Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

fiiistely

, , , , ,

Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

13.12.2017

En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin ”kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. ”Mistä syystä olet sinkku?” ”Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä ”Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • ”Sait supertykkäyksen…” ”Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //

Comments (7)
, , , ,

Mistä minä olen tullut sinun silmiesi eteen?

27.11.2017

Tämä on minun ikioma pienoinen mediani. Joskus täällä pohditaan syvällisiä asioita, joskus täällä pohditaan asioita hyvin kevyellä otteella. Joskus täällä vinkkaillaan hyvistä tuotteista tai kokemuksista. Joskus täällä tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin. Joskus täällä seikkailee mielikuvituskaveri Lumikki. Joskus kirjoitukset puhuttavat enemmän ja joskus vähemmän. Hyvä, että puhuttavat. Kommenttikentässäni on vallinnut pääosin todella hyvä meininki. Minulle on vakiintunut jo näin nopeassa ajassa mukava lukijakunta ja se on hienoa, se.

Vuorovaikutteinen kirjoittaminen on todella antoisaa hommaa.  Moni teistä lukijoista tuntuu jo ihan virtuaalikavereilta. Nippe, Heli, Mummi, Muffin, Outi, TätiO ja olisihan teitä vaikka ja kuinka. Teidän avulla on löytynyt uutta sohvaa. Teidän avulla on voinut matkailla ympäri Suomea, teidän avulla on saatu paljon tukea ajoittain sirpaleiseen elämään. Vertaistuki puolin ja toisin on äärimmäisen palkitsevaa. Paljon olen teitä kasvotustenkin tavannut ja aina on yhtä mukavaa, kun ihmiset rohkeasti tulevat heittämään tarinaa. Turisemaan ihan niitä ja näitä.

Joskus olisi kiva järjestää joku lukijatapaaminen. Voisi keskenään keskustella rennossa ilmapiirissä ja syödä kakkua tai hampurilaisia. Tulisikohan sinne ketään vai söisinkö yksin koko valkosuklaajuustokakun? Tai Kinder-kakun. Siitä olen aina haaveillut, mutta ei ole vielä keittiöstäni semmoista putkahtanut. Sara Parikan Instastoriesissa semmoisen joskus näin ja se näky piirtyi verkkokalvoilleni. Kuulostaahan Kinder-kakku nyt ihan liian täydelliseltä.

Olenkin jo kysellyt täällä, jotta kuka sinä oikein olet, missäpäin Suomea kirjoituksiani lueskellaan. Nyt ajattelinkin kysyä seuraavaa asiaa. Vastauksianne on todella mukava lueskella, joten eikun viestiä paukkumaan.

Miten olet päätynyt lueskelemaan E2O-blogia?

Kivaa alkanutta viikkoa!!

-Esko-

Comments (115)