Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

muistot

, , , , ,

En minä tulevaisuudesta mitään tiennyt…

15.2.2018

”Joo, pukeudutaan sekatyömiehiksi. Ja joo, laitetaan tekoviikset…” Näin päätimme lukiokaverini yksiössä, kun mietimme penkkariasuja. Parisenkymmentä vuotta sitten Lahden kaduille rekkojen kyydistä karamelliä heitteli sitten kaksi punaisiin hitsaushaalareihin pukeutunutta sekatyömiestä. Viikset olivat tainneet pudota Lahden Yhteiskoulun lattialle. Ei ollut tällä sekatyömiehellä siellä rekan lavalla mitään hajua tulevaisuudestaan. Eniten hän varmasti mietti kuka ihme lupautuu koskaan Abi-risteilylle valvojaksi? Ei ollut tällä sekatyömiehellä myöskään käsitystä siitä kuinka merkittävässä roolissa ne ylioppilaskirjoitukset oikeasti tulevaisuudessa ovatkaan.

Ja, kyllä ne kirjoitukset menivät todella heikosti. Neljä ainetta kirjoitin ja arvosanat eivät päätä huimanneet. Näin jälkikäteen ajateltuna sen lukuloman olisi voinut käyttää huomattavasti järkevämmin. Onneksi tavoitteellisella työllä yliopiston ovet kuitenkin aukenivat. Toivottavasti nykyajan ylioppilaat ymmärtävät panostaa kirjoituksiin niiden vaatimalla tavalla. Preliminääreissä (onkohan niitä enää?) voi vielä ottaa rennosti, mutta itse kirjoituksiin kannattaa laittaa kaikki peliin. Tulevasta ammatista ei tosiaan tuolloin ollut juurikaan hajua. ”Im gonna be a lawyer...” Näin vastasin tulevaisuuden haaveistani ruotsia äidinkielenään puhuvalle kummisedälleni. Muuta en siihen rakoon keksinyt. Ei tullut lakimiestä, tuli opettaja.

Penkinpainajaisia on vietetty Suomessa jo lähes yhtä kauan kuin ylioppilaskirjoituksiakin. Aluksi kirjoitukset järjestettiin vain Helsingissä ja penkinpainajaisissa helsinkiläiset opiskelijat saattoivat ulkopaikkakuntalaiset juniinsa. Myöhemmin myös helsinkiläiset halusivat omaa ohjelmaa, joten alettiin järjestää penkinpainajaisten rekiajeluja. Tämä perinne levisi Helsingistä kirjoitusten mukana muualle Suomeen. Rekiajelu päättyi ravintolaan, jossa abiturientit saivat ostaa ensimmäistä kertaa alkoholia. Nykyinen karnevaalien kaltainen ajelu on tullut vasta sotien jälkeen…” -WIKIPEDIA-

Tänään siellä taas ajeli tulevia ylioppilaita ympäri Suomen kaupunkien katuja. En tiedä kuinka monta viiksekästä sekatyömiestä mahtoi lavoilla heilua? Toivottavasti oli abeilla ikimuistoinen päivä ja tulevat kirjoitukset menevät onnistuneesti. En tiedä kuinka monen rekiajelu on mahtanut ravintolaan päättyä? Meillä ne sinne päättyivät. Muistaakseni punainen hitsaushaalari päällä.

Mitäs on teillä ollut penkkariasuina? Hienoja muistoja!!

-Esko-

P.S. Siellä se kuvassa on sekatyömies mummun ostama puku päällä ylioppilasjuhlissaan.

// Kuvat: Jere Lehtonen ja sedän albumi //

Comments (3)
, , , , ,

Ruusuja opettajille

27.8.2017

Jaa, että poikaluokalle. Näin on varmasti kuudesluokkalainen Esko ajatellut kuultuaan, että tulee käymään silloisen yläasteensa muistaakseni seitsemäntoista pojan kanssa. Täytyisi käydä kysymässä mitä tämän idean takana seisseet pedagogit ovat ajatelleet. Seitsemätoista murrosikäistä poikaa samalle luokalle. Juuri, kun se kiinnostus vastakkaiseen sukupuoleen oli heräilemässä. Juuri, kun niitä ensimmäisiä luokkasormuksia oli vaihdettu ja laitettu roikkumaan niihin  ”kultaisiin” kaulaketjuihin. Niihin, jotka päästivät aina koristreenien jälkeen vähän vihreää väriä kaulalle. Kuitenkin tuo yläasteaika on jättänyt minulle hyviä muistoja peruskoulutaipaleeltani. Muistoja hienoista opettajista, jotka olemuksellaan ja persoonallaan saivat hieman epävarmat, finninaamaiset ja pilottitakkiset nuoret kiinnostumaan opettamistaan aineista.

Pärjäsin koulussa aina ihan hyvin. Kotona minuun luotettiin, että hommat hoituvat. En muista, että isä tai äiti olisivat juuri koulumenestykseeni puuttuneet. Lähinnä kannustivat ja tukivat. Näin opettajana minun sydäntäni lämmittää Lidlin uusi mainos, jossa yläkouluikäinen tyttö näyttää matematiikan koetta isälleen. ”Seiska plus, pitäiskö?” Johon isä vastaa iloisesti nauraen: ”Pitäis.” Ja alkaa hillittömät juhlat. Ei sitä aina kymppejä tarvitse saada, jotta voisi juhlat järjestää. Tuommoinen isä minä haluan olla sitten vuosien päästä.

Oppiaineista pidin kaikista tasaisesti, mutta uskonto nousi yläasteella todella miellyttäväksi oppiaineeksi. Tämä johtui puhtaasti opettajastamme. Hän otti poikalauman vastaan aina avoimesti. Puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Puuttui ongelmiimme ja kertoi tarinoita omalta elämäntaipaleeltaan. Kiinnostavasti ja aidosti. Turhia peittelemättä ja hienostelematta. Nea Kontio, jäit mieleeni. Virtuaaliruusu sinulle!

Lindholmin ”Hasa”. Jalkapalloa kovalla tasolla pelannut liikunnanopettajamme. Mies, jonka tunneille kaikki halusivat. Huumori ja lämmin suhtautuminen jokaiseen oppilaaseen. Vaikka osalle maistui punainen pehmeä Marlboro paremmin kuin pesäpallo, niin Hasa ei siitä hermostunut. Kannusti, tsemppasi ja sai kaikki osallistumaan, omalla tasollaan. Kukaan ei hävennyt omia suorituksiaan ja tunneilla vallitsi aina hyvä ja toisia kannustava ilmapiiri. Toivottavasti olisin saanut imettyä jotain tiedostamatonta jo tuolta ajalta omaan opetukseeni. ”Hasa” Lindholm. Virtuaaliruusu sinulle.

Täytyisi käydä pyörähtämässä Lahden Yhteiskoulun käytävillä ja katsomassa, josko nämä hienot opettajat vielä olisivat kyseisessä koulussa töissä. Ei silloin teinipoikana olisi voinut uskoa, että nykyään voisin heitä nimittää kollegoikseni. Toki sitä omalle koulutaipaleelleni on osunut monia hyviä opettajia, mutta jotkut heistä vain jäävät paremmin mieleen. Heillä oli se joku juttu, joka teki vaikutuksen siihen itseään etsivään nuoreen miehenalkuun. Toivottavasti sitä itsekin voisi antaa omille oppilailleen sen tiedonjyvän lisäksi jotain muutakin heidän elämäänsä.

Sitten vuosien ja vuosien päästä olisi mukava saada kutsuja opettamiensa luokkien luokkajuhliin. Varmasti olisi hienoa nähdä minne elämänlaineet ovat niitä pieniä alakoululaisia kuljettaneet.

Onko teille jäänyt mieleen jotain tiettyjä tyyppejä tai muistoja koulutaipaleiltanne? Virtuaaliruusut kehiin!!

Kiitos lukijalleni, joka antoi kimmokkeen tähän kirjoitukseen.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (8)
Website Security Test