioista silloin eron akuuttivaiheessa. Lähes joka ilta nukkumaan mennessäni mietin: Mitä sitten? Mitä jos? Unohdunko kokonaan? Milloin se pahin tapahtuu? Uusi äijä, ei helvetti! Olisihan tässä mahdollisuus alkaa sättimään ja arvostelemaan. Mihin se johtaisi? Ei varmasti yhtään mihinkään. Eihän nämä uudet ihmiset ole kenellekään mitään tehneet. Rakastavat, pitävät huolta ja jakavat arkea entisen kumppanisi kanssa. Sehän on ainoastaan hienoa se.

Asuntoa myydessämme keskustelin kiinteistövälittäjämme kanssa. Hän sanoi, että mukavat ex-puolisot helpottavat elämää sataprosenttisesti eron jälkeen. Tämä lause jäi hyvin mieleeni. Kukaan ei varmasti eron pahimmassa kriisissä pysty olemaan hyvä ex-puoliso, mutta ajan parannettua ainakin minä haluan semmoinen olla. Jos en ollut suhteessa maailman paras puoliso, niin nyt on mahdollista olla maailman paras ex-puoliso. Siihen minä pyrin. Eilen paiskatessamme ”uuden äijän” kanssa yläfemmat, tuli minulle niin hyvä mieli. Ei käyty läpi Sm-liigakierrosta, kuten aikaisemmassa tekstissä ennustin. Jääkiekosta kyllä puhuttiin. Vielä en kerennyt jauhelihakastikettani tarjoamaan, toivottavasti joskus.

Yhteen hiileen puhalletaan!

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (73)
, , , , , ,

Makea, kirpeä, yllätyksellinen ero vai vetelä huuma?

27.10.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailin maanantaina Marja Hintikka Liven lähetyksessä. Lähetyksen ohessa järjestettiin myös erojuhlat. Juhlat, joissa itse en juhlinut eroani, todellakaan. Siinä ei ollut, eikä ole mitään juhlittavaa. Itse juhlin siitä puolen vuoden helvetistä selviämistä ja uutta alkua. Uutta ja toivottavasti valoisaa elämää. Juhlissa oli tarjolla Annin uunissa– blogin Annin tekemä erokakku. Makea, kirpeä ja yllätyksellinen ero oli kakun nimi. Hienosti nimetty ja kakun nähtyäni mietin ensinnäkin, että miten joku pystyy tuommoisia tekemään? Kakussa oli kaksi puolta tumma ja pinkki. Itse upotin veitseni pinkkiin puoleen. Kuvastaa paremmin tämänhetkistä fiilistä. Ja maku. Noh, taivaallinen. Marjan kysyessä miltä maistuu, pääsi suustani sana: Vapauttavalta.

Vapauttava on olotilakin ja se tuntuu hyvältä. Viime viikolla tuli palattua puolen vuoden aikaisiin tuntemuksiin. Joku kysyikin, että eikö ole jo tämä asia käsitelty? On varmasti osittain, mutta kun blogia elämästään kirjoittaa, nousee asia varmasti kirjoituksiin vielä tulevaisuudessakin. Ja vapautuneen olotilan johdattelemana asioiden kirjoittaminen ja avaaminen on huomattavasti helpompaa. Eikä minulla ole kirjoituksissani tarvetta ketään syyllistää tai piikittää. Omista tunnoistani avoimesti puhua ja kertoa kuinka positiivinen ja sosiaalinen ihminenkin voi tarpeeksi kovan vastoinkäymisen sattuessa muuttua ilottomaksi, kalpeaksi haamuksi.

Hirveästi olen ohjelman jälkeen saanut palautetta kuinka rohkea olen ja kuinka on hienoa, että myös mies uskaltaa tuoda julki kipeitä tuntemuksiaan. En pidä itseäni mitenkään erityisen rohkeana. Aiemmin olen ollut ihmisenä hyvinkin sulkeutunut ja ongelmia kohdatessani olen vain puskenut hymy huulilla ihmisten ilmoilla. Tämä prosessi sai minut ymmärtämään, että tunteitaan ei voi eikä tarvitse piilottaa. Ihmiselle voi tapahtua mitä vain ja haluan olla esimerkkinä ihmisille, että kaikesta selviää ja apua täytyy uskaltaa pyytää. Sitä varmasti saa, ihan varmasti. Rohkeutta on hakea apua ja mitä nopeammin asiat ja solmut aukeavat, on tulevaisuus paljon helpompaa.

Ihmissuhteethan ovat elämässä äärimmäisen suuria asioita ja kyllä minä sen myönnän. Tottakai minä haluan ihmissuhteen elämääni. Mielummin minä kirjoittaisin uudesta alusta, kun edellisen loppumisesta. Niistä jännittävistä tuntemuksista joita uusi alku tarjoaa. Valvottuja öitä, tuhansia viestejä, ensimmäisiä suudelmia ja sitä oikeaa polvien vetelöitymistä muustakin kuin ylipitkästä sunnuntailenkistä. Sitä se on, elämä. Loppuja ja uusia alkuja, uusia alkuja pakottamatta. Täytyykin sitten onnen potkaistessa tehdä itse oma kakku, nimeltään: Vetelä huuma. Siltä minun tekemät kakut ovat aina näyttäneet. Valmis kakkupohja. Päälle pakastemansikoita ja kermavaahtoa suoraan paineistetusta putkilosta.

Otin muuten tuota kakkua kolme kertaa lisää. Onneksi ei näkynyt telkkarissa.

-Esko-

// Kuvat: Annin uunissa-blogi //

Comments (18)
, , , , , ,

Ero oli helvetti!…ahdistuslääkkeistä aurinkoon

21.10.2016

12803094_10208470938232393_397248533212960941_nTämä on yhteistyöpostaus ahdistuslääkkeiden, psykoterapian, psykiatrin, Bruce Fisherin, valon, auringon, ystävien, vanhempien ja Marja Hintikka Liven kanssa. Minua kysyttiin mukaan maanantain jaksoon, jossa käsitellään eroa. Mietin ja mietin hetken, kunnes suostuin mukaan. Eiköhän tästä asiasta ole jo tarpeeksi kirjoitettu, mutta ajattelin kuitenkin ainakin vielä kerran palata aiheeseen. Syvällisesti ja terävällä päällä. Alkukevään kirjoitukset olivat niin sydän verellä kirjoitettuja. Haavat olivat ammollaan auki ja kyyneleet valuen niitä kirjoittelin. Nyt on arpi sulkeutunut ja kyyneleet eivät enää tipu pitkin poskiani. Arvet varmasti hieman aukeavat semmoisina hetkinä, jolloin yhdessä pöytiä katettiin. Esimerkiksi syntymäpäivät ja joulu saattavat olla vaikeita näin ensimmäisenä vuonna. Tai sitten eivät. Kohtahan sen näkee.

Sydän verellä kirjoitin. Nyt kirjoitan jo järjellä ajatellen. Voin jo älyllisesti miettiä tuota taivaltani. Taivalta itkevästä, oksentavasta ja älyttömyyksiä suustansa päästelevästä haamusta jo elämästä nauttivaan aikuiseen mieheen. Alku oli hirveä, aivan hirveä. Ero oli helvetti! Mieleni heilahti ja muistan eräänkin päivän, kun makasin edesmenneen rakkaan isoäitini olohuoneen lattialla. Itkin ja huusin. Oli pakko soittaa isälle ja äidille, että tulkaa tänne ja auttakaa minua. En voi kuvitella miltä tuntuu nähdä oma lapsi tuossa kunnossa. Äiti sitten saattoi poikansa kädestä pitäen Dextraan hakemaan rauhoittavia lääkkeitä. Äkillinen stressireaktio. Oli äkillinen ja hyvin voimakas. Minusta irtosi kaikki. Itsetunto, itsekunnioitus, rakas haaveasunto, jokailtainen hyvänyön suukko, tulevaisuuden unelmat, kilot ja viimeisenä meinasi irrota järkikin päästä. Onneksi uskalsin hakea apua.

Pieni vaaleaseinäinen huone. Tyhjä tuoli. Pöydällä kello ja nenäliinoja. Istuin alas. Vastapäätä minua istui silmälasipäinen rauhallinen mies. Hän painoi varmoin ottein kellon päälle ja sanoi, että nyt voit puhua. Kirjasi ruskeakantiseen kirjaansa. Minä puhuin. Puhuin ja puhuin. Hän ei puhunut juuri mitään. Kyseli ja kyseenalaisti. Etsittiin yhdessä syitä tiettyihin käyttäytymismalleihini. Tämä auttoi. Tämä todella auttoi. Nyt tunnen itseni varmasti paremmin kuin koskaan. Näin ainakin uskon ja toivon.

Hyvä, että kävin pohjalla. Ymmärsin sen, kuinka merkitykselliseen suhteeseen sain oman rakkaan lapseni. Suhde merkitsi minulle todella paljon ja siksi se varmasti ottikin noin koville. Jokainen ihminen kokee eron eri tavalla. Minulle se oli karmea kokemus, jonka käsittelystä en itse olisi selvinnyt. Myönnän, ryvin aivan liikaa. En halunnut päästää irti ja se oli suurin virhe. Niin kauan kuin ajattelet edes 0,00001 prosentin mahdollisuudesta palata vanhaan elämääsi, et tule koskaan pääsemään asiasta yli. Rakkaus ei valitettavasti kuole sormia napsauttamalla. Eikä tarvitsekaan. Romanttinen rakkaus sen sijaan on tukahdutettava. Keinolla millä hyvänsä.

Itse sitä suomalaisena miehenä koki elävänsä ihan normaalissa parisuhteessa. Ajoittain salamat sinkoilivat ja oli niitä vaikeitakin hetkiä. Nyt jälkikäteen olen käynyt suhdettani läpi aika perusteellisesti. Kyllä, varmasti toimin väärin. Kyllä ihan varmasti toimin, mutta itseäni en halua mistään syyllistää. Asiat menivät nyt näin ja uudenlainen elämä on edessä. Toivon, että se näyttäytyy vain onnellisena ja ilontäyteisenä, meille kaikille.

Ero varmasti tulee koskettamaan jollain tavalla jokaista ihmistä heidän elämänsä aikana. Ei välttämättä osu omalle kohdalle ja ei sitä kenellekään toivo, mutta varmasti ystävä- sukulais- tai tuttavapiirissä eroja tulee väistämättömästi eteen. Erossa aina joku kärsii, harvoin kukaan voittaa, mutta se voi olla ainut vaihtoehto ja hetki aloittaa kaikki alusta. Nyt on aika aloittaa kaikki alusta. Rakentaa oma vanhemmuus uudella tavalla. Rakentaa ja nikkaroida se niin hyvin, että pieni apuri pystyy rakentamaan itselleen turvallisen ja onnellisen elämän.

Elämäämme tulee varmasti mukaan myös muita rakkaita rakentajia. Nämä rakentajat täytyy nähdä ainoastaan positiivisena asiana. Rakentavat ihmiset ehjiksi, vahvemmiksi ja tuovat pienen rakentajan elämään paljon lisää turvaa sekä aitoa rakkautta.

Minut on rakennettu jo melkein ehjäksi. Sydämeeni voi joku vielä oman huoneensa naputella, mutta muuten on villat ja ruuvit paikallaan.

Kaikesta selviää! Kyllä, ihan kaikesta. ” Meidän täytyy luopua elämästä jonka suunnittelimme, jotta voimme ottaa vastaan elämän, joka odottaa meitä.” – Joseph Cambell-

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (74)
, , ,

Silmät kiinni ja anna mennä, Urpo!

13.10.2016

Tunteiden umpisolmu, yksi ensimmäisten tekstieni yleisimmistä ilmaisuista. Tunteiden umpisolmu on saatu avattua, onneksi. Eilen juttelin erään puolitutun ihmisen kanssa. Hän kysyi hieman vaivaantuneesti, että miten menee? Ja lisäsi perään, että kyllä sinä kaikesta selviät. Tai sinun on selvittävä. Ensimmäistä kertaa minulle tuli fiilis, että mitä tuo enää tuommoisia kyselee? Minähän olen jo kuivilla vesillä. Minä olen jo vahva mies. Entistä vahvempi Esko, vai olenko?

Varmasti olen. Tunnetasolla kaikki liekit on sammutettu. Joutui niihin aika monta vaahtosammutinta ja sammutuspeitettä käyttämään. Yksi asia mikä minua vielä ajoittain noista rypemisajoista muistuttaa on epävarmuus. Epävarmuus lähestyä ja kohdata vastakkainen sukupuoli. Ei sitä uskoisi, että tässä iässä enää tämmöisiä joutuisi miettimään ja pohdiskelemaan, mutta paluu finninaamaiseen teini-Eskoon on tapahtunut. Minun on hyvin vaikea uskoa, että joku minusta saattaa oikeasti välittää. Varmistelen, kyselen, kyselen ja varmistelen ja tässä vaiheessa toisen ihmisen mielenkiinto jo lopahtaakin. Epävarmuushan on maailman epäseksikkäintä, tai näin olen ainakin kuullut.

Ei tuo minusta oikeasti voi välittää. Tuohan on vielä rakentaa elämäänsä vanhoille raunioille. Nämä ajatukset haluaisin jo pystyä unohtamaan. Siis omasta päästäni. Varmasti tapasin muutamia ihmisiä aivan liian aikaisin. Aivan liian aikaisin. Todistelin itselleni olevani täysin valmis, täysin valmis rakentamaan uutta ja ihmeellistä. En todellakaan ollut. Valehtelin itselleni ja ennenkaikkea sille toiselle. Jos jotain minä ihmissuhteista tiedän tai olen oppinut, on: Ole itsellesi armollinen, mutta ennenkaikkea sille toiselle ihmiselle. Haluan elää elämäni niin, etten enää koskaan ketään ihmistä satuta. Seuraavasta mahdollisesta parisuhteesta tavoitteeni on rakentaa maailman paras parisuhde. Näin sitä varmasti on aina ajatellut, mutta nyt sitä osaa tunnistaa omat ongelmansa ja kipukohtansa huomattavasti paremmin. Itseä ei tarvitse muuttaa, mutta häiritseviä käyttäytymismalleja pystyy kontrolloimaan.

Epävarma-Esko istuu sohvalla, kädessään lasi kylmää Kungfu Girliä (hyvä valkoviini). Kynttilät lepattavat pöydällä. Dvd-soittimessa pyörii Makuunista lainattu uutuuselokuva, koska vuokratussa leffassa on se oikea tunnelma. Vatsassa on perhosia kuin noin kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tunnelma oli muuten sama, paitsi lasissa oli Hartwallin punaista Jaffaa kaadettuna litran lasipullosta. Ei, nyt se ottaa minua kädestä kiinni. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Ei ainakaan kysyä, että välitäthän minusta oikeasti. Siis välitäthän sinä minusta nyt ihan varmasti. Noniin Urpo, silmät kiinni ja anna mennä!

Miksei enää muuten saa punaista Jaffaa?

-Esko-

Comments (16)