Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, ,

Tänään kuulin erään opeurani liikuttavimman lausahduksen

6.11.2019

Esko, voisitko ajatella meneväsi ensi syksynä eläinten valtakuntaan? Jaa, minne? Niin, että olen ajatellut, että olisit tulevana syksynä kakkosluokan opena. Tätä täytyy nyt hetkinen mietiskellä. Olen jotenkin mieltänyt itseni ”isompien” oppilaiden opeksi. Olen tehnyt lähes koko opeurani töitä hieman vanhempien vuosiluokkien kanssa. Ei sitä sitten loppujen lopuksi tarvinnut kovin kauaa miettiä. Tällä hetkellä on todettava, että on ollut todella hyvä päätös hypätä osaksi tuota eläinten valtakuntaa. Luokanopettaja ammattinimike voi pitää sisällään hyvin erilaista työtä. Saanut tämäkin jo vuosia ja vuosia tätä hommaa tehnyt miesopettaja ihan uutta potkua arkityöhönsä.

Työhuoneeni nimi on Kettula. Vieressä sijaitsee Kanila ja Kärppälä. Tärkeinä työvälineinäni on haitossut, tukaanikäsinukke ja itse tekemäni Eskon taikasauva. Ehkä tärkeimmäksi työvälineeksi on kuitenkin noussut ja löytynyt se leikkisä ukkeli. Eilen esimerkiksi kävin pukemassa päälleni koulumme pukuvarastosta löytyneen dinosaurusasun. Aluksi se vähän oppilaita hämmensi, mutta sitten se menikin jo kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Oli kyllä kova hitti. Tämän työn ehdoton vahvuus on kyllä se, että saat tehdä työtä juuri oman persoonasi kautta. Voit toteuttaa itseäsi juuri kuten haluat opetussuunnitelman ohjaamana. 

Nuo pienet ihmiset ovat kyllä ihan huippuja tyyppejä. Innostuvat ja lähes aina silmät kiiluen haluavat oppia uutta. Keskustelevat lapsenomaisen järkevästi käsiteltävistä aiheistamme. Usein joudun hieman toppuuttelemaan, kun olisi niin paljon kerrottavaa, ettei aika tahdo riittää. Voi, kun saisi heissä säilytettyä tuon aitouden ja innokkuuden mahdollisimman pitkään. Parhaani yritän ja olisipa hedelmällistä kulkea heidän mukanaan koko alakoulutaival. 

Lähes päivittäin saa kuulla heidän suustaan juttuja, jotka saavat opelle hymyn huuleen tai jopa pienen liikutuksen. Menin eräänä päivänä töihin huonosti nukutun yön jälkeen. Ensimmäinen kommentti oli, että näytätpä ope väsyneeltä. Yleensä olen töissä verkkareissa ja hupparissa. Kerran olin laittanut farkut ja vähän siistimmän paidan. Näytätpä jotenkin oudolta, kuului takarivistä. Keskustelimme yhdellä tunnilla kiusaamisesta. Eräs pieni tyttö nosti kätensä ja kiteytti hyvin koko koko tunnin sisällön. ”Siitä jää aina jälki sinne pieneen sydämeen.”

Tänään koin ehkä yhden opeurani liikuttavimmista hetkistä. Olimme odottelemassa omaa uintivuoroamme uimahallin aulassa. Söimme siinä hieman eväitä, että jaksaa polskia ahkerasti. Istuin erään pikkusankarin vieressä. Hän kaivoi omasta muovisesta eväsrasiastaan välipalakeksin. Puolitti sen ja antoi toisen puolikkaan minulle. Katsoi minua silmiin ja sanoi: Esko, sä oot mun kultahippu. 

Just hyvää duunia, tärkeää semmoista.

-Esko-

Comments (34)

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply Nanna 6.11.2019 at 19:52

    “Ope on kuin kalkkuna”, totesi eräs sankari kerran ruokapöydän ääressä. Hetken siinä mietin mitä sanoa. Sankari ehti kuitenkin jatkaa jo juttuaan “Koska minä tykkään kalkkunasta. Kalkkuna on hyvää. Voisin haukata joka päivä opesta palasen itselleni.”
    En voinu muuta kuin hymyillä.

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:06

      Tää oli hyvä. Hyvin niinsanotusti pelastettu tilanne. Ja kiva kuulla sinusta Nanna! 🙂

      • Reply Nanna 6.11.2019 at 20:30

        Pakko vielä jakaa toinenkin muisto, ehkä yks opeuran hienoimmista. Ekojen työvuosien aikaan liikkaryhmät oli vielä jaettu tyttöjen ja poikien ryhmiin. Sain opettaa erästä poikaryhmää neloselta kutoselle. Viimeisten viikkojen aikana käytiin kutosten kanssa uimassa ja tunnin päätteeksi pojat huikkas “Kiitti Nanna”, ja työnsivät miut altaaseen. Se kruunas kaiken. Ja ainoastaan positiivisesti. Jokunen huoltaja laittoi pahoitteluviestiä, mutta kuittasin ne isoilla kehuilla. Tuun muistamaan sen ryhmän pitkään.

        • Reply Esko 6.11.2019 at 20:56

          🙂
          Mullakin kerran aikanaan uimahallissa eräs heppu vetäisi housuni nilkkoihin noustessani altaasta. Siinäpä sitä oli aloittelevalla koulunkäynninohjaajalla mietittävää. Huumorilla, huumorilla.

  • Reply Jansku 6.11.2019 at 20:14

    Musta on ihanaa lukea näitä sun työhön liittyviä juttuja. Sä vaikutat oikeesti tykkäävän sun työstä ja oppilaista.
    Olisipa kaikki opettajat niinkuin sinä!

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:54

      Heippa Jansku!
      Kiitos kivasta palautteesta. Juuri tällä hetkellä voin kyllä sanoa nauttivani työstäni. Onhan tämä välillä rankkaakin, mutta niin kai ne on kaikki ammatit. Kaikki opet ovat varmasti huippuja. 🙂

  • Reply Tätio 6.11.2019 at 20:25

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:54

      Eipä! 🙂

  • Reply Ina 6.11.2019 at 20:28

    Voi kuinka tunnistan itseni tekstistäsi! Tein pitkään töitä 5-6-luokkalaisten kanssa. Sitten hoitovapaan jälkeen minut oli laitettu eka-luokkaan. Vaikka vähän jännitti niin nopeastihan sydän suli. Ja jäin moneksi vuodeksi alkuopetukseen. Nyt olen tästä syksystä ekaa kertaa ylä-koulussa. Ja voin vain todeta että sielläkin sydän sulaa, mutta hiukan eri syistä kuin pienten kanssa. 😉 Kiitos opeaiheisesta postauksesta! 😊

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:55

      Ole hyvä Ina!
      Hyvä se on ajoittain kokeilla ja hypätä rohkeasti vähän “uusiin” tuuliin. Tsemppiä loppuvuoteen. 🙂

  • Reply Sarmehanne 6.11.2019 at 20:33

    Ihana❤️

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:56

      Todella 🙂

  • Reply Heli 6.11.2019 at 20:43

    Ihania kohtaamisia ❤️

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:56

      Nää on kyllä Heli huippuja!!

  • Reply Ella 6.11.2019 at 20:48

    Minä olen ollut viime aikoina pienluokassa. Vaikka kuulee monenlaista ihanaa, tärkeintä oli kuulla erään tavoittavattomissa olleelta ”häiriköltä”, että ”mä opin sekottaan pelikortit yhdellä kädellä!”. Matka erityisoppilaan ja tavallisen luokan oppilaan maailmojen välillä voi olla järkyttävän suuri… Siksipä erkkaoppilaani saavat rajoja, extramäärän rakkautta ja rutiineja.

    • Reply Esko 6.11.2019 at 20:57

      Teet Ella äärimmäisen tärkeää työtä. Arvostus!! 🙂

  • Reply Outi Krimou /Outi´s life 6.11.2019 at 21:51

    ❤️

    • Reply Esko 6.11.2019 at 22:05

      Todellakin…:)

  • Reply Merja81 6.11.2019 at 21:52

    Oi kumpa minullekkin joku sanoisi joskus noin kauniisti…kultahippu…

    • Reply Esko 6.11.2019 at 22:05

      Kyllähän kultahippuja tulisi jaella meidän kaikkien. 🙂

  • Reply Jaana Siikaluoma 6.11.2019 at 21:59

    Mua täytyy halata , että murheisuus lähtee mun sydämen keuhkoista 😍 tämän sanoi lapsenlapsi 5v. T. Jaana

    • Reply Esko 6.11.2019 at 22:04

      Voi, murheisuuksien murheisuus. Olipa hieno!! 🙂

  • Reply Ellis 6.11.2019 at 22:35

    Jokainen pieni koululainen ansaitsis tuollaisen open, kuin sä Esko ❤ Pieniä, mutta tosi isoja juttuja. Muistaahan sitä itsekin ne kaikista parhaimmat ja sydämellään töitä tekevät opet oman koulupolun varrelta. Tärkeitä ihmisiä.

    • Reply Esko 6.11.2019 at 22:56

      Iltaa Ellis!
      Kaikki opet tekevät tärkeää ja arvokasta työtä omalla hyvällä tyylillään. Minä olen tämmöinen erikoinen ukkeli. 🙏🏻

      • Reply Ellis 6.11.2019 at 23:32

        Rohkenen olla vähän eri mieltä nyt kyllä. Kyllä ei oo kaikkien tyyli aina hyvä. 😕 Se, mikä tuntuu muuttuneen, on kasvanut ymmärrys erilaisia oppijoita kohtaan. Se on tärkeää ja hieno juttu 👍

        • Reply Esko 7.11.2019 at 21:24

          Aina saa esittää oman mielipiteensä, tietysti. Se on nimenomaan tärkeää. Kunpa kaikki vielä saisivat tarvitsemansa tuen. 🙏🏻

  • Reply lotte 6.11.2019 at 22:38

    Ihana, että niillä pienillä ja aidoilla on noin aito ope! ❤ Arvostan!!
    Oma ekaluokkalainen onneksi kanssa sai mahtavan opettajan, jolla on oikeasti aikaa ja sydäntä lapsille. Parasta mitä lapsi voi koulun alkuun saada! 👍🏼

    • Reply Esko 6.11.2019 at 22:57

      Heippa Lotte!
      Parhaani yritän ja katson mihin se riittää. Aika urheiluvastaus. 😀

  • Reply 6tytönäiti 6.11.2019 at 23:49

    Ihana kommentti 💕 olet tosi tärkeä ihminen tälle pikku sankarille 😊 lasten kommentit on aina niin ihanan aitoja 💕
    Jatka samaan malliin, oot ihan mahtava ope!

    • Reply Esko 7.11.2019 at 21:22

      Kiitos!! Ja onpa kiva, kun kommentoit jälleen. Mitä teitin poppoolle kuuluu? 💎🍁

      • Reply 6tytönäiti 11.11.2019 at 18:53

        Meille kuuluu hyvää. Perusarkea mut varmaan kiireistä ku en oo kommentoinu 🙈 instan puolella kyllä oon 😊

        • Reply Esko 12.11.2019 at 16:27

          Kiitos Insta-viestistä. 🙏🏻

  • Reply Veera 7.11.2019 at 06:45

    Kiitos, kun kirjoitat kasvattajan työstä niin aidon positiivisesti! Ettei aina vain niitä huonoja puolia, sillä työhän on parhaimmillaan juuri tuota: arvokasta ja tosi kivaa

    • Reply Esko 7.11.2019 at 21:22

      Juurikin näin Veera!
      Tästä ammatista, kun ei mediassa paljon positiivista saa lukea. 😌 Minä aina ajoittain yritän.

    Leave a Reply to Esko Cancel Reply