Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

parisuhde

, , , , , ,

…en puhu nyt saparo- tai etupyllymeiningeistä

11.10.2017

Eilen illalla lähdin tutulle lenkilleni kohti Malminkartanon portaita. Vettä satoi aivan kaatamalla ja saapuessani sinne Jätemäen alle alkoi jopa hieman pelottamaan. Täysin pimeä yksinäinen kukkula. Sinne lähdin kapuamaan kohti huippua ja mietin, että olisipa tässä aineksia jopa ihan laadukkaaseen kauhuelokuvaan. Yhtäkkiä pimeydestä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Mietin myös, että voisiko näitä sateisia syysiltoja ajoittain viettää myös hieman eri tavalla? Vaikka jonkun ihanan ihmisen kanssa ”hyggeilessä” (inhoan tuota sanaa). Keittiössä ruoanlaiton yhteydessä yhtäkkiä tulisi käsi ja tarraisi olkapäästäni kiinni. Siinäpä saattaisi olisi aineksia ihan laadukkaaseen romanttiseen komediaan.

Sitä on jo niin tottunut tähän vallitsevaan elämään. Töitä, miniperhettä, urheilua ja kavereita sekoitettuna. Ei edes systemaattisesti ole osannut kaivata ketään tuohon rinnalleen. Eilen tuolla kaatosateessa sieltä aivojen peräkammarista tuli lähes peräkammarin pojalle kuitenkin ajatus. Olisihan se ihan kiva, että pimeänä syysiltana vieressä olisikin joku. Joku, jonka kanssa voisi yhdessä työnnellä niitä Raffeleita sinne Ranch-dippiin. En nyt puhu mistään saparo-tai etupyllymeiningeistä, vaan aidosta kosketuksesta ja läheisyydestä. Sitä kaikki tarvitsevat, myös minä. Sen puutteeseen ei saisi koskaan tottua. Ja näin sateisina, pimeinä syyspäivinä kädestäpitoterapia nousee vielä suurempaan arvoonsa. Olen kehittänyt pääni sisälle omaan tasooni nähden aivan tähtitieteelliset kriteerit tälle mahdolliselle Raffel-kumppanille. Se on niin idioottimaista, kuten myös sovellusrakkauskäyttäytymiseni. Olen varmasti k#######n Tinder-match. Puhumattomuus on ajoittain hyve, tuolla maailmassa sillä ei kovin pitkälle pötkitä.

Suomessa kerättiin vuosina 1935-1975 Vanhan pojan ja vanhan piian veroa. Verorasitus oli kovempi 24-vuotta täyttäneillä lapsettomilla ja naimattomilla kansalaisilla. Verokarhu ei meitä sinkkuja enää verota suoraan taloudellisesti vaikka ne jauhelihat ja ruispalat ovatkin ihan liian isoissa paketeissa. Ei tämä elämäntilanne kuitenkaan niinkään rasita kukkaroa. Ainakin itselläni tuo verottaja puraisee eniten tuonne henkiselle ja fyysiselle puolelle, etenkin sateisina pimeinä syysiltoina. Noh, toivottavasti se verokarhu on jonain päivänä armollinen. Iskee palautuksia tilille, niin että lähtee jalat alta.

Olkoon se arkinen peitonallapussailu kaikkien pariskuntien saavutettu ja enemmän kuin suotu etuus. Niin ja oikein hyvää tyttöjen oikeuksien päivää!

-Esko-

//Kuva: Jere Lehtonen, Olli Laine. Lähde: Wikipedia //

Comments (13)
, , , , ,

Kuinka asioita kannattaa tänne blogiin kirjoitella?

5.9.2017

Näin omasta elämästään kirjoittelevana bloggaajana sitä usein, hyvin usein pohdiskelee mitä ja ennenkaikkea millä kulmalla tänne kannattaa asioita kirjoitella. Olen kirjoittanut alusta asti todella avoimesti omasta elämästäni. Kirjoittaminen oli minulle aluksi suoranaista terapiaa. Asiat jäsentyivät päähäni paljon paremmin, kun niitä kirjoitti auki. Minä olin päättänyt jakaa asioitani julkisesti. Jonkun mielestä varmasti rohkeaa ja toisten mielestä tyhmänrohkeaa. Haluan olla ihan tavallisen ihmisen ääni, joka elää ihan tavallisen ihmisen elämää. Olen isä, käyn töissä, vietän vapaa-aikaa ja haaveilen toivottavasti kestävästä parisuhteesta, rakkaudesta.

Rakkaus on maailman hienoin asia. Koko sydämen täyttävä rakkaus on asia, jota ei voi ennakoida. Sitä ei voi estää eikä sitä voi tilata. Se voi syttyä huoltoasemalla, linja-autossa tai ihan missä vaan. Sen voi sytyttää vastustamaton hymy, älykkyys, silmät tai jossain tapauksissa myös pitkän paidan alla piilossa ollut täydellinen takamus. Rakkaus on edelleen maailman hienoin asia, mutta niin on myös empatiakyky ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Olenkin usein miettinyt, että sen oikean osuessa kohdalle. Vaaleanpunaisten ajatusten vallatessa mieleni. Kuinka tämän asian täällä blogissani avaan? Suuresti, vai pienesti ja kauniisti? Sitähän ei voi vielä tietää eikä ennakoida. Tärkeimpänä asiana ja ohjenuorana on lähtökohtaisesti aina toisen ja läheisten ihmisten kunnioitus ja arvostus.

Usein olen treffeillä sanonut: ”Toivottavasti tuleva parisuhteeni olisi maailman paras. Ainakin yritän kaikkeni tehdä, että näin tulisi tapahtumaan.” Ilmankos olen edelleen sinkkumiehiä, koska tuo taitaa olla hieman liian raflaava repliikki ensimmäsille treffeille. Kaikki edelliset suhteenikin ovat olleet omalla tavallaan maailman parhaita. Opettavaisia ja muistorikkaita matkoja, joiden se viimeinen paluulippu on kuitenkin tilattu eri osoitteiseen. Eikä sille voi mitään. Jos ei voi yhdessä matkaa kulkea, niin on parempi lähteä kohti uusia matkakohteita. Kuitenkaan heittämättä niitä matkoilta kertyneitä matkamuistoja roskakoriin. Joku tilaa äkkilähdön, joku odottelee rauhassa sitä oikeaa paratiisiaan. Joku saattaa jäädä ikuisesti haaveilemaan niistä valkoisista hiekkarannoista.

” Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: ”Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.

Näin olin kirjoittanut 17.4.2016. Luotan noihin Jennin sanoihin edelleen sataprosenttisesti. Täytyy uskaltaa antaa sille rakkaudelle mahdollisuus.

-Esko-

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (16)
, , ,

Sinkkumiehen emotionaalinen tyhjyys

11.7.2017

Tämä olo saattanee johtua osittain viikonlopun karnevaaleista ja sen aiheuttamasta tyhjyydestä. Juuri tällä hetkellä kaipaisin, että joku ottaisi kädestä kiinni. Olisi vaan tuossa vieressä. Pitäisi kädestä kiinni. Ei tarvitsisi edes sanoa mitään, ei yhtään mitään. Se riittäisi. Kirjoitan hetkessä, ja tällä hetkellä mielessäni pyörii emotionaalinen tyhjyys. Emotionaalinen paitsio, jonne olen luistellut. Linjamiehellä on käsi pystyssä. Itsekin nostan oman käteni pystyyn. Paitsiossa.

” Kun mikään ei tunnu miltään…” Näin totesi Mikko Nousiainen yhdessä lempielokuvistani. Hän toki vietti hieman villimpää elämää kuin minä, mutta tuon lauseen merkitys on auennut päähäni. Villimpää elämää tässä varmasti tulisi itsekin viettää, kun siihen olisi mahdollisuus. En vain ole pohjimmiltani semmoinen ihminen. Sen olen tässä puolentoista vuoden sinkkutaipaleella huomannut, että liiallinen kiltteys ei taida olla kovinkaan suuri valttikortti näillä markkinoilla. Ei tämmöinen tuoksukynttilöitä poltteleva, halaileva selänhieroja ole siellä listojen kärkipäässä. Vähän pitäisi laittaa ”raffimpaa” vaihdetta silmään.

Itselleni on kyllä alkanut jo muodostumaan kelmu tuohon sydämeni päälle. Ei elmukelmu, vaan kyynisyyden kelmu. Se on ihan väärin ja sitä kelmua en sinne todellakaan halua. Itsestäni on alkanut löytymään semmoisia piirteitä, joita en ole koskaan itsessäni tunnistanut. Viehättävä vastakkaisen sukupuolen edustaja tulee keskustelemaan kanssasi. Juttu luistaa ja nauramme yhdessä.

Sitten huomaat jonkun täysin pinnallisen ja epäolennaisen asian. Noniin, ja siinä loppui kiinnostus. Siinä meni taas se mahdollinen hetki. Hetki ja tilaisuus. Tässä vaiheessa tulisi päätuomarin puhaltaa peli poikki ja laittaa tämä urpo kymmenen minuutin käytösrangaistukselle. Jos lähtee tutustumaan uuteen ihmiseen lähtökohdista, että mitäköhän vikoja hänessä mahtaa olla…Ei, ei se niin voi mennä. Tämä nykyaikainen deittikulttuuri ja sovellusrakkauden aikakausi on varmasti osasyy tähän suoraansanottuna hirveään ”kertakäyttökulttuuriin”. Kierrätys toimii ihan kaikessa muussa paitsi rakkauselämässä.

Keskialueen aloituksesta voitto ja paketti kasaan.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (22)
, , , ,

Miehiä väheksytään parisuhteissa! Oikeasti?

18.1.2017

” Ah, nyt se on purettu…” Viimeinen muuttokuorma Mikkeliin oli purettu. Lumikki (jatkokertomus) sulki oven perässään ja hyppäsi kaulaani. Siinä olimme me. Minä ja Lumikki. Meidän perhe. Vuoden jaksoin matkustaa Mikkeliin junalla ja ajoittain omalla autolla. Yhteiset hetkemme olivat aina niin ainutkertaisia. Aitoa naurua ja täydellistä yhteyttä. Whatsapp-viestittelyssä osasimme aina ennustaa mitä toinen oli kirjoittamassa. Telepatiaa. Sain työpaikan Mikkeliläisestä alakoulusta ja tein päätöksen. Pakkaan tavarani ja muutan Mikkeliin. Milli-kissa katosi yllättäen viime keväänä. Karkasi avonaisesta ikkunasta. Koskaan ei palannut. Ei palannut vaikka useita viestejä laitoimme lähikaupan ilmoitustaululle ja Mikkelin kadonneet kissat Facebook-yhteisöön. Zyrtecillä olin saanut allergiaoireetkin kuriin. Nyt Milli on enää magneetti jääkaapin ovessa.

Elämämme oli kuin sadusta. Aamuyöhön venyneitä iltoja ja mustan kahvin ryydittämiä seuraavia työpäiviä. Suudelmia kauppajonossa. Vienoja niskaanpuhalteluja yhteisillä kävelylenkeillämme. Yhteisiä irtokarkkipusseja, josta aina ajoittain syötimme toisillemme niitä pehmeitä punaisia ja mustia liskoja. Minä tykkäsin mustista ja ” Lumppari ” punaisista. Joskus teimme Kaunottaret ja Kulkurit omenaremmeillä. Ne Lumikin sokerikuorrutteiset huulet tulen aina muistamaan. Tulen aina muistamaan myös ne hetket, kun ei ollut väliä jos pesin mustat ja valkoiset pyykit samassa pesukoneessa. Tai täytin tiskikoneen esipesemättömillä astioilla. Tai sen, kun kerran päästin äänekkään paukun peiton alle. Silloin se vain nauratti. Nauratti sekin, kun läheisyydenkaipuussani istuin sohvalla viereen koiranpentuilmeelläni. Pääsin kainaloon.

Lumikki sai uuden työn ja hänen päivänsä venyvät usein Salattujen elämien alkuun asti. Halusin tukea ” Lumpparia ” uudella urallaan. Hän tulee kotiin. Valittaa ensitöikseen näennäissiivotusta asunnosta. Ei ole otettu tarpeeksi hyvin sohvan alta. Ja pesuaine ei täyttänyt nykyaikaisia ekostandardeja, aiheuttaa kuulemma pääkipuakin. Jääkaappiin valmistin ruoankin valmiiksi. Ei kelpaa enää sekään. Makaronilaatikossa olisi pitänyt käyttää vegaanijustoa, vaikka monta vuotta on normaali Emmentali-raaste kelvannut. Yhteiset lenkit ovat vaihtuneet tabletilta katsottaviin Power-tuokioihin. 20 minuutissa saa kuulemma täydellisen uuman. Näin tekee työpaikan Saarakin. Helsingistä muuttanut luova johtaja.

Power-jumpan jälkeen on aika istahtaa sohvalle. Istumme sohvan reunoissa. Matkapuhelimen sininen valo heijastaa kasvoihimme. Käyn vessassa ja treenaan peilin edessä koiranpentuilmeeni kuntoon. Siirryn Lumikin eteen ja vetäisen bravuurini, yritän puhaltaa hieman niskaan. Vasemman korvan takana on tuttu luomi. Läheisyysnappulaksi sitä ennen leikkisästi ennen kutsuttiin. Tuo nappulakin on mennyt epäkuntoon. Aiheuttaa nykyään ainoastaan vaivautuneen tuhahduksen. Siirrymme makuuhuoneen puolelle. Söin töissä hieman liikaa kouluisännän vaimon leipomaa meetvursti-piirakkaa. Ilmaa on kertynyt vatsaani enkä voi pidätellä. Äänekäs paukkuhan sieltä kajahtaa ilmoille ja samalla ilmoille kajahtaa myös Lumikin tiuskaisu. Mene sohvalle! Minulla on huomenna tärkeä palaveri!

Tässä minä nyt sohvalla makailen. Tuijottelen kattoa ja mietin milloin minusta tuli tuolle nauravaiselle ja ihanalle Lumikille vain 1,6 litrainen bensiinimoottori. Milloin minusta tuli vain huolimaton näennäissiivoaja. Milloin minusta tuli vain Lumikin apupoika tähän parisuhteeseen. Tähän parisuhteeseen, joka alkoi Visulahdesta. Sieltä lyhytraajaisen dinosauruksen alapuolelta. Siellä me toisillemme sanottiin.” Juuri näin tämän kuuluukin olla ”ja tilasimme taksin karaoke-ravintolaan. Lauloimme yhdessä Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Minä kylläkin vain availin suuta ja imaisin välillä pinkillä pillilläni Sinistä enkeliä.

Vein tänään F:n uimakouluun ja odotellessani pukuhuoneessa luin eilisen Iltalehden. Aukeaman juttu oli aiheesta, kuinka miehet vihdoin puhuvat kuinka heitä väheksytään parisuhteissa. Kuinka joku kuorsaa liikaa tai ruuhkavuosien runtelemat haamut vain tiuskivat toisilleen. Rajuja olivat lainaukset ja minähän en ole mikään parisuhde-ekspertti. Eikö ne kuitenkin toimi paremmin jos molemmat kunnioittavat toisiansa? Näkevät toisen ihmisen maailman parhaana tyyppinä. Eivät anna sen läheisyysluomen tehon koskaan tyrehtyä ja ottavat toisen kainaloon. Ottavat toisen kainaloon vielä moottorisoidussa seniorisängyssäkin.

Onneksi Lumikki oli vain mielikuvitushenkilö Mikkelistä.

-Esko-

Comments (23)
, , , , , ,

Ero oli helvetti!…ahdistuslääkkeistä aurinkoon

21.10.2016

12803094_10208470938232393_397248533212960941_nTämä on yhteistyöpostaus ahdistuslääkkeiden, psykoterapian, psykiatrin, Bruce Fisherin, valon, auringon, ystävien, vanhempien ja Marja Hintikka Liven kanssa. Minua kysyttiin mukaan maanantain jaksoon, jossa käsitellään eroa. Mietin ja mietin hetken, kunnes suostuin mukaan. Eiköhän tästä asiasta ole jo tarpeeksi kirjoitettu, mutta ajattelin kuitenkin ainakin vielä kerran palata aiheeseen. Syvällisesti ja terävällä päällä. Alkukevään kirjoitukset olivat niin sydän verellä kirjoitettuja. Haavat olivat ammollaan auki ja kyyneleet valuen niitä kirjoittelin. Nyt on arpi sulkeutunut ja kyyneleet eivät enää tipu pitkin poskiani. Arvet varmasti hieman aukeavat semmoisina hetkinä, jolloin yhdessä pöytiä katettiin. Esimerkiksi syntymäpäivät ja joulu saattavat olla vaikeita näin ensimmäisenä vuonna. Tai sitten eivät. Kohtahan sen näkee.

Sydän verellä kirjoitin. Nyt kirjoitan jo järjellä ajatellen. Voin jo älyllisesti miettiä tuota taivaltani. Taivalta itkevästä, oksentavasta ja älyttömyyksiä suustansa päästelevästä haamusta jo elämästä nauttivaan aikuiseen mieheen. Alku oli hirveä, aivan hirveä. Ero oli helvetti! Mieleni heilahti ja muistan eräänkin päivän, kun makasin edesmenneen rakkaan isoäitini olohuoneen lattialla. Itkin ja huusin. Oli pakko soittaa isälle ja äidille, että tulkaa tänne ja auttakaa minua. En voi kuvitella miltä tuntuu nähdä oma lapsi tuossa kunnossa. Äiti sitten saattoi poikansa kädestä pitäen Dextraan hakemaan rauhoittavia lääkkeitä. Äkillinen stressireaktio. Oli äkillinen ja hyvin voimakas. Minusta irtosi kaikki. Itsetunto, itsekunnioitus, rakas haaveasunto, jokailtainen hyvänyön suukko, tulevaisuuden unelmat, kilot ja viimeisenä meinasi irrota järkikin päästä. Onneksi uskalsin hakea apua.

Pieni vaaleaseinäinen huone. Tyhjä tuoli. Pöydällä kello ja nenäliinoja. Istuin alas. Vastapäätä minua istui silmälasipäinen rauhallinen mies. Hän painoi varmoin ottein kellon päälle ja sanoi, että nyt voit puhua. Kirjasi ruskeakantiseen kirjaansa. Minä puhuin. Puhuin ja puhuin. Hän ei puhunut juuri mitään. Kyseli ja kyseenalaisti. Etsittiin yhdessä syitä tiettyihin käyttäytymismalleihini. Tämä auttoi. Tämä todella auttoi. Nyt tunnen itseni varmasti paremmin kuin koskaan. Näin ainakin uskon ja toivon.

Hyvä, että kävin pohjalla. Ymmärsin sen, kuinka merkitykselliseen suhteeseen sain oman rakkaan lapseni. Suhde merkitsi minulle todella paljon ja siksi se varmasti ottikin noin koville. Jokainen ihminen kokee eron eri tavalla. Minulle se oli karmea kokemus, jonka käsittelystä en itse olisi selvinnyt. Myönnän, ryvin aivan liikaa. En halunnut päästää irti ja se oli suurin virhe. Niin kauan kuin ajattelet edes 0,00001 prosentin mahdollisuudesta palata vanhaan elämääsi, et tule koskaan pääsemään asiasta yli. Rakkaus ei valitettavasti kuole sormia napsauttamalla. Eikä tarvitsekaan. Romanttinen rakkaus sen sijaan on tukahdutettava. Keinolla millä hyvänsä.

Itse sitä suomalaisena miehenä koki elävänsä ihan normaalissa parisuhteessa. Ajoittain salamat sinkoilivat ja oli niitä vaikeitakin hetkiä. Nyt jälkikäteen olen käynyt suhdettani läpi aika perusteellisesti. Kyllä, varmasti toimin väärin. Kyllä ihan varmasti toimin, mutta itseäni en halua mistään syyllistää. Asiat menivät nyt näin ja uudenlainen elämä on edessä. Toivon, että se näyttäytyy vain onnellisena ja ilontäyteisenä, meille kaikille.

Ero varmasti tulee koskettamaan jollain tavalla jokaista ihmistä heidän elämänsä aikana. Ei välttämättä osu omalle kohdalle ja ei sitä kenellekään toivo, mutta varmasti ystävä- sukulais- tai tuttavapiirissä eroja tulee väistämättömästi eteen. Erossa aina joku kärsii, harvoin kukaan voittaa, mutta se voi olla ainut vaihtoehto ja hetki aloittaa kaikki alusta. Nyt on aika aloittaa kaikki alusta. Rakentaa oma vanhemmuus uudella tavalla. Rakentaa ja nikkaroida se niin hyvin, että pieni apuri pystyy rakentamaan itselleen turvallisen ja onnellisen elämän.

Elämäämme tulee varmasti mukaan myös muita rakkaita rakentajia. Nämä rakentajat täytyy nähdä ainoastaan positiivisena asiana. Rakentavat ihmiset ehjiksi, vahvemmiksi ja tuovat pienen rakentajan elämään paljon lisää turvaa sekä aitoa rakkautta.

Minut on rakennettu jo melkein ehjäksi. Sydämeeni voi joku vielä oman huoneensa naputella, mutta muuten on villat ja ruuvit paikallaan.

Kaikesta selviää! Kyllä, ihan kaikesta. ” Meidän täytyy luopua elämästä jonka suunnittelimme, jotta voimme ottaa vastaan elämän, joka odottaa meitä.” – Joseph Cambell-

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (74)
, , ,

Silmät kiinni ja anna mennä, Urpo!

13.10.2016

Tunteiden umpisolmu, yksi ensimmäisten tekstieni yleisimmistä ilmaisuista. Tunteiden umpisolmu on saatu avattua, onneksi. Eilen juttelin erään puolitutun ihmisen kanssa. Hän kysyi hieman vaivaantuneesti, että miten menee? Ja lisäsi perään, että kyllä sinä kaikesta selviät. Tai sinun on selvittävä. Ensimmäistä kertaa minulle tuli fiilis, että mitä tuo enää tuommoisia kyselee? Minähän olen jo kuivilla vesillä. Minä olen jo vahva mies. Entistä vahvempi Esko, vai olenko?

Varmasti olen. Tunnetasolla kaikki liekit on sammutettu. Joutui niihin aika monta vaahtosammutinta ja sammutuspeitettä käyttämään. Yksi asia mikä minua vielä ajoittain noista rypemisajoista muistuttaa on epävarmuus. Epävarmuus lähestyä ja kohdata vastakkainen sukupuoli. Ei sitä uskoisi, että tässä iässä enää tämmöisiä joutuisi miettimään ja pohdiskelemaan, mutta paluu finninaamaiseen teini-Eskoon on tapahtunut. Minun on hyvin vaikea uskoa, että joku minusta saattaa oikeasti välittää. Varmistelen, kyselen, kyselen ja varmistelen ja tässä vaiheessa toisen ihmisen mielenkiinto jo lopahtaakin. Epävarmuushan on maailman epäseksikkäintä, tai näin olen ainakin kuullut.

Ei tuo minusta oikeasti voi välittää. Tuohan on vielä rakentaa elämäänsä vanhoille raunioille. Nämä ajatukset haluaisin jo pystyä unohtamaan. Siis omasta päästäni. Varmasti tapasin muutamia ihmisiä aivan liian aikaisin. Aivan liian aikaisin. Todistelin itselleni olevani täysin valmis, täysin valmis rakentamaan uutta ja ihmeellistä. En todellakaan ollut. Valehtelin itselleni ja ennenkaikkea sille toiselle. Jos jotain minä ihmissuhteista tiedän tai olen oppinut, on: Ole itsellesi armollinen, mutta ennenkaikkea sille toiselle ihmiselle. Haluan elää elämäni niin, etten enää koskaan ketään ihmistä satuta. Seuraavasta mahdollisesta parisuhteesta tavoitteeni on rakentaa maailman paras parisuhde. Näin sitä varmasti on aina ajatellut, mutta nyt sitä osaa tunnistaa omat ongelmansa ja kipukohtansa huomattavasti paremmin. Itseä ei tarvitse muuttaa, mutta häiritseviä käyttäytymismalleja pystyy kontrolloimaan.

Epävarma-Esko istuu sohvalla, kädessään lasi kylmää Kungfu Girliä (hyvä valkoviini). Kynttilät lepattavat pöydällä. Dvd-soittimessa pyörii Makuunista lainattu uutuuselokuva, koska vuokratussa leffassa on se oikea tunnelma. Vatsassa on perhosia kuin noin kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin tunnelma oli muuten sama, paitsi lasissa oli Hartwallin punaista Jaffaa kaadettuna litran lasipullosta. Ei, nyt se ottaa minua kädestä kiinni. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Ei ainakaan kysyä, että välitäthän minusta oikeasti. Siis välitäthän sinä minusta nyt ihan varmasti. Noniin Urpo, silmät kiinni ja anna mennä!

Miksei enää muuten saa punaista Jaffaa?

-Esko-

Comments (16)
, , , , , ,

Olin hullu, hullu, hullu!

31.7.2016

Sade ropisee ikkunaan ja tulipas tarve kirjoitella hieman syvällisempää pohdintaa. Syvällisempää pohdintaa, joka on ihmiselle kuin ihmiselle tärkeää ajoittain. Itse sitä on tullut harrastettua muutamassa kuukaudessa enemmän kuin kymmenissä vuosissa aiemmin. Olimme  viikonloppuna viettämässä serkkuolympialaisia mökillämme ja kävimme siinä kuulumisia läpi. ” Miten Esko sun kesä on mennyt?” No, mun kesä on mennyt todella hyvin. Tämä kesäloma tuli todella optimaaliseen paikkaan. Tämä on ollut elämäni tärkein kesäloma. Miksi?

Olen kulkenut elämäni tasaista polkua. En ole joutunut kohtaamaan mitään suuria takaiskuja tai yllättäviä menetyksiä. Opinnoissa olen pärjännyt ja valmistunut hyvään ammattiin. Upeita ystäviä on tarttunut matkalta mukaan paljon. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole valmentaneet minua tunne-elämän koukeroihin. Hieman ennen joulua nukkui pois minulle todella tärkeä isoäiti ja hieman sen jälkeen nukkui pois parisuhde. Sitten huomasin kuinka unessa oli minun tunteiden käsittelytaidot. Tai ei ne olleet edes unessa, koska tuntui ettei niitä ole edes olemassa.

Minusta tuli hullu. Tunne-elämän tasolla. Ikäänkuin ajatukseni olisivat irrallaan vartalostani. En ollut yhtään oma itseni. Taistelin katkeroitumista vastaan. Taistelin irtipäästämistä vastaan. Nykypäivänä tässä taistelussa on yksi uusi vihollinen vastassa ja se on digitalisaatio ja sosiaalinen media. Tämä asia tuo ihmiset niin lähelle ja toisten elämien seuraaminen on jopa liian helppoa. Whatsapp mahdollistaa hyvin impulsiivisen viestinnän ja näyttääpä se minuuttitarkasti paikallaolosi. Muut some-kanavat tuovat ihmiset virtuaalisesti eteesi yhdellä kosketuksella. Tätä kosketusta käytin aivan liikaa ja se mutkisti asioita entisestään.

Junnasin paikallani ja tuntui ettei asiat mene millään eteenpäin. Ei millään. Keskustelin ja juttelin. Useimmat sanoivat, että aika parantaa. Tämä ohje näissä tilanteissa tuntui aina yhtä helvatan huonolta. Aika ja aika. Ei se minulle mitään tee. Kyllä se tekikin ja neiti Aika en voi sinua kyllin kiittää. Olet ihan super! Olen itseeni äärimmäisen tyytyväinen. Tällä hetkellä näen sen rypemisen ja epätoivon elämäni tärkeimpinä asioina. Vaikeat asiat pakottavat ihmiset ottamaan sen seuraavan askeleen elämässään. Joillekin se on helpompaa, joillekin vaikeampaa.

Kesä on tarjonnut minulle mahdollisuuden olla yksin, itsenäistyä. Kasvattaa juuret tähän uuteen elämään. Ilman itsenäistymistä ja oman itsensä tuntemista on hyvin vaikea mennä eteenpäin. Vaikea nauraa ja nauttia. Tuntea vilpitöntä hyvää oloa. Tällä hetkellä tunnen vilpitöntä hyvää oloa ympärillä olevien ihmisten onnesta. Tunnen jo vilpitöntä onnea itsekin. Se on upea tunne.

Onhan tuota kesääkin vielä!!

-Esko-

Kuva: Jere Lehtonen

Comments (21)
, , ,

Mielipiteeni Tinderistä

19.4.2016

KIIITOS!! Kysymyksiä tuli todella paljon. Vastailen niihin pikkuhiljaa. Osaan tekstein, osaan videomateriaalin muodossa. Tässä ensimmäinen otos:

Mielipiteesi Tinderistä?

Itse en ole Tinderiä kokeillut ja en varmasti tule kokeilemaankaan. Uskon enemmän, että se ”oikea” tupsahtaa elämääni täysin sattumalta ja odottamatta. Olen vanhan koulukunnan deittailija ja näistä uusista sovelluksista olen vähän pihalla.

En siis todellakaan tuomitse Tinderiä. Jokainen paikka tai sovellus, jossa ihminen voi löytää toisen ihmisen rinnalleen on todella hieno juttu. Yksinäisyys -> ei hyvä.

Kerro 5 asiaa, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja iloiseksi juuri nyt.

Pikku-F, uusi asunto, ystävät, urheilu ja pienet innokkaat oppilaat

Mikä on tärkein elämänohje, jonka olet saanut vanhemmiltasi?

Älä puutu liikaa toisten asioihin.

Millaiset ihmiset ärsyttää?

Tulen pääosin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta huumorintajuttomuus ja joka asiaan puuttuminen ärsyttää.

Millaiset tyypit sytyttää?

Semmoiset, joilla on samanlaisia mielenkiinnon kohteita. Fiksut ja itseään arvostavat ihmiset, jotka tietävät mitä haluavat ja sanovat vastaan jos tarvitsee.

Mitä mieltä olisit uudesta parisuhteesta?

Jos joku mielenkiintoinen tyyppi kävelee vastaan ja homma lähtee rullaamaan, niin en vastaan pistä. Olisin varmasti aika hyvin valmennettu mies jollekin ihmiselle. On tässä sen verran nyt asioita tullut analysoitua. Tämmöistä olotilaa ei montaa kertaa elämässään halua kokea, joten kyllä seuraavaan suhteeseeni laitan kaiken peliin parempana ja kasvaneena ihmisenä.

 ”Laastarisuhdetta” en halua, koska on todella väärin toista ihmistä kohtaan lähteä vain paikkaamaan omaa tunnevammaansa ja ihastua vain ihastumisen tunteeseen.

Mikä näistä olisi sun valinta ja miksi?

– resorttipötköttelyä Koh Taolla

– interrail Euroopassa

– safari Afrikassa

– viikko Nykissä sopivalla shopping-budjetilla

– Route 66 hyvässä seurassa vuokra-autolla

Valintani olisi resorttipötköttelyn kautta Nykiin shoppailemaan. Rakastan auringossa köllöttelyä. En olekaan käynyt aurinkolomalla kuuteen vuoteen. Korkea aika olisi taas kesällä lähteä.

Ah, New york ja Amerikka. Jenkeissä en ole käynyt koskaan ja yksi haaveistani on matkustaa sinne. Tämän tulen kyllä toteuttamaan seuraavan viiden vuoden säteellä.

Hyvä ystäväni käy Amerikassa joka vuosi ja hänen kanssaan on ollut puhetta, että vuokraisimme talon Floridasta ja olisimme siellä muutaman viikon. Se olisi myös mahtavaa.

Kivaa alkanutta viikkoa!!

-Esko-

Comments (15)
, , , , , , ,

…kun mieli särkyy

3.4.2016

20160320_102246000_iOS
EskoKyrö-6

EskoKyrö-20-2

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole hakea sääliä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa edes yhdelle ihmiselle toivoa ja uskoa. Toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta.

Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.

En osannut käsitellä näin vaikeita asioita. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Menin täysin henkiseen umpisolmuun. Elämän iloinen liekki sammui. Nyt oli tehtävä jotain. Tässä olisi ollut mahdollisuus jäädä loppuelämäksi rypemään tuonne katkeruuden mustaan ja synkkään suohon. Avata korkki ja antaa mennä. Itse kuitenkin suljin lenkkareiden nauhat entistä kireämmälle, lähdin ulos ja päätin, että taistelen itseni ylös tuolta suosta ja nousen sieltä vahvempana kuin koskaan.

Psykiatri. Psykoterapeutti. Kyseisten ammattien edustajat eivät ole aiemmin kuuluneet elämääni. Nyt kuuluvat ja olen ylpeä itsestäni, että hain ulkopuolista ammattiapua. Alkoi pitkä tutkimusmatka itseeni. Haluan avata kaikki solmut minussa. Haluan, että täältä surun pyörremyrskystä kävelee mies, joka tuntee itsensä paremmin kuin koskaan. Käsittelee tämän eron viimeistä kyyneltä myöden. Olen joskus mietiskellyt voiko stabiilin, iloisen, sosiaalisen ja elämänjanoisen ihmisen mieli särkyä. Kyllä se voi.

Haluan murtuneen sydämeni pohjasta toivottaa entiselle elämänkumppanilleni kaikkea hyvää hänen elämässään. Haluan edelleen laulaa hänelle syntymäpäiväonnittelut nuotin vierestä. Haluan leipoa hänelle F:n kanssa lösähtäneen äitienpäiväkakun. Haluan hänelle onnea ja iloa. Tulen aina rakastamaan F:lle parasta mahdollista äitiä. Rakkaus on vain muuttanut muotoaan. Rakkaus asuu siinä pienessä ihmisessä, siinä tärkeimmässä.

Rakastakaa, silittäkää poskea ja kysykää mitä oikeasti kuuluu.

Valoa kohti, joskus.

-Esko-

Tästä kappaleesta tuli minulle todella tärkeä. Olen kuunnellut sen lähiviikkojen aikana varmasti satoja kertoja. Jokaisella kerralla tulee kylmät väreet ja kyynel pyrkii silmäkulmaan. Egotrippi, hieno biisi.

//Postauksen kuvat: Jere Lehtonen//

Comments (125)