Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

Mies bloggaa

, , , ,

Luetuimpia kirjoituksiani ja niiden lukijamääriä…

7.11.2017

Tämmöistä kirjoitusta on toivottu muutamaan otteeseen. Luetuimpia kirjoituksiani ja niiden kävijämääriä. Ajoittain tulee pyörähdettyä tuolla Google Analyticsissa, jossa on niin paljon käppyrää ja kippuraa, etten ihan tarkalleen edes tiedä mitä osa niistä tarkoittaa. Sen faktan sieltä voi käydä toteamassa, että juttuja lukee nykypäivänä moni muukin, kun pelkät sukulaiset ja ystävät. Tuntuu edelleen kummalliselta, että julkaise-napin painalluksen jälkeen teksti tavoittaa tuhannet ihmiset ja ihan ympäri Suomea, ehkä joku saattaa niitä silmäillä muissa maissakin. Se on oikein mukavaa ja kiva, että höpinäni ja löpinäni tuovat ihmisille ajalteltavaa ja ajanvietettä.

Tässäpä olisi luetuimpia kirjoituksiani aikavälillä 3.4.2016-7.11.2017 (perässä päivän aikana kertyneet sivukatselut):

Ollaanko isi aina yhdessä ? (38 095)

Askel tuntemattomaan / …kun mieli särkyy (20 253)

Kulissit romahti (12 350)

Minä rakastan sinua (11 260)

Suurin osa ylläolevista teksteistä sijoittuu näemmä blogini alkuajoille. Ei nuo kippurat ja käppyrät tuolla analytiikassa ohjaile tekemisiäni. Kirjoittaminen elämästä, sen kippuroista ja käppyröistä on minulle kaikista tärkeintä. Tällä hetkellä lukijamäärädiagrammi on tasoittunut mukavalle tasolle, kuten elämäkin. Diagrammi vetelee melkoisen suoraa linjaa, kuten elämäkin. Välillä tulee piikkejä ylös- ja alaspäin, kuten elämässäkin.

Mukavaa tiistaita ja olisi kiva tietää missäpäin kirjoituksiani lueskellaan?

Eli mistäpäin, mistäpäin?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (87)
, , , , ,

Mistä kaikki alkoi?

31.10.2017

Joo, tuon nimeksi voisi laittaa: ”Hetkiä.” Musta möhkäle tallensi elämääni kirjoittaessani ihkaensimmäistä blogipostaustani. Iholla-sarjan kuvaukset olivat käynnissä, kun sain ensikosketukseni tähän räjähdysmäisesti kasvaneeseen ja muuttuneeseen alaan. Hetkeni piirtyi vielä eri alustalle, koska tuolloin olin vain ”turistin” roolissa silloisen mielitiettyni naputellessa ahkerasti näppäimistöään. Tästä heräsi kuitenkin kipinä kirjoittamiseen ja elämäntilanteen heilahdettua päälaelleen, ajattelinpas aloittaa oman blogin. Ihan itse, ihan omillani.

Otin yhteyttä ystävääni Lähiömutsi-blogia kirjoittavaan huippu-Hanneen, joka neuvoi ja auttoi minua ohjautumaan Suomen Blogimedian juttusille. Voittoisan hetken jälkeen olin niin iloinen, että sain haastattelussa mahdollisuuden kiittää Hannea, koska ilman häntä en tälläkään hetkellä tätä juttua kirjoittaisi. Ja niistä Blogimedian kanssa käydyistä palavereista en suoraan sanoen muista juuri mitään. Pyörremyrskyn keskellä, hengitysharjotteilla alakerran vessassa rauhoittelin mieltäni, että saisin edes jotain järkevää sanottavaa suustani. Sydämellinen kiitos Blogimedian väki, kun uskoitte ja annoitte mahdollisuuden. Ilman teitä en tätä juttua tässä kirjoittelisi.

Selailin vanhoja kuvia ja sieltä löytyi tuo ensimmäinen suunnitelma sivustostani. Aika hienosti on toiveitani kuunneltu, kun tätä nykyistä ulkoasua katsoo. Logon piirsin välitunnilla ja ystäväni Patrick sen sitten taitavana kaverina muokkaili hieman visuaalisempaan muotoon. Kiitos Patu! Siitä se sitten lähti, ihan oma blogini ja kolmas huhtikuuta 2016 ilmestyi itselleni todella tärkeä kirjoitus…KUN MIELI SÄRKYY. Myös tuo Egotripin biisi postauksen lopussa on saanut elämässäni ihan uuden merkityksen. Kirjoituksen aihio syntyi tyhjällä lastenhuoneen lattialla, jossa aiemmin lueskelin iltasaduiksi Tatua ja Patua sekä Risto Räppääjää. Tätä kirjoitusta kirjoitan omassa asunnossani, itsetehdyn keittiönpöytäni ääressä.

Oliko mitään järkeä alkaa kirjoittamaan tuollaisessa tunnemyrskyssä? Tätä on moni varmasti ihmetellyt. Mielestäni oli. Kirjoittaminen tarjosi keinon paeta sitä kaikkea ympärillä vallinnutta kaaosta. Myöhemmin on ollut lohdullista seurata omaa toimintaansa ja todeta itsekseen. Kasvua on tapahtunut, niin henkisellä kuin fyysisellä tasollakin. Toivottavasti.

Joku myös arveli, että perustin blogin seuranhakutarkoituksessa. Se olisikin ollut varmasti ainutlaatuista ja uutta. Milloinkohan saamme arvailla voittajaa kategoriasta: Suomen paras seuranhakuvaikuttaja? Itselläni ei tähän pystiin olisi mahdollisuuksia, koska tulokset ovat olleet todella laihoja. Niin, siis vaikka kirjoittelen ajoittain sinkkuelämän kiemuroista. En odota saavani sen johdannaisena timantteja vasempaan nimettömääni. Se on tällä hetkellä parisuhdestatukseni ja Napakymppiinkään en ehtinyt hakea. Toinen tuotantokausi olisi kyllä tulossa…

Kuvissa näkyy hyvin E2O-blogin kasvutarina. Paljon on lyhyessä ajassa tapahtunut ja paljon tulee toivottavasti vielä tapahtumaan. Ja nyt tähän loppuun haluan kiittää niin paljon tyyppejä, jotka ovat auttaneet kuvaamisessa. Jere Lehtonen, KIITOS! Amanda Aho, KIITOS! Markus Suntila, KIITOS! Pasi Salervo, KIITOS!! Ilman teitä olisi ollut hieman haastava rakentaa tätä alustaani.

Niin ja tietysti suuri kiitos vielä kerran ymmärtäväisille, fiksuille ja huipuille lukijoilleni!! Ja teillekin vielä yksi kysymys:

Minkälaista meininkiä toivoisitte jatkossa vai mennäänkö tutulla kaavalla?

-Esko-

// Osa kuvista: Jere Lehtonen. Alin kuva: A-lehdet Oy, Paula Virta ja Kirsi Tuura //

Comments (32)
, , , ,

Instagramin suosituimmat

15.9.2017

On Instagramia, Facebookia, Youtubea, Snapchatia, Twitteriä ja vaikka sun mitä. Itsellänikin on tili ainakin noissa sosiaalisen median palveluissa. Pari niistä on jäänyt vähän vähemmälle käytölle. Aktiivisin olen Instagramin parissa ja sinne laittelenkin kuvia lähes jokaikinen päivä. Pidän myös Instastoriesista. Sieltä on mukava seurailla kavereiden menemisiä ja tekemisiä. Ja tietysti pääsee myös tiirailemaan niiden oikeiden maailmantähtien arkisia touhuja. Usein sitä sosiaalista mediaa kritisoidaan, mutta tarjoaahan se myös todella paljon mahdollisuuksia. Ja toimii toki myös tärkeänä työkaluna näin kirjoittelijan näkökulmasta. Täytyy vielä tutustua tarkemmin Youtuben tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Joskus minulta kysyttiin, josko voisin listata tänne suosituimmat kirjoitukseni ja niiden lukijamääriä. Tämmöisen ajattelin joskus tehdä. Tuossa hieman jo kartoittelin postauksiani. Kyllähän se niin on, että ne riipaisevimmat ja syvälliset kirjoitukset ovat ihmisiä kiinnostaneet ja varmasti ihan ymmärrettävistä syistä. Toivottavasti ovat herättäneet ajatuksia. Mutta mites tuolla Instagramin puolella? Millaiset kuvat kiinnostavat? No on ainakin hampurilaisia ja hymyjä. Tuossapa ylempänä hieman pomintoja.

Mukavaa perjantaita. Me olemme juuri matkalla kohti ystäväni häitä. Bestmanin hommia, bestmanin hommia. Uusi iskemätön puku päällä.

@eskokoo

Comments (2)
, , , , , , ,

Tämä on todella hieno juttu

31.8.2017

WAU, WAU ja hetkinen! Nyt olen yllättynyt, tyytyväinen, nöyrä ja äärimmäisen otettu. E2O-blogini on päässyt ehdolle The Blog Awards Finland- gaalaan tänä kuluvana vuonna 2017. Olen gaalamies. Olen pienestä asti katsonut lähes kaikki gaalat televisiosta. Emmat, Venlat, Jussit, Urheilugaalan ja eipä niitä muita taida ollakaan. Tämä gaala ei vielä tule televisiosta, ehkä joskus. Tähän gaalaan osallistuin viime vuonna ensimmäistä kertaa vieraana ja olin kyllä yllättynyt. The Blog Awards Finland 2016 oli todella hieno tapahtuma. Siellä huomasi ja ymmärsi, että blogit ja tube ovat todella merkittävä asia ja niille osataan antaa myös arvostusta.

Viime vuonna mietin salaa mielessäni, että ensi kerralla olisi niin siistiä olla ehdokkaana. Ja nyt tämä sitten toteutui. Aika mahtavaa ja samalla hieman outoa, että juuri tämä minun blogini on Suomen kirkkaasti suurimmassa, arvostetuimmassa ja säihkyvimmässä alan tapahtumassa ehdolla. Kolmen ehdokkaan joukossa olen ollut yhden kerran Venla-gaalassa. Ja siellä en todellakaan henkilökohtaisten saavutusteni ansiosta vaan Iholla-ohjelman tuotantoryhmän ja muiden ukkeleiden. Duudsonit korjasi tuolloin sen kirkkaimman pystin. Jos vertaan Venloja ja tätä Blogi-gaalaa, niin ääneni menee ehdottomasti jälkimmäiselle. Venla-gaala oli hieno kokemus, mutta kyseinen ilta ei kyllä muuten sykähdyttänyt. Toivottavasti lokakuinen ilta vuonna 2017 sykähdyttää. Ainakin tällä kertaa olen tehnyt itse työni ehdokkuuteni eteen.

E2O on ehdolla Vuoden Tulokas-kategoriassa. Voittajan valitsee arvoisat tuomarit, mutta myös te voitte osallistua yleisöäänestykseen, joten käykäähän antamassa äänenne omalle suosikillenne. Kannattaa käydä, koska palkintona on liput tuonne tapahtumaan ja vähän muutakin. Voin sanoa, että on ruoat, juomat ja tunnelma enemmän kuin kohdillansa.

ÄÄNESTÄÄ VOIT ——–> TÄÄLTÄ!!

Jes ja huh!

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Comments (18)
, , , , , ,

Tuo on vähän tuommoinen Arnold Schwarzenegger…

24.8.2017

Tyylipostaus. Enpä ole aikoihin kirjoittanut tyylistä, vaatteista tai pukeutumisideologioistani. Osittain varmaankin siksi, että minulla ei ole mitään tiettyä ideologiaa. Flow-festivaaleilla minua haastateltiin johonkin, en tiedä mihin ja jutun aiheena oli tyylini ja tulevaisuuden tyylitrendit. En tiedä miksi minut kyseiseen haastatteluun valittiin, koska en pidä itseäni mitenkään erityisen tyylikkäänä tai erikoisena pukeutujana.

Toki pidän vaatteista, vähän liikaakin ja seurailen hieman muodin tuulahduksia. Juttutuokiomme tiimellyksessä puheisiin nousi jostain syystä Arnold Schwarzenegger. Näin jälkeenpäin mietittynä ymmärrän kyllä miksi. Minulla oli päälläni nahkarotsi, aurinkolasit ja hiustyylikin täsmäsi Terminator-kakkosen leffajulisteen kanssa. Silmät eivät olleet ihan yhtä punaiset, vaikka olikin sunnuntai.

En ehkä kuitenkaan voi sanoa, että Arska olisi suoranainen tyyli-idolini. Onko minulla tyyli-idolia? Ei oikeastaan. Tukholmassa käydessä on aina mukava seurailla miesten pukeutumista. Sieltähän ne trendit sitten hienoisella viiveellä saapuvat Punavuoren ja Kallion kautta (vai meneekö jo toisinpäin?) tänne Suomen kamaralle. Tai, onhan minulla yksi ideologia: Kaikki pohjautuu pillifarkkuihin. Näiden ympärille lähden rakentelemaan erilaisia kokonaisuuksia. Välillä siistimpää, kuten kuvissa. Useimmiten kuitenkin istuvia, pitkiä t-paitoja ja nahkatakki kruunattuna tennareilla tai juoksulenkkareilla. Ainiin ja tietysti hattu. Hattuja käytän myös paljon, koska hiustyylini kasvaa yli aivan liian nopeasti.

Täällä uudessa asunnossa minulla on yksi suuri ongelma ja se on säilytystila. Muuttaessani en taaskaan tehnyt tarpeeksi rohkeaa karsimista. Minuun on istutettu se äidiltäni peritty ”hamstraajageeni”. Minuun ei ole istutettu tätä uutta ”Maritus”-geeniä, ei todellakaan. Sängynaluslaatikoihin pakkailin muutossa vaatteitani ja siellä ne ovat olleet koskemattomina nyt reilut puolisen vuotta. Eli kovinkaan polttavasti en ole niitä siis tarvinnut. Joku muu niitä varmasti saattaisi tarvita, joten olisiko teillä vinkata jotain hyvää kirppistä? Kirppistä, jossa saisi myytyä myös miesten vaatteita.

I’ll be back!

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (16)
, , , , ,

Joo, joo. Sinä just…

22.8.2017

Tasaisissa sykleissä on hyvä heittää pallo teille, lukijoilleni.

Olen näitä jo muutaman kerran tehnyt ja olette laittaneet todella hyviä ehdotuksia, kysymyksiä ja kirjoitusideoita.

Eli heittäkäähän kommenttikenttään toiveita, parannusehdotuksia, ideariihiä ja aihepiirithän voivat olla lähes mitä vaan (tietyillä rajoitteilla)…

Itsehän kirjoittelen hyvinkin laajalla skaalalla elämästä, joten ottakaahan homma haltuun arvon lukijat.

Joo, joo. Sinä just…

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (12)
, , , ,

Lukijapalaute, joka meni luihin ja ytimiin

27.7.2017

”Nettipalstoilla riehuu kolmas maailmansota…” Näin laulaa huippu Elli Haloo, Haloo Helsingin kappaleessa. Kielikuva on melkoisen raju. Raju, mutta omalla tavallaan hyvinkin ymmärrettävä. Kyllähän meno noissa joissain keskustelukanavissa on melkoisen hurjaa. Väärät sanavalinnat tai henkilökohtaiset teot tuomitaan hyvin helposti ja nettimaailman jalkapuuhun joutuu entistä ja entistä herkemmin.  Eräs viisas totesi aikoinaan, että yksi raju negatiivinen viesti hautaa alleen sata positiivista. Näinhän se taitaa mennä.

Palautetta saa laittaa ja antaa juuri, niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Olen täällä blogissani tarttunut oikeastaan vain niihin negatiivisiin juttuihin. Kääntänyt ne kirjoitusten tai videoiden kautta voimavaraksi. Vastannut asiallisesti ja antanut olla. Eilen sain palautteen, joka meni luihin ja ytimiin. Tunneruuvini oli hauskan pikkumimmiviikon jälkeen asetuksella: hyvin herkkä. Nyt unohdetaan negatiivisuus ja on aika nostaa esiin positiivinen palaute. Palaute, jonka luettuani tuli kylmät väreet ja yksinkertaisesti hyvä mieli. En tunne tämän lähettäjää. En tiedä hänestä muuta, kun nimimerkin. Kiitos sinulle Säde. Kiitos!

”Heippa Esko,

empä ole pitkään aikaan kommentoinut, vaikka mukana olen ollut kokoajan. <3 Iloissa ja suruissa…Huomaan vain yhä useammin, että tämä blogi saa sanattomaksi.. nää tekstit on vaan niin hyviä.. oli aihe mikä tahansa, ne puhuttelee ja mitä eniten rakastan… jättää avoimia kysymyksiä, jättää pohdittavaa, jättää tilan lukijalle, minulle ja niille omille ajatuksille.. teksti aina avaa jonkin oven ja sitten sysää sopivasti liikkeelle ja ajatuksia herättäen vie minutkin aina pohdiskelemaan syvemmin näitä aiheita ja lopulta omaa elämää.. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, olen kohdannut itseni monessa mielessä paljon syvemmin kuin aiemmin tämän blogin takia… siksi, että se tahtomattaankin tämä blogi on esittänyt monia kysymyksiä, joihin olen joutunut itsekin vastaamaan..

Mulle tämä blogi on vapaailtojen ”herkku”, tai hengähdys tai ajatusten herättäjä.. joskus saman asian ajoi pari viinilasillista, mutta nykyään se on tämä blogi (ja ehkä samalla ne pari viinilasillista 😉 ), ne kaksi tai kolme lukematonta postausta, jotka useimmiten saa hymyn huulille… joskus silloinkin, kun aihe on ei niin iloinen, koska silloinkin blogi on niin elämänmakuinen, että kaikessa karuudessaan se saa jonkin sisällä heräämään.. elämään kuuluu kaikki tunteet ja joskus se hymy ja helpotus kumpuaa siitä, että hei, muillakin on vaikeaa, muidenkin elämässä tapahtuu myös ei niin kivoja asioita, mutta tässä me ollaan yksin yhdessä.. ja selvitään. <3

KIITOS Esko tästä blogista!!! Toivon, että jatkat tätä blogia niin pitkään kuin mahdollista, koska tällä on moneen suurempi vaikutus, kuin ehkä uskotkaan! 🙂Minä ainakin kiitän kaikista näistä ihanista hetkistä tämän blogin parissa <3 Kuuntelen tässä samalla Sia:n Helium kappaletta ja hei.. oikeestaan tä biisin sanat kuvaa hyvin tunteitani myös tätä blogia kohtaan… <3 it lifts me up like helium <3 Kiitos!”

On muuten hyvä kappale tuo Sia:n Helium.

Aurinkoista iltaa ja suuri kiitos teille kaikille, jotka näitä kirjoituksia luette!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (6)
, , ,

Sinä olet aivan tavallinen mies

13.7.2017

”Sinä olet aivan tavallinen mies, menossa kotiin. Sinut kyllä tunnetaan, sinä et tunne ketään. Sinusta tiedetään kaikki, sinä et tiedä mitään…” Tähän heti alkuun haluan selventää, että tämä ei ole ylimielinen ”ettekö muka tiedä kuka minä olen”-tyyppinen kirjoitus. Kuuntelin Vesalan biisiä ja nuo sanat. Tuli mieleen oma elämäni. Ja ne keskustelut mitä esimerkiksi Ruisrockissa oli todella paljon. Ei sitä itse oikein ole edes sisäistänyt, kuinka paljon ihmiset minusta tietävät. Moni lisäsikin keskustelun loppuun, että kuin olisi vanhan kaverin kanssa keskustellut. Juttelutuokiot olivat todella antoisia ja mukavia, kiitos niistä.

Ajoittain sitä pohdiskelee, että onko tässä kirjoittamisessa mitään järkeä? Mitä järkeä on jakaa omaa elämäänsä kaikelle kansalle? Minulle kirjoittaminen on kuin oman elämäni rock-lyriikkaa ilman säestystä. Tarinoita omasta elämästäni. Ihan oikeasta elämästäni. Olen avannut takkini kaikelle kansalle. Kääntöpuolena tässä kaikessa on se, jonka joku lukijani aikoinaan hienosti ilmaisi. Mitä enemmän takkiasi avaat, sitä enemmän sinne mahtuu puukkoja ja verbaalisia luoteja. Takki on auki ja sillä mennään. Tämä on minun tyylini elää elämääni. Minulla on arkityö, jota rakastan. Arkityö, jonka vastapainoksi kirjoitan.

Verbaalisille luodeille olen pukenut päälleni kunnon liivit. Vähän ne terävimmät joskus nipistävät, mutta läpi eivät enää tule. Nostan hattua todella paljon minua huomattavasti nuoremmille bloggaajille ja vloggaajille. Mietin itseni parikymppisenä miehenalkuna. Itsetunto ja minäkuva olivat vielä rakentumassa. Tunteiden käsittelytaidot minulle kehittyivät vasta reilusti yli kolmekymppisenä. Onneksi silloin ei ollut vielä blogeja. Ei ollut edes kännyköitä kaikilla. Tämä nettimaailman raadollisuus on ajoittain erikoista. En ymmärrä ajattelumallia, jossa eletään etsien toisten virheitä. Eikö olisi huomattavasti helpompaa elää etsien toisista niitä positiivisia ja hyviä puolia. Iloita toisten onnistumisista. Kannustaa ja tsempata epäonnistumisissa.

Tänään minun elämässäni oli hetki, jossa olin maailman onnellisin hyvän ystäväni puolesta. Hän oli saanut kauan etsimänsä työpaikan. Soitti siitä minulle. Olin Stockmannin hississä. Kaikki karvani nousivat pystyyn ja tuli kylmät väreet. Teki mieli huutaa ja onnitella. En kehdannut, koska suomalainen ei hississä puhu. Astuin hissistä ulos. Soitin takaisin ja onnittelin, vähän ehkä huusinkin. Itsellenikin tuli todella hyvä mieli.

Satavuotiaan Suomen teema on YHDESSÄ. Hieno teema, todella hieno. Onnistumiset tuntuvat paremmilta yhdessä. Epäonnistumiset on helpompi käsitellä yhdessä.

Positiivisesti yhdessä!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen. Lainaus: Vesala. Tavallinen nainen //

Comments (4)
, , , ,

Välitilinpäätös vol. 2

22.6.2017

Vuosi sitten samaan aikaan kirjoittelin ensimmäistä välitilinpäätöstä. Tuolloin olin naputellut läppäriäni noin kolmisen kuukautta. Nyt kirjoittelua on takana yksi vuosi ja se noin kolmisen kuukautta. Edelleen kirjoittaminen tuntuu todella hyvältä. Ajoittain ideamylly on tyhjenemässä, mutta kyllä tämä ympäröivä maailma tarjoaa useimmiten jutunjuuria. Tämä mennyt vuosi on ollut kyllä kirkkaasti elämäni tapahtumarikkain, kirkkaasti. Ajoittain on läikkynyt yli, ajoittain on naurattanut, ajoittain on ollut tasaista huristelua. Sellaista se elämä on. Sellaisena se tänne blogiini tulee myös tallentumaan. Mahdollisimman aitona. Mahdollisimman rehellisenä. Mahdollisimman oikeana elämänä.

Edelleen vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on säilynyt aktiivisena. Jokainen laittamanne kommentti lämmittää mieltäni. Luen läpi jokaisen minulle tulleen viestin ja pyrin myös niihin aina vastaamaan. Edelleenkin tuntuu kummalliselta, että näitä kirjoituksia luetaan ihan ympäri Suomea. Edelleenkin tuntuu kummalliselta se, että ihmiset tulevat juttelemaan kirjoituksistani. Se on kyllä todella mukavaa, että jatkakaa vain samaan malliin. Niin minäkin yritän tehdä.

Laitetaanpas tähän välitilinpäätöstä myös numeroiden valossa:

KIRJOITETTUJA JUTTUJA: 426

SAAPUNEITA KOMMENTTEJA: 7661 (vastaukseni mukana)

SIVULATAUKSIA: 2 209 643

UNIIKKEJA VIERAILIJOITA: 252 441

Nyt läppäri kiinni pariksi päiväksi.

OIKEIN RENTOUTTAVAA JA MUKAVAA JUHANNUSTA!!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (0)
, , ,

KAKSI miljoonaa kertaa kiitos!!

5.5.2017

Miljoona sivukatselua sitten kirjoittelin ja kiittelin teitä ihan jokaista sivuillani vieraillutta. Nyt on reilu vuosi kirjoittelua takana ja tätä minun ikiomaa viestintäkanavaani on käyty katselemassa yli KAKSI MILJOONAA ( 2 000 000) kertaa. Luku on ihan älytön ja nyt poikkean täysin suomalaisuudesta. Kehun itseäni ja taputan olkapäälle. Hyvä Esko, olet luonut kanavan. Kanavan, joka ilostuttaa, vihastuttaa, naurattaa, raivostuttaa, myötäelää ja ehkäpä tarjoaa lohtuakin. Toivottavasti ajoittain kykenee antamaan myös hyviä vinkkauksia matkailuun, arkeen, vapaa-aikaan, kokkailuun sekä rokkailuun.

Kiitos teille kaikille!! Nyt pikkumimmi kainaloon ja Robinin jakso pyörimään.

Rok ja hyvä, sinä ainakin hetkittäinen aurinko!! Toivottavasti tulee vielä kolmaskin miljoona. Missäköhän silloin hypitään?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (17)