Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

historia

, , , , , ,

Hikinen pukukoppi kasvattaa!

12.10.2017

Noihin kuviin kiteytyy paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa joukkueurheilun parissa. Viettänyt elämästäni aika monta tuntia erinäisillä urheiluareenoilla ja siellä hikisissä pukuhuoneissa. Välillä on tullut voittoja, välillä tappioita. Kuvissa juhlimme Joensuun Katajan saavuttamaa miesten Sm-pronssia. Tuo joukkue oli aivan uskomaton. Itse olin täysin pyyhkeenheiluttajan ja treenimiehen roolissa. Tuossa joukkueessa vallitsi uskomaton henki. Jokainen jätkä oli ystävällinen. Jokainen jätkä tuki toistaan. Jokainen jätkä asetti toisen edun omansa eteen. Kaikki tekivät töitä yhteisen päämäärän eteen, Sm-mitalin. Kukaan ei silloiselta nousijajoukkueelta odottanut yhtään mitään. Me yhdessä odotimme ja kauden päätteeksi saimme palkinnon ja viikon juhlat. Tai, no ihan kaikki eivät viikkoa juhlineet.

Facebookissa olen törmännyt useamman ystävän päivityksessä ”Kiitti koutsi”-kampanjaan, jonka tarkoituksena on kiittää vuosien varrella vaikuttaneita valmentajia. Katajan valmentajana toimi tuolloin Heinosen Timo. Auktoriteettinen entinen huippupelaaja. Kiitos, että otit mukaan tohon jengiin. Oli todella suuri ilo ja kunnia seurata ja kasvaa vuosi Jukka Toijalan ja Sami Laaksosen opissa. Sain paljon koripallokentälle, mutta myös elämääni. Yhdet harjoitukset muistan todella hyvin. Olin päässyt yksin läpi. En koskaan yltänyt donkkaamaan, mutta ajattelinpa hauskuuttaa pelikavereitani. Löin pallon täydellä voimalla takalevyyn. ”Heiska” lopetti treenit ja pani koko jengin juoksemaan viivoja. Kukaan ei tästä hermostunut. Pukkarissa tilanteelle naureskeltiin ja heitettiin femmat. Hyvä koulutus auktoriteettia haastaneelle junnulle. Niin ja Valtosen Jannelle vielä kiitokset Uskudarin kebab-pizzan esittelystä, Piirosen Mikalle siitä öisestä parveketuokiosta ja bussikuski Huikurille niistä tuhansista ja tuhansista ajetuista kilometreistä. Tuo kausi Joensuussa oli ikimuistoinen.

Elämässäni on vaikuttanut todella monta valmentajaa, monessa eri lajissa. Ei sitä silloin juniorina ymmärtänyt, että lähes jokainen lasten kanssa touhuava koutsi tekee työtä lähinnä rakkaudesta lajiin. Viettää elämästään tuhansia tunteja jääkiekkokaukaloissa, voimisteluareenoilla, jalkapallokentillä ja kaikkialla missä lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa. ”Kiitti koutsi”-kampanja on hyvä huomionosoitus niille kaikille valmentajille, jotka tekevät todella arvokasta työtä. Jokainen minua valmentanut henkilö on ollut erilainen persoona. Te kaikki olette pelikavereideni ohella rakentaneet minusta minut.

KIITOS! Mauno Siintomaa (Ratanat Joensuu, jalkapallo) Pekka Willman (Kiekkoreipas, jääkiekko), Risto Haapala (Lahden Reipas, jalkapallo), Vesa Hämäläinen (Lahden NMKY, koripallo), Mika ”Veje” Nurminen (Lahden NMKY, koripallo), Kalle Rissanen (Lahden NMKY, koripallo), Petri Selkee (Lahden NMKY, koripallo), Jukka Hänninen (Lahden NMKY, koripallo), Sami Toivianen (Namika Lahti, koripallo), Uller Kerde (Namika Lahti, koripallo), Jarkko Kumpulainen (Orimattilan Jymy, koripallo),  Timo Heinonen (Joensuun Kataja, koripallo), Mika Forsberg (Orimattilan Jymy, koripallo) ja pakko vielä kiittää yhtä joukkueenjohtajaa. Jukka Törmälä (Joensuun Kataja, koripallo) mahtava mies. Anteeksi jos unohdin jonkun.

Muistakaahan kiittää koutseja!! Myös lastenne harrastusten…:) Nyt lähden valmentamaan itse itseäni tuonne ikämiesten koripalloharjoituksiin.

-Esko-

// Kuvat: Joensuun Katajan nettisivut: katajabasket.fi //

Comments (0)
, , , , , ,

Ei se nimi niin kaunis ole, eikä tarvitsekaan…

30.9.2017

Ensimmäisen kerran astuin sisään tuohon punatiiliseen rakennukseen, kun noudin sieltä talvikumisaappaisiin sopivat armeijan hiihtosukset. Ei ollut luisto parhaimillaan. Majurin ohjeistamat näkkileivät olivat sissitakin etutaskussa. Tällä hetkellä tuota punatiilistä rakennusta isännöi Apulanta. Ensimmäisen kerran kuulin kyseisestä rock-orkesterista jo aivan heidän alkutaipaleellaan. Seurustelin lukioaikoina Heinolalaisen tytön kanssa ja hänen tuttunsa soitti muistaakseni viulua Apulannan S.S kerho nimisessä kappaleessa. Tätä kautta tutustuin bändiin ja ovathan nuo alkuaikojen Apiksen biisit edelleen silkkaa timanttia. Attack of the A.L people, tuo Apulannan ensimmäinen pitkäsoitto kätkee sisälleen kappaleita, jotka soivat edelleen Spotify-listallani.

Apulanta, yhtye jonka nimi ei ole niin kaunis, eikä tarvitsekaan olla. Saavutukset puhukoot puolestaan. Yli kahdenkymmenen vuoden mittainen ura Suomen rock-taivaan yhtenä kirkkaimmista tähdistä. Aika monta Apiksen keikkaa olen itsekin nähnyt ja aika monta erilaista muistoa sisältyy näihin konsertteihin. Eilen Vain Elämää- ohjelmassa oli vuorossa Toni Wirtasen päivä. Mielestäni kirkkaasti paras jakso, mitä on ohjelmassa nähty. Rastapäinen Wirtanen vetämässä Mato-biisiä ruotsin kielellä. Siinä oli kunnon meininkiä. Kunnon nostalgiapläjäys omaankin nuoruuteen. Ja se Jenni Vartiaisen veto. Harvoin olen ihastunut ihmiseen ihan puhtaasti esiintymisen perusteella. Oli vaan niin viettelevän hauskan, loistava. Kerrankin on isällä ja tyttärellä sama suosikki Vain Elämässä.

Ja takaisin sinne punatiiliseen rakennukseen. Vierailimme tänään F:n kanssa Apulandiassa, joka sijaitsee Hennalan vanhalla kasarmialueella. Tarjolla on kahvilan herkkujen lisäksi Apulanta- museo. Todella hyvä paikka. Kannattaa ehdottomasti vierailla, ihan ehdottomasti. Uskoisin, että aika monella suomalaisella on  jonkinlainen kosketuspinta orkesteriin nimeltä Apulanta. Nyt on myös kuusivuotiaalla, jonka mielestä parasta Apulandiassa on pullat ja luvan kanssa tussilla seinään piirtäminen. Pelottavinta ensimmäisen museohuoneen jättimäinen rekvisiittahämähäkki.

Hennalassa, niin kaunis on maailma!

-Esko-

P.S. Minäkin olen odottanut yli kaksikymmentä vuotta, että saisin nimmarin tuohon Mato-singleni kanteen.

Comments (2)
, , ,

Missä olit silloin, kun…

28.9.2017

Tänään tuli kuluneeksi kaksikymmentäkolme vuotta Matkustaja-autolautta Estonian dramaattisesta uppoamisesta. Muistan hyvin hetken, kun tästä uutisesta levisivät kuvat ympäri vielä hyvin rajoittuneita medioita. Ne oranssit pelastuslautat, musta aaltoileva meri ja pintapelastajien todella haastavat lähes toivottomat työskentelyolosuhteet. Keskustelimme luokkakavereideni kanssa tapahtuneesta tragediasta Lahden Yhteiskoulun yläkerrassa sijainneen ATK-luokan edessä. Jotenkin tuo tilanne on jäänyt hyvin tarkasti mieleeni. Muistan myös hyvin ne luokan tietokoneet, Macintoshit.

Historian tapahtumat jättävät mieleen hyvin vahvan muistijäljen. Näiden kautta pystyy hyvin jäsentämään myös omaa elettyä elämäänsä ja noita päiviä miettiessä sulkiessaan silmänsä voi matkustaa myös omaan lähihistoriaansa. Missä olin silloin, kun…

…Suomi voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon kultamitalin Tukholman Globenissa? Vanhempieni talossa, yläkerran huoneseeni oli pakkautunut silloisen, itseasiassa ensimmäisen tyttöystäväni lisäksi paljon kavereitani. Se Jutilan laukaus yläkulmaan ja tuuletus. Kummelin Olli studioisäntänä ja ai, että. Se oli mahtavaa. Suunnittelimme myös junamatkaa Helsinkiin vastaanottamaan kiekkosankareita. Suunnitelmaa ei toteutettu, satatuhatta muuta kyllä toteutti.

…Prinsessa Diana menehtyi traagisesti kolarissa Pariisissa? Olimme kaverillani Lahden Metsäpellossa. Kerrostalon parvekkeella vietimme elokuun viimeisiä päiviä. Olimme olleet edellisenä iltana hieman tanssahtelemassa ja aamulla tämä suru-uutinen levisi ympäri maailmaa. Myös sinne lahtelaisen kerrostalon parvekkeelle.

…kaksoistornit sortuivat massiivisten savupilvien ympäröiminä New Yorkissa? Ei niitä kuvia oikein voinut uskoa edes todeksi, kun ne silmiini osuivat. Asuin tuolloin Joensuussa ja muistan hyvin hetken, kun ennen Joensuun Katajan harjoituksia keskustelimme tapahtuneesta täysin epäuskoisina. Mehtimäen jäähallin edessä oli juuri alkamassa fysiikkavalmentajamme vetämät juoksutreenit.

…Intian valtameren maanalainen maanjäristys kylvi massiivista tuhoa? Tämä katastrofi tuli surullisen lähelle myös tänne Suomeen. Lähdimme juuri kyseisenä päivänä moikkaamaan ystävääni, joka pelasi salibandya ammatikseen Uppsalassa, Ruotsissa. Uutisointi oli aluksi hyvin vajavaista ja tuhon määrää ei kukaan osannut täällä kaukana ennustaa. Perille päästyämme seurasimme tapahtumia teksti-tv:n välityksellä. Tuhon ja menetysten määrä kasvoi tunti tunnilta ja minuutti minuutilta.

…Lordi voitti Suomen historian ensimmäisen kerran Euroviisut. Lahden Jalkarannassa jännitimme ystävieni kanssa finaalilähetystä. Olimme arponeet hatusta kaikille omat paperilappuset, joissa oli finaalimaita. Minulle ei Suomen lappua osunut. Ja vaikka olisi osunut en ehkä olisi osannut odottaa, että sillä lapulla juhlitaan Suomen Euroviisuvoiton lisäksi myös kaveriporukkamme omaa palkintoa Lahden Seurahuoneella. Ihmisiä oli hirveästi liikkeellä ja varmasti myös kyseisen illan dj muistaa halutuimman ja toivotuimman kappaleen.

Traagisia ja surullisia tapahtumia. Iloisia ja riemunkiljahdusten sävyttämiä tapahtumia. Ikimuistoisia tapahtumia. Semmoista on elämä.

On muuten syksyn värit upeimmillaan juuri tässä hetkessä.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (2)
, , , ,

Mitä asioita haluaisit ikuistaa?

25.7.2017

Jos sinulla olisi kaksikymmentäneljä kuvaa käytössäsi. Kuvassa oleva tuote taisi maksaa muutaman markan enemmän, koska siinä oli mahdollisuus vielä kolmeen bonuskuvaan. Mitäpä sitä kuvailisi? Mitkä asiat olisivat niitä, joita haluaisi ikuistaa? Tarkasti joutui miettimään mihin nuo arvokkaat sormenpainallukset käytti. Suuriin epäonnistumisiin ei ollut varaa. Hymyt ja hetket tuli saada filmille ensimmäisellä otoksella. Löysin laatikosta vanhan kertakäyttökameran. En edes tiedä mitä kuvia tuo mahtaa sisältää. Voikohan noita enää teettää missään? Varmasti voi. Täytyy todellakin käydä tuo rulla teettämässä. Mielenkiintoista, mielenkiintoista.

Ei ollut filttereitä. Ei ollut photoshoppeja. Ei ollut mahdollisuutta valita sadasta kuvasta sitä onnistuneinta. Olisiko silloin kuvannut täydellistä smoothiebowlia, tuoretta sushilajitelmaa tai huulet törröllä selfietä? Itseasiassa tuolla pahvisella kameralla täydellisen selfien ottaminen olisi ollut kohtuullisen haasteellista. Haasteellista oli myös se, että et voinut varmasti tietää mitä asioita olit filmille napsinut. Lomamatkan jälkeen veit kameran valokuvausliikkeeseen ja sait käteesi kaksikymmentäseitsemän kuvaa. Konkreettisia käsinkosketeltavia kuvia, jotka ahkerimmat jaksoivat liimata kansioihin. Kansioihin, joiden sivujen välissä oli sitä ärsyttävää voipaperia. Aina ne irtosivat ja repesivät.

Aika kiirii ja ne konkreettiset hieman kellastuneet valokuvat taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut jakaa kuviasi koko maailmalle yhdellä napin painalluksella. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut vaalentaa tummia silmänalusiasi yhdellä pyyhkäisyllä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut seurata idoliesi tai naapurisi elämää hänen Instagramin kuvavirrastaan. Tuo oli sitä aikaa, kun usein kuvista oli rajautunut sen pisimmän ihmisen pää puoliksi pois.

Hyvä, että tekniikka on mennyt hienoisesti eteenpäin. Arkea, elämää ja hetkiä on helppo tallentaa. Ilman niitä kahisevia voipaperisivuja.

Mitäköhän tuo rulla pitää sisällään? Se täytyy vielä selvittää.

Kertakäyttökamera, onko tuttu?

Naps!

-Esko-

Comments (18)