Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

miniperhe

, , ,

Hattaraa tarjoava hupiukkoisä!

17.10.2017

Tästä samasta tunnelmasta ja hetkestä olen kirjoittanut jo vaikka kuinka monta kertaa. Tulen varmasti kirjoittamaan tästä vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ovi sulkeutuu ja pikkuheppu lähtee. Takapenkille jäi tällä kertaa kaksi piirrustusta ja puoliksi syöty välipalapatukka. Nappasin patukan ja söin sen itse pahimpaan nälkääni. Hyviä nuo Elovenat. Vaikka päässä on rekisteröitynä asia, että kukaan ei häviä mihinkään ja kohta taas näemme. On tuo hetki aina yhtä vaikea. Autonrenkaat kohti kotia, pari nielaisua, kova puristus ratista ja tuttu musalista soimaan. Hänellä on kaikki hyvin, minulla on kaikki hyvin. Tähän uskon.

Jokaista asiaa voi tässä maailmassa varmasti lähestyä myös positiivisen ajattelun kautta, joten lähestytäänpäs tätäkin. Optimitilannehan olisi varmasti hieman toisenlainen, mutta olen todella onnekas, että ammatinvalintani on opettaja. Lomia on tasaisissa sykleissä, joka mahdollistaa pidempien aikojen viettämisen miniperheenä. Ajoittain lyhyemmän työpäivän sattuessa voin huristella viettämään arvokasta isä-tytär-aikaa. Aikaa, jonka viettäminen oli aluksi minulla melkoisen hakusessa.

Ydinperheen isänä olo vaati harjoittelua. Etävanhempi-isänä olo vaati harjoittelua ja varsinkin nyt harvemmin lastaan tapaavana vaatii entistä enemmän harjoittelua, tai ehkä enemmänkin totuttelua. Rajat ovat rakkautta. Sen tietää jokainen vanhempi. Etävanhempana tuo oma päänsisäinen kasvattaja kokee helposti kolauksen. Tai ainakin minulle näin tapahtui. Tunnistin ja ajoittain tunnistan sen edelleen. Joistain asioista lipsuu helposti, tiedostaen koko ajan, että näin ei tulisi toimia. Välillä mietin itsekin. Ole nyt Esko se jämäkkä faija. Elä ole mikään hattaraa tarjoava hupiukko. No, kun itsekin tekee välillä mieli viikonloppuisin ja lomilla vetää sushia sängyssä ja perään iso säkki karkkia.

Syysloman startti oli oikein onnistunut. Hauskaa ja touhuntäyteistä meininkiä. Reisirintamalta tuli myös huojentavia uutisia. Vamma paranee ilman leikkaushoitoa. Kärsivällisyyttähän se vaatii, mutta sitähän minulta tunnetusti löytyy, eikun…Kiteyttetynä tähän loppuun. Silloin, kun lapseni hymyilee. Näyttää minulle koko tunnearsenaalinsa ja on onnellinen. Silloin minäkin olen onnellinen. Ei minulle isänä ja vanhempana mikään muu merkitse yhtään mitään.

Tämmöisiä ajatuksia nousi tänään tuolla syksyisellä moottoritiellä.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen, Pasi Salervo //

Comments (8)
, , , , ,

En varmasti puhu tuolle, en varmasti puhu

15.10.2017

Ai, että. Olihan mukava minireissu ja startti syyslomaan. Olin jo aiemmin varannut meille lomastartiksi yön Flamingossa. Hieman tuossa tämän jalkahaaverin sattuessa mietti, että ei kai vaan joudu hotelliyötämme perumaan. Kuinka sitä selviää kinkuttamalla pikkumimmin kanssa? Olihan turhia pelkoja. Reissu meni loistavasti ja Flamingo on paikkana maailman helpoin. Kaikkialle pääsi rauhallisesti ”puujalkakävelyllä”. F heitteli kärrynpyöriä edessä ja minä saavuin perässä. Varmasti ihan hauska näky sivusta seuranneille.

Kyllä ovat nuo pienet ihmiset tarvittaessa omatoimisia tyyppejä. Tyttö senkun kasvaa ja oma pää ei edes pysy mukana, kuinka nopeasti he edistyvät ja oppivat uutta. Keskustelut liittyvät ajoittain uuteen My little pony-elokuvaan ja joskus puhutaankin presidentistä ja Flamingon uudisrakennuksen valmistumisajankohdasta. Niin mukavaa. Mukavaa oli myös se, että illalla minä vain makailin sängyllä ja katselin Possea. Pikkumimmi toimi hoitavana tarjolijana, toi minibaarista Ässä Mixejä ja Fantaa. No, lomallahan voi.

Flamingohan on melkoisen korkea rakennus. Huoneemme sijaitsi kymmenennessä kerroksessa. Eli hissiä tuli käytettyä aika aktiivisesti. Siinä aloin tietoisesti seuraamaan ihmisten hissikäyttäytymistä. Myös omaani. Mikäköhän siinä on, kun hissiin tulee ihmisiä, muuttuu tunnelma suorastaan jäätäväksi. Salamannopeasti katse ajautuu kenkien kärkiin. Suu menee sinetille ja loppuun asti täytyy varoa, ettei vaan kukaan ota mitään kontaktia. ”En varmasti puhu tuolle, en varmasti puhu…” Se on muuten erikoinen tapahtumaketju. Onkohan tämä vain meidän suomalaisten selkärankoihin pinttynyt tapa, vai esiintyykö tätä myös muissa kulttuureissa? Itsehän toimin useimmiten siis juuri tuolla tavalla.

Samantyyppistä ”kenkienkärkivetäytymistä” on havaittavissa ainakin julkisissa kulkuvälineissä, jos viereen istuukin joku tuntematon ihminen. Leffateatterissa paikka kannattaa varata jo netissä, että voi jättää yhden punaisen siihen vihreiden väliin. Onhan näitä. Täytyykin joskus ihan tietoisesti alkaa vaan juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Leimataankohan tungettelevaksi Urveloksi vai mikäköhän lie suhtautuminen? Tämmöisiä tuli vaan mieleeni siellä hississä tököttäessämme.

Hyvä startti syyslomaan, joka saattaa kyllä venähtää vähän pidemmäksi. Jännittää hienoisesti miten äijän käy huomenna, kun tapaan lääkärin.

Pidetään peukkuja!!

-Esko-

// Huone maksettu lahjakortilla. //

Comments (12)
, , , , ,

Varmasti aika monta riitaa jäisi riitelemättä…

8.10.2017

Riita, kiukku, väittely, ärsyttäminen, minätiedänkaikestakaikenilluusio, sinä olet väärässä! Asioita, joilta kukaan ei voi välttyä vaikka niitä yrittäisi viimeiseen asti vältellä. Aiheet voivat tosin olla kovinkin vaihtelevia. Arkisia konflikteja voi syntyä aivan missä tahansa. Liikenteessä, työpaikalla, kotona, kauppajonossa… Lauantaina minulla oli mahdollisuus päästä kuulemaan kolmea todella älykästä ja mahtavaa puhujaa. Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin koko Vantaan perusopetuksen koulutuspäivä. Tämä koulutuspäivä todellakin koulutti ja varmasti ravisteli ihan jokaista paikallaollutta kuulijaa. Presidentti Tarja Halonen avasi, rauhanneuvottelija Hussein Al-Taee jatkoi ja tietokirjailija sekä median asiantuntija Lilly Korpiola lopetti. Kaikkien puhujien esityksissä korostettiin empatian merkitystä. Ja ei kai sen tärkeyttä voi ikinä korostaa liikaa.

Nousin penkistä ja huokaisin. Huh, nyt tuli kyllä paljon asiaa. Asiaa, jota voi viedä mukanaan sinne työpaikalle, mutta myös ihan tänne arkiseen elämäänkin. Rauhanneuvottelija Hussein Al-Taee pyrkii ratkomaan työssään hieman eri mittakaavan konflikteja, mutta hänen puheenvuorossaan oli todella hyvä ihan perusarkeen ja elämään sovellettava kohta. Se jäi erityisesti mieleeni. Arjessa, kahden ihmisen välille voi ikätaso huomioimatta syntyä konflikteja hyvinkin herkästi. Kurahousuja ei tarvitse, koska viereisen pulpetin Hermannillakaan ei ole. Juurihan minä imuroin ja ei, se ei ollut näennäissiivous, en varmasti ajanut vanhoilla vihreillä ja ehkäpä tuo kollega huomauttikin ihan asiasta, kun en palauttanut niitä koko koulun yhteisiä vesivärejä ajoissa.

Haluanko väitellä vai vuoropuhella? Yleensähän tuo ensimmäinen vaihtoehto ei onnistu arjessa niin hirveän hyvin. Vaikka molemmilla olisi kuinka hyviä perusteltuja vasta-argumentteja, niin helposti lopputuloksena on mökötys, mykkäkoulu ja väärin olettaminen. Otetaanpas tähän Al-Taeen puheenvuoroa mukaillen tämmöinen todella, todella hyvä esimerkki. Lue ja mieti nyt sinua. Kummasta tunnistat juuri sinut itsesi? Riitatilanne on syntymässä ja…

Haluat ymmärtää itseäsi ja toista paremmin. VAI Haluat saada omat argumenttini voittamaan.

Kuuntelet ymmärtääksesi toista. VAI Kuuntelet toista vasta-argumenttien löytämiseksi.

Yrität tunnistaa ja tukea toisen vahvuuksia. VAI Yrität löytää toisen heikkoudet, jotta voit voittaa hänet.

Kysyt, koska haluat ymmärtää paremmin. VAI Kysyt, koska haluat hämätä toista.

Et keskeytä toista. VAI Keskeytät ja yrität vaihtaa keskustelun aihetta.

Keskityt toiseen ja hänen tunteisiinsa. VAI Keskityt itseesi ja seuraaviin vasta-argumentteihin.

Hyväksyt toisen kokemukset. VAI Kyseenalaistat toisen kokemukset.

Niinpä. Tunnistitteko itsenne, ja kummalta puolelta?

Nuo asiat (lähinnä vasemmanpuoleiset), kun muistaisi täällä elämän laineilla seilaillessa (ei kuvien paatilla). Varmasti jäisi aika monta turhaa riitaa riitelemättä.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (7)
, , , ,

Se hetki on hieno. Se hetki on aina yhtä odotettu. Se hetki on selitettävissä.

28.6.2017

Tämä on vastakohta viimeviikkoiselle kirjoitukselleni, ja hyvä niin. ”ISKÄÄÄÄ!!! ” Auto kurvaa kadulle. Katseemme kohtaavat jo kaukaa. Pieni ihminen juoksee ja hyppää kaulaan. Se tunne on niin hieno. Se tunne on paras mitä ihminen elämältään voi saada. Se tunne on selitettävissä. Sen tunteen ymmärtävät kaikki, jotka ovat elämäänsä jälkikasvua saaneet. Edessä on taas touhuntäyteiset ajat. Asuntomme täyttyy jälleen erilaisesta elämästä. Meidän kahden elämästä. Minun ja minun tyttäreni elämästä. Alkaa höpöttelyt ja tutut lelut löytyvät jo niiltä omilta paikoiltaan. Alkaa yhteiset leikit. Alkaa omat leikit. Alkaa aika isänä. Parhaana mahdollisena isänä omalle tytölleni.

Kaksi erilaista elämää. Kyllä, minulla on kaksi erilaista elämää. Kauan painin asian kanssa, kuinka voin viettää omaa aikaani juuri haluamallani tavalla. Yksin ollessani voin tehdä juuri mitä haluan. Tätä minun oli vaikea sisäistää. Hyppäys vastuullisen isän roolista sinkkumiehen neljäneljäpuolen tennareihin ei ole ollut aina ihan mutkatonta. Koin huonoa omaatuntoa ja oma aika tuntui jotenkin kielletyltä.

Pikkuhiljaa olen nämä ajatukset onnistunut hautaamaan ja osaan nauttia molemmista rooleistani. Niistä molemmista. Siitä, kun kesäisenä, valoisana aamuna saavut kotiin venähtäneeltä pyöräreissulta. Ei ole huolta huomisesta. Siitä, kun heräät kesäisenä, valoisana aamuna. Sinua nykäisee parrasta pieni ihminen, joka on saanut sinut ymmärtämään sanan huoli oikean merkityksen. Ihminen, joka vetäisee aamulla esiin valloittavan hymynsä.

Hymynsä, josta on aika taas nauttia. Lähipäivien ohjelmistoon kuuluu ainakin uintia, leikkiä, leffaensi-iltaa, lohinigirejä, isovanhempia, ihan sitä normaalia pyykkäämistä, tiskaamista, satunnaisia erimielisyyksiä vaatetuksesta tai vesi-ilmapallojen maalitauluista ja kruununa F:n itsensä organisoimat kesäjuhlat. Kesäjuhlat, jonka teemana on Vain Elämää. Osallistujina hänen omat pikkukamunsa. Juhlissa esiintyy ainakin Robin, Irina, Petra ja Laura Voutilainen. Minä saan kuulemma osallistua vain tarjoiluihin ja musiikkilaitteiden hoitoon. Tulee varmasti mukavat ja touhukkaat juhlat. Kavereiden vanhemmilta pääsy kielletty, ehdottomasti.

Kyllä tämä kesä on hienoa aikaa, kaikinpuolin!!

-Esko-

Comments (19)
, ,

Se hetki on vaikea, se on haikea, se on selittämätön

21.6.2017

Ovi sulkeutuu. Alkaa päämäärätön haahuilu. Keräilen Lego Friendsejä lattialta. (On muuten aikamoista näpräilyä niiden kokoaminen.) Heittelen likaisia pyykkejä koneeseen. Ympärillä on aivan hiljaista. Vaihdan lakanat ja sängystä lentelee Keke, Glamour ja muut isosilmät. Siirrän ne seinälläni olevaan salakaappiin, johon on teipillä kiinnitetty ihmisprintterin eli minun piirtämiä värityskuvia. Tämä on hetki, johon ei vaan totu. Tätä hetkeä ja fiilistä on ihan mahdoton kirjoittaa sanoiksi. Se on haikea. Se on vaikea. Se on selittämätön. Onneksi se menee kuitenkin ohi.

Olen tästä kirjoittanut jo monta kertaa aiemminkin. Vaikka kaikki ei ole mennyt aina niinsanotusti tuubiin ja on tuntunut, että tässä noin puolessatoista vuodessa on tapahtunut enemmän kuin hyvin kirjoitetussa draamasarjassa. Elämässäni alkaa kuitenkin loksahtelemaan palaset paikoilleen. Minulle on muodostunut ymmärrys siitä, että lapset sopeutuvat. Aikuiset sopeutuvat. Lapsellani on kaikki hyvin ja tiedän hänen nauttivan täysillä pienen ihmisen ihmeellisestä ja rikkaasta elämästä. Tiedän, että kohta se ovi taas sulkeutuu toiseen suuntaan. Silti tämä täydellinen hiljaisuus riipaisee jokaikinen kerta. Ei siihen todennäköisesti ikinä tule tottumaan. Mutta sen kanssa varmasti oppii elämään.

Oppia on vaatinut tämä osa-aikaisyyskin. Taannoin Jenny Lehtinen lanseerasi termin metatyöt. Silloin ihmettelin koko termiä. En ihmettele enää ja arvostukseni ihan jokaista osa-aikavanhempaa kohtaan on noussut todella korkealle. Monissa asioissa joutuu soveltamaan aikalailla. Onneksi huumori ja mielikuvitus kantavat hyvinkin pitkälle. Esimerkiksi eilen teimme illalla unelmien jäätelöannokset. Olisimme tarvinneet perunanuijaa Daim-palojen murskaamiseen. Ei löytynyt tästä taloudesta perunanuijaa, mutta ammuntahyrrä ajoi ihan saman asian. Siinä me sitten pöydän ääressä murskasimme Daimeja Sonic The Hedgehog-hyrrällä. Hyvin meni ja hauskaa oli. Annoksien nimeksi tuli muuten PolkaLakuCookidaffi.

”Mitä meinaat tehdä juhannuksena?” Tämmöisen viestin sain tänään ystävältäni. Tosiaan, juhannus on viikonloppuna. En ole ehtinyt miettiä asiaa lainkaan. Minulla ei ole minkäänlaisia juhannussuunnitelmia. Eikä se kyllä toisaalta haittaa ollenkaan. Ilman suunnitelmia sitä yleensä tapahtuu ne kaikista parhaat jutut.

Kuinka te meinaatte viettää tuota keskikesän juhlaa?

Heittäkääs jotain hyviä vinkkejä tällekin hepulle!!

Nyt käännetään ukkeli taas toiseen moodiin. Vaikkapa sitten siihen juhannusmoodiin.

-Esko-

Comments (14)
, , , , ,

…hetkessä, jossa aika ja maailma on juuri siinä

18.6.2017

Eilen pikkumimmin nukahdettua olin itsekin aivan poikki ja siinä ennen simahdustani mietin, jotta minne sekin päivä taas hävisi. Aika vaan riensi ja riensi ja yhtäkkiä olimmekin jo iltapuuhissa ja valmiina nukkumaan. Jostain netin syövereistä eteeni tuli aikaa tutkineen professorin Esko Valtaojan mietteitä. Tekstin luettuani nyökyttelin, nyökyttelin, koska olin arvostamani kaimapojan kanssa hyvinkin samaa mieltä. ” Jos emme kyttää kelloa, mittaamme aikaa tapahtumilla. Mitä enemmän tapahtuu, sitä enemmän aikaa vierähtää…” Juurikin näin. Lomalla hyvin harva katsoo kelloa orjallisesti. Touhuaa ja tekee itseään miellyttäviä asioita ja varmasti tämän takia tuntuu, että päivät ja viikot vain hurahtavat ja sillä lomalla ei taaskaan kerennyt tehdä mitään.

Pitää katsoa maailmaa ja olla valveutunut kuin lapsi, niin aika ei vain kiidä ohitse. Lapsella on päivässä 50 uutta ja ihmeellistä asiaa, kun aikuisella sama luku tulee kuukaudessa.” Lasten kanssa touhutessa on mukava seurata juuri sitä silmissä kiiluvaa intoa ja onnea esimerkiksi siitä ohi liihottavasta värikkäästä perhosesta, vaappuvasta sorsasta tai pähkinän nappaavasta oravasta. Tai kuinka mukavaa onkaan kerta toisensa jälkeen sukeltaa sieltä jalkojen välistä. Kuinka mukavaa onkaan nauttia luvan kanssa kesälomalla se ruoan jälkeinen mansikkapehmis. Vastaillessaan kuusivuotiaan esittämiin kaikenkattaviin kysymyksiin. Esimerkiksi mitä tossa biisissä tarkoittaa maailmanloppu? Pysyy siinä omakin mieli valveutuneena. Ja se mansikkapehmis isossa ja pienessä kädessä. Siinä hetkessä aika ja maailma on juuri siinä. Sen kesäisen hetken.

Rakastuneet eivät huomaa ajan kulumista ollenkaan. Niin kuin Albert Einstein sanoi: Jos istuu kuuman keittolevyn päällä sekunnit tuntuvat ikuisuudelta. Jos taas pitää kaunista tyttöä kädestä, niin tunti menee hetkessä.” Tuo täytyy vielä selvittää. Ensimmäistä asiaa en ole tehnyt ja tuskin tulen koskaan tekemäänkään. Lähiaikoina olen pitänyt kädestä vain pientä maailman kauneinta tyttöä ja kyllä, hetkessä on tunti mennyt. Niinkö se menee niiden isojenkin tyttöjen kanssa? Perhana, kun en muista. No, jos Einstein on niin todennut. On se uskottava. Ja testattava.

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

// Lainaukset: Me Naisten artikkeli 6.8.2016 //

Comments (0)
, , , , ,

Ihan kuus kautta viis

4.6.2017

Ensimmäistä kertaa vuosiin, kun ei päässä jyskytä näin kevätjuhlan jälkeisenä päivänä. Ja hyvä niin. On ollut hyvin aktiivinen sunnuntai, joka on pitänyt sisällään saippuakuplia, uimahyppyjä, vesi-ilmapalloja, parsakaalia ja lämpimiä autossa istuttuja kilometrejä. Tällä hetkellä istuskelen jälleen Janakkalan Linnatuulessa ja viimeistelen tätä kirjoitusta. Mietiskelin tuossa ajellessani, että on nuo kuusvuotiaat pikkutyypit kyllä niin kuus kautta viis. Pieniä, ihania, omasta mielestään ajoittain niin isoja ihmisiä. Touhua riittää. Juttua riittää. Juttua, joista voisimme me aikuisetkin ammentaa asioita omaan elämäämme, koska:

…kuusivuotias haluaa kaikille aina lähtökohtaisesti hyvää. Oli kyseessä mummolan pihakivetyksen välistä kömpinyt muurahainen tai polvelle lentänyt leppäkerttu. Ensimmäisenä mieleen tulee missä on tuonkin ötökän isi ja äiti. Haluan viedä sen turvaan.

…kuusivuotiaskin ymmärtää jos hänen isänsä laulaa nuotinvierestä. Kieltää sen jo hyvissä ajoin ja julkisella paikalla osaakin jo komentaa jämäkästi. Muistaa myös korjata, että Laura Voutilaisen Kerran ei ala sanoilla: Polun luona, sinut näin…vaan: Puiston luona, sinut näin

…kuusivuotias voi yhtyä spontaaniin keskustelun uimahallin pukuhuoneessa vanhemman herrasmiehen kanssa. Höpötellä aiheesta kuinka koululaiset ovat laittaneet purkkaa avaimenreikiin ja avainta ei saa vääntää liian voimakkaasti. Herrasmiehellä oli päässyt avain katkeamaan. Apu oli onneksi saapunut ajoissa ja lukkoseppä hoiti homman. Sedän ei tarvinnut lähteä uikkareissa kotiin.

…kuusivuotias haluaa auttaa pienempiään. Lastentapahtuman klovni. Klovni, jonka kasvot oli maalattu hieman huonosti, (liekö tullut kiire keikalle) taitteli taitavasti ilmapallokoiran. Joku pikkuinen poika oli ilman palloa kassajonossa ja hänellä oli paha mieli. Kuusivuotias huomasi asian ja halusi antaa omansa pois. Hymy tuli kasvoille. Monelle ihmiselle.

…kuusivuotias hoitaa lähes kaikki siirtymät juosten. Mitäpä jos aikuiset toimisivat samoin? Saattaisi näyttää hieman oudohkolta. Pysyisimmepä ainakin kovassa kunnossa.

Kovassa kunnossa aion itsekin pysyä, koska aamulle sovimme ystäväni kanssa porrastreffit Malminkartanoon, ah!

Mukavaa alkavaa viikkoa!!

-Esko-

Comments (8)
, , ,

Eteenpäin!

27.4.2017

Akkuja ladattu. Olen ollut vain ihan rauhassa. Yrittänyt siirtää tunteet sivuun ja miettiä asioita järjen tasolla. Tämä uusi tilanne vaan muutti monen ihmisen arkea niin radikaalisti, että se väistämättä kolauttaa hyvin vahvasti tuonne tunnerekisteriin. Siksi kirjoittamani ulostulo oli hyvin tunteikas. Se oli minun tapani tuoda asia esille. En minä voi tämmöistä asiaa vain muutamalla lauseella kuitata. Syyllisiä on ihan turha etsiä ja pohtia päätänsä puhki olisinko voinut toimia jossain asiassa toisin. Vanhojen asioiden kaivelu ei johda enää yhtään mihinkään. Nyt on katsottava tähän hetkeen ja tulevaan. Rakentaa paras mahdollinen lopputulos, lapsen kannalta.

Kaikkeen varmasti ja toivottavasti tottuu, jokainen. Olemassaoleva vahva side tyttäreeni on pyrittävä säilyttämään. Jokainen F:n kanssa vietetty hetki tulee olemaan entistä tärkeämpi ja arvokkaampi. Tässä vaiheessa voin taas kiittää ammatinvalintaani. On paljon lomia tasaisissa sykleissä, jotka mahdollistavat yhteistä aikaa. Paljon tulee varmasti Nissanin ratissa istuttua ja automatkoillekin täytyy keksiä jotain meidän omia yhteisiä juttuja, etteivät ne tunnu vaan niiltä pakollisilta ”palautusreissuilta”. Pelle Miljoonan sanoin: Moottoritie tulee olemaan kuuma.

Tämä on nyt totta ja arki on erilaista. Tietysti se harmittaa ihan suunnattomasti, mutta ei tämä masentelemalla parane. Taas seisotaan kuilun reunalla. Helppo olisi pudota ja antaa mennä. Katkeroitua ja masentua. Ei, niin en halua tehdä. Varmasti ajoittain tulee todella vaikeita hetkiä, mutta omakin elämä on pyrittävä aloittamaan. Aloittamaan isolla liekillä. Huomenna takaisin arkeen kiinni. Karttakeppi käteen ja iltapäivällä lähdetään Ollin kanssa minilomalle Mikkeliin. Tulee reissu ja vappu hyvään väliin. Toivottavasti kevät on lämmin ja alkaa tältäkin ukkelilta putoilemaan positiivisempia, auringonsäteiden valaisemia kirjoituksia.

Kiitos tuesta, ihan teille kaikille!!

Nyt Tampereelle, F:n uuden eskarin ja tulevan koulun kautta kotiin.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (29)
, , , ,

Liukuvoiteet naapuriin!

13.3.2017

Viime viikolla julkaistiin uusi äitiyspakkaus. Itse käyttäisin näin isänä mielummin vaikka nimeä perhepakkaus. Pakkauksen julkaisupäivä aiheuttaa vuosittain samanlaisen kohinan mediassa kuin arvokisojen keihäsvalinnat tai pääsiäisen hujakoilla Mietaan mämminsyöntiennätykset. Neljääkymmentä ropposta ei ihan joka poika suuhunsa pistelekään. Mämmeistä takaisin kuoseihin, jotka olivat joidenkin mieleen ja joidenkin mielestä eivät sovi alkuunkaan meidän vauvalle. Mini Rodinin yläosa ja jonkun Kelan pakkauksen alaosa. Ei meidän Tytti semmoisissa mene edes neuvolaan. Tietäähän sen jo kolmeviikkoinenkin. Tai ehkä se kolmeviikkoinen sittenkin arvostaa enemmän vaatteiden tuomaa lämpöä ja pakkaus antaa jokaiselle pienelle perheelle mahdollisimman onnistuneen lähdön vanhemmuuden kiemuroihin.

Paluumuuttajana pakkauksessa oli liukuvoide. Öö, liukuvoide. Tuossa vaiheessa elämäntaipaletta päällimmäisenä mielessä ei ole koko yön kestävät kamasutra-tyyppiset loppumattomat sessiot. Ei taistelut siitä hekuman huipulle kapuamisesta. Ainakin henkilökohtaiset taisteluni olivat enemmän hereillä pysymistä ja pienen ihmisen perustarpeiden tyydyttämistä. Kuulemani mukaan kookosöljyä voi käyttää liukuvoiteena, niin voikohan liukuvoidetta käyttää kuten kookosöljyä? Täten tulisi varmasti hyötykäyttöön. Menisi kasvorasvana, hiusrasvana, jauhelihan paistamiseen en uskaltaisi käyttää. Niin, tai ehkä sen voi viedä suosiolla vaikka naapurin lapsettomalle pariskunnalle rappuun kuusi, saatesanoin: Teillä on tälle varmasti enemmän käyttöä. Palaillaan asiaan vaikkapa vuoden kuluttua.

Tai, no mietitäänpäs hieman rationaalisemmin. Hyvä, että siellä on liukuvoide. Jos vaikka kannustaisi ja saisi pariskunnat huolehtimaan myös siitä läheisyydestä. Läheisyydestä, minkä johdosta heillä on se pakkaus ja pieni ihme siellä vieressä tuhisemassa. Vaikka status on muuttunut isäksi ja äidiksi. (Hieno status.) Silti olisi äärimmäisen tärkeää huolehtia myös siitä ettei ne petihommat loppuisi kuin seinään. Pieni ihminen täytyy toki laittaa sijalle numero yksi, mutta myös puolison ja oma hyvinvointi tulisi muistaa. Onnellisuus ja tyytyväisyys korreloi suoraan myös ympäristöön. Tiedän, rintatulehduksen turruttamat kaalinlehdillä peitetyt sulot eivät varmasti lataa tunnelmaan ihan samalla tavalla kuin Victorias Secretin satiiniset vastaavat. Noh, se on perhearkea se.

Jos saisin itse valita kolme asiaa perhepakkaukseen nykyisten lisäksi. Ne olisivat purkki vahvinta melatoniinia, kymmenen euron alennus ensimmäisestä Woltin kotiintuomasta NaughtyBrgrin hampurilaisesta ja vauva-aika-Suomi sanakirja. Aukeaisi paremmin esimerkiksi sanat: masuasukki, meidän oma sinappikone ja eikun jaxuhalit väsyneille vanhemmille.

Emme muuten aikanaan ottaneet Kelan tarjoamaa pakkausta. Olikohan syynä liukuvoiteen puuttuminen vai joku muu? En kyllä perhana muista.

Hieno ja arvokas pakkaus tuo perhepakkaus!

-Esko-

Comments (16)
, , , , ,

Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä

27.2.2017

Kukaan ei tarvitse isää tai tytärtä rakentuakseen kokonaiseksi ihmiseksi. Mutta jos tämä side on olemassa, siinä piilee mittaamattomasti mahdollisuuksia- ja kysymyksiä ja hämmennystä.” Tätä sidettä olen pohtinut paljon lukiessani tätä paljon mainostamaani kirjaa. Isän tyttö, Tytön isä. Nyt luin teoksen jo toiseen kertaan läpi. Minä olisin varmasti kokonainen ihminen ilman tytärtänikin, mutta ilman häntä ja hänen mukanaan tuomaa vastuuta ja pyyteetöntä rakkautta en varmasti olisi näin rikas, kokonainen ihminen. Lapseni on hionut särmäni pois. Puhkaissut sisältäni itsekkyyden ilmapallot ja opettanut minulle mikä elämässä on oikeasti tärkeää, merkityksellistä. Lapseni on rakentanut minusta paremman kokonaisen ihmisen.

Aiemmin minulta on kysytty asioita, joita haluan tyttärelleni antaa elämänsä taipaleelle ja mitkä ovat sellaisia asioita, joista toivoisit lapsesi sinut muistavan? Haluan, että lapselleni kehittyy vahva itsetunto. Tätä pyrin vahvistamaan sanoilla, teoilla ja lämmöllä. Itsetunto on kuin suojamuuri, joka suojelee sinua elämän karikoissa. Torjuu ilkeyden nuolet ja säilyy särkymättömänä epäonnistumisen kokemuksissa. Vahvistuu vain niinä heikkoina hetkinä, joita elämä väistämättä tuo tullessaan. Haluan, että lapseni osaa arvostaa itseään. Tietää, kuka hän on. Tekee itse omat valintansa. Valintansa, joita minä pyrin tukemaan parhaani mukaan.

Luoda yhteisiä muistoja. Ne näyttävät kantavan vahvoina. Sellaisia muistoja, jotka elävät keskellä arkea, mutta tekevät isän ja lapsen suhteesta ainutlaatuisen.” Itse muistan omasta lapsuudestani ajat, kun äiti oli muualla ja isä hoiti meitä poikia. Isäni ei ollut mikään superkokki ja edelleen muistan miltä maistuivat keitetyt nakit runsaalla ketsupilla. Muistan, kun olimme isäni koripalloharjoituksissa mukana. Saimme pomppia trampalla ja roikkua köysissä. Pieniä juttuja, mutta ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Toivon, että jo nyt olen pystynyt F:lle tarjoamaan näitä arkisia ”muistoja”, joita hän odottaa ja tykkää tehdä kanssani. Muovailutuokiot lattialämmitetyssä kylppärissä. Yhteiset piirtotuokiot ja ne uimakoulun jälkeiset pähkinät ja pillimehu. Joka kerta ostan uimahallin vanhan koulukunnan välipalakoneesta pienen pähkinäpussin ja pillimehun. F muistaa numerot jo ulkoa. Pähkinät saa ykkösnapista ja pillimehu on numero yksitoista.

En todellakaan ole mikään täydellinen vanhempi. En usko, että kukaan on. Eikä tarvitsekaan olla. Kaikki tekevät virheitä. Harkitsemattomia päätöksiä. Tärkeintä on olla paras vanhempi juuri sille omalle lapselle. ”Armollisinta on armollisuus. Siis se, että on mahdollista pyytää ja saada anteeksi.”

Nyt on kirja luettu kaksi kertaa. Nyt on kirjoitettu kaksi pohdiskelevaa tekstiä kirjasta kummunneista ajatuksista. Näihin teksteihin on mielenkiintoista palata vuosien päästä. Kaikki kiteytyy hyvin Mikko Kuustosen sanoihin: ”Ehkäpä isän tärkein tehtävä on uskoa tyttäreensä.” Ehkäpä!

-Esko-

// Lainaukset kirjasta: Isän tyttö, Tytön isä. Mikko Kuustonen ja Jenni Pääskysaari //

Comments (4)