Tietoa mainostajalle ›
Browsing Tag

urheilu

, , , , , ,

Hikinen pukukoppi kasvattaa!

12.10.2017

Noihin kuviin kiteytyy paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut kasvaa joukkueurheilun parissa. Viettänyt elämästäni aika monta tuntia erinäisillä urheiluareenoilla ja siellä hikisissä pukuhuoneissa. Välillä on tullut voittoja, välillä tappioita. Kuvissa juhlimme Joensuun Katajan saavuttamaa miesten Sm-pronssia. Tuo joukkue oli aivan uskomaton. Itse olin täysin pyyhkeenheiluttajan ja treenimiehen roolissa. Tuossa joukkueessa vallitsi uskomaton henki. Jokainen jätkä oli ystävällinen. Jokainen jätkä tuki toistaan. Jokainen jätkä asetti toisen edun omansa eteen. Kaikki tekivät töitä yhteisen päämäärän eteen, Sm-mitalin. Kukaan ei silloiselta nousijajoukkueelta odottanut yhtään mitään. Me yhdessä odotimme ja kauden päätteeksi saimme palkinnon ja viikon juhlat. Tai, no ihan kaikki eivät viikkoa juhlineet.

Facebookissa olen törmännyt useamman ystävän päivityksessä ”Kiitti koutsi”-kampanjaan, jonka tarkoituksena on kiittää vuosien varrella vaikuttaneita valmentajia. Katajan valmentajana toimi tuolloin Heinosen Timo. Auktoriteettinen entinen huippupelaaja. Kiitos, että otit mukaan tohon jengiin. Oli todella suuri ilo ja kunnia seurata ja kasvaa vuosi Jukka Toijalan ja Sami Laaksosen opissa. Sain paljon koripallokentälle, mutta myös elämääni. Yhdet harjoitukset muistan todella hyvin. Olin päässyt yksin läpi. En koskaan yltänyt donkkaamaan, mutta ajattelinpa hauskuuttaa pelikavereitani. Löin pallon täydellä voimalla takalevyyn. ”Heiska” lopetti treenit ja pani koko jengin juoksemaan viivoja. Kukaan ei tästä hermostunut. Pukkarissa tilanteelle naureskeltiin ja heitettiin femmat. Hyvä koulutus auktoriteettia haastaneelle junnulle. Niin ja Valtosen Jannelle vielä kiitokset Uskudarin kebab-pizzan esittelystä, Piirosen Mikalle siitä öisestä parveketuokiosta ja bussikuski Huikurille niistä tuhansista ja tuhansista ajetuista kilometreistä. Tuo kausi Joensuussa oli ikimuistoinen.

Elämässäni on vaikuttanut todella monta valmentajaa, monessa eri lajissa. Ei sitä silloin juniorina ymmärtänyt, että lähes jokainen lasten kanssa touhuava koutsi tekee työtä lähinnä rakkaudesta lajiin. Viettää elämästään tuhansia tunteja jääkiekkokaukaloissa, voimisteluareenoilla, jalkapallokentillä ja kaikkialla missä lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa. ”Kiitti koutsi”-kampanja on hyvä huomionosoitus niille kaikille valmentajille, jotka tekevät todella arvokasta työtä. Jokainen minua valmentanut henkilö on ollut erilainen persoona. Te kaikki olette pelikavereideni ohella rakentaneet minusta minut.

KIITOS! Mauno Siintomaa (Ratanat Joensuu, jalkapallo) Pekka Willman (Kiekkoreipas, jääkiekko), Risto Haapala (Lahden Reipas, jalkapallo), Vesa Hämäläinen (Lahden NMKY, koripallo), Mika ”Veje” Nurminen (Lahden NMKY, koripallo), Kalle Rissanen (Lahden NMKY, koripallo), Petri Selkee (Lahden NMKY, koripallo), Jukka Hänninen (Lahden NMKY, koripallo), Sami Toivianen (Namika Lahti, koripallo), Uller Kerde (Namika Lahti, koripallo), Jarkko Kumpulainen (Orimattilan Jymy, koripallo),  Timo Heinonen (Joensuun Kataja, koripallo), Mika Forsberg (Orimattilan Jymy, koripallo) ja pakko vielä kiittää yhtä joukkueenjohtajaa. Jukka Törmälä (Joensuun Kataja, koripallo) mahtava mies. Anteeksi jos unohdin jonkun.

Muistakaahan kiittää koutseja!! Myös lastenne harrastusten…:) Nyt lähden valmentamaan itse itseäni tuonne ikämiesten koripalloharjoituksiin.

-Esko-

// Kuvat: Joensuun Katajan nettisivut: katajabasket.fi //

Comments (0)
, , , , , ,

No, nyt oli superia meininkiä!!

10.10.2017

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Superpark Vantaa

Nyt hän kävelee, kävelee hapuilevat ensimmäiset askeleensa. Muistan erittäin hyvin, kun pieni tyttö otti tiukasti etusormestani kiinni ja nousi pystyyn. Irroitti ja jatkoi matkaansa muutaman metrin eteenpäin. Pyllähti ja hymyili leveästi. Osoitti bluetooth-soitinta ja pyysi lempibiisiään, joka laittoi aina mimmin liikkeelle. Kappale oli Maroon 5:n Moves like Jagger. Nyt tämä samainen pieni tyttö heitteli Vantaan Superparkissa yhden käden kärrynpyöriä, hyppi voltteja vanumonttuun ja otti kaveriaan etusormesta kiinni. Osoitti seuraavaa liikunta-aktiviteettia, riensi sinne juoksujalkaa ja minä lähinnä yritin pysyä perässä. ” Mihin nämä vuodet vain häviävät?…” Mietin mielessäni.

Superpark-aktiviteettipuisto Vantaan Tammistossa on loistava paikka. Superparkin tarina syntyi isän ja tyttären yhteisestä lapsille suunnatusta sisäleikkipuistovierailusta. Kahvilassa istuneen isän mielessä heräsi ajatus, kuinka kehittää paikka, jossa kaikenikäiset voisivat touhuta yhdessä. Ilon kautta ja ilman kilpailua. Näin sai alkunsa Superparkit ja onneksi saivat. Superparkissa laitteet eivät liikuta sinua, vaan sinun täytyy itse liikkua. Tekemistä riittää ja liikuntamahdollisuuksien kirjo on todella laaja. Liikuntaihmisenä pidän näistä aktiviteettipuistoista todella paljon. Itsekin sitä ikäänkuin vahingossa tuli kokeiltua vaikka ja mitä. ”Jos minäkin nyt yhden voltin tuonne vanumonttuun heittäisin.” Ei jäänyt yhteen.

Liikunnan tärkeyttä ihmisen elämässä ei voi kukaan kiistää. Liikunta on saanut viime vuosina kuitenkin todella kovan kilpailijan varsinkin lasten ja nuorison keskuudessa. Valkoinen haamu ja hänen applikaatiojoukkueensa haastavat tosissaan niitä tekojääratoja sekä kiipeilytelineitä. Kilpaurheilu ei ole kaikkien juttu, eikä tarvitsekaan olla. Koulumaailmassa työskentelevänä on ollut ilo huomata kuinka esimerkiksi Liikkuva koulu- ohjelma pyrkii lisäämään lasten ja nuorten liikettä kouluissa. Pieniä hauskoja liikuntajuttuja luokkahuoneisiin ja koulujen pihoille. Mieli virkistyy ja keho saa liikettä huomaamattaan. Sovellettuna sama idea on Superparkissa. Hauskanpito kavereiden tai perheen kanssa on ykkösroolissa ja liikunta tulee mukana hyvänä sivutuotteena.

Syyslomat ovat ovella ja ikkunasta ulos katsoessa voi todeta, että onneksi nykyään on mahdollisuus myös sisäaktiviteetteihin. Superpark tarjoaakin todella hyvän mahdollisuuden viettää syyslomapäiviä vaikkapa koko perheen kesken, isovanhempia unohtamatta. Isovanhemmilla on lokakuun ajan vapaa pääsy Superparkiin. Paikallisten syyslomien pyöriessä puistoissa on tarjolla myös rauhallisia etätyöpisteitä ilmaisine Wifeineen ja kahvitarjoiluneneen. Lapset liikkuvat ja työt edistyvät, toivottavasti. Alle kouluikäiset tarvitsevat puistoon mukaan aikuisen valvojan ja myös alle neljävuotiaat pääsevät puistoon sisään ilmaiseksi. Mahdollisuus on hankkia myös kuukausikortti 59e/kk. ja tämä oikeuttaa Superparkin rajattomaan käyttöön. Tarjolla on myös 6kk. ja 12 kk. kortteja.

Vierailimme pikkumimmin ja hänen hyvän ystävänsä kanssa Vantaan Superparkissa viime lauantaina ja olihan mukava reissu. Tytöt olivat aivan innoissaan ja heidän touhujaan oli kyllä liikuttavan mukava seurata sivusta. Ykkösjuttuja olivat heidän mielestään tangot, volttien tekeminen, apinakiikkutörmäily esteisiin ja rengaslaskeminen. Mielestäni parasta oli katsella niitä useita ja useita liikunnan riemusta nauttivia nuoria, lapsia ja aikuisia. Niin ja tietysti volttimonttu, lämäritutka, baseball ym…Mukana oli valitettavasti myös negatiivisia asioita. Valokuvaaminen oli lähes mahdotonta, kun ei mimmit pysyneet hetkeäkään paikallaan. Tyttöjä ei meinannut saada millään pois puiston syövereistä. Lähtiessämme auton ikkunoita joutui tuulettelemaan normaalia kauemmin, koska kyydissä oli kolme huomaamattaan kunnon liikuntasuorituksen tehnyttä heppua.

Menkäähän temppuilemaan ja minun Instagramissa (@eskokoo) on arvonnan kautta mahdollisuus napata liput takataskuun, tsek!!!

-Esko-

Comments (0)
, , , , ,

No, mennään, mennään!!

27.9.2017

Ihan ei vielä pääse jäälle juoksemaan, ei. Nuo kuvat ovat vaan niin hienoja, että kyllähän niillä mielestäni voi mainostaa kauan kadoksissa ollutta Eskon lenkkikerhoa. Pimenevä syysilta, merenranta, hyvä seura ja vieläpä hikoilu siihen kaupanpäälle. Kuulostaa semmoiselta sekoitukselta, että tulkaahan messiin. Tänään juuri töissä puhuimme, kuinka sitä helposti jumittaa työpäivän jälkeen kotiin sohvalle ja television ääreen. Nyt ei jumitella. Nyt liikutaan porukassa, rennosti ja hyvällä meiningillä.

Eli lenkkikerho tekee comebackin ja kokoontuu: KESKIVIIKKONA 4.10 KELLO 19. Paikkana tuttu ja turvallinen MUNKKINIEMEN LIPPAKIOSKI.

Rohkeasti mukaan ja kaverit myös!!

Liikunnan iloa ja hyvää meininkiä!

-Esko-

Comments (4)
, , , , , , ,

Perustallaajan porrastreeni

5.6.2017

Varmasti moni Instani seuraajistani on huomannut, että olen viihtynyt aika ahkerasti tuolla Malminkartanon portaissa. Nykypäivänä siellä viihtyy kyllä todella, todella moni muukin. Tiettyinä aikoina mennessä parkkipaikka on aivan täynnä ja autoja on pysäköity pitkälle kadunvarteenkin. Kävin ensimmäistä kertaa köpöttelemässä tuolla portaissa muutama vuosi sitten. Ei ollut silloin vielä Jätemäki Malminkartanossa Golgatan kukkulan veroinen vierailukohde. Varmasti Iltasanomien porrashaasteet ja yksinkertaisesti tehokas treenimuoto ovat kasvattaneet portaiden suosion nykyiseensä. Ymmärrän kyllä suosion ja puollan sitä ihan täysillä.

Porrasharjoite tarjoaa kaikille juuri sen omanlaisen harjoitusmuodon. Portaissa voi hien ottaa pintaan ihan lapsesta vaariin tai mummeliin. Portaissa voit harjoitella kevyesti tai halutessasi voit vetää itsesi aivan hapoille, hämärän rajamaille. Portaissa tulee usein vastaan nuoria urheilijoita seurojensa harjoituksissa, eläkeläisiä ystäväporukoissa ja onpas siellä törmännyt ammattiurheilijoihinkin. Tämä kertoo juuri siitä kuinka laajan skaalan porrasharjoittelu mahdollistaa. Kaikille jotakin.

Perustallaajan porrastreeni ala Esko. Näillä vinkeillä pääset varmasti alkuun ja toimii oletettavasti muissakin portaissa ympäri Suomenmaata.

  • Ota vesipullo ja kaveri mukaan.
  • Lämmittele hieman ennen harjoitusta. Pieni kävely lähiympäristössä lataa jalat suoritukseen.
  • Lähde liikkeelle juuri oman tasosi mukaisesti. Malminkartanossa portaat on jaettu ”kolmeen sykliin.” Kevyin harjoite on astua jokaiselle portaalle ja edetä hiljakseen kävellen. Jokaisen syklin jälkeen on myös penkki, johon voi istua huilailemaan ja laskemaan huomaamatta noussutta sykettä.
  • Rankkuutta voit lisätä astumalla joka toiselle portaalle. Jättää huilailut huilaamatta ja askeltaa ylös asti. Voi myös kehitellä erilaisia variaatioita. Esimerkiksi ensimmäinen sykli askeltaa jokaiselle portaalle. Toisen syklin askeltaa joka toiselle portaalle ja viimeisen syklin taas askeltaa jokaiselle portaalle. (Itse olen toistanut seuraavanlaista harjoitetta: Loikin ensimmäisen syklin vauhdikkaasti joka toiselle portaalle. Toisen syklin kävelen jokaiselle askelmalle ja viimeisen juoksen jokaiselle portaalle. Tämän toistan innokkuuden mukaan 5-10 kertaa. Jos haluan vetää kunnon rääkin, laitan päälleni vielä 2,5kg:n lisäpainoliivin.)
  • Aluksi toistoja kannattaa tehdä juuri oman mieltymyksen mukaisesti. Voi laittaa vaikkapa kellosta ajan juoksemaan. Puoli tuntia ja kotiin tai viisi kertaa alhaalta ylös. Tämäkin tarjoaa useita ja juuri itselle sopivia vaihtoehtoja.
  • Alastulo muuttuu kerta kerran jälkeen mielenkiintoisemmaksi. Voit tulla alas portaita pitkin tai vieressä kulkevaa hiekkatietä. Harjoituksen loppuvaiheessa alastulo alkaa tuntua ylösmenoa raskaammalta. Sitä tunnetta jaloissa on vaikea kuvata. Kannattaa käydä itse toteamassa.
  • Harjoituksen päätteeksi on järkevää tehdä pienoinen loppuverryttely. Jos hyppäät suoraan autonrattiin, niin se jalkojen tärinä. Se jalkojen tärinä on melkoinen. Noh, tietää ainakin harjoitelleensa.

Vielä kerkeää kesäkuntoon. Vai tarvitseeko päästä kesäkuntoon? Eikö kesäkunto ole juuri se, missä juuri sinun on hyvä olla. Se on vähän, kun tuo Malminkartanon porrastreeni. Voit tehdä juuri kuten itse haluat.

Portaita ja grillausta!

-Esko-

P.S. Epävirallinen Suomen ennätys on 35-vuotiaan lakimiehen Jouko Juntusen nimissä. Aika 49,29 on aivan käsittämätön. On tuo Jouko varmasti muutakin tehnyt kuin lueskellut lakikirjoja. (lähde: Iltasanomat)

Comments (0)
, , , , , , , ,

Tämä asia tulee selkärangasta, onneksi!

15.5.2017

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Atria Eat & Go

Liikunnallinen elämäntapa. Tämä on asia, josta haluan omia vanhempiani kiittää. Jo pieni Esko oli tottunut liikkumaan ja jo pienen Eskon ympärillä urheilu ja liikunta olivat tiivisti mukana. Veljeni kanssa olimme ihan pikkupoikina usein isäni mukana hänen koripalloharjoituksissaan. Saimme aina, tai en tiedä olisimmeko saaneet mennä koulun patjavarastoon pomppimaan. Rakensimme sinne erinäisiä seikkailuratoja ja hypimme vuorotellen trampoliinilla. Uskoisin, että tuolta on pikkuhiljaa lähtenyt rakentumaan myös liikunnan tärkeys minun elämässäni. Tämän asian pyrin myös omalle tyttärelleni siirtämään. Ei tarvitse kilpailla, ei tarvitse olla huipulla, mutta liikunnallinen elämäntapa olisi merkityksellistä saada osaksi hänenkin elämäänsä.

Omassa lapsuudessani ei ollut älypuhelimia, ei ollut Pleikkareita eikä ollut sosiaalista mediaa. Oli kerrostalon piha. Oli kaverit. Oli idoleja, joita leikittiin pihapeleissä. Timo Suden lähes täydellisen kääntölämärin opettelin sillä puuvartisella Montrealilla. Vietimme lähes kaikki päivät pihalla, pelaillen ja leikkien. Kouluikäisenä aloitin sitten harrastamaan urheilua kolmessa eri lajissa ja sille tielle olen jäänyt. Liikunta ja sen tarve tulee selkärangasta ja en pysty olemaan kovinkaan montaa päivää tekemättä jonkintyyppistä urheilusuoritusta. Oli se sitten reipas kävely, koristreenit, lenkki, kuntosali tai kotijumppa. Olen kohtalaisen aktiivinen henkilö, joten energiataso nousee helposti liian korkeaksi. Läheiseni tämän tietävät. Kyllä, muutun sietämättömäksi.

Sietämättömäksi rakentuu myös nälkä jos ei tankkaa kunnolla liikunnan ohessa. Tämä on minun heikko kohtani. En ole koskaan kiinnittänyt syömiseeni minkäänlaista huomiota, lukuunottamatta karkkilakkojani. Eivätpä nekään ole supersuorituksiin johtaneet. Syön ihan mitä vaan, ihan milloin vaan. Joskus unohdan syödä kokonaan ja ihmettelen miksei jalka oikein nouse lenkkipolulla. En ole oikein löytänyt semmoista helppoa ja nopeaa syötävää, jonka voi tankata vaikkapa työpäivän jälkeen juuri ennen kuntosalia tai lenkkiä. Rahka ei täytä tarpeeksi. Lämmin ateria täyttää vähän liikaakin. Nyt on markkinoille tullut todella varteenotettava vaihtoehto Atrialta.

Atrian Eat & Go salaattiateriat ovat proteiinipitoisia, vegaanisia ja ennenkaikkea helposti nautittavia pika-aterioita. Noita herkkuja olen napsinut viime aikoina oikein urakalla. Pakkaus on kuin tehty nopeaan popsimiseen. Tarpeeksi tukeva, ei lentele pavut autonpenkeille ja mukana tuleva luha (armeijatermi lusikkahaarukalle) helpottaa syömistä huomattavasti. Maku on molemmissa annoksissa todella hyvä. Raikas, ruokaisa ja täyttävä. Itse olen syönyt aterioita ainoastaan kylmänä, mutta ne voi halutessaan lämmittääkin. Yhteenvetona voin suositella näitä uutuuksia kaikille helppoa, nopeaa ja terveellistä ruokaa etsiville. Toimii!!

Liikunnan ilon ja terveellisen valmisruoan saattelemana uuteen viikkoon!!

-Esko-

// Osa kuvista: Olli Laine //

Comments (0)
, , , , ,

Mitä minä sanoin, minun selkäni kestää…

11.5.2017

Kirjoittelin tammikuun lopulla vaivasta, joka vaikuttaa ihan kaikkeen, ihan kaikkeen. Tämä vaiva oli koko miehen lamauttanut selkäkipu ja tarkemmin kohdistettuna alaselkäkipu. Juuri nyt lumisateen sävyttämänä toukokuisena torstaina tämä sama mies on kunnossa. Hänen selkänsä on kunnossa. Terveenä ne hetket, kun vartalosi on aivan vinossa, koska selkälihasparkasi pyrkivät korjaamaan kroppasi tilannetta. Ne hetket, kun et saa itsellesi sukkia jalkaan ilman omaa ”lattiatoukkatekniikkaa”. Ne hetket tuntuvat jotenkin absurdeilta. Siinä akuutin selkäkivun pyörteessä ei edes pysty kuvittelemaan, kuinka paljon helpomaa elämä on toistaiseksi terveellä selällä. Pystyy kävelemään normaalisti. Pääsee autoon ja sieltä ylös normaalisti. Saa kengät jalkaan ilman aputuolia ja vielä kaiken kruunuksi pystyy itse solmimaan kengännauhat.

Mitä olen tehnyt? Lopetin kevääksi salibandyn ja koripallon. Salibandy on äärimmäisen paha laji huonoselkäiselle pitkälle ukkelille. Liian lyhyt maila maustettuna nopeilla liikkeillä ja puuttellisella alkuverryttelyllä. Tunnin vuoro Myllypurossa on ihan liian hinnakas alkuverryttelyyn. Koristreenitkin jätin ihan tietoisesti väliin, koska halusin oikeasti keskittyä vain kroppani huoltamiseen. Sain Omt-fysioterapeutilta hyvät ohjeet, joilla saisin korjattua vartaloni virheasentoja ja liikkeitä joilla voisin vahvistaa lähes olemattomia syviä vatsalihaksiani.

Hankin kuntosalikortin työpaikkani vieressä sijaitsevalle kuntosalille. Olen käynyt salilla noin kolmisen kertaa viikossa. Jokaisen treenin päätteeksi teen näitä suoraansanottuna äärimmäisen tylsiä syviä vatsalihasliikkeitä. Aina tekee mieli jättää ne tekemättä ja lähteä suoraan infrapunasaunaan katsomaan 65-tuumaiselta näytöltä Matkaoppaita Alanyassa. Täytyy nyt kuitenkin todeta, että onneksi olen jaksanut jalkoja nostella ja ajaa sitä kuvitteellista ”ilmafillaria”. Niin ja olen myös venytellyt, kyllä venytellyt. Asia, jonka onnistuin laiminlyömään lähes täysin yli kolmekymmentä vuotta. Pohkeista lähden liikkeelle ja sieltä nousen ylöspäin ja venytän kaikki suuret lihakset. (Älä ymmärrä sanaa suuret väärin.)

Toivon, että tämä kevään 2017 kestänyt Eskon oma selkäprojekti on tuottanut tulosta, eikä noita laksatiivipingviini-päiviä olisi enää kovin montaa tiedossa. Toivon, että tämä projekti antaa minulle mahdollisuuden päästä pelaamaan koripalloa taas säännöllisesti Hietsun kesätreenivuoroille ja ensi syksynä voin tehdä paluun myös Myllypuron siniselle muovimatolle. Rakastan joukkueurheilua. Rakastan sitä huomattavasti enemmän kuin kuntosalin punaista liian lyhyttä jumppamattoa ja sitä kuvitteellista ”ilmafillaria”.

Otsikko lainattu kyseisestä Pete Parkkosen biisistä. Enpäs ollut aikoihin kuunnellutkaan.

Hyvä meininki ja itseasiassa lähdenkin jo tänään kokeilemaan koristreeneihin. Toivottavasti voin laulaa tuon biisin kertosäettä vielä kotiin ajellessani.

-Esko-

 

Comments (11)
, , , , , ,

Lahen lenkkikerho

12.4.2017

Kevät, pääsiäinen, toivottavasti aurinko, Lahden satama ja hyvä porukka. Lähdetäänpäs siitä rakentamaan E2o-blogin historian ensimmäistä toiseen kaupunkiin sijoittuvaa lenkkikerhoa. Yksi ehdottomia lempijuoksulenkkejäni näet sijoittuu Lahden sataman ympäristöön. Olen juossut kyseisen lenkin varmasti satoja ja satoja kertoja. Aina sen vain jaksaa hyvällä fiiliksellä.

Useamman kerran on kysytty, josko järjestäisin lenkkikerhon Lahden tutuissa maisemissa. Nyt sen teen. Tämä on TÄYSIN AVOIN kutsu. Eli kaikki mukaan! Peruskunnolla ei ole mitään väliä.

Paikka: KAHVILA KARIRANNAN EDUSTA, LAHTI

Aika: LAUANTAI 15.4 KELLO: 10.00

Rohkeasti mukaan! Jos ei tule ketään, hölköttelen yksin. Jos tulee yksi, juostaan kahdestaan. Jos tulee enemmän, vedetään porukalla.

Liikkeelle!

-Esko-

Comments (7)
, , , , , , , ,

…parempaa kuin erotiikka

25.3.2017

Aurinko, sileä asfaltti ja ystävä, jota ei ole nähnyt aikoihin. Kärkkäisen sikapäiviltä hankitut uudet juoksuvarusteet. Sikapäivät, nuo Hullujen päivien vastineet. Ei ole keltaisia haamuja, vaan ihan rehellisiä pinkkejä sikoja. Pääoven yläpuolella asiakkaat ottaa vastaan jättimäinen sika, jolla on vatsaan tatuoitu Kärkkäinen. Tai näin F asian ilmaisi. Aulassa esillä arvonnassa oleva auto, jota ajoi pahvinen possu. F sanoikin, että osallistu iskä arvontaan, osallistu. Vastasin tietysti myöntävästi, koska olisihan uusi auto aika makea voitto. Pikkumimmi totesi kuitenkin, että jos voitat, niin ei tuolla autolla mitään tee, kunhan saisi pahvisen porsaan kuskin paikalta. Osallistuin. Laitan sitten auton tänne myyntiin, jos arpa osuu.

Sikapäiviltä löytyi siis uusi juoksusetti. Asicsin mallikappaleet olivat suorastaan naurettavan edullisia. Trikoot, shortsit ja juoksutakki alle 60 euroa. Mielestäni hyvin kohtuullinen hinta. F:lle hankittiin samalla hänen itsensä valitsema nimpparilahja. Ei ollut enää poneja tai Ty-pehmoja. Oli rokkikitara ja mikrofoni. Ostin mielelläni. Vain elämää-uusinnat ja Suvi Teräsniska ovat tehneet tehtävänsä.

Mummolaan saavuttuamme oli aika pukea juoksutamineet päälle. Tavata ystävä, jonka olen tuntenut parisenkymmentä vuotta. Tunnin lenkki aurinkoisessa Lahden satamassa. Kuulumisten vaihto ja muutamat kärrynpyörät Sibeliustalon edustalla. Yksi tämän vuoden parhaista lenkeistä. Kevätaurinko, hyvä seura ja puhdas asfaltti on kyllä mahtava kombo. Uudet varusteet toivat myös uutta potkua juoksemiseen. Lenkin jälkeen odotti mummon paistama aito Tapolan mustamakkara, iloinen pikkutyttö, isän viimeismmät urheilu-uutiset ja juuri remontista valmistunut sauna.

Saunassa vedimme F:n kanssa Rollen ja Cajan uimahyppykisat, jotka voitettuaan pikkumimmi lähtikin isovanhempiensa kanssa touhuamaan alakertaan. Itse jäin vielä lauteille. Lisäsin löylyveteen rakastamaani Tervan tuoksua. Heitin kiukaalle. Vedin syvään henkeä ja siirryin makuuasentoon tervalepän tuoksuisille uusille lauteille. Mietin mielessäni: Jos elän hypoteettisesti 82-vuotiaaksi. Kaksi niistä vuosista menee päin helvettiä. On minulla kuitenkin prosentuaalisesti aika paljon enemmän niitä onnellisia vuosia elämässäni. Eilinen oli yksi niistä todella onnellisista päivistä. Heitin lisää löylyä kiukaalle. Tervan tuoksu täytti saunan ja olihan tuo lenkin jälkeinen fiilis parempaa kuin erotiikka. Ah, tuo on kyllä niin kliseinen juttu. Ja mikä minä olen tuommoista sanomaan, kun en edes muista mitä se on.

Lähtekää lenkille aurinkoon. Juoskaa tai kävelkää. On se ainakin parempaa kuin sohva ja…hmm. En tiedä.

-Esko-

// Kuvat: T.Piipponen //

Comments (19)
, , , , ,

Harrasteurheilun huumaa!! (Vieraskynä)

23.3.2017

Harrasteurheilusta olen kirjoittanut aiemmin itse. Nyt salibandyjoukkueemme Facebook-sivuille ilmestyi pelaajamme kuvaus yhdestä turnauksestamme. Kiitos Jussi, kiitos! Kirjoitus oli todella osuva ja ansaitsee ehdottomasti vieraskynän paikan blogissani. Kiteyttää hyvin harrasteurheilun huumaan. Ajoittain glamouria, ajoittain välttämättä ei.

Itse en tuohon turnaukseen päässyt selkävaivojen vuoksi. Vaivoja, vaivoja. Noh, en näemmä ollut ainoa..

///////  Lauantain alkuilta lopputalven sohjoisessa säässä Vantaalla. Kello lyö kohti avausvihellystä. Yksitellen pelaajat saapuvat hallille jo valmiiksi kiroillen ja harmitellen. Joukkueessa, jossa keski-ikä on yli 34 vuotta, on monilla lauantai-illoille parempaakin tekemistä. Ja niin toden totta tällä kertaa näyttää käyneen. Paikalle saapuu seitsemän kenttäpelaajaa ja maalivahti. Jo ennen pelin alkua yksi pelaajista tippuu pois, kuumetta. Jäljelle jää 1+6 ja edessä kaksi peliä tunnin tauolla kärkipään joukkueita vastaan. Tunnelma on latistunut ja jopa koominen. Ennen peliä teippaan yhden pelaajan polven, joka kestää hädin tuskin juoksua. Samalla kuulen toisella pelaajalla olevan häntäluu murtunut. Teippauksen jälkeen maalivahti kertoo, miten aikoo heittää minulle pitkiä avauksia. Heitot tulevat tosin vajaina, sillä hänellä on olkapää hajalla eikä se kestä täysimittaisia heittoja. Odotamme kaukalon laidalla edellisen pelin loppua. Vieressäoleva kaveri puhaltelee, oli mennyt ilta eilen pitkäksi.

Ensimmäinen peli on yllättävän tasainen, vaikka osan pelistä tuntuu kuin pelaisimme yhden miehen vajaalla. Peli on jotenkuten hallinnassa, taistelemme tiiviillä puolustamisella ja iskemme vastaan harppuunahyökkäyksillä. Kahden erän jälkeen tilanne on kutkuttava, 2-2. Vastustaja lisää kierroksia viimeiseen erään, roikumme mukana parhaan mukaan. Iskemme vastaan aina kun mahdollista, tolppa sisään tolppa ulos. Kaadumme saappaat jalassa, häviämme lopulta 4-2. Hiki virtaa, urheilujuoma tekee kauppansa, päällä on hyvä tsemppihenki.

Pelien välissä keräämme voimia parhaamme mukaan. Koko joukkue mahtuu istumaan yhden pöydän ääreen. Sivusilmällä huomaan kuinka tuleva vastustajamme ottaa lämpöä viereisellä kentällä. Lauma nuoria poikia, joilla on samanlaiset verryttelyasut. Osalla on hikinauhatkin, takin alla on varmasti myös puuhelmet. Ei helvetti, säbelijäbeleitä. Ennen peliä pieneen katsomoon ahtautuu katsojia, jotka ovat selvästi vastustajien kavereita. Kaljapullot kilisevät ja äänijänteet paukkuvat jo ennen peliä. Siisti homma, tästä tulee varmasti mukava lauantai-ilta. Pitikö näiden kaikkien jätkien saada intistä viikonloppuvapaat juuri samaan aikaan?

Tuomari viheltää pelin alkaneeksi. Ensimmäiset sekunnit määrittävät tulevan pelin kulun. Vastustaja liikuttajaa palloa, me juoksemme perässä minkä ehdimme. Vaikka olenkin urheiluoptimisti, oli selvää, että meillä ei tässä pelissä ole saatavissa mitään muuta kuin helvetillinen hiki. Hyvä toki sekin. Vastustaja iskee maalin, iskee toisen, katsomosta alkaa meille huutelu. Jollain on kaunis parta, toisella urpon näköinen juoksutyyli, kolmas ei vaan osaa pelata. Yritämme sen minkä pystymme, se ei tällä kertaa vain riitä. Maalivahtimme ottaa koppeja minkä ehtii ja yrittää pitää pelin hengissä. Teemme maalejakin, mutta muuten olemme sivuosassa nuorten miesten rynniessä pitkin kenttää villivarsojen lailla palloa somasti liikutellen. Olemme kuin keiloja luisteluradalla tai ristireimareita Suomenlahdella. Molemmilta puolilta saa mennä ohi ja niin sitä mennäänkin. Lopulta tuomari viheltää pilliin, peli on päättynyt. 13-3 turpaan. 3 x 15 min tuntui tällä kertaa useammalta tunnilta ja parasta siinä oli se, että se loppui.

Pelin jälkeen kiittelemme toisiamme, että tulimme paikalle pelaamaan pelit. Ei tarvinnut luovuttaa ja ottaa siitä hyvästä noloja sakkoja joukkueelle. Kello on vajaa puoli yhdeksän, kun pujahdan hallista ulos pimeään iltaan. Jalkoja särkee, päätä särkee, perse on hiessä. Silmissä vilisee sinikeltaisia pelaajia edelleen. Onneksi minulla on kyyti kotiin, saattaisi kotiin löytäminen olla muuten tuskan takana. Taisi kuskillakin olla samanlaisia oireita, sen verran kauan seikkailimme Vantaalla ennen pääsyä sieltä pois. Lopulta laskeudun kotiin, saan kylmän oluen kouraan, sauna on päällä, tunnen mielihyvän pulppuavan tehdystä urheilusuorituksesta. Salibandy, peli meille kaikille! //////////

Seuraava turnaus huhtikuun alussa. Siihen pääsen onneksi itsekin. Taitaa olla vielä pelien jälkeen kauden päättävä saunailtakin edessä. Noh, ne on sitten ihan omia tarinoita.

Aurinkoa ja urheilun iloa!!

-Esko-

// Teksti: Jussi Evinsalo, kuvat hieman vanhempaa materiaalia. Oli tuolloin akillesjänne revennyt…//

Comments (4)
, , , , ,

…on muuten rasittava vaiva, todella rasittava!!

22.1.2017

Jätesäkki, teippirulla, jätesäkki, teippirulla, Burana, Panadol, jätesäkki, teippirulla. Näistäpä on viimeiset päiväni rakentuneet. Jätesäkit varmasti kanssani asustelevat vielä tovin, mutta toivon, että nuo Burana ja Panadol poistuisivat pois arjestani. Syön särkylääkkeitä äärimmäisen harvoin, mutta nyt on ollut pakko. Pakko ja paljon. Olen kärsinyt koko aikuisikäni jonkinmoisista selkävaivoista. Ajoittain on hetkiä, kun sukkien jalkaan laittaminen on mahdottomuus ja kävely muistuttaa laksatiiviyliannostuksen ottanutta henkilöä.

Juuri sopivasti ennen muuttoa liukastuin lenkkipolulla. Käytän talvella aina nastalenkkareita. Luotin hieman liikaa nastojen pitoon. Vetäsin peilijäässä olevan alamäen hieman liian kovalla itseluottamuksella, liukastuin, kaaduin ja selkään tuli pistävä kipu. Ajattelin, että sen on sitä samaa vaivaa, joka menee ohi Buranalla ja etureisivenytyksillä. Vaan, eipä ole mennyt. Muuton ja kantamisen hoidin särkylääkkeiden avustuksella. Tämä päivä on ollut ns. hieman tuskainen. En pysty istumaan ollenkaan, koska ylösnouseminen on lähes mahdottomuus. Täytyy olla koko ajan liikkeessä tai tehdä hölmönnäköisiä jumppaliikkeitä.

Jos ei ensi viikolla helpota, joudun kyllä menemään lääkärin tai fysioterapeutin pakeille. Suomalaisena miehenä sitä ei lääkäriin liian helpolla mennä. Tiedän kyllä mistä nämä vaivat ainakin osittain johtuvat. Olisi silloin nuorempana täytynyt ottaa ne valmentajan antamat lihashuoltoharjoitteet tosissaan. Eikä tehdä aina sitä samaa näennäisvenytystä. Kantapäät yhteen ja lähelle pakaroita. Näytti, että venyttelee. Usein puhutaan myös syvistä vatsalihaksista. Onkohan minulla semmoiset? Varmasti on, mutta oletettavasti hieman heikot ja niin syvällä, etten niiden olemassaoloa edes tunnista. Tunnistan kyllä nyt, kun selkärankani on aivan vinossa, koska keskivartaloni kontrolli on olematon.

Joogaa olen ajatellut. En sen trendikkyyden takia, vaan ihan täysin hyvinvointitarkoituksessa. Vartaloni on kirjaimellisesti rautakanki. Se oli vielä viisi vuotta sitten ihan hauska juttu, muttei todellakaan ole enää. Jooga saattaisi auttaa minua saamaan hieman liikkuvuutta lisää ja toivon, että vartalon liikkuvuusominaisuuksien ollessa kunnossa ei tarvitsisi enää koskaan miettiä, kuinka pääsen ylös autoni penkistä. En vaan kehtaa mennä joogatunnille. Nauravat minut pihalle, kun en yllä eteentaivutuksessa edes polviin.

Olimme tänään Jeren kanssa kuvailemassa Espoon Nokkalan majakalla. Oli muuten hieno paikka, suosittelen. Postauksen kuvassa istahdin lumipenkalle. Istahdin enkä päässyt ylös. En päässyt ylös ilman kuvassa esiintyvää alkavaa aurinkotervehdystä. Olihan taas ohikulkijoilla ihmeteltävää.

Onhan nämä selkävaivat nyt todella ärsyttäviä. Selkä, kun vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseen.

Muita selkävaivaisia linjoilla? 

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

Comments (30)