” Ensimmäinen äitienpäivä: pieni tyttö, aurinko ja Linnanmäki.” Näin jakoi Facebook viisi vuotta vanhan päivitykseni, kun avasin aamulla tietokoneeni. Muistan tuon päivän oikein hyvin. Hakaniemessä tein äitienpäiväaamiaisen ja yritin taitella servetin hienosti, siinä en ole ikinä onnistunut, en silloinkaan. Kannoin aamiaisen tarjottimella makuuhuoneeseen, jossa iloinen, hymyilevä äiti ja pieni ihminen heräsivät ensimmäiseen äitienpäiväänsä. Aurinko paistoi.
Aurinko paistaa tänäänkin. Kävin juuri toivottamassa omalle äidilleni hyvää äitienpäivää. Istuskelen huoneeni sängyllä ja tuijottelen seinällä olevaa julistetta, jossa hymyilee teiniaikojeni ihastus Alicia Silverstone läpikuultavassa paidassaan. Tänä äitienpäivänä kanssani heräsikin iloinen ja hymyilevä Alicia. Erilainen äitienpäiväaamu.
Paljon olen ihmisten kanssa keskustellut ja moni on sanonut, että juhlat ja merkitykselliset yhdessä eletyt tapahtumat ovat aluksi vaikeita viettää erilaisessa elämäntilanteessa. Nyt jo tässä vaiheessa voin tuon asian allekirjoittaa. Viisi kertaa sain onnekseni viettää perinteisen äitienpäivän. Aamiainen sänkyyn ja se pienen ihmisen into. Into ja päiväkodissa tehdyn lahjan salassapitäminen, aina yhtä vaikeaa ja ihmeellistä. En enää koskaan tule viemään aamiaista sänkyyn F:n äidille. Tämä lause kuulostaa karulta, todella karulta. Niin lopulliselta.
Ja Mark Zuckerbergille haluan sanoa: Älä nosta noita muistoja esiin siellä Facebookissa. Tai oikeastaan, nosta vain. Muistot ovat kauniita, mutta tässä tapauksessa neiti aika ei ole vielä kerennyt niitä kultaamaan ja kultareunuksilla ympäröimään.
Hyvää äitienpäivää! Erityisesti omani ja F:n!
-Esko-
// kuvat: Jere Lehtonen //
11 Comments
Ajan myötä suhde muistoihin muuttuu ja menneistä tapahtumista tulee osa elettyä elämää, joka ei enää kirpaise kuten tänään. Arvokasta, että tervehdit omaa äitiäsi! Aurinkoa kaikesta huolimatta!
Iltoja Laura! Kyllä, aika kultaa muistot, toivottavasti. Kyllä, äitiä pitää aina tervehtiä, tietty. Kivaa iltaa!!
Haikeelta kuulosta ja sitä se varmaan onkin.
Voimia!
Nämä tämmöiset päivät vähän on…Kiitos!
Olen käynyt noita tunteita ja ajatuksia läpi. Aamiaista en saanut pojan isältä sänkyyn, mutta kukkia sain – olette aina eräänlainen perhe. Erilainen perhe! Hyvä perhe!
Iltaa Heidi!
Oli kiva nähdä!! Olemme juuri se, ja toivottavasti hyvä -> ennenkaikkea lapsellemme. Kivaa iltaa!!
Itsellä jo kuudes äitienpäivä ilman kokonaista perhettä, ja usein jopa viikonloput menevät niin, että äitienpäiväviikonloppuna lapset isällään. Saan toki lapset itselleni alkuillasta, jolloin sitten vietämme oman hetkemme onnitteluineen. Ja oikeastaan nykyään osaan jo nauttia siitä aamusta aivan kiireettömästi omassa rauhassa… Ovat sitten aamusta kuitenkin soittaneet onnitteluja isänsä luota! Tänä vuonna soittoa ei kuitenkaan kuulunut, mikä tietenkin tuntui pahalta ja sai taas muistelemaan niitä ensimmäisten vuosien fiiliksiä perheen yhteisistä aamuista.. Haikeutta siis ajoittain tuntee vieläkin, vaikka muuten olen varsin onnellinen nykyelämässäni! Eli tsemppiä sinnekin, ei niin helppo matka, mutta aurinko paistaa ja tuulet tuovat uusia kuvioita eteen… Aurinkoa ensi viikkoon!
Heippa Satu!
Kiitos viestistäsi ja aurinkoa sinullekin!!
Onko näin, että päätös erosta ei ollut sinun? Kuulostaa jotenkin siltä, että kaipaat takaisin entiseen elämään.. Tsemppiä!
Heippa Riikka!
Eron syistä en halua sen tarkemmin analysoida. Kyllä tämmöiset merkitykselliset päivät ovat aluksi hieman haastavia. Kiitos tsempeistä ja kivaa iltaa!!
Tuli ihan itku tätä lukiessa. Jaksamisia Esko!