Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

fiilistely

, , ,

Mitä minä haluaisin räjäyttää?

23.9.2017

Sanni järjesti Vain Elämää-ohjelmassa näyttävän räjäytyksen. Sinne värikkäisiin savuihin pamahti tähtiartistien paperille kirjoittamia asioita, joista he haluaisivat päästää irti. Aktiviteetti oli hyvä ja puhutteleva. Irti päästäminen on elämässä joskus täysin väistämätöntä. Irti päästämisen seuraava vaihe on hyväksyminen ja asioiden kanssa elämään oppiminen. Itse en ole koskaan mitään oikeasti räjäytellyt, paitsi pikkupoikana papattimattoja. Niitä värikkäitä pieniä, jotka taitavat olla kiellettyjä nykypäivänä. Henkisesti haluaisin räjäyttää taivaan tuuliin:

  • Kaikki ne typerät juttuni, joita tein sinkkutaipaleeni alkuvaiheessa. Luulin olevani valmis uusiin parisuhteisiin. Ei, en todellakaan ollut. Mieliä vain pahoitin. Onneksi olen saanut mahdollisuuden pyytää nöyrästi anteeksi. Olin aivan täysi Urvelo! Pihalla kuin lumiukko. Täytyy ottaa asioista opiksi ja olla toistamatta samoja virheitä enää koskaan uudestaan.
  • Oman ajoittaisen laiskuuteni.
  • Kaikki seläntakanapuhumiset muista ihmisistä.
  • Kuoren, joka on ollut ympärilläni. Jos menee päin persettä, sen voi näyttää. Jos menee hyvin, senkin voi näyttää. Onpas se yksinkertaista. Meni tuonkin asian ymmärtämiseen lähes kolmekymmentä vuotta.
  • Ne hetket, kun vanhempani soittavat ja mietin mielessäni, etten nyt kyllä kerkiä vastata.
  • Kaikki pitämättömät lupaukseni.
  • Turhat rypemiset ja kieltäytymiset kavereideni kutsuista erinäisiin paikkoihin. Myöhemmin sitten on todennut mielessään. Miksi en lähtenyt?
  • Itse järjestetyn kiireen ja stressin. Asiat voisi edes joskus hoitaa ajoissa.
  • Jokaisen mielenipahoittamisen juorupalstojen älyttömyyksistä.

Niin ja voisihan nuo kirjoittaa paperille ja heittää vaikkapa takkaan tai nuotioon. Ei tarvitse niin massiivista räjäytystä järjestää.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (2)
, , , ,

Instagramin suosituimmat

15.9.2017

On Instagramia, Facebookia, Youtubea, Snapchatia, Twitteriä ja vaikka sun mitä. Itsellänikin on tili ainakin noissa sosiaalisen median palveluissa. Pari niistä on jäänyt vähän vähemmälle käytölle. Aktiivisin olen Instagramin parissa ja sinne laittelenkin kuvia lähes jokaikinen päivä. Pidän myös Instastoriesista. Sieltä on mukava seurailla kavereiden menemisiä ja tekemisiä. Ja tietysti pääsee myös tiirailemaan niiden oikeiden maailmantähtien arkisia touhuja. Usein sitä sosiaalista mediaa kritisoidaan, mutta tarjoaahan se myös todella paljon mahdollisuuksia. Ja toimii toki myös tärkeänä työkaluna näin kirjoittelijan näkökulmasta. Täytyy vielä tutustua tarkemmin Youtuben tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Joskus minulta kysyttiin, josko voisin listata tänne suosituimmat kirjoitukseni ja niiden lukijamääriä. Tämmöisen ajattelin joskus tehdä. Tuossa hieman jo kartoittelin postauksiani. Kyllähän se niin on, että ne riipaisevimmat ja syvälliset kirjoitukset ovat ihmisiä kiinnostaneet ja varmasti ihan ymmärrettävistä syistä. Toivottavasti ovat herättäneet ajatuksia. Mutta mites tuolla Instagramin puolella? Millaiset kuvat kiinnostavat? No on ainakin hampurilaisia ja hymyjä. Tuossapa ylempänä hieman pomintoja.

Mukavaa perjantaita. Me olemme juuri matkalla kohti ystäväni häitä. Bestmanin hommia, bestmanin hommia. Uusi iskemätön puku päällä.

@eskokoo

Comments (2)
, , ,

Koulussa on erikoinen ongelma

14.9.2017

Meidän koulussamme on erikoinen ongelma, johon en ihan heti olisi uskonut törmääväni. Välitunneille on rantautunut uusvanha todellinen hittipeli. Ei, se ei ole Play-kaupan top kympissä. Siihen ei tarvita kuudenkymmenen gigan muistia. Siihen tarvitaan pala kakkosnelosta, pätkä lankkua, kymmenen tikkua, leikkimieltä ja yhdessä touhuamista. Tämä peli on todellinen klassikko, Kymmenen tikkua laudalla. Suurin ongelma tällä hetkellä on, että tarvikkeita ei riitä kaikille halukkaille leikkijöille eikä puutyö- tai siis teknisen- eikun kovien materiaalien luokan tuotantolaitos ole pystynyt vielä reagoimaan tähän räjähdysmäisesti kasvaneeseen kysyntään.

Tämän välituntihitin syntymisestä voi kiittää kollegaani, joka järjesti sata päivää sataan-teemapäivänä perinneleikkipajan. En tiedä olenko jotenkin vanhanaikainen opettaja, mutta tämän yllättävän hitin ”comeback” välitunneille lämmittää mieltäni todella paljon. Ajoittain tekee itsekin mieli mennä lennättämään ne tikut niin korkealla kuin mahdollista. Hymyillä ja juosta nurkan taakse piiloon.

Matkapuhelinten käyttökielto välituntisin pakottaa lapset keksimään jotain korvaavaa tekemistä. Tämä kielto mahdollistaa juuri tämmöisten vanhojen klassikoiden paluun koulujen pihoille. Digiloikka on äärimmäisen tärkeä ja väistämätön, koska digitaalisuus on uinut osaksi lähes jokaisen ihmisen arkea. Tällä digitaalisuuden aikakaudella on todella mukava nähdä lapsia perinneleikkien lumoissa ja niitä korkeita loikkia siihen lankun toiseen päähän, joka sinkoaa pienet tikut ympäri asfalttia.

Aiemmassa työpaikassani erään mieleenpainuvimman tunnin tarjosi neljä mummelia. Neljä mummelia, jotka lukivat eläytyen kansansatuja. Tempasivat oppilaat sekä opettajan täysin mukaansa. Nyt oppilaat ovat tempautuneet perinneleikkien maailmaan. Yhteiskunta muuttuu, koulu muuttuu ja teknologia kehittyy hurjaa vauhtia. Onneksi on kuitenkin vielä kakkosnelosta, laudanpätkiä ja satuja lukevia mummoja.

Kymmenen tikkua laudalla!!!!

-Esko-

Comments (8)
, , , ,

…juuri nyt haluan kiittää

11.9.2017

Olihan mukava työpäivä. Suu hymyssä ajelin töistä kotiin. Laitoin musat kovalle ja nautiskelin tästä pikkuhiljaa vähenevästä valoilmiöstä. Aurinko paistoi ja oli vielä pakko lähteä juoksemaan lenkki tuonne merenrantaan. Mieli oli oikein positiivinen, joten tekipä mieli kirjoittaa pitkästä aikaa tämmöinen kiitoskirjoitus. Eli näin aurinkoisena päivänä, syksyn kolkutellessa ovelle haluan kiittää:

  • Hyvää ystävääni, joka antoi minulle suuren luottamustehtävän. Ensi viikonloppuna on luvassa varmasti hienot häät, jossa saan toimia bestmanina. Itseasiassa ensimmäistä kertaa elämässäni olen saanut tämän hienon tittelin ja vastuun. Puku on vielä hankkimatta. Ah, hieman tulee kiire, mutta huomenna ajattelin lähteä kaupungille metsästämään. Tiger vai Turo? Sitä olen tässä pallotellut. Nyt on niin arvokkaat juhlat, että ajattelin panostaa hieman kalliimpaan kokonaisuuteen. Meneepä sitten useita vuosia käytössä, toivottavasti.
  • Verkkokauppa comin palvelua. Menimme ystäväni Ollin kanssa hakemaan ulkoista mikrofonia. Olimme ostamassa huomattavasti kalliimpaa mikkiä, mutta käyttötarkoituksemme kuultuaan erittäin asiantunteva ja mukava myyjä opasti meitä ostamaan halvemman, mutta tarkoituksiimme paljon paremman mikrofonin. Reilu meininki.
  • ”Onko lähimaksua?” Tätä kysymystä oudoksuin viime viikkoon asti, kun vihdoin ja viimein sain hommattua itselleni uuden pankkikortin. Nyt on lähimaksu ja on muuten äärimmäisen hyvä ja kätevä keksintö.
  • Minulle iski aivan järjetön autokuume ja se on erikoinen kuume. Se ei taltu muuten kuin ostamalla. Tulee nykypäivänä kilometrejä mittariin melkoisen reippaasti, joten tämä oli hyvä syy perustella itselleen uuden auton hankinta. Niin ja tämä autokauppias. Kävin parissa liikkeessä katselemassa ja kyllähän varsinkin autokaupoilla asiakaslähtöisyys ja hyvä palvelu on kaiken a ja o. Auton möi minulle todella hyvä tyyppi. Tästä varmasti myöhemmin lisää.
  • Syksyn televisiotarjontaa. Voi hyvällä omallatunnolla vain makailla kotona. Poltella kynttilöitä ja rauhoittua television ääreen.
  • Two Dads- muroja. Kahden suomalaisen isän innovaatio. Aivan älyttömän hyviä nuo ”Kaurapuhkut”. Ostin niitä aluksi F:lle, mutta nyt olen itsekin aivan koukussa.
  • Teitä lukijoitani. Olette edelleen aktiivisia. Se on hienoa, todella hienoa.
  • Alkaneita salibandy- ja koripalloharjoituksia. Pääsee taas ottamaan hikeä loistavissa porukoissa. Koko ikänsä joukkuelajeja harrastaneena on kaivannut näitä sosiaalisia tapahtumia. Toivottavasti selkä kestää.
  • Naughty Brgrin uutta menua ja erityisesti uutena tullutta aurajuustodippiä. On meinaa melkoisen hyvä yhdistelmä bataattiranujen kanssa.
  • Saunavuoroani. Kaksi kertaa viikossa urheilun jälkeen löylyt. Lämpömittarin laskiessa aivan timanttinen kombo.
  • Susijengiä muistorikkaasta viikosta ja koripallon arvostamisen nostamisesta aivan uudelle tasolle. Toivottavasti tuo hype saataisiin jalkautettua tuonne ruohonjuuritasolle eli juniori- ja seuratyöhön.
  • Veljeäni, joka järjesti hienot syntymäpäivät. Tarjosi myös samalla mahdollisuuden tavata kavereitani, joita en ollut nähnyt vuosiin.
  • Tytärtäni, joka on vaan niin ihana tyyppi. Heittää mahtavaa juttua ja on reipas koululainen.

Mukava maanantai. Nyt vielä saunaan!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (8)
, , , ,

…ja sitten minä pidin puheen rakkaalle isoveljelleni

10.9.2017

Eilen vietettiin rakkaan isoveljeni tasakymppisynttäreitä. Juhlat olivat todella mukavat ja paikalle oli kokoontunut suuri määrä ihmisiä veljeni elämäntaipaleelta. Pienen ikäeromme vuoksi meillä on todella paljon yhteisiä ystäviä, joten paikalla oli runsaasti myös itselleni tärkeitä tyyppejä. Niin ja tietysti isä ja äiti.

Ennen juhlia kävin juoksemassa piristävän lenkin, jonka tiimellyksessä mietiskelin, että pidänpäs ihan ex-temporena puheen illan juhlissa. Juostessani naputtelin notepadiin tukisanalistaa, josta en sitten kuitenkaan saanut mitään tukea. Sormet hyppivät juostessa ihan minne sattui. Esimerkikisi lause: Käytäri hamppaei puutgu. En illalla oikein enää muistanut mitä tuolla olin ajanut takaa. No, mutta näin sen olisi suunnilleen pitänyt mennä:

Hieman kellastuneessa valokuvassa on kaksi pientä ihmistä. Kikkarapäinen pellavapää istuu basketball-paita päällä ja hänen sylissään on pieni vauva frotee-puku päällään. Vauva kurottaa ja yrittää repiä isoveljeään korvasta. Isoveli ei ole tästä moksiskaan vaan ainoastaan hymyilee kameralle. Pikkuveljen temppuilut eivät ole isompaa veljeä hetkauttaneet, hymyllä ne on lähes aina kuitattu. Tähän päivään asti. Isoveljeni on ihminen, joka on vaikuttanut elämääni todella paljon ja hänen jalanjälkiään olen seurannut todella tarkasti, ja hyvä niin. Viisas ja määrätietoinen mies.

Eskarini sijaitsi ihan veljeni koulun vieressä Joensuun Kanervalassa. Koulupäivän jälkeen minut kävi hakemassa tuo etuhampaaton pieni herrasmies. Herrasmies, joka oli veljeksistä se rohkea. Minä en pienenä uskaltanut mennä juttelemaan kenellekään. Veljeni selän takana seisoin ja hän löpötteli ja rakensi kaverisuhteita pienemmällekin veljelle. Näin se pääsi pienempikin pellavapää mukaan pihan kaveriporukan leikkeihin ja peleihin. Pikkupoikina keräsimme lehdistä erinäisten rokkitähtien kuvia huoneemme seinälle. Minulla oli paha ärrävika ja velipoikani oivaltavana kaverina teki hieman kiusaa veljelleen ja sai minut toistelemaan lausetta: Roskakorissa on Bruce Springsteenin rokkikuvia. Aika monta ärrää.

Yläaste ja lukio samassa opinahjossa. Armeija samassa sotilaspoliisivartiokopissa muutama vuosi myöhemmin. Useat hikipisarat on vuodatettu samoissa koripalloharjoituksissa. Useat oppitunnit on opetettu samoilla alakouluilla. Kasvatustieteen maistereita molemmat, paperit haettu kuitenkin eri yliopistoista. Aika tarkasti olen veljeni osoittamaa polkua seurannut. Hän on meistä veljeksistä se järjen ääni, jonka ohjeita ja sanomisia olisin voinut joissain asioissa kuunnella vieläkin tarkemmalla korvalla.

Hän toi sushia Kätilöopistolle tyttäreni elämän ensimmäisen nukutun yön jälkeen. Minä vein sushia Kätilöopistolle hänen tyttärensä elämän ensimmäisen nukutun yön jälkeen. Ja vieläpä viereiseen huoneeseen. Hän auttaa minua aina, kun apua tarvitsen. Aina voi soittaa, kun siltä tuntuu ja patja laitetaan lattialle, jos on yöpaikalle tarvetta. Tulemme hyvin toimeen keskenämme ja kykenemme hoitamaan asiat lähes aina hyvässä yhteistyössä.

Yhteistyömme saumattomuutta on mitattu ja ne yhteistyömme raskaimmat saumat on vielä mittaamatta toivottavasti vielä kymmeniä ja kymmeniä vuosia. Pikkupoikina vanhempamme meitä hoitivat ja meistä huolehtivat. Tulevaisuudessa roolit muuttuvat, mutta veljesten voimalla näistäkin selvitään. Noitalinna Huraan sanoin: Pysyn aina pikkuveljenä.

-Esko-

//Kuva: R.H //

Comments (9)
, , , , ,

Kuinka asioita kannattaa tänne blogiin kirjoitella?

5.9.2017

Näin omasta elämästään kirjoittelevana bloggaajana sitä usein, hyvin usein pohdiskelee mitä ja ennenkaikkea millä kulmalla tänne kannattaa asioita kirjoitella. Olen kirjoittanut alusta asti todella avoimesti omasta elämästäni. Kirjoittaminen oli minulle aluksi suoranaista terapiaa. Asiat jäsentyivät päähäni paljon paremmin, kun niitä kirjoitti auki. Minä olin päättänyt jakaa asioitani julkisesti. Jonkun mielestä varmasti rohkeaa ja toisten mielestä tyhmänrohkeaa. Haluan olla ihan tavallisen ihmisen ääni, joka elää ihan tavallisen ihmisen elämää. Olen isä, käyn töissä, vietän vapaa-aikaa ja haaveilen toivottavasti kestävästä parisuhteesta, rakkaudesta.

Rakkaus on maailman hienoin asia. Koko sydämen täyttävä rakkaus on asia, jota ei voi ennakoida. Sitä ei voi estää eikä sitä voi tilata. Se voi syttyä huoltoasemalla, linja-autossa tai ihan missä vaan. Sen voi sytyttää vastustamaton hymy, älykkyys, silmät tai jossain tapauksissa myös pitkän paidan alla piilossa ollut täydellinen takamus. Rakkaus on edelleen maailman hienoin asia, mutta niin on myös empatiakyky ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Olenkin usein miettinyt, että sen oikean osuessa kohdalle. Vaaleanpunaisten ajatusten vallatessa mieleni. Kuinka tämän asian täällä blogissani avaan? Suuresti, vai pienesti ja kauniisti? Sitähän ei voi vielä tietää eikä ennakoida. Tärkeimpänä asiana ja ohjenuorana on lähtökohtaisesti aina toisen ja läheisten ihmisten kunnioitus ja arvostus.

Usein olen treffeillä sanonut: ”Toivottavasti tuleva parisuhteeni olisi maailman paras. Ainakin yritän kaikkeni tehdä, että näin tulisi tapahtumaan.” Ilmankos olen edelleen sinkkumiehiä, koska tuo taitaa olla hieman liian raflaava repliikki ensimmäsille treffeille. Kaikki edelliset suhteenikin ovat olleet omalla tavallaan maailman parhaita. Opettavaisia ja muistorikkaita matkoja, joiden se viimeinen paluulippu on kuitenkin tilattu eri osoitteiseen. Eikä sille voi mitään. Jos ei voi yhdessä matkaa kulkea, niin on parempi lähteä kohti uusia matkakohteita. Kuitenkaan heittämättä niitä matkoilta kertyneitä matkamuistoja roskakoriin. Joku tilaa äkkilähdön, joku odottelee rauhassa sitä oikeaa paratiisiaan. Joku saattaa jäädä ikuisesti haaveilemaan niistä valkoisista hiekkarannoista.

” Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: ”Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.

Näin olin kirjoittanut 17.4.2016. Luotan noihin Jennin sanoihin edelleen sataprosenttisesti. Täytyy uskaltaa antaa sille rakkaudelle mahdollisuus.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (16)
, , , , , , ,

Onhan tämä nyt ihan järjetöntä meininkiä!!

4.9.2017

Nyt on huuma tapissa. Iltapäivälehdet täynnä koripalloa. Kahvipöytäkeskusteluissa kerrataan hurjia trillereitä. Onhan se minunkin nyt hehkutettava tätä meneillään olevaa aivan hurjaa koripallokarnevaalia. Tästä jo aiemmin kirjoittelin ja onhan tämä nyt ihan järjetöntä meininkiä!! Tämä huuma on hienoa. Tästä huumasta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Mekin otettiin Ollin kanssa kisastudiossa. TSEKATKAA vaikka!

-Esko-

Comments (0)
, , , , ,

Noin viikon bileet!

1.9.2017

Edelleen pää hieman pyörällä eilisen illan karnevaaleista. Eilen olin todistamassa ainakin oman elämäni hienointa koripallo-ottelua. Tapahtui Pasilan ihme. Piskuinen ja loistavalla joukkuehengellä varustettu Suomi voitti miljoonamiehiä vilisevän koripallon ehdottoman huippumaan Ranskan jatkoajan jälkeen viimeisten sekuntien ratkaisulla. Se hurmos ja tunnelma oli jotain aivan käsittämätöntä. Katsojia oli paikanpäällä hieman yli kaksitoistatuhatta. Se on täysin ennenkuulumatonta suomalaisessa koripalloilussa. Itse olen kasvanut koripallon parissa ja kyllähän eilinen ilta oli jotain minkä tulee muistamaan vielä pitkään.

Muistan myös hyvin ne ajat, jolloin suomalainen koripallo ei todellakaan ollut kaikkien huulilla. Maaottelut keräsivät juuri ja juuri Vantaan Energia-areenan täyteen ja useimmiten taisteltiin B-divisioonaan putoamisia vastaan. Nykyään taistellaan lajin ehdottomia huippumaita vastaan ja se tuntuu edelleen jotenkin absurdilta. Absurdilta tuntuu myös silmäillä Suomen koripallomaajoukkueen pelaajalistaa. Tuukka Kotti, Helsinki Seagulls, Petteri Koponen, Barcelona, Lauri Markkanen, Chicago Bulls…Suomalainen koripalloilija NBA:ssa. Ei ole ihan jokapäiväinen juttu. Tämä kyseinen Markkanen teki eilen ensimmäisessä miesten Em-ottelussaan 22 pistettä ja käytännössä ratkaisi voiton Suomelle henkilökohtaisella panoksellaan. Aika kylmähermoinen parikymppinen, jolle voi povata melkoisen menestyksellistä, mukavaa ja rahakasta tulevaisuutta.

Juuri tämmöistä hurmosta ja kollektiivisuutta Suomi kaipaa tänne orastavan syksyn keskelle. Ympärillä on vellonut todella kurjia asioita ja Susijengin tarjoama piristysruiske tekee varmasti todella hyvää koko kansakunnallemme. Suomi tunnetaan kovana jääkiekkomaana ja toivottavasti näiden Helsingissä järjestettävien koripallon Em-kisojen jälkeen tunnettaisiin myös entistä kovempana koripallomaana. ”Koris on uusi lätkä.” Näin luki erään ystäväni Facebook-statuksessa. Koriksen ei tarvitse olla uusi lätkä, mutta oletettavasti lajin arvostus ja tunnettavuus ihmisten mielissä tulee kohoamaan tuommoisten sensaatiomaisten voittojen jälkeen.

Helsingissä on tarjolla noin viikon bileet, joiden kapellimestarina toimii Susijengi. Osa otteluista taitaa olla loppuunmyytyjä, mutta ainakin eilen lueskelin lehdestä, että joihinkin Susijengin peleihin oli vielä reilusti lippuja jäljellä. Jos mahdollista, niin ostakaa lippu ja menkää aistimaan sitä älytöntä fiilistä. Fiilistä, jota oli viimeksi Helsingissä ja Tampereella tarjolla vuonna 1967.

Susijengi, tarjositte ja varmasti tulette jatkossakin tarjoamaan mahtavia hetkiä!!

-Esko-

Comments (3)
, , , , , , ,

Tämä on todella hieno juttu

31.8.2017

WAU, WAU ja hetkinen! Nyt olen yllättynyt, tyytyväinen, nöyrä ja äärimmäisen otettu. E2O-blogini on päässyt ehdolle The Blog Awards Finland- gaalaan tänä kuluvana vuonna 2017. Olen gaalamies. Olen pienestä asti katsonut lähes kaikki gaalat televisiosta. Emmat, Venlat, Jussit, Urheilugaalan ja eipä niitä muita taida ollakaan. Tämä gaala ei vielä tule televisiosta, ehkä joskus. Tähän gaalaan osallistuin viime vuonna ensimmäistä kertaa vieraana ja olin kyllä yllättynyt. The Blog Awards Finland 2016 oli todella hieno tapahtuma. Siellä huomasi ja ymmärsi, että blogit ja tube ovat todella merkittävä asia ja niille osataan antaa myös arvostusta.

Viime vuonna mietin salaa mielessäni, että ensi kerralla olisi niin siistiä olla ehdokkaana. Ja nyt tämä sitten toteutui. Aika mahtavaa ja samalla hieman outoa, että juuri tämä minun blogini on Suomen kirkkaasti suurimmassa, arvostetuimmassa ja säihkyvimmässä alan tapahtumassa ehdolla. Kolmen ehdokkaan joukossa olen ollut yhden kerran Venla-gaalassa. Ja siellä en todellakaan henkilökohtaisten saavutusteni ansiosta vaan Iholla-ohjelman tuotantoryhmän ja muiden ukkeleiden. Duudsonit korjasi tuolloin sen kirkkaimman pystin. Jos vertaan Venloja ja tätä Blogi-gaalaa, niin ääneni menee ehdottomasti jälkimmäiselle. Venla-gaala oli hieno kokemus, mutta kyseinen ilta ei kyllä muuten sykähdyttänyt. Toivottavasti lokakuinen ilta vuonna 2017 sykähdyttää. Ainakin tällä kertaa olen tehnyt itse työni ehdokkuuteni eteen.

E2O on ehdolla Vuoden Tulokas-kategoriassa. Voittajan valitsee arvoisat tuomarit, mutta myös te voitte osallistua yleisöäänestykseen, joten käykäähän antamassa äänenne omalle suosikillenne. Kannattaa käydä, koska palkintona on liput tuonne tapahtumaan ja vähän muutakin. Voin sanoa, että on ruoat, juomat ja tunnelma enemmän kuin kohdillansa.

ÄÄNESTÄÄ VOIT ——–> TÄÄLTÄ!!

Jes ja huh!

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Comments (18)
, , , , ,

Ruusuja opettajille

27.8.2017

Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin  ”kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.

Pärjäsin koulussa aina ihan hyvin. Kotona minuun luotettiin, että hommat hoituvat. En muista, että isä tai äiti olisivat juuri koulumenestykseeni puuttuneet. Lähinnä kannustivat ja tukivat. Näin opettajana minun sydäntäni lämmittää Lidlin uusi mainos, jossa yläkouluikäinen tyttö näyttää matematiikan koetta isälleen. ”Seiska plus, pitäiskö?” Johon isä vastaa iloisesti nauraen: ”Pitäis.” Ja alkaa hillittömät juhlat. Ei sitä aina kymppejä tarvitse saada, jotta voisi juhlat järjestää. Tuommoinen isä minä haluan olla sitten vuosien päästä.

Oppiaineista pidin kaikista tasaisesti, mutta uskonto nousi yläasteella todella miellyttäväksi oppiaineeksi. Tämä johtui puhtaasti opettajastamme. Hän otti poikalauman vastaan aina avoimesti. Puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Puuttui ongelmiimme ja kertoi tarinoita omalta elämäntaipaleeltaan. Kiinnostavasti ja aidosti. Turhia peittelemättä ja hienostelematta. Nea Kontio, jäit mieleeni. Virtuaaliruusu sinulle!

Lindholmin ”Hasa”. Jalkapalloa kovalla tasolla pelannut liikunnanopettajamme. Mies, jonka tunneille kaikki halusivat. Huumori ja lämmin suhtautuminen jokaiseen oppilaaseen. Vaikka osalle maistui punainen pehmeä Marlboro paremmin kuin pesäpallo, niin Hasa ei siitä hermostunut. Kannusti, tsemppasi ja sai kaikki osallistumaan, omalla tasollaan. Kukaan ei hävennyt omia suorituksiaan ja tunneilla vallitsi aina hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri. Toivottavasti olisin saanut imettyä jotain tiedostamatonta jo tuolta ajalta omaan opetukseeni. ”Hasa” Lindholm. Virtuaaliruusu sinulle.

Täytyisi käydä pyörähtämässä Lahden Yhteiskoulun käytävillä ja katsomassa, josko nämä hienot opettajat vielä olisivat kyseisessä koulussa töissä. Ei silloin teinipoikana olisi voinut uskoa, että nykyään voisin heitä nimittää kollegoikseni. Toki sitä omalle koulutaipaleelleni on osunut monia hyviä opettajia, mutta jotkut heistä vain jäävät paremmin mieleen. Heillä oli se joku juttu, joka teki vaikutuksen siihen itseään etsivään nuoreen miehenalkuun. Toivottavasti sitä itsekin voisi antaa omille oppilailleen sen tiedonjyvän lisäksi jotain muutakin heidän elämäänsä.

Sitten vuosien ja vuosien päästä olisi mukava saada kutsuja opettamiensa luokkien luokkajuhliin. Varmasti olisi hienoa nähdä minne elämänlaineet ovat niitä pieniä alakoululaisia kuljettaneet.

Onko teille jäänyt mieleen jotain tiettyjä tyyppejä tai muistoja koulutaipaleiltanne? Virtuaaliruusut kehiin!!

Kiitos lukijalleni, joka antoi kimmokkeen tähän kirjoitukseen.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (8)