Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

koulu

, , , ,

Mitä löytyy koulurepusta tulevaisuudessa?

12.4.2018

”Olethan muistanut pakata reppusi?” ”Muista katsoa ne huomisen oppiaineet.” ”Onko läksyt varmasti tehtynä?” ”Onko sisäliikkapussi mukana?” ”Onko pakko mennä suihkuun, jos ei tullut edes hiki?” Eilen illalla katselimme televisiosta ohjelmaa, jota juonsi yksi ehdottomista suosikeistani, Henkka Hyppönen. Siinä on karismaattinen herrasmies. Hänellä oli päässään täydelliset silmälasit. Mistä lie Henkka hankkinut? Juuri semmoiset haluaisin. Tämä tyylikkäillä silmälaseilla varustettu paneelin puheenjohtaja avasi keskustelun kysymyksellä. Mitäköhän on koulurepuissa vuonna 2050? Aloinpas sitä itsekin mietiskelemään.

Ollessani itse koulussa sieltä löytyi oppikirjat, jotka oli äiti päällystänyt. Ei kuplia. Sieltä löytyi penaali, johon olin liimaillut tarroja. Penaalissa oli hajukumeja ja lyijykyniä. Niitä, jossa oli päällekkäin niitä pieniä teriä. Pystyi aina vaihtamaan entisen kuluessa. Ne ovat muuten varmasti jo kuolleet sukupuuttoon. Ja oli siellä joskus myös se sisäliikuntavarustepussi ja pyyhe. Yksi varmasti koulumaailman tutuimmista klassikoista liittyy tähän viimeiseen. Täytyykö käydä suihkussa, jos ei tullut edes hiki? Elää edelleen ja tulee varmasti kauan vielä elämään.

Vuonna 2018 koulureppujen sisältö ei hirveästi poikkea omista kouluajoistani. Edelleen siellä on koulukirjoja. Edelleen siellä on mitä erikoisempia penaaleja. Hajukumeista en ole varma. Lyijykyniä ja sisäliikuntakaudella se klassinen jumppapussi. Mitä sieltä koulurepuista voisi löytyä vuonna 2050? Eihän sitä kukaan voi tietää. Jos lähtisin näin kylmiltään arvaamaan, niin koulukirjojen määrä on ainakin vähentynyt. Sähköiseksi ovat oletettavasti silloin muuttuneet. Toivottavasti on kuitenkin edelleen koulureppuja. Tärkeä symboli ekaluokkalaiselle.

Aloittaessani opeuraani en itsekään olisi voinut ennustaa, että vuonna 2018 printtaan 3D-printterillä luokkaani eri eläinhahmopädipidikkeitä tai Vantaa-avaimenperiä. Liikuntasaliin ei mennäkään enää katsomaan siitä liikuteltavasta kärrystä kuvaputkitelevisiota. Sinne mennään ohjelmoimaan robotteja. Se itselleni niin rakas opettajan paperikalenteri on jäämässä sähköisen kalenterin jalkoihin. Hevillä en siitä kyllä luovu. Löytyyköhän vuonna 2050 sieltä luokan edestä enää edes opettajaa? Kyllä minä näin vahvasti uskon. Tekoäly ei tunnemaailmaa ja aitoa kohtaamista korvaa.

Vaikka tekniikka ympärillä kehittyy hurjaa vauhtia ja ennustaminen noinkin kauas on melkoisen haastavaa. Sitä koulua tulevat kuitenkin aina käymään lapset. Lapset, jotka tarvitsevat sinne luokkaan turvallisen aikuisen. En usko, että uutisissa parisen viikkoa sitten näkemäni robotti pärjäisi hirveän hyvin parinkymmenen murrosikäisen kutosluokkalaisen kanssa. Varmasti hän tietoa prosessoisi miljoona kertaa nopeammin kuin tämä partasuu, mutta väitän, että vuorovaikutustaidoissa jäisi kakkoseksi. Oletettavasti lukuvuoden päätteeksi olisi robotille piirretty tussilla viikset koristeeksi ja tikkiarpi otsaan.

Tänään koin töissäni taas mukavan vuorovaikutustilanteen. Eräs pikkuoppilas tuli kertomaan kuinka hän aikanaan pelasi ja harrasti jalkapalloa. Ja lopuksi kertoi vielä syyn, miksei enää harrasta. No, kun mä tein harkoissa aina hiekkakakkuja siellä kentän laidalla. Se oli paljon kivempaa. Lapset ovat aina lapsia, olipa siellä koulurepussa mitä tahansa vuonna 2050. Ai, niin. Hyppynaru sieltä varmasti silloinkin löytyy. Sen asemaa tuskin mikään tulee horjuttamaan keväisellä koulunpihalla.

-Esko-

Comments (4)
, , , , , , ,

Voisinko kirjoittaa blogiani päätoimisesti?

29.3.2018

Inspiraatiosuoni tukossa. Ei oikein ole lähtenyt tässä viime aikoina tämä kirjoittaminen. Ja sitten tulikin juuri hyvä kommentti: ”Mä haluaisin lukea ihan sun normipäivistä! Ei aina tarvitse olla niin hienoja kuvia tai syvällisiä pohdintoja; usein kaikista kivoimpia on vain sellaiset perushöpöttelyt.” Kiitos tästä kommentista. Kävin itsekin mietiskelemään asiaa. Ei syvällistä pohdintaa voi kukaan jatkuvasti kirjoittaa, tai ehkä voi. Silloin saattaa helposti kuitenkin lipsahtaa yliyrittämisen puolelle. Tähän ehkä itsekin hieman sorruin. Aloin ottamaan paineita teksteistäni. Kiinnostaakohan tämä ketään? Onkohan tämä nyt tarpeeksi ”räjäyttävä”?

Ei minä osaa tätä hommaa tehdä noista lähtökohdista. Koko blogini perustuu arkeen ja välillä voi laittaa ihan kännykkäkameralla otettuja kuvia. Ei jokaisen tekstini tarvitse tehdä jättimäisiä piikkejä analytiikan käyriin. Joskus olen miettinyt voisinko kirjoittaa blogiani päätoimisesti? Vaikka se joinain kuukausina olisi taloudellisesti mahdollista ei minusta siihen olisi. Alkaisin todennäköisesti puristamaan mailaa aivan liikaa ja koko blogini punainen lanka katoaisi. Hakisin täydellisiä valkotasapainoja ja juuri oikein aseteltuja viherkasveja. Tämä idea kaatuisi jo siihen, etten pysty pitämään jälkimmäisiä hengissä tarpeeksi kauaa.

Lainaamastani kommentista viisastuneena tänään alkaneen miniloman kunniaksi teinkin tämmöisen todellisen normipäivä-kirjoituksen. Tämä Eskon torstai alkoi kello 6.45 kellon soittoon. Sängystä ylös ja vitamiinitabletti lasiin kuplimaan. Mikrokahvi oli loppu -> ensimmäiset kirosanat. Smoothie ykkösellä ja juoksukamppeet päälle. Ensimmäiset kilometrit menevät heräillessä, mutta Malminkartanon kohdalla alkaa olla jo pahimmat unihiekat karisteltu. Suihku töissä ja työpaikkaliikuntaa voin sydämestäni suositella kaikille, kenen sitä elämäntilanteen salliessa on mahdollista harjoittaa. Lähtee päivät käyntiin aika hyvällä meiningillä ja on myös jopa Remescaria tehokkaampi lääke silmäpusseihin.

Työpäivä mentiin lukujärjestyksen mukaisesti höystettynä yhdellä välituntivalvonnalla. Näin kevätauringon paistellessa se onkin ihan piristävää hommaa. Kruununa kouluruoka ja kirkkaimpana timanttina jälkiruoka, mangorahka. Taas sitä jaksaa seuraavan vuoden odottaa. Opehuoneessa ennen juoksua kotiin täytyi tietysti lukea uusin Anna, jonka kouluisäntämme viekin aina valmiiksi lokerooni. Tietänee salaisen mieltymykseni naistenlehtiin. Annakan luen edelleen ensimmäisenä. Myös kohutun parisuhdebloggaaja Sami Minkkisen tarina täytyi silmäillä läpi.

Juoksu kotiin, jonne päästyäni etsinkin pihastamme aurinkoisen nurkkauksen. Istuskelin siinä hetkisen aikaa. Kuuntelin vanhaa Tehosekoitinta ja nautin auringosta. Siirryttyäni sisälle pesin pyykkiä ja raivasin asuntoni, jotta sinne on mukava palailla Lahden reissuni jälkeen. Kirjoittelin tämän jutun valmiiksi. Nyt kamppeet kassiin ja pikaiselle visiitille vanhemmilleni. Kauppakeskus Kaaren kautta, jos vaikka löytyisi uudet aurinkolasit. Pyöreät Ray Banit polttelevat.

Oikein mukavaa pääsiäistä!!

-Esko-

Comments (8)
Website Security Test