Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

sinkkuelämä

, , , , ,

Mikä sinkkuelämässä ahdistaa?

13.12.2017

En puhu nyt siitä supersuositusta televisiosarjasta. Ei siinä ahdista mikään. Sehän on hyvin viihdyttävää hömppää ja itse voin myöntää pitäväni niistä valkokankaalle tuotetuista elokuvista. Tämä elämä, kun ei ole aina televisioviihdettä. Tai on minun elämäni ollut yhdeltä ajanjaksolta myös televisiosarja. No, olipas kömpelö aloitus. Sinkkuelämästä olen kirjoittanut paljon ja tulen varmasti myös vielä paljon kirjoittamaankin. Aluksi kirjoittelin sarkastisesti kuinka v###n siistiä tämä touhu onkaan. Ajan kanssa tähänkin elämänvaiheeseen osaa suhtautua tietyllä keveydellä, ei liian intohimoisesti. Intohimoa voisi toki ajoittain olla hieman enemmän.

Se on tämä elämä erikoinen asia. Parisuhteessa eläessä se oma aika tuntui ajoittain niin luksukselta. Sai vaan olla, köllötellä, syödä karkkia ja lukea uusinta Annaa. Sinkkuna köllötellessään, karkkia syödessään, taas yhden Annan oikealle sviipanneena sitä toivoisi, että olisinpa siellä kylppärissä huonosti nukkuneena pesemässä niitä kurahousuja. Oma aika, kun on niin kontekstisidonnainen asia. Liika on liikaa, asiassa kuin asiassa. En ole koskaan elänyt näin ”kauaa” sinkkuna. Kyllähän tässä elämäntyylissä on myös jotain kiehtovaa ja viihdearvo on näemmä myös suuri. Harvemmin on sellaista viikkoa, ettei iltapäivälehdissä olisi jotain otsikkoa liittyen sinkkuuteen. ”Mistä syystä olet sinkku?” ”Millainen sinkku olet?” ja viimeisenä ”Vain harva on sinkku ikuisesti.”

Tässä ollaan ja elellään yksin. Pääosin hymy huulilla. Tässä on parissa vuodessa havainnut myös asioita, joiden osuessa kohdalle sitä toivoisi, että olisi avoimesti julistettu siellä Facebookissa: In a relationship. Koska virallistahan kaikki on vasta, kun se on somessa.

  • Juoksulenkki pilkkopimeässä vesisateessa. Jalat ovat kastuneet litimäriksi jo ensimmäisten viiden metrin jälkeen. Voisi niitä iltoja joskus muullakin tavalla viettää.
  • Kaupungilla kävellessä törmää hymyilevään ja hassuttelevaan perheeseen. Kenenkään onni ei ole keneltäkään pois, mutta joskus olisi mukava laulaa sitä vanhaa Apulantaa muillekin kuin Instastories-seuraajille.
  • Fyysisen kosketuksen puute. En tarkoita välttämättä sitä suurinta hekumanhuippua, vaan ihan pienen kosketuksen tärkeyttä. Se pieni silitys tai puhallus niskaan on äärimmäisen hienoa. Ei sitä vuosien suhteen keskellä edes ymmärrä tai osaa riittävällä tasolla arvostaa.
  • Matkustamisen hankaluus. Kyllä, yksinkin voi tietysti matkustaa, mutta itseni tuntien en viihtyisi esimerkiksi kahta viikkoa yksin. En edes viikkoa. Kerran olen miespaikalla matkustanut Tukholmaan. Avasin hyttini oven ja siellä poltteli Keski-Eurooppalainen herrasmies sikaria alapedillä. Aina, kun itse voisi lähteä reissuun, niin ystävilläni on töitä. Aina, kun ystäväni voisivat lähteä reissuun, minulla on töitä.
  • Ruoanlaitto. En ole niinsanottu synnynäinen superkokki ja etenkään yksin en koe kokkaamista kovinkaan mielekkääksi. Tästä en ole todellakaan ylpeä. En yhtään. Varmasti osaisin tehdä ruokaa, mutta mielummin syön ulkona ja onneksi koulumme keittäjä on ihan timanttinen tyyppi. Tekee niin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa. Ja työlounaitani ei tarvitse syödä yksin. Aina on lähes sata ruokaseuralaista.
  • Jouluaatto
  • ”Sait supertykkäyksen…” ”Sinulla on mielenkiintoinen profiili. Kolme ihmistä on salaisesti tykännyt sinusta…” Nämä perhanan sovellukset. Itse edelleen haluan kokea fyysisen supertykkäyksen ja uskoa, että nämä salaiset tykkäykset saapuvat kasvotusten. Kahvilassa, bussissa tai kauppajonossa. No, nämä nyt saattavat olla hieman utopistisiä ajatuksia.

Niin ja jaksan uskoa myös siihen, että profiilini on riittävän mielenkiintoinen myös täällä oikeassa maailmassa. Ei ainoastaan siellä virtuaaliviidakossa.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //

Comments (7)
, , , ,

Voihan sinkunsinkku!! Missä on ne yli-ihmiset?

22.11.2017

Sunnuntaina marssimme uimaan lempiuimahalliimme Hollollaan. Siellä punatiilisen kahvion seinässä silmääni iski iltapäivälehden lööppi, joka käsitteli digideittailua. Kuinka digideittailu on mullistanut puolison etsinnän. Vain yli-ihminen kelpaa. Tästähän minäkin olen täällä kirjoitellut, että ihan höpöksi on mennyt, itsellänikin. Vai, että yli-ihminen. Ei, ei todellakaan tarvitse olla. Ihan hyvin riittää että…

…lauluääni on kuin Jenni Vartiaisella. Ukulelen säestyksellä voisi aloittaa ne sunnuntain hitaat aamut.

…on Tarja Halosen hillittyä huumoria, Linda Liukkaan innovatiivista älykkyyttä ja Niina Lahtisen räväkkyyttä.

…rakastaa kesäisiä festivaaleja.

…ei aloita joulunviettoa vielä lokakuun puolessa välissä.

…syö kalkkunanakkeja kylmänä. Suoraan paketista.

…silittää ohimennessään. Siis minua…

…siivoaminen hänen kanssaan tuntuu juhlalta.

…niin ja tiskaaminen, käsin.

…ei laita pakasteita pieneen pussiin.

…tulee lasten kanssa toimeen, heittelee kauppakeskuksissa kärrynpyöriä ja seisoo päällään lukiessaan iltasatua.

…ymmärtää todella huonoa huumoria.

…antaa lainata kasvorasvojaan, yövoiteitaan ja pari kertaa kuukaudessa kuorivaa naamiota. Kruunuksi asettaa ne kylmät kurkkusiivut virkistämään jo hieman väsynyttä silmänympärystä.

…juoksee ja tekee burbee-hyppyjä olohuoneen matolla ennen lauantaisaunaa.

…juhlan jälkeen varaa jääkaappiin keltaista jaffaa, mustikkakeittoa ja Gainomaxeja.

…on ihan h######n hauska ja hyvä tyyppi.

Niin, itsehän olen keskituloinen ja raihnainen luokanopettaja. Täytyisikö ottaa tuo etukäsite yli pois ja todeta, että kyllä ihan vain ihminen riittää. Normaali ihminen.

-Esko-

// Kuvat: Markus Suntila //

Comments (8)