Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

koripallo

, , , , , ,

Hikinen pukukoppi kasvattaa!

12.10.2017

Noihin kuviin kiteytyy paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa joukkueurheilun parissa. Viettänyt elämästäni aika monta tuntia erinäisillä urheiluareenoilla ja siellä hikisissä pukuhuoneissa. Välillä on tullut voittoja, välillä tappioita. Kuvissa juhlimme Joensuun Katajan saavuttamaa miesten Sm-pronssia. Tuo joukkue oli aivan uskomaton. Itse olin täysin pyyhkeenheiluttajan ja treenimiehen roolissa. Tuossa joukkueessa vallitsi uskomaton henki. Jokainen jätkä oli ystävällinen. Jokainen jätkä tuki toistaan. Jokainen jätkä asetti toisen edun omansa eteen. Kaikki tekivät töitä yhteisen päämäärän eteen, Sm-mitalin. Kukaan ei silloiselta nousijajoukkueelta odottanut yhtään mitään. Me yhdessä odotimme ja kauden päätteeksi saimme palkinnon ja viikon juhlat. Tai, no ihan kaikki eivät viikkoa juhlineet.

Facebookissa olen törmännyt useamman ystävän päivityksessä ”Kiitti koutsi”-kampanjaan, jonka tarkoituksena on kiittää vuosien varrella vaikuttaneita valmentajia. Katajan valmentajana toimi tuolloin Heinosen Timo. Auktoriteettinen entinen huippupelaaja. Kiitos, että otit mukaan tohon jengiin. Oli todella suuri ilo ja kunnia seurata ja kasvaa vuosi Jukka Toijalan ja Sami Laaksosen opissa. Sain paljon koripallokentälle, mutta myös elämääni. Yhdet harjoitukset muistan todella hyvin. Olin päässyt yksin läpi. En koskaan yltänyt donkkaamaan, mutta ajattelinpa hauskuuttaa pelikavereitani. Löin pallon täydellä voimalla takalevyyn. ”Heiska” lopetti treenit ja pani koko jengin juoksemaan viivoja. Kukaan ei tästä hermostunut. Pukkarissa tilanteelle naureskeltiin ja heitettiin femmat. Hyvä koulutus auktoriteettia haastaneelle junnulle. Niin ja Valtosen Jannelle vielä kiitokset Uskudarin kebab-pizzan esittelystä, Piirosen Mikalle siitä öisestä parveketuokiosta ja bussikuski Huikurille niistä tuhansista ja tuhansista ajetuista kilometreistä. Tuo kausi Joensuussa oli ikimuistoinen.

Elämässäni on vaikuttanut todella monta valmentajaa, monessa eri lajissa. Ei sitä silloin juniorina ymmärtänyt, että lähes jokainen lasten kanssa touhuava koutsi tekee työtä lähinnä rakkaudesta lajiin. Viettää elämästään tuhansia tunteja jääkiekkokaukaloissa, voimisteluareenoilla, jalkapallokentillä ja kaikkialla missä lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa. ”Kiitti koutsi”-kampanja on hyvä huomionosoitus niille kaikille valmentajille, jotka tekevät todella arvokasta työtä. Jokainen minua valmentanut henkilö on ollut erilainen persoona. Te kaikki olette pelikavereideni ohella rakentaneet minusta minut.

KIITOS! Mauno Siintomaa (Ratanat Joensuu, jalkapallo) Pekka Willman (Kiekkoreipas, jääkiekko), Risto Haapala (Lahden Reipas, jalkapallo), Vesa Hämäläinen (Lahden NMKY, koripallo), Mika ”Veje” Nurminen (Lahden NMKY, koripallo), Kalle Rissanen (Lahden NMKY, koripallo), Petri Selkee (Lahden NMKY, koripallo), Jukka Hänninen (Lahden NMKY, koripallo), Sami Toivianen (Namika Lahti, koripallo), Uller Kerde (Namika Lahti, koripallo), Jarkko Kumpulainen (Orimattilan Jymy, koripallo),  Timo Heinonen (Joensuun Kataja, koripallo), Mika Forsberg (Orimattilan Jymy, koripallo) ja pakko vielä kiittää yhtä joukkueenjohtajaa. Jukka Törmälä (Joensuun Kataja, koripallo) mahtava mies. Anteeksi jos unohdin jonkun.

Muistakaahan kiittää koutseja!! Myös lastenne harrastusten…:) Nyt lähden valmentamaan itse itseäni tuonne ikämiesten koripalloharjoituksiin.

-Esko-

// Kuvat: Joensuun Katajan nettisivut: katajabasket.fi //

Comments (0)
, , , , , , ,

Onhan tämä nyt ihan järjetöntä meininkiä!!

4.9.2017

Nyt on huuma tapissa. Iltapäivälehdet täynnä koripalloa. Kahvipöytäkeskusteluissa kerrataan hurjia trillereitä. Onhan se minunkin nyt hehkutettava tätä meneillään olevaa aivan hurjaa koripallokarnevaalia. Tästä jo aiemmin kirjoittelin ja onhan tämä nyt ihan järjetöntä meininkiä!! Tämä huuma on hienoa. Tästä huumasta kannattaa ottaa kaikki ilo irti.

Mekin otettiin Ollin kanssa kisastudiossa. TSEKATKAA vaikka!

-Esko-

Comments (0)
, , , , ,

Noin viikon bileet!

1.9.2017

Edelleen pää hieman pyörällä eilisen illan karnevaaleista. Eilen olin todistamassa ainakin oman elämäni hienointa koripallo-ottelua. Tapahtui Pasilan ihme. Piskuinen ja loistavalla joukkuehengellä varustettu Suomi voitti miljoonamiehiä vilisevän koripallon ehdottoman huippumaan Ranskan jatkoajan jälkeen viimeisten sekuntien ratkaisulla. Se hurmos ja tunnelma oli jotain aivan käsittämätöntä. Katsojia oli paikanpäällä hieman yli kaksitoistatuhatta. Se on täysin ennenkuulumatonta suomalaisessa koripalloilussa. Itse olen kasvanut koripallon parissa ja kyllähän eilinen ilta oli jotain minkä tulee muistamaan vielä pitkään.

Muistan myös hyvin ne ajat, jolloin suomalainen koripallo ei todellakaan ollut kaikkien huulilla. Maaottelut keräsivät juuri ja juuri Vantaan Energia-areenan täyteen ja useimmiten taisteltiin B-divisioonaan putoamisia vastaan. Nykyään taistellaan lajin ehdottomia huippumaita vastaan ja se tuntuu edelleen jotenkin absurdilta. Absurdilta tuntuu myös silmäillä Suomen koripallomaajoukkueen pelaajalistaa. Tuukka Kotti, Helsinki Seagulls, Petteri Koponen, Barcelona, Lauri Markkanen, Chicago Bulls…Suomalainen koripalloilija NBA:ssa. Ei ole ihan jokapäiväinen juttu. Tämä kyseinen Markkanen teki eilen ensimmäisessä miesten Em-ottelussaan 22 pistettä ja käytännössä ratkaisi voiton Suomelle henkilökohtaisella panoksellaan. Aika kylmähermoinen parikymppinen, jolle voi povata melkoisen menestyksellistä, mukavaa ja rahakasta tulevaisuutta.

Juuri tämmöistä hurmosta ja kollektiivisuutta Suomi kaipaa tänne orastavan syksyn keskelle. Ympärillä on vellonut todella kurjia asioita ja Susijengin tarjoama piristysruiske tekee varmasti todella hyvää koko kansakunnallemme. Suomi tunnetaan kovana jääkiekkomaana ja toivottavasti näiden Helsingissä järjestettävien koripallon Em-kisojen jälkeen tunnettaisiin myös entistä kovempana koripallomaana. ”Koris on uusi lätkä.” Näin luki erään ystäväni Facebook-statuksessa. Koriksen ei tarvitse olla uusi lätkä, mutta oletettavasti lajin arvostus ja tunnettavuus ihmisten mielissä tulee kohoamaan tuommoisten sensaatiomaisten voittojen jälkeen.

Helsingissä on tarjolla noin viikon bileet, joiden kapellimestarina toimii Susijengi. Osa otteluista taitaa olla loppuunmyytyjä, mutta ainakin eilen lueskelin lehdestä, että joihinkin Susijengin peleihin oli vielä reilusti lippuja jäljellä. Jos mahdollista, niin ostakaa lippu ja menkää aistimaan sitä älytöntä fiilistä. Fiilistä, jota oli viimeksi Helsingissä ja Tampereella tarjolla vuonna 1967.

Susijengi, tarjositte ja varmasti tulette jatkossakin tarjoamaan mahtavia hetkiä!!

-Esko-

Comments (3)
, , , , ,

Mitä minä sanoin, minun selkäni kestää…

11.5.2017

Kirjoittelin tammikuun lopulla vaivasta, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, ihan kaikkeen. Tämä vaiva oli koko miehen lamauttanut selkäkipu ja tarkemmin kohdistettuna alaselkäkipu. Juuri nyt lumisateen sävyttämänä toukokuisena torstaina tämä sama mies on kunnossa. Hänen selkänsä on kunnossa. Terveenä ne hetket, kun vartalosi on aivan vinossa, koska selkälihasparkasi pyrkivät korjaamaan kroppasi tilannetta. Ne hetket, kun et saa itsellesi sukkia jalkaan ilman omaa ”lattiatoukkatekniikkaa”. Ne hetket tuntuvat jotenkin absurdeilta. Siinä akuutin selkäkivun pyörteessä ei edes pysty kuvittelemaan, kuinka paljon helpomaa elämä on toistaiseksi terveellä selällä. Pystyy kävelemään normaalisti. Pääsee autoon ja sieltä ylös normaalisti. Saa kengät jalkaan ilman aputuolia ja vielä kaiken kruunuksi pystyy itse solmimaan kengännauhat.

Mitä olen tehnyt? Lopetin kevääksi salibandyn ja koripallon. Salibandy on äärimmäisen paha laji huonoselkäiselle pitkälle ukkelille. Liian lyhyt maila maustettuna nopeilla liikkeillä ja puuttellisella alkuverryttelyllä. Tunnin vuoro Myllypurossa on ihan liian hinnakas alkuverryttelyyn. Koristreenitkin jätin ihan tietoisesti väliin, koska halusin oikeasti keskittyä vain kroppani huoltamiseen. Sain Omt-fysioterapeutilta hyvät ohjeet, joilla saisin korjattua vartaloni virheasentoja ja liikkeitä joilla voisin vahvistaa lähes olemattomia syviä vatsalihaksiani.

Hankin kuntosalikortin työpaikkani vieressä sijaitsevalle kuntosalille. Olen käynyt salilla noin kolmisen kertaa viikossa. Jokaisen treenin päätteeksi teen näitä suoraansanottuna äärimmäisen tylsiä syviä vatsalihasliikkeitä. Aina tekee mieli jättää ne tekemättä ja lähteä suoraan infrapunasaunaan katsomaan 65-tuumaiselta näytöltä Matkaoppaita Alanyassa. Täytyy nyt kuitenkin todeta, että onneksi olen jaksanut jalkoja nostella ja ajaa sitä kuvitteellista ”ilmafillaria”. Niin ja olen myös venytellyt, kyllä venytellyt. Asia, jonka onnistuin laiminlyömään lähes täysin yli kolmekymmentä vuotta. Pohkeista lähden liikkeelle ja sieltä nousen ylöspäin ja venytän kaikki suuret lihakset. (Älä ymmärrä sanaa suuret väärin.)

Toivon, että tämä kevään 2017 kestänyt Eskon oma selkäprojekti on tuottanut tulosta, eikä noita laksatiivipingviini-päiviä olisi enää kovin montaa tiedossa. Toivon, että tämä projekti antaa minulle mahdollisuuden päästä pelaamaan koripalloa taas säännöllisesti Hietsun kesätreenivuoroille ja ensi syksynä voin tehdä paluun myös Myllypuron siniselle muovimatolle. Rakastan joukkueurheilua. Rakastan sitä huomattavasti enemmän kuin kuntosalin punaista liian lyhyttä jumppamattoa ja sitä kuvitteellista ”ilmafillaria”.

Otsikko lainattu kyseisestä Pete Parkkosen biisistä. Enpäs ollut aikoihin kuunnellutkaan.

Hyvä meininki ja itseasiassa lähdenkin jo tänään kokeilemaan koristreeneihin. Toivottavasti voin laulaa tuon biisin kertosäettä vielä kotiin ajellessani.

-Esko-

 

Comments (11)
, , , , ,

Miksi ne aikuiset miehet haluaa?

28.11.2016

img_20161128_182346Nouset sängystä. Kierähdät jo vuosien kokemuksella opitulla tyylillä kyljellesi ja sitä kautta onnistut nousemaan sängystä. Nostat kädet kohti kattoa ja venytät itsesi niin pitkäksi kuin mahdollista. Alaselästä kuuluu pari naksahdusta. Tiedä sitten onko nämä naksahdukset hyviä vai huonoja? Noh, nyt olet kuitenkin jo voittanut pahimman ja päässyt ylös sängystä. Tai ei, ei se ollutkaan pahin. Kyllä haastavinta on sukkien laitto jalkaan. Näin sinkkumiehenä ei ole edes apuvoimia, mutta tähänkin olen löytänyt jo oman asentoni, kuinka saan sukat jalkaan ilman pahempaa kipua. Ajoittain menee väärinpäin, mutta se annettakoon anteeksi.

” Taisi olla pelit viikonloppuna?”, kysäisee iloinen koulunkäyntiavustaja aina maanantaiaamuna. Katselee naurua pidätellen vierestä, kun yritän noukkia työkenkiäni kenkätelineestä. Samalla vahvasti puhallellen, toinen sukka väärinpäin. Oli pelit, kyllä. Ajoittain sitä itsekin pohtii, miksi ne aikuiset miehet haluaa. Miksi ne aikuiset miehet haluaa vielä juosta sen pallon perässä? Vaikka pelien jälkeen jokaista paikkaa kolottaa ja aamut ovat kuvailemani tyyppisiä. Joku siinä vaan vetää puoleensa. Itsekin joukkueurheilua koko ikäni harrastaneena en voi elää ilman sitä joukkueen mukanaan tuomaa yhteisöä ja niitä pukukoppihetkiä.

Olen kasvanut urheilun parissa. Pukukoppielämä on varmasti ollut mukana muokkaamassa minusta tämmöistä ihmistä joka olen. Joukkueen jäsenenä totut jo pienenä erilaisiin ihmisiin. Osaat ottaa toisia huomioon. Tappion hetkellä ne murheet murehditaan yhdessä ja voiton hetkellä ne ilot ja onnistumiset jaetaan yhdessä. Kaikkien kanssa et varmasti ole paras kaveri, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Tiukalla hetkellä pyritään jokaisesta joukkuekaverista kaivamaan juuri se paras ominaisuus esiin. Olla aidosti iloinen toisien onnistumisista. Toisien onnistumisista joukkueen eteen.

Enää en toki urheilua huipputasolla harrastakaan, mutta pelailen edelleen koripalloa ja salibandya harrastelumielessä. Treenaminen on nykyään aivan muuta, kun mestaruuksien tai mitalien tavoittelua. Treenit ovat sosiaalinen tapahtuma, jossa ainakin kerran viikossa törmäät kavereihin. Törmäät kavereihin ja päivität kuulumiset. Äärimmäisen tärkeää tässä joillekin niin hektisessä arjessa. Niin, ja tietysti se kerran kaudessa järjestettävä saunailta. Sehän on sitten ihan oma lukunsa.

Pitäisi vaan jossain vaiheessa itsekin ymmärtää, että kroppa ei ole enää kuin parikymppisenä. Ei jokaisen pallon perään tarvitse enää syöksyä ja Esko, et sinä enää donkkaa, edes tennispallolla. Itse olen näinä aikuisurheiluvuosina onneksi säästynyt pahemmilta loukkaantumisilta. Mitä nyt yksi akillesjänne repesi ja alaselkä vihoittelee viikottain. No, on se sen arvoista.

Ostin viimekaudella koripallopeleihin lisenssin. Lisenssi löytyi valikosta: Seniorilisenssi. Kyllä, seniorilisenssi. Olikohan tuo vihje?

Kuulostaako tutulta ja onko lähipiirissä tämmöisiä henkilöitä, jonka aamutoimet kuulostavat kirjoittamiltani?

-Esko-

P.S. Eilen oli muuten 90-vuotias naishenkilö Leppävaaran Pyrinnön joukkueen aloitusviisikossa. Todella suuri kunnioitus ja siinäpä tavoitetta.

Comments (8)
, , , ,

Todellinen taistelija

19.9.2016

Taistelija. Ei voisi paremmin tuota miestä kuvailla. Taistelija oli koripallokentällä. Pienestä koostaan johtuen joutui tekemään vielä sen yhden pykälän töitä enemmän kuin joukkuekaverinsa. Ja Mika todellakin teki. Jo ensimmäisistä yhteisistä harjoituksista lähtien tuli selväksi, että tämä mies ei luovuta eikä anna periksi. Kentällä antoi aina kaikkensa ja taidettiinpa siellä muutaman kerran ottaa yhteenkin. Pukkarista lähdettyämme kaunat unohdettiin. Asuimme samassa suunnassa, joten menimme lähes aina treeneistä samaa matkaa kotiin ja välillemme syntyi side. Side joka onneksi on säilynyt näihin päiviin asti.

Joensuun ajoista parhaiten mieleeni on jäänyt seuraavia asioita: Voittamamme miesten koripallon Sm-sarjan pronssimitalit, joita Mikan kanssa fiilistelimme koko seuraavan viikon. Useat ja useat illat, jolloin pelasimme minihuoneessani vanhalla PC:llä mäkihyppypeliä. Kerrankin Mika saapui ovelleni iltakymmenen aikaan ihan vaan yrittääkseen uutta mäkiennätystä lentomäessä. Yksi asia, jossa Mika ei ainakaan noihin aikoihin antanut kaikkeaan oli siivoaminen. Tulen aina muistamaan heidän kimppakämppänsä keittiön. Se oli noooh, ei niin siisti.

Tulen myös aina muistamaan hetken, kun veljeni soitti eräänä kesäisenä päivänä. Soitti ja kertoi veneonnettomuudesta, johon Mika oli joutunut. Kyllähän se pysäytti ja kunnolla. Menimme katsomaan Mikaa noin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen. Siellä se ukkeli makaili sairaalan pedillä. Puhekykynsä menettäneenä ja toinen puoli kropasta ei toiminut. Silti, todella vaikeasta tilanteesta huolimatta Mikasta huokui usko tulevaan ja usko selviämiseen. Hän vastaili kysymyksiimme nostaen peukkua ylös. Muistan vielä, kertaakaan ei peukku alaspäin osoittanut.

Alkoi taistelu. Taistelu, joka kuulostaa lähes uskomattomalta. Viime kesänä Joensuussa ollessani kävimme Mikan kanssa pitkästä aikaa syömässä. Siihen kaveri polkaisi omalla fillarillaan omasta asunnostaan. Siinä  me jutusteltiin varmaan parisen tuntia. Siinä hetkessä tuli taas mieleen tämä tuttu lause: Pienistä asioista ei tulisi valittaa. Ei ole Mika kertaakaan ainakaan minulle tilannettaan valittanut. Hänelle tämä oli uusi alku elämässään. Elämässään, jossa hän haluaa auttaa ja rohkaista muita ihmisiä. Mika, olet mahtava jätkä. Ja se lentomäen mäkiennätys on muuten edelleen nimissäni.

-Esko-

// Kuva: Mika Piironen //

Comments (8)