Syksy se saapuu tai on varmasti kalenterikuukausien mukaan jo saapunut. Tänään oli kyllä upea syyspäivä ja kävimmekin ystäväni kanssa käppäilemässä pirteän kävelylenkin hienoissa Lahden metsämaisemissa. Tässä makailen lapsuudenkotini omassa huoneessa. Syksyhän se on monelle nuorelle myös opiskelujen aloittamisen ja itsenäistymisen aikaa. Moni varmasti muuttaa ensimmäistä kertaa niinsanotutusti omaan pesäänsä ja se vanha huone vanhemmilla jää vain satunnaiseksi vierailupaikaksi. Niin se jäi minullakin. Kylläkin aika myöhään joidenkin mittareiden mukaan.
Muutin ensimmäistä kertaa omilleni vasta 21-vuotiaana. Otin samantien tarpeeksi etäisyyttä ja lähdin harjoittelemaan sitä itsenäistä elämää Joensuuhun asti. Aloitin vuoden mittaiset opinnot Itä-Suomen liikuntaopistossa, erityisryhmien liikunnanohjauskoulutuksessa. Samalla pääsin mukaan Joensuun Katajan koripallojoukkueeseen pelaamaan miesten Korisliigaa. Ihan yksin en kyllä edelleenkään muuttanut, vaan saimme juuri tarpeisiimme sopivan asunnon ystäväni kanssa aivan keskustan tuntumasta. Molemmilla sankareilla oli omat pienet huoneet ja yhteinen keittiö.
Siitäpä se sitten lähti käyntiin. Oma elämä noin 350 kilometrin päässä vanhemmistani. Asunto ja elämämme oli ehkä näin vuosien jälkeen tarkasteltuna hieman erikoista. Keksimme muunmuassa erittäin kätevän kikan kuinka kalapuikkoja voi valmistaa leivänpaahtimessa. Emme keksineet tapaa, minne olisi voinut laittaa hikiset urheiluvaatteet kuivumaan jokaisen päivän päätteeksi. Minä tosiaan pelasin koripalloa ja kämppikseni salibandya korkeimmalla sarjatasolla. Hän sattui vielä olemaan maalivahti ja se märkien kamppeiden tuoksu. Tästä saimme kyllä kuulla melkoisen paljon. Ei se meitä juurikaan haitannut.
Tuon vuoden aikana en kerinnytkään juuri vanhemmillani käymään ja näen sen ainoastaan hyvänä asiana. Lähes jokainen viikonloppu kului pelimatkoilla ja niinä satunnaisina vapaina viikonloppuina ei jaksanut lähteä matkustamaan sitä tuntien ja tuntien junamatkaa. Sieltä rakennettiin hyvä pohja sille omalla elämälle, joka jokaisella nuorella ihmisellä on väistämättä edessään. En muuten tiedä onko tehty tutkimusta siitä missä iässä suomalaiset nuoret muuttavat omilleen ja se lapsuudenkoti jää taakse.
Tässä samalla pohdiskelin, että juuri tällä hetkellä elän pisintä kautta yksin. Olen lähes aina asunut joko kämppisten kanssa tai muuttanut melkoisen pian yhteen silloisten mielitiettyjeni kanssa. Enää en sentään valmista kalapuikkoja leivänpaahtimessa ja pesukoneisiin on keksitty pikaohjelmia, joilla saa urheiluvarusteet pestyä lähes päivittäin. Sieltä on erityisryhmien liikunnanohjauskurssin kautta hakeuduttu yliopiston kautta tuonne luokan eteen karttakepin varteen. Tsemppiä siis kaikille opiskelunsa aloittaneille ja itsenäistyville nuorille. Nauttikaa ja ottakaa ilo irti. Ne ovat upeita ja huolettomia vuosia.
Milloin on teillä tapahtunut lähtö ”omilleen”?
-Esko-
// Kuvat: Pasi Salervo //