Käteeni on tatuoitu yksi päivämäärä. Siinä se on ikuisesti. Se päivä on huomenna. Kahdeksan vuotta sitten tuona kyseisenä päivänä elämäni muuttui. Se muuttui aivan täydellisesti. Minusta tuli isä. En minä silloin isyydestä tiennyt yhtään mitään. Oppaita en lukenut. Saadessani käsiini sen pienen, todella pienen ihmisen. Sen pienen ihmisen katsoessa minuun niillä kiintopistettä hakeneilla silmillään ymmärsin asian, että siinä hän nyt on. Minun lapseni.
Kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon, niin paljon. Näiden juhlapäivien ympärillä tulvii aina mieleen paljon muistoja. Semmoisia haikeansävyisiä muistoja. On suoraansanottuna todella kurja fiilis toivottaa synttärionnittelut Whatsapp-viestillä tai videopuhelulla. Tämä etä-isyys ja etäisyys näyttää näinä juhlapäivinä ne kurjimmat puolensa. Huomattavasti mielummin sitä aamulla laulaisi synttärilaulun nuotin vierestä siinä yhteisen aamiaispöydän ääressä. Huomattavasti mielummin sitä antaisi sen synttärilahjan synttäripäivänä kuin puolentoista viikon viiveellä.
Tämä etäisyys ja etä-isyys tuo mukanaan tuntoja, joihin ei vaan osaa tottua. Tämä etäisyys ja etä-isyys tuo mukanaan tuntoja, joita ei osaa oikein kenellekään edes selittää. Tämä on niin muuttumaton tilanne, että se saa ajoittain mielen kyllä todella mustaksi. Vuodet eivät kilometrejä vähennä. Viikonloppuhin ei päiviä tule lisää vaikka kuinka joulupukilta niitä toivoisi. Ajoittain tuntuu, että tämän tilanteen edessä minusta tulee hiljalleen väsyvä mies. Nämä ajatukset on vain siirrettävä pois mielestä hyvinkin nopeasti. Kaiken kanssa oppii elämään on tapana sanoa. Toivottavasti tuossa sanonnassa on perää.
Näitä mietteitä päähän ajoittain tulvii. Tahtoi tai ei. Täytyy vaan ajatella, että ei niiden juhlien oikeilla päivämäärillä niin väliä ole. Jouluaatto voi olla ihan hyvin se oikeaa aattoa edeltävä päivä. Synttärit voivat ihan hyvin olla hieman viiveellä. Tatuointi kädessäni tulee aina muistuttamaan minua siitä elämäni muuttaneesta talvipäivästä. Se oli onnenpäivä. Huomenna on lapsellani varmasti todella onnellinen päivä. Se on tärkeintä.
Oli muuten kohtalaisen kylmä seisoskella tänään tuossa kalliolla. Mukavaa alkanutta joulukuuta!!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //
18 Comments
Hei Esko!
Itselläni ei ole kokemusta erosta ja siitä, että lapsi asuisi kaukana. Omista lapsista kaksi asuu lähellä ja kaksi junnua vielä kotona. Silti lähelläkin asuvat lapset tuntuvat välillä olevan niin kaukana. Olen seurannut sinun elämääsi blogin kautta jo tovin aikaa. Jotenkin tunne ikävästä ja kaipuusta on tuttua, kuten varmaan monelle muullekkin. Itse tapasin oman isäni vasta pari vuotta sitten eli noin 40 vuotta olen elänyt ilman häntä. Kyllä suoraan sanottuna on mahdotonta rakentaa sellaista isä-tytär suhdetta jossa olisi tunnetta ja rakkautta mukana. Siksi haluan sanoa sinulle, että pidä kiinni hänestä, rakasta, ikävöi, itke, kaipaa, iloitse ja ole kiitollinen. Olet kuitenkin se ISÄ, joka on läsnä ja olemassa vaikka välimatkaa onkin. Ja tämän tyttäresi tietää! Aitous, kiinnostus ja rakkaus, se olisi riittänyt myös minulle. Tunne, että joku välittää ja kaipaa. Olette toistenne puolikkaat ja kokonaiset yhdessä 💖
Kiitos Mamma hienoista ja rohkaisevista sanoista!! Mukavaa viikonloppua!!
Tunnen tuskasi vaikka olenkin äiti, joka saa olla lapsensa kanssa puolet hänen ajastaan. Silti. Ei siihen totu. Ei varsinkaan jos on yhtään huoli lapsesta.
Tulevan joulun lapsi on isällään. Ja sitä edeltävän viikon. Surkeaa. Saan hänet 26. pv taas tähän kotiin.
Ei tämä ole varmasti helppoa lapsellekaan. Omat kivut kestän, kunhan lapsella olisi hyvä, edes suurimman osan aikaa. Eihän elämä kenellekään koko aikaa hymyile.
Tänä vuonna odotan enemmän joulun päättymistä, kuin alkua. Vietän joulun yksin, koska en halua matkustaa kauas vanhempieni luo ilman lasta. Ystävillä on kaikilla jokin perhekontakti. Työkavereilla kaikilla puolisot ja lapset. Toivottavasti kukaan ei kysy minun joulusta.
Tsemppiä! 💚🎄
Kiitos Amelielle ja kaikkea hyvää sinulle!!
Hei, niin kurjaa seurata kipuiluasi tämän lapsiasian kanssa. Vuoroviikoin isällä, vuoroviikoin äidillä? Muuta Esko Manseen, se on ihan hyvä paikka ihmisen asua! Vielä voit tehdä asialle jotain: 10 vuoden päästä enää et. Katuisitko, että asuisit lapsesi lähellä? Et varmasti. Se olisi ihan win-win-tilanne. Mikä sinua sinkkumiestä pk-seudulla pidättelee? Asunnon voi myydä/panna vuokralle. Niillä rahoilla saa Tampereelta jo ihan kivan kämpän. Rohkeita ratkaisuja nyt vain…
Kiitos Ellu viestistäsi! En varmasti katuisi, mutta ei ihan yksinkertainen paketti tuokaan. Pysyköön Hesa meidän toisena kotikaupunkina. Mukavaa viikonloppua!!
Olen itse saanut lapsen yksin muutama vuosi sitten ja vaikka arki usein on kiireistä ja toivoisi välillä rinnalle sitä “toista” aikuista niin juuri tuo ajatus on usein mielessäni – kukaan ei onneksi missään tilanteessa voi ottaa lasta minulta pois, edes osa-aikaisesti. Vaikka mikä ero tulisi. Ja olen siitä niin iloinen. Etenkin kun on vain yksi lapsi niin tuntuu että jo oma työpäivä vie liikaa pois yhteisestä ajasta. Harmillinen tilanne teillä/sinulla tosiaan – tsemppiä hurjasti jaksamiseen! <3
Kiitos viestistäsi Julia! Mukavia hetkiä ja kaikkea hyvää teille!
Kestämätön tilanne. Voimia sinulle!
Olisiko mahdollista, että sinä muuttaisit samaan kaupunkiin tyttäresi kanssa?
Heippa Sanna!
Ei varmasti ihan yksinkertainen asia, joten pysyköön Hesa toisena kotikaupunkinamme. Kiitos viestistäsi ja kivaa viikonloppua!!
Voin vain arvailla tuskaasi Esko 🙁
Tuo on niin väärin että näet, tai ylipäätään monesti erotilanteissa isät näkevät lapsiaan paljon vähemmän kuin äidit. Ihan yhtä lailla he kuitenkin on niitä tasavertaisia vanhempia. Muistan jo iholla ohjelmaa seuratessa katsoneeni sitä kuinka hyvän isän kuvan sinusta sai ja F vaikutti oikein isin tytöltä <3 toivotan sinulle todella paljon tsemppiä tilanteeseesi, mikä ei ole kaikista helpoin, vielä kun tuota välimatkaakin on, niin tuo lisähaasteensa muutenkin haastavaan tilanteeseen.
Heippa Stinde!
Kiitos. Onneksi tuo tuska iskee enää harvemmin niin voimakkaana. Ja nyt on tulossa joululomat ja kaikkea, joten positiivisen ajattelun kautta lähdetään rakentamaan. Kivaa viikonlopun jatkoa!!
Voi kuinka harmi, että teillä on tuota välimatkaa! Olisiko muutto Tampereelle mahdollinen? Olen siellä itse pariin kertaan asunut ja aina on tuntunut kodilta jo hetken kuluttua, vaikka toisella muuttokerralla en aluksi tuntenut kuin yhden ihmisen valmiiksi. Kannustan muiden tavoin kokeilemaan, sillä olisihan se huikeaa saada olla aina viikko lapsen kanssa yhdessä! Opettajan töitä riittää sielläkin ihan varmasti. Ja ihan varmasti löydät omat kuviot pian muutenkin, kun olet rohkea ja avoin ihminen. Ja jos ahdistaa, aina voi palata takaisin Helsinkiin.
Tsemppiä Esko viikkoosi!!
Kiitos Kanerva!
Viikko meni kivasti ja hienoisella kiirellä, joten myöhäisvastailija. Pahoittelut. Pysyköön tämä Helsinki kuitenkin vielä kotikaupunkina, vaikka ymmärrän toki oikein hyvin noita luettelemiasi asioita. Se ei ehkä ole ihan yksinkertainen juttu. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!!
Hae virkavapaata ainakin alkuun? 🙂 tsemppiä! Terkuin toinen ope.
Hei Riikka!
Kiitos! Tämä miniloma latailee hyvin. Tsemppiä loppulukukauteen toiselle opelle!!
[…] Eilinen kirjoitukseni etäisyyden ja etä-isyyden aiheuttamista tunnoista näin juhlapäivien ympärillä sai paljon kuhinaa aikaiseksi. Toki sen tiesin jo julkaise-nappia painaessa, että tämä on aihe, joka herättää ihmisissä paljon ajatuksia. Paljon sain viestejä erinäisissä kanavissa. Tsemppitoivotuksia ja sydämiä saapui tutuilta ja tuntemattomilta. Hyvältä niitä tuntui saada, joten kiitos siis kaikille. Tarkoitukseni ei ole hakea sääliä vaikeista asioista kirjoittaessani. Tarkoitukseni on herättää ajatuksia ja saada ihmiset miettimään millaisia tuntoja erilaiset elämänvaiheet minussa, ihan tavallisessa, suomalaisessa miehessä herättää. […]
[…] kahvitauolle opehuoneeseen ja näin pöydällä itselleni suunnatun yllätyspussin. Jotenkin tämä kulunut viikko on ollut hieman mollivoittoista meininkiä, joten kyseisen pussin olivat tontut juuri oikeaan osoitteeseen laittaneet. Istahdin tuttuun […]