Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , , ,

Miksi ne aikuiset miehet haluaa?

28.11.2016

img_20161128_182346Nouset sängystä. Kierähdät jo vuosien kokemuksella opitulla tyylillä kyljellesi ja sitä kautta onnistut nousemaan sängystä. Nostat kädet kohti kattoa ja venytät itsesi niin pitkäksi kuin mahdollista. Alaselästä kuuluu pari naksahdusta. Tiedä sitten onko nämä naksahdukset hyviä vai huonoja? Noh, nyt olet kuitenkin jo voittanut pahimman ja päässyt ylös sängystä. Tai ei, ei se ollutkaan pahin. Kyllä haastavinta on sukkien laitto jalkaan. Näin sinkkumiehenä ei ole edes apuvoimia, mutta tähänkin olen löytänyt jo oman asentoni, kuinka saan sukat jalkaan ilman pahempaa kipua. Ajoittain menee väärinpäin, mutta se annettakoon anteeksi.

” Taisi olla pelit viikonloppuna?”, kysäisee iloinen koulunkäyntiavustaja aina maanantaiaamuna. Katselee naurua pidätellen vierestä, kun yritän noukkia työkenkiäni kenkätelineestä. Samalla vahvasti puhallellen, toinen sukka väärinpäin. Oli pelit, kyllä. Ajoittain sitä itsekin pohtii, miksi ne aikuiset miehet haluaa. Miksi ne aikuiset miehet haluaa vielä juosta sen pallon perässä? Vaikka pelien jälkeen jokaista paikkaa kolottaa ja aamut ovat kuvailemani tyyppisiä. Joku siinä vaan vetää puoleensa. Itsekin joukkueurheilua koko ikäni harrastaneena en voi elää ilman sitä joukkueen mukanaan tuomaa yhteisöä ja niitä pukukoppihetkiä.

Olen kasvanut urheilun parissa. Pukukoppielämä on varmasti ollut mukana muokkaamassa minusta tämmöistä ihmistä joka olen. Joukkueen jäsenenä totut jo pienenä erilaisiin ihmisiin. Osaat ottaa toisia huomioon. Tappion hetkellä ne murheet murehditaan yhdessä ja voiton hetkellä ne ilot ja onnistumiset jaetaan yhdessä. Kaikkien kanssa et varmasti ole paras kaveri, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Tiukalla hetkellä pyritään jokaisesta joukkuekaverista kaivamaan juuri se paras ominaisuus esiin. Olla aidosti iloinen toisien onnistumisista. Toisien onnistumisista joukkueen eteen.

Enää en toki urheilua huipputasolla harrastakaan, mutta pelailen edelleen koripalloa ja salibandya harrastelumielessä. Treenaminen on nykyään aivan muuta, kun mestaruuksien tai mitalien tavoittelua. Treenit ovat sosiaalinen tapahtuma, jossa ainakin kerran viikossa törmäät kavereihin. Törmäät kavereihin ja päivität kuulumiset. Äärimmäisen tärkeää tässä joillekin niin hektisessä arjessa. Niin, ja tietysti se kerran kaudessa järjestettävä saunailta. Sehän on sitten ihan oma lukunsa.

Pitäisi vaan jossain vaiheessa itsekin ymmärtää, että kroppa ei ole enää kuin parikymppisenä. Ei jokaisen pallon perään tarvitse enää syöksyä ja Esko, et sinä enää donkkaa, edes tennispallolla. Itse olen näinä aikuisurheiluvuosina onneksi säästynyt pahemmilta loukkaantumisilta. Mitä nyt yksi akillesjänne repesi ja alaselkä vihoittelee viikottain. No, on se sen arvoista.

Ostin viimekaudella koripallopeleihin lisenssin. Lisenssi löytyi valikosta: Seniorilisenssi. Kyllä, seniorilisenssi. Olikohan tuo vihje?

Kuulostaako tutulta ja onko lähipiirissä tämmöisiä henkilöitä, jonka aamutoimet kuulostavat kirjoittamiltani?

-Esko-

P.S. Eilen oli muuten 90-vuotias naishenkilö Leppävaaran Pyrinnön joukkueen aloitusviisikossa. Todella suuri kunnioitus ja siinäpä tavoitetta.

Comments (9)

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Ki 29.11.2016 at 18:15

    Tuli lähes pakottava tarve kommentoida tähän kirjoitukseesi. Itsekin olen senjorisarjaan luettava miesyksilö, olen melkein näihin päiviin harrastanut koripalloa alemmilla divaritasoilla. Olen myös havainnut kropassa iän mukana tuomat haasteet ja hoitotyössä nähnyt monen nuoremman, ikätoverin sekä vanhemman urheilijan kehon elastisuuden katoamisen.
    Useimmat meistä miehistä eivät ymmärrä huoltaa kuin koneitamme, puhumattakaan mielestämme, joka johtaa koko orkesteria. Urheileminen lieventää esim. stressioireita , joka varmaan pitää useasti paikkaansa. Mutta jos mieli on jäänyt 20v. tasolle ja kropalla on 50 vuotiaan reaktiot (puhun siis omasta ikäluokasta 🙂 ), tasapaino ja kehon yleinen liikkuvuus aiheuttaa aivan erilaisia haasteita terveenä pysymiselle. Useasti ihminen ajattelee olevansa rikkoutumaton ja panee itsensä likoon kuin aina ennenkin nuorena, kyllähän silloinkin selvittiin pienistä vaivoista ja jaksettiin rasittaa kroppaa huolella. Mutta valitettavasti kuljetut mailit tekevät tehtävänsä jollei lepää riittävästi sekä laadukkaasti.

    Jo pelkkä lihaksiston ja sisäelimistön voimaantuminen sekä kunnollinen elpyminen vaatii omaa huoltoaan. Pitää olla rutiineita kuten rentoumisharjoitukset, venyttelyä ja hierontahoitoa. Kehon ja mielen elastisuudesta pitää siis huolehtia urheilusuoritusten lisäksi. Itämaisia kamppailulajeja sekä hoitoperinnettä harjoittaneena voin sanoa, että sieltä löytyy vastauksia kokonaisvaltaiseen itsensä hoitamiseen ja kunnossa pysymiseen. Liikkumisen tulisi pitää meidät myös ehjänä ja terveenä, tätä keskustelua käynyt eri ikäisten ja tasoisten urheilijoiden sekä kuntoilijoiden kanssa. Tätä olen opettanut valmennuksissani ja hierontahoitotyössäni toteuttanut lihasten palautumisen sekä rentoutumisen myötä.

    Siis miehet, miksi pidätte ihan hyväksyttävänä ja normaalina kuluna esim. auton huoltamista, mutta omaan hyvinvointiin ja esim. lihashuoltoon ei satsata?

    Kimmo Saukko, kuntohoitaja, hieroja, shiatsu ja shindoterapeutti sekä kamppailulajikouluttaja Haagasta

    • Reply Esko Kyrö 29.11.2016 at 21:11

      Moikka Kimmo!
      Ja, suuri kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi. Jotenkin tuo lihashuolto, siis ainakin kohdallani aina vaan jää. Toki venyttelen ja teen myös lihaskuntoharjoitteita. Täytyisi alkaa nyt viimeistään kiinnittää huomiota taas tuohon oikeaan itsensä huoltamiseen, hieronnat ym. tulisi lisätä taas kalenteriin. Aktiiviaikoinahan nuo kuuluivat rutiineihin, mutta nyt harrastelijana ne helposti jäävät. Ja nythän niitä just tulisi harjoittaa.
      Hyvää viikkoa sinulle ja hyvä, että tuli pakottava tarve kommentoida…:)

  • Reply Nippe 29.11.2016 at 19:56

    Juu, juu, sitähän henkisesti kuvittelee olevansa never ending twenty!
    Serkkupoika hyppeli trampoliinilla, kunnes muisti, ettei ollutkaan enää nuori koulupoika.
    Selkä sanoi slut, mutta ehtipä muutaman hypyn ponkaista mielikuvitusmaailmassa ????

    Aamutoimet ovat aina kuin hidastetusta filmistä, mutta hauskinta on aina välillä huomata kävelevänsä siniset muovipussit jaloissa pihamaalla!
    Lapsen kun vie eskariin ja kiireessä lähtee…

    • Reply tätioranssi 29.11.2016 at 20:40

      Nippe, noi siniset on niin klassiset! Vaikka harvemmissa paikoissa on enää täällä käytössä, kovin helposti menevät Rikki…kun ihmiset niillä ulkonakin kävelee..

      • Reply Esko Kyrö 29.11.2016 at 21:12

        🙂

    • Reply Esko Kyrö 29.11.2016 at 21:12

      …siniset muovipussit…:) Toinen klassikko: Maissiherne-pussi pakkasesta.

  • Reply tätiO 29.11.2016 at 20:43

    Saan aika usein kommenttia ” miten sä pystyt olemaan polvillasi?” Ja juu, paremman puutteessa ilman polvisuojia kun säärisuojat ei pysy polvien päällä.. Niin salibandy on laji ja maalivahtina kamat päällä. Polvet on tottuneet (ikää on 35v) mutta rangaistuslaukaukset hioo polvet Rikki. se on fakta.

    Nyt on ollut rikkonainen syksy kaiken liikunnan suhteen, kyllä mä nousen vielä!

    Tsemppiä kaikille!!

    • Reply Esko Kyrö 29.11.2016 at 21:13

      Moikka O!
      Kyllä, on säbä-veskarin rooli kova homma. Ei ole se torjunta-asento tehty ihan jokaisen kropalle. Kyllähän sinä nouset se on varma!! Tsemppiä!!

  • Reply Tunne lukkosi, kyllä todellakin tunsin lukkoni – E2O 14.3.2019 at 19:07

    […] asia, jossa huomaa oman ikänsä niiden numeroiden lisäksi on urheilusuoritusten jälkeiset kiputilat. Salibandya en ole pitkään aikaan edes pystynyt pelaamaan, koska selkä oli niin kipeä jokaisen […]

  • Leave a Reply