Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Mielenterveystakuu

23.2.2020

Huhtikuisena iltapäivänä haikara kuljettaa potran pojan tähän maailmaan. Miehen elinikäodotteen noin kahdeksankymmenen vuoden mielenterveystakuulla varustettuna. Vanhemmat pitävät pojasta hyvää huolta ja varmasti muistavat jokaiseen leukapoimuun rasvaa laittaa. Jostain kuvasta muistan katsoneeni, että ainakin neljä niitä löytyi.

Poika varttuu ja tulee menestystä urheilukentiltä. Tulee menestystä opinnoissa. Tulee menestystä parisuhteissa. Perusilme naamalla on hymy ja yleinen ote elämään on todella positiivinen. On ystäviä, on työtä, on ravintoa, on rahaa riittävästi, on elämä. On onnellinen elämä. Eihän tämmöisen pojan haikaran lupaama mielenterveystakuu voi millään raueta.

Ei enää niin potra poika istuu sängyllä huoneessa, jossa ikkunan edessä roikkuu kaksi eriväristä verhoa. Leukapoimut ovat hävinneet ruokahalun mukana. Pöydällä pino laskuja ja tiskialtaassa viikon tiskaamattomat hienot Iittalan mukit ja lautaset. Parvekkeella poika nojaa kaiteeseen ja tuijottaa lasittuneella katseella tyhjyyteen. Puhelin värisee taskussa. Äiti soittaa ja heti perään isä. Ei hän niihin jaksa vastata. Puhelin värisee taskussa. Ystävät soittavat. Ei hän niihin jaksa vastata. Syke heittelee, onneksi Oxaminilla tasaantuu. Perusilme kasvoilla on täysin neutraali, ilmeetön. Takuu raukesi.

Poika nappaa nenäliinan käteensä pyöreältä pöydältä. Siinä on herätyskello ja pieni ruskea nahkainen muistikirja. Rauhallinen keskustelu täyttää pienen huoneen lähellä Hietalahden hautausmaata. Hän on keskellä myrskyä. Kaikki tasaantuu kyllä. Nämä asiat jäävät pyörimään pojan mieleen, kun hän poistuu terapeutin vastaanotolta. Onneksi hän tajusi sinne mennä, ennen suistumista vielä syvemmälle ja syvemmälle kohti myrskyn keskiötä. Onneksi hän ei lähtenyt korjaamaan rauennutta takuuta väkijuomilla. Olisi siellä varmasti juttukavereita ollut pubinkin nurkassa, pyöreässä pöydässä. 

Näin vuosien jälkeen sitä on useasti mietiskellyt, että miksi juuri minä tein todella rajun sukelluksen ilman snorkkelia syvään ja sameaan veteen? Miksi se haikaran lupaama mielenterveystakuu hetkittäisesti raukesi? Olin aina kuvitellut, että ei se nyt ainakaan kohdalleni voi sattua, iloiselle potralle pojalle. Elinikäistä takuuta ei voi kenellekään myöntää. Ei, vaikka jokaiselle vauvalle semmoisen haluaisi haikara kauniilla kirjoituksella kirjoittaa. 

Tämä omalla tavallaan kaunis kirjoitus sai lähtölaukauksen valotolpasta repsottaneeseen, puoliksi revittyyn terapiatakuu-tarraan. Siitä sitten palailin ja kelailin, palailin, kelailin ja lopuksi hymyilin. On tärkeää, että näistä asioita puhutaan avoimesti. Tai niin ainakin itse koen. Ei puhuttu, kun minä olin nuori, aikuinen tai nuori aikuinen. Tai jos puhuttiin, niin ei ne minua kiinnostaneet, koska ei ne juuri minua voi koskettaa. Minullahan oli takuu voimassa.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (12)

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Kultalusikkansa hetkeksi myös hukannut 23.2.2020 at 19:38

    Minun perheeni hajosi, kun puolisoni ilmoitti haluavansa erota.
    Suuntasin ensi töikseni ammattilaisten luokse, onneksi, sillä ymmärsin, ettei selviäisi tästä yksin. En edes ystävien ja perheeni avulla. Tarvitsin ammattilaista ja onneksi sain ripeästi apua.

    Psykiatri kertoi minulle, että onnellisesti aikuiseksi kasvaneet ihmiset ovat erilaisessa riskissä ”mennä rikki” aikuisina. Vaikka toki ihanteellista onkin, että lapsi saa kasvaa onnellista ja turvallista elämää, ne ensimmäiset isot törmäykset aikuisena järkyttävät ehkä kovemmin kuin niitä, jotka jo joskus ovat lapsenakin joutuneet kohtaamaan ikäviä. Ei ollut eronehkä ensimmäinen kolhuni, mutta ymmärrän tuon pointin.

    Olen vasta uuteen asuntooni kodistani muuttanut.
    Elämä tuntuu epätodelliselta, mutta muuta ei kai voi, kuin uskoa parempaan huomiseen.

    • Reply Esko 23.2.2020 at 19:46

      Haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää ja tyyntä tulevaan. 🙏🏻

      • Reply Nanna 23.2.2020 at 20:42

        Arvostan, että sanot ääneen.

        Omalla polullani takuu lakkasi olemasta n. 20v sitten. Ja paluuta ei ole ollut.

        Olen muutaman kerran sukeltanut myös todella syvälle. Ensimmäisellä kerralla häpesin itseäni. Pinnistelin töissä ja muussa elämässä, vaikka voimat oli aivan lopussa.

        Toisella kerralla pinnistelin edelleen.

        Kolmannella (muttei viimeisellä) kerralla puhuin asiasta ääneen ensimmäistä kertaa niin perheelle kuin kavereilleni.

        Tulen hyvin todennäköisesti aina kantamaan mielenterveys-leimaa itsessäni. Mutta nyt teen sen avoimesti.

        Armollisuus itseä kohtaan on kasvanut aikojen saatossa. Ja siitä aion pitää kiinni.

        • Reply Esko 23.2.2020 at 22:10

          Kiitos Nanna ja armollisuutta elämääsi. Arvostan, että tämmöisen viestin naputtelit. Kaikkea hyvää! 🙏🏻

  • Reply Erityinen ope 23.2.2020 at 20:51

    Tekstin aihe toki surullinen ja synkkä ja huolestuttavan montaa koskettava, myös itseäni. Kuitenkin näen tämän esille tulon niin voimaannuttavana ja rohkeana tekona. Itse olen saanut valtavasti voimaa toisten kokemusten lukemisesta ja sitä kautta saanut myös rohkeutta puhua avoimemmin omasta ahdistuksen ja masennuksen sekamelskasta. Pohja ollut näkyvissä,mutta koko ajan pintaa kohti!
    Terapeuttini viime käynnillä kysyi jotenkin näin ”tuntuuko siltä, ettei sinun elämäntilanteessasi ole ollut sijaa/oikeutta masentua tai voida pahoin, eihän onnellinen ja aina iloinen kahden pienen lapsen äiti, jolla kaikki paremmin kuin hyvin, voi masentua”.
    Näinhän se on. Mutta kun mielenterveyspulmia demokraattisempaa sairautta, kun ei voi olla. Onneksi tämän ymmärtäminen on auttanut itseäni hyväksymään tilanteen ja pääsemään eteenpäin.
    Kaikkea hyvää tulevaan ja kiitos, kun puhut ❤️

    • Reply Esko 23.2.2020 at 22:11

      Kaikkea hyvää sinullekin erityinen ope! Kiitollinen olen, että nuo kaikki ovat kohdallani jo sitä elettyä elämää. Vahvistaneet ja kasvattaneet. 🙏🏻

  • Reply 6tytönäiti 23.2.2020 at 20:56

    Kiitos kirjoituksestasi ❤️ Aihe koskettaa paljon. Kaikilla ei tämä elämä ole pelkkää hymyä. Vaikka kuinka yrittää olla tukena ja apua saa muualtakin niin välillä tulee epätoivoinen olo. Onneksi tällä hetkellä taas kaikki hyvin, mutta aina pelko että kohta taas tulee huonompi vaihe.. Toivon että osaan olla ajoissa tukena ennenkuin on liian myöhäistä.. 😞

    • Reply Esko 23.2.2020 at 22:12

      Kiitos itsellesi viestistä! 🙏🏻

  • Reply Hanna 23.2.2020 at 21:11

    Tää oli mahtava kirjoitus! Ihailen sun kykyä pukea sanoiksi sun tunteita ja elämää. Olet hyvä esikuva nuoremmille miehille ja miksei naisillekin. Kaikesta selviää, apua saa ja tulee pyytää. Sun kirjoitukset on jotenkin niin elämänmakuisia, samaistuttavia monille.

    Toivon (ja uskon), että tää kaikki on sua vahvistanut ihmisenä. Ja toivon sun elämään rakkautta, iloa ja luottamusta tulevaan. Oot ansainnut sen. Tsemppiä 😃!!

    • Reply Esko 23.2.2020 at 22:13

      Kiitos Hanna!
      Kyllä, uskot aivan oikein. Hyvin täällä hurisee. Itseasiassa oikein hyvin. 💪🏻😊

  • Reply Nippe 24.2.2020 at 13:57

    Uskon, että hyvin olet selvinnyt.
    Olemmekohan lopulta itse omia takuitamme?
    Terapia tukee ja vie eteenpäin mutta me itse jatkamme ja selviämme eteenpäin.
    Parasta tulevaisuutta ja juuri nyt aurinko hymyilee 🌞

    • Reply Esko 24.2.2020 at 16:24

      Heippa Nippe!
      Piiitkästä aikaa. Kiva kuulla sinusta. Hyvin täällä on jatkettu tuon ohimenevän kovalevyvaurion jälkeen. Ollut niin hieno päivä. Ei muuta, kun aurinkolenkille. 🌞🌞

    Leave a Reply to Erityinen ope Cancel Reply