Vuosi 2017 oli oikean elämäni pakohuonepeli. Viimeinen osa.

…Jään mielelläni tuonne neljänteen huoneeseen. Suurella mielenkiinnolla odotan minkälaisia arvoituksia tämä Escape Room vielä tuo tullessaan? Näihin sanoihin päättyi vuoteni 2016 yhteenveto. Hyvä keino kiteyttää vuoden 2017 tapahtumat on hypätä jälleen oman elämän pakohuonepelin kiemuroihin. Pakohuonepeleissä ratkotaan erinäisissä huoneissa tehtäviä, vaikeampia ja hieman helpompia. Sisään ei voi jäädä. Aina niistä pääsee pois. Myös epäonnistumiset kääntyvät ajan kanssa helpotukseksi. Aina niitä voi halutessaan yrittää uudestaan. Yksin ei tarvitse huoneista selvitä. Apua voi aina kysyä.

Neljäs huone oli vielä vuosi sitten tyhjä. Tehtävänä oli rakentaa uudesta asunnosta koti. Niistä kahdesta pienestä huoneesta oikea koti. Koti, jossa pelaajilla on hyvä olla. Isolla ja pienellä. Seinässä olevaan salakaappiin muuttivat kaikki söpösilmät, ponit ja seinälle sinitarralla isä ihmisprintterin piirtämä kuva Shopkins-tytöistä. Asunto alkoi rakentua. Arki alkoi rakentua. Vaalea parketti sai päälleen mieluisat matot. Seinälle taulut ja televisio. Tililtä hävisi aina automaattisesti pankkineuvojan kanssa sovittu summa. Lainanlyhennys omasta kodista. Helppo ja tasainen huone. Helposti pääsi ulos kävelemään metrin päässä sijaitsevalle autopaikalle. Avata ovi ja hypätä autoon.

Autoon ja kohti viidettä arvoitusta. Autoilu saikin tässä arvoituksessa ihan uuden merkityksen. Voiko tietyn moottoritien pätkän oppia ulkoa? Riihimäellä on Suomen korkein lipputanko ja Akaassa on monta vokaalia samassa sanassa. Tämä viides  arvoitus ja sen realisoituminen pelaajan päässä oli kyllä oman elämäni Escape Roomin kirkkaasti vaikein paikka. Yhdellä pöydällä oli avoinna kirja, otsikolla maamme lastenhuoltolaki. Toisella pöydällä oli läppäri, jonka näytölle oli avattu uusin iltapäivälehti, otsikolla: Iholla-sarjan Esko romahti ja joutui sairaslomalle. Oman elämän vaikeudet maustettuna iltapäivälehtien otsikoilla saivat olon tässä huoneessa todella tukalaksi. Tuli matka Mikkeliin. Tuli matka Mikkeliin hyvän ystävän kanssa. Ystävyys, vahakabinetti ja Teemu Selänne auttoivat ulos tästä huoneesta.

Huone kuusi ja arki jälleen uusi. Riimipareja harjoiteltiin työpaikalla. Muuttunutta arkea harjoiteltiin kotona. Urheilupiireistä tutun kaavan, posin kautta. Ajoittain se oli hieman haastavaa, mutta kerran täällä vain eletään. Aikuisille nämä ovat vaiheita, niille pienille ihmisille heidän ainutkertainen lapsuutensa, jolle kaikki rakentuu. Pelaajan tulee tarjota pienemmälle pelaajalle niin paljon tukea ja turvaa kuin mahdollista. Tuli kevät, kesä ja aurinko. Tuli ymmärrys, että elämä on hyvä. Elämä on aina hyvä. “Rakenna uuden asuntosi pihaan terassi”, kuului pelinjohtajan käsky. Kuinka opin ikinä nauttimaan Ikean kalusteiden kokoamisesta? Onnistuin ja kohti viimeistä huonetta.

Tällä hetkellä ollaan seitsemännessä huoneessa. Tänne se peli päättyy ja hyvä niin. Pöydällä on älypuhelin, johon on asennettu kaksi sovellusta. Toisessa lepattaa valkoinen liekki punaisella pohjalla. Toisessa on valkoinen keskeltä katkaistu salama sinisellä pohjalla. Pöydällä on myös läppäri, johon on avattu tietokone, ohjattu suoraan sivustolle: Hae mukaan Napakympin kakkoskaudelle! Lattialla on Pomarfinin kengät ja perunajauhoa. Vieressä Neljänsuoran levy ja vapaalippu Vesivehmaan Jenkkapirtille. Mielenkiintoinen huone. Täältä ei kuulemma ole mikään kiire pois.

Mukavaa loppuviikkoa ja kiitos Sikulle älyttömän hienoista kuvista!!

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //