Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, ,

PV= perjantain vanhat: Onhan tämä nyt välillä ihan perseestä!!

20.5.2016

Tämä se oli aikanaan semmoinen syyslomapäivä. Oikein antoisaa isä-tytär laatuaikaa.

/// Periksi en anna. En perkele anna, tapahtui mitä tahansa. Näin olen tässä taannoin päättänyt ja nyt ei puhuta urheilusta vaan lapsen kasvatuksesta. Kerron tässä teille eräästä syyslomapäivästä, jona saimme viettää sitä niin mainostettua isä- tytär laatuaikaa.

F kömpi yöllä n. klo 5.15 viereen nukkumaan, koska olemme sopineet, että lomalla näin saa tehdä. En tiedä mitä unta neiti mahtoi nähdä, mutta olettaisin sen liittyneen jollain tavalla thai-nyrkkeilyyn. Vasenta koukkua tuli jatkuvasti takaraivoon ja juuri kun sain pään suojattua tyynyillä alkoi vastustaja käyttämään jalkojaan ja alaselkä sai omat osumansa. Katsoin kännykän valolla vastustajan kasvoja. Ihanan tyytyväinen nukkuva hymy päällä. Ah, ei voinut kuin hymyillä itsekin vaikka unta ei enää tullutkaan.

” Isi, saanko vielä jäätelön jälkkäriksi?” Olemme sopineet, että herkkuja ei päivittäin syödä ja vastasin kieltävästi. Tämä vastaus ei pikkutyttöä miellyttänyt vaan päättipä hän heittäytyä ravintolan lattialle ja takoi lattiaa hyvinkin uhmakkaasti. Tietysti oli menossa lounasaika ja Nepalilainen ravintola oli täynnä asiakkaita. Siinä minä seisoin pienen pyörremyrskyn vieressä ja periksi en antanut. Jäätelöä ei herunut. Ylpeänä seisoin päätökseni takana. Ennen olisin varmasti sen Ville Vallaton- puikon ostanut ja säästynyt niiltä kymmeniltä onpas siinä taas isä helisemässä– katseilta.

” En jaksa enää kävellä, voitko kantaa? ” Olemme sopineet, että keskustareissuilla kävellään itse ja vastasin kieltävästi. Tämä vastaus ei muuten pikkutyttöä miellyttänyt ja tuli täysi stoppi. Siinä me sitten otimme sanallisesti yhteen keskellä todella vilkasta Aleksanterinkatua. Päätin, että tässä ollaan vaikka koko ilta, koska periksi en anna. Karoliina soitteli työpäivänsä päätyttyä ja kysyi missä olemme. Tässä me olemme keskustan HM:n edessä. Karoliina saapui tunnin kuluttua kaupunkiin ja soitteli uudestaan kysyäkseen missä olemme. Tässä me olemme edelleen keskustan HM:n edessä. Molempia hieman hymyilytti. Ja niin hymyilytti niitä satoja ja satoja ohikulkeneita ihmisiä, joilta sain otsaani varmasti: maailman huonoin isä– leiman.

Karoliina saapui paikalle ja siellä hänen perheenjäsenensä istuivat vasten keskustan HM:n näyteikkunaa. Äidin nähtyään pikkumimmi räväytti leveimmän hymynsä ja hyppäsi hänen kaulaansa. ” Ohan tämä nyt välillä ihan perseestä”, tokaisin puolisolleni. ” Välillä on, mutta mä olen ylpeä susta.”, hän vastasi. Niin minäkin olen ylpeä itsestäni ja toivottavasti saan kiittää periksiantamattomuuttani teini-iän koittaessa. ///

Mukavaa jääkiekkoviikonloppua!!

-Esko-

Comments (9)

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Outi 20.5.2016 at 10:21

    Hyvä kirjoitus. Meidän tarhamatka kotiin (n 2km tuolloin) kesti kerran kävellen 2,5 tuntia. Koska periksi en antanut, eikä meinannut antaa lapsikaan. Onneksi meidän raivova ipana ja hirviö äiti näytelmällä oli huomattavan vaatimattomat katsojaluvut.

    • Reply Esko 20.5.2016 at 15:25

      Kiitos Outi!
      Aina ei tarvita suuria katsojalukuja. Välillä sitä olisi vaan niin paljon helpompi antaa periksi…:) Mukavaa iltaa!!

  • Reply Nippe 20.5.2016 at 12:49

    😁
    Meillä kerran jonotettiin aikoinaan 2-vuotiaan temperamenttisen uhmaikäisen kanssa terminaalissa Tukholman laivaan.
    Ei olisi huvittanut pikkuherraa istua rattaissa enää, joten annoin kolikkotelineeni (se, johon voi sulloa omiin lokeroihin eri kolikoita päällekkäin.)
    Pikku-ukkeli rauhoittui ja päästiin laivaan. Huomasin vain, että kaikki kolikkoni olivat hävinneen tyystin…
    Siinä taisi olla kahden euron lipaskin täynnä…great!

    Tilanteita tulee uusia, se on varma!😅

  • Reply Esko 20.5.2016 at 15:26

    Hauska tarina! Itseasiassa laivaan jonottaminen on oiva paikka menettää hermot. Niin lapsen kuin aikuisen..:)
    Varmasti tulee kaikennäköisiä tilanteita. Mukavaa iltaa Nippe!

  • Reply Veera 20.5.2016 at 16:46

    Ennen ajattelin myös noin: perinsi ei anneta. Nykyään olen asioiden kanssa vähän toisella kannalla.
    Ehkä osittain on kyse siitä, että lapset ovat kasvaneet. Tai sitten nyt on vaan menossa tasaisempi vaihe ja voi ottaa vähän rennommin. Tai sitten olen kasvattajana saanut sen verran itseluottamusta lisää, ettei oikeassa oleminen ole enää niin tärkeää.
    Joka tapauksessa haluan nykyään mennä “tunnelma edellä”. Päätavoitteeni vaikka ruokapöydässä on se, että on hyvä fiilis. Ei tehdä numeroa siitä, jos joku ei halua syödä porkkanaa. Oikeasti: ihan sama.
    Ei meillä lepsuilla, ei tasoiteta tietä.
    Hyvän tunnelman filosofialla yritetään vain kiinnittää huomiota niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä.

    • Reply Esko 22.5.2016 at 16:34

      Tuo on oikein hyvä filosofia! Mukavaa päivää Veera!!

  • Reply Elina 22.5.2016 at 11:08

    Mulla nauratti kun kuvittelin tilanteen..tiedän ettei todellisuudessa naurattais.. ☺️ Eräänkin kerran on 600m päiväkoti-koti matka kestänyt likimain tunnin kun neiti(nyt 7v) päätti et kaikki ei oo hyvin.. Samaa on havaittavissa 2,5v pikkuveljessä😁 On todellakin raskasta olla äiti/isä..välillä!

    • Reply Esko 22.5.2016 at 16:33

      …välillä, kyllä. Mukavaa päivää ja kiitos kommentista!

  • Reply Keskisormi vai peukku pystyyn? | E2O 24.12.2016 at 00:08

    […] desibelejä päästelevää vaahtosammutinta. Itse hieman samantyyppisestä tapauksesta kirjoittaneenakin ja useamman kokeneena katson isää myötätuntoisella katseella maustettuna pienellä hymyllä. […]

  • Leave a Reply