Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

tapaturmapäivä

, , , , ,

Lojaalius on suuri hyve!

14.10.2017

Napakka spurtti harjoitusten loppuhetkillä, napakka napsahdus oikeassa takareidessä. Ja siinähän sitten olikin tämän tragikoomisen tapahtuman alkusysäys. Viimeistelin torstain kirjoitukseni lausahdukseen, että lähdenpäs tästä valmentamaan itseäni ikämiesten koripallovuorolle. Ei sitä silloin tiennyt, että harjoituksista kotiudun puolen yön jälkeen taksilla kainalosauvat rikkaampana. Noh, näitä sattuu. Päätä pystyyn ja entistä ehompana takaisin. Tässä nyt on kiitelty oikein urakalla viime aikoina, joten kiitelläänpäs lisää.

Oli mahtava huomata, millaisia ihmisiä kohtasin tämän ”hoitoketjun” aikana. Välittömästi maatessani parketin pinnassa saapui pelikaverit ympärille. Joku lähti hakemaan jäitä, joku luovutti oman hikisen sukkansa, jotta saatiin jääpussi kiristettyä. Yksi soitteli jo avoinna olevia hoitopaikkoja. Yksi selvitteli vakuutukseni korvausehtoja. Velipoika soitti ambulanssin, koska kipu oli aivan tajuton (kirjaimellisesti, koska taju meinasi lähteä), eikä siirtyminen muulla keinolla olisi oikein onnistunut. Minua hoitaneet ambulanssimiehet ottivat minut vastaan todella hyvin. Rentoja äijiä ja ambulanssikyyti meni mukavia jutellessa.

Päivystävä poliklinikka Helsingissä ja kello lähemmäs kymmenen. Osasin jo hieman arvailla minkälainen iltapuhde on edessä. Arvostukseni sairaanhoitajia ja päivystäviä lääkäreitä kohtaan nousi todella korkealle. Jokainen potilas sai tarvitsemaansa hoitoa, vaikka ympärillä huudettiin, kiroiltiin ja yritettiin karata kesken hoitotoimenpiteiden. Sain särkylääkkeitä, kainalosauvat ja lähetteen Töölön tapaturmaklinikalle seuraavaksi aamuksi. Taksikuski, joka heitti kotiin auttoi minut sisälle asti. Avasi oven, auttoi kamppeet sisään ja kysyi vielä lopuksi, että pärjääthän tästä eteenpäin.

Töölön tapaturma-asemalla aloitin perjantain kolmastoista lokakuuta, joka on muuten valtakunnallinen tapaturmapäivä. Tästähän tein aikaisemmin viikolla  yhteistyökirjoituksen, joten voisinkin näin mustan huumorin ystävänä todeta.  Suhtaudun tekemiini yhteistöihin tosissani. No, mutta Töölössä asiat sujuivat todella mallikkaasti. Melkein samantien ammattitaitoisen lääkärin vastaanotolle, kahvin kautta magneettikuviin ja diagnoosi oli kädessäni parin tunnin jälkeen. Takareiden jänteessä repeämä.

Maanantaina tapaan vielä lääkärin ja pohdimme vaatiiko vamma mahdollisesti leikkaushoitoa, vai selvitäänkö viikkojen kinkuttamisella ja levolla. Usein puhutaan, että kunnallinen sairaanhoito on todella takkuilevaa. Tämän vamman hoidosta en voi sanoa mitään muuta, kun pelkkää positiivista. Täysi kymppi kaikille minua hoitaneille tahoille. Ja Pasille kiitos autoni säilyttämisestä ja kotiinkuskaamisesta.

Magneettikuvausputkeen tutustuin ensimmäistä kertaa elämässäni. Klaustrofobiselle ihmiselle ehkä ahdistavahko toimenpide. Luurit päähän ja sain toivoa soitettavan radiokanavan. Valitsin Suomipopin. Makasin putkessa ja luureista alkoi soimaan Robinin Onnellinen. Hyvä biisivalinta, vaikken putken uumenissa ihan suoranaisesti onneni kukkuloilla ollutkaan. Turha tässä on valittaa ja manata. Urheilu on syvällä selkärangassa ja nämä kuuluvat elämään. Samassa rakennuksessa oli varmasti ihmisiä paljon pahemmassakin tilanteessa. Tästä vammasta voi osittain syyttää vain peilikuvaansa. Lihashuoltoa tulisi harrastaa aktiivisemmin peilaten liikuntamääriini.

Syyslomakin starttasi ja sain maailman parhaan kotihoitajan. On kokeiltu jo Slime-hierontaa ja Marsu-terapiaa. Kyllä on ympärillä avuliaita, empaattisia ja lojaaleita ihmisiä.

-Esko-

Comments (14)
, , , , , ,

Jokainen tapaturma on liikaa!

9.10.2017

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Tapaturmapäivä

Legot lattialla, joo, joo. Tiedätte varmasti tunteen, kun astut päälle. Sattuu niin järjettömästi. Siihen, kun lisäät vielä käsiisi kattilallisen kiehuvaa vettä. Saavut vanhemmillasi saunasta ja astelet märillä jaloillasi pitkin parkettia yläkerran parvekkeelle vilvottelemaan. Mukava pieni lätäkkö kiiltelee siinä portaiden yläpäässä. Isän tekee mieli vielä ennen nukkumaanmenoa lähteä hakemaan alakerrasta äidin tekemää siskonmakkarasoppaa. Märkä parketti, paljaat jalat ja lähemmäs seitsemänkymppisen koordinaatio. Kiireinen aamu. Aamukahvi autoon mukaan. On pimeää ja sade vihmoo ikkunoita. Ikeasta hankitun matkamukin kansi on hieman huonosti kiinni. Kaadat kunnon kulauksen suuhusi, kansi irtoaa ja samalla kiihdytät keretäksesi niillä vanhoilla keltasilla valoilla. Huonosti nukuttu yö. Teknisen työn tunnit, vannesaha ja kiire.

Siinäpä niitä aivan tavallisia arkisia esimerkkejä, joista osa on varmasti todella tuttuja ihan jokaiselle suomalaiselle. Ihan niin tuttuja eivät ole luvut tapaturmatilastoista. Suomessa sattuu vuosittain lähes miljoona, siis miljoona tapaturmaa ja esimerkiksi vuonna 2015 maassamme kuoli tapaturman seurauksena 2399 ihmistä. Suomen tapaturmakuolleisuus on koko Euroopan korkeimpia. Ja missäpä muualla näistä suurin osa tapahtuisi kuin kotona. Siellä kaikista tutuimmassa paikassa. Niiden tuttujen rutiinien ympäröimänä.

Ensimmäisessä kappaleessa mainitsin useamman kerran asian, joka on yksi suurimmista tapaturmille altistavista tekijöistä. Ja sehän on niinkin arkinen juttu kuin kiire. Kiire heikentää tarkkaavaisuuttamme ja saa tekemään asioita hieman vasemmalla kädellä ja huolimattomasti. Vasenkätisenä en hirveästi tykkää tästä sanonnasta, mutta menkööt nyt. Ne Petshopit tai Legot unohtuvat helposti sinne lattialle. Kerkiäähän ne siivota aamullakin. Aamulla se kello soi aina samaan aikaan ja eikun torkuttamaan. Kiireellä Berocca kuppiin ja rattiin. Se työmatka ei edisty yhtään nopeammin vaikka roikut edelläajavan puskurissa kiinni ja kiroat vielä sitä eteen kurvaavaa linja-autoa.

Luettuani noita todella puhuttelevia tilastoja aloin miettimään omaa toimintaani ja arkista kiirettäni. Kuinka voisin ihan pienillä keinoilla opetella kiireettömyyttä? Niihin tuttuihin rutiineihin ja kaavoihin vaan helposti kangistuu. On vaikea nähdä, kuinka pienillä ja itsestäänselvillä teoilla voisi asioihin vaikuttaa. Kyllähän avainsana on ennakointi. Laitat jo illalla seuraavan päivän asioita valmiiksi. Varaat aikaa riittäville yöunille (vaikeaa) ja huolehdit, että matkamukisi kansi on visusti kiinni. Jos aamu on kotona venähtänyt totutusta, on autossa enää toivotonta kuroa sitä menetettyä aikaa takaisin. Oletettavasti työpaikalla saat ymmärrystä, jos ilmoitat saapuvasi muutaman minuutin myöhässä. Niin ja niissä kasaantuneissa työtehtävissä auttaa myös ennakointi. Tämän kuin itsekin muistaisi, eikä jättäisi töitä sinne viime tinkaan.

Nyt on koputettava puuta, mutta olen selvinnyt elämässäni ilman suurempia tapaturmia. Tottakai nämä perushommat on tullut koettua. Veitsi sormeen ja tikattavaksi. Painava pahvilaatikko, huolimaton miehekäs tempaisu notkoselällä ja kaksi viikkoa kierähdystekniikalla sukat jalkaan. Nyt on ollut selkä kunnossa, koska olen kiinnittänyt huomiota oikeisiin nostotekniikoihin ja välttänyt alaselkävammoille altistavia tilanteita. Perjantaina 13.10 vietetään valtakunnallista tapaturmapäivää. Päivän tavoitteena on parantaa maamme turvallisuuskulttuuria, saada ihmiset kiinnittämään huomiota niihin arkisiin tapaturma-alttiisiin valintoihin ja hallita omaa kiirettään.

Kuulostaako tutuilta tilanteilta?

Tapaturmapäivän tärkeimmän teeman mukaan: HOPULLE LOPPU!

-Esko-

Comments (0)