Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

kuukauden positiiviset

, , , ,

Huhtikuun positiiviset

7.5.2017

Olipahan kuukausi. Oli syntymäpäivää, oli some-kohua, oli poskipäitä polttavaa auringonpaistetta, oli raapattuja autonikkunoita ja aamuisia herätyksiä valkoiseen maahan. Oli erikoisia tapahtumia ja oli myös paljon positiivista.

  • Taloyhtiömme yhtiökokous. Huokui pienkerrostalon ydinasia: yhteisöllisyys. Hyviä tyyppejä, hyvällä meinigillä.
  • Kahden kauan haaveilemani paikan näkeminen ”livenä”. Visulahden vahakabinetti ja tuo kuvissa näkyvä muraali. Guido van Heltenin maalaus on todella vaikuttava ilmestys. Kannattaa käydä katsastamassa.
  • Keväiset aurinkopäivät. Lupaus kohta ovella kolkuttelevasta kesästä.
  • Piste. Piste epätietoisuudelle, sisällä kyteneelle pahalle ololle ja negatiivisuudelle. Kaikki purskahti ulos kuin tulivuorenpurkaus. Eyjafjallajökull sekoitti aikoinaan Euroopan lentoliikenteen. Tämä purkaus sekoitti some-liikenteen. Onneksi savupilvillä on tapana hälventyä ja maahan laskeutuneesta tuhkasta nousee entistä ehompia kokonaisuuksia.
  • Uutta elämäntilannetta on lähdettävä elämään positiivisuuden pisaroiden kautta. Synkistely ja manaaminen ei johda enää yhtään mihinkään. Tämä Maaret Kallion lause takaraivoon ja alkupahanolon jälkeen pää pystyyn ja kohti aurinkoa: ”Juuri säröt ja halkeamat (meissä ihmisissä siis) ovat niitä, mistä valo voi todella päästä sisälle.
  • Hesburgerin soijatortilla. Todella hyvää. Kiitos ystävälleni vinkkauksesta.
  • Kesäiset nopeusrajoitukset ja moottoriteiden kunto.
  • Ystävät. Uudet ja vanhat.
  • Palloilusarjojen playoff-aika. Vanhan valmentajani (Uller Kerde) lause: Sometimes you win, sometimes you lose. Saa aina uuden merkityksen näin keväisin.
  • Whatsappin videopuhelu-toiminto.
  • …mainitsinko jo kohta alkavan kesäloman?

Oikein mukavaa ja toivottavasti auringonsäteiden valaisemaa viikkoa!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (18)
, , , ,

Mä en tykkää tästä, mä rakastan tätä!

30.1.2017

Tammikuu jo loppumaisillaan. Ja sehän muuten meni todella nopeasti. Olenkin kirjoittanut lähes kaikkiin tärkeisiin papereihin vielä vuoden 2016. Ei ole pää edes vielä sisäistänyt, että mennään jo vuotta 2017. Ja siitäkin jo ensimmäinen kuukausi kohta takana. Onkin aika listata tammikuun positiiviset:

  • Muutto hoidettu. Muuttaminen on kyllä yksi ärsyttävimmistä hommista mitä voi tehdä housut jalassa. Ei varmasti olisi yhtään mukavampaa vaikka tekisi ilman housuja. Selkä vähän kärsi muuttopäivästä, mutta eiköhän sen vielä kuntoon saa. Pääasia, että tavarat ovat nyt täällä uudessa asunnossa.
  • ” Mä en tykkää tästä, mä RAKASTAN tätä…” Tämä oli F:n kommentti uudesta kodistamme. Meinasi tirahtaa kyynel silmäkulmaan tuon kommentin jälkeen. Merkitsi minulle todella paljon.
  • Isänpäivä-postauksessa toivoin ihan salaa ja vitsillä lahjaksi autopaikkaa. Nyt minulla on semmoinen. Semmoinen ja vielä kaksi metriä kotiovestani. Voisi kutsua jopa arjen luksukseksi.
  • Ilosaarirockin muuttuminen kolmepäiväiseksi. Ja perjantaina esiintyy Millencolin, ah!
  • Tein lähes itse keittiönpöydän. Kyllä, hion, pintakäsittelin ja kokosin. Tuli hieno ja sopii tänne mainiosti.
  • Uuden objektiivin löytyminen kameraani. Ja vielä edullisesti.
  • LähiKiinalaisen ravintolan Kung Po- kana. Ja ennenkaikkea paikan omistajamies. Muistaa aina tuoda F:lle sen punaisen Angry Birds- muovimukin.
  • Sing-elokuva. Todella hyvä! (Molempien mielestä.)
  • Vuoden käytössäni ollut Macbook Pro. Ei ole ollut ongelman ongelmaa.
  • Ne harvat (yksi tai kaksi) keväältä tuntuvaa päivää. Aurinko, ah.

Onhan noita, onhan noita…

Mukavaa alkanutta viikkoa!!

-Esko-

// Mallailukuvani: Pasi Salervo //

Comments (15)