Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

ikä

, , ,

Ikäkriisikö muka?

14.4.2018

F muistaa, äiti sekä isä muistaa, setä laittaa aina tekstiviestin ja Zuckerberg muistaa varmasti. Vaikka ne ”fasettelut” eli Facebook-onnittelut ovat niinsanottu klassikko. Hyvältä ne silti aina tuntuvat, ihan jokainen onnittelu. Mukava huomata, että nekin kaverit, joiden kanssa ei ole juuri missään tekemisissä käyvät seinälleni ne onnittelut kirjoittamassa. Tänään tulee taas yksi vuosi lisää mittariin ja ensi vuonna pidän kyllä isot pilleet. Täytyyhän sitä tasakymppejä juhlistaa.

En ole ikinä kokenut minkäänlaista ikäkriisiä. Ikää tulee väistämättä ihan jokaiselle meistä, halusi tai ei. Ryppyjä ja juonteita on elämä jo kasvoille jättänyt ja karvat ovat alkaneet kasvaa niistä eitoivotuista paikoista. Mitäpä niitä murehtimaan. Olen saavuttanut elämässäni asioita, joista olen nuorempana haaveillut. Toki jotkut asiat olisivat voineet mennä vähän eri käsikirjoitusten mukaan, mutta elämä on tässä ja nyt. Minulla on lapsi, vakituinen työpaikka, oma asunto ja sydänkin pomppii kiivaammin kuin aikoihin. Fyysinen kunto on kuin 20-vuotiaana ja juttujen taso pyörii ajoittain siellä 19-vuotiaan tasolla, joten siitäpä se sitten muodostuu.

Musiikki on hyvä tapa käydä läpi menneitä vuosia elämässäni. Musiikki ja tuoksut jättävät usein vahvoja muistijälkiä. Tuoksuja on vaikea ruudun toiselle puolelle välittää, joten laitetaanpas tänne pienoinen biisikavalkadi merkittävistä lauluista elämäni varrelta. Satunnaisessa järjestyksessä tulee. On lapsen syntymää, parhaiden ystävien yhteisiä retkiä, urheilusaavutuksia, teini-ikää, vajoamista, irtautumista, iloa ja vaikkapa mitä.

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (3)
, , , ,

Sinä olet semmoinen miespuuma!

23.7.2017

Olenko vanhus nuoressa ruumiissa? Ei, se en ainakaan ole. Olen nuorekas vanhassa ruumiissa. Ainakin omasta mielestäni. Sana ruumis tässä asiayhteydessä kuulostaa hieman kolkolta, mutta menkööt. Sitä Iltasanomatkin käytti jutussaan, jossa lueteltiin merkkejä, jolloin voit alkaa kutsua itseäsi henkisesti vanhaksi. Merkkeinä oli muunmuassa mieltymys sienestysharrastukseen, käteisen rahan käyttö sekä innostus askarteluun ja kompostointiin. Jos tämän samaisen asian heittää päälaelleen ja miettiikin merkkejä, joiden perusteella sinulla onkin nuorekas mieli vanhassa ruumiissa. Vanha ruumis, huh.

  • Ääniviestien käyttö tuntuu ihan luontevalta kommunikaatiokeinolta. Kuvailet myös omasta mielestäsi hirveän hauskoja videoita Instastoriesiin, sekä ajoittain voit käyttää huikeita hashtageja. #summervibes #healthylifestyle ym…Bambi- tai koalafiltterit ovat vielä kuitenkin vähän liikaa. Varmasti tulevat vielä käyttöön, kun aluksi on vähän sulatellut.
  • Oma isä huomauttaa uusista farkuistasi. Miksi pitää ostaa valmiiksi rikkinäiset housut? Muuten ei pääse kyykkyyn, kun on niin kireät. Ja kyllä, ennen ensimmäistä pesua ei saa jaloista pois. Nilkoista jää kiinni. Klassikko.
  • Ehkäisyvälineiden osto on edelleen todella vaivaannuttavaa. Punaisilla poskilla katselee ympärilleen, milloin on paikka iskeä, ettei takana vaan ole jonoa. Myyjää ei voi katsoa silmiin. Ja aina täytyy ostaa se vakiosuklaapatukka siihen kyytipojaksi. Tai aski Sisuja.
  • Tiedät keitä ovat Lakko, Herba ja Mmiisas. Tiedät myös mikä on käsirautahaaste. Itse en siihen pystyisi. Tai en ole varma.
  • Stockmannilla kävelet vielä päättäväisesti miesten osaston ohi nuorison suosimien vaatemerkkien luokse. Milloinkohan opin käyttämään pukuja? Tai edes puvuntakkeja.
  • Ystävien kanssa keskustelut eivät ala vielä omien vaivojen kertaamisella. Noh, alaselkää aika moni jo valittelee. Urheiluvammoja, urheiluvammoja.

Kävimme tänään F:n kanssa Tuuliruusulla tankkaamassa ja silmiini iski uusien Pantterikarkkien mainos, jonka luettuani hierasin hieman silmiäni. Se kuului näin: ”Tosi puuma ymmärtää pienen nautinnon päälle.” Puumallahan ainakin tietääkseni viitataan hieman iäkkäämpään toisen sukupuolen edustajaan. Ja miksi? Voiko miestä kutsua puumaksi vai puhutaanko vain charmantista herrasmiehestä? Minusta ei ehkä voi käyttää nimitystä charmantti herrasmies, joten olenko sitten miespuuma? Miespuuma ilman sen suurempaa metsästysviettiä. En kyllä edes tarkalleen tiedä minkälaisia piirteitä tämmöinen puuma-nimitys mahtaa sisältää.

Miehet ja eläinnimitykset ovat hieman tutumpia tuolta urheilupiireistä. Miesten jääkiekkomaajoukkueessa luistelee leijonia. Koripalloa heittää pussiin Susijengi ja jalkapalloviheriöllä kirmaavat Huuhkajat. Onneksi muuten se oli huuhkaja, joka keskeytti Suomi-Belgia jalkapallomaaottelun. Eikä esimerkiksi varpunen tai västäräkki.

Miespuuma kuittaa!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen, Lähde: Iltasanomat 21.7.2017 //

Comments (10)
Website Security Test