Tulin Lahteen viettelemään viikonloppua ja olipa tälle viettelylle ihan todella kunnioitettava merkityskin. Vanhempani ovat olleet naimisissa 45-vuotta. Kyllä noin suuresta saavutuksesta on tuotava kukkalähetys perille ihan henkilökohtaisesti. Tosin kukkia isälle ojentaessani, ei hän tiennyt yhtään miksi poika seisoo yhtäkkiä ovella suuren ruusukimpun kanssa. Noh, ehkäpä siinä onkin sen pitkän liiton salaisuus. Eipä taida heidän nuorempi poikansa enää ehtiä ihan samanmoiseen saavutukseen. Tai kiire ainakin tulee.
Isäni oli raivannut laatikostoja ja käynyt läpi sinne vuosien varrella kertyneitä papereita ja tavaroita. Yhden alakaapin salakätköihin toivottavasti ei löytänyt. Siellä on ainakin ollut Erotiikan maailman kesän jättispesiaali ja pari Top Gun- aihetunnisteella naamioitua VHS:videota. Noh samapa tuo, mutta yksi lappunen sieltä oli paperipinoista löytynyt. Opettajan urasta haaveilevan tulevan pedagogin kirjoittama kirje. En yhtään muista miksi tuommoinen on kirjoitettu. Ehkäpä pääsykokeiden haastattelutilanteeseen. 26- vuotias Esko kirjoitti silloin näin:
26-vuotta ja elämä edessä. Näin ajattelen elämääni tällä hetkellä; paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon enemmän on vielä näkemättä. Ylioppilaaksi kirjoitin Lahden Yhteiskoulusta vuonna 1998. Armeijaan menin vuonna 1999 ja pääsin pois samaisena syksynä.
Kotiuduttuani aloitin heti koulunkäyntiavustajan hommat paikallisessa harjaantumiskoulussa, jossa vierähtikin kaksi kokonaista lukuvuotta. Tällöin viimeistään päätin, että tulevaisuuden työni tulee liittymään lasten kanssa toimimiseen. Samalla pääsin tekemään joitain erityisluokanopettajan sijaisuuksia. Työ oli erittäin antoisaa, mutta välillä melko rankkaa.
Koripalloa pelailin samalla täysipainoisesti ja Joensuun Kataja ilmoitti, että haluaisivat minut pelaamaan heille. Kaudeksi 2001-2002 suuntasin Joensuuhun, jossa pelaamisen ohessa suoritin vuoden mittaisen erityisryhmien liikunnanohjauksen peruskurssin.
Nautinnollisen vuoden jälkeen olin taas takaisin kotikonnuillani. Koripalloa pelasin edelleen aktiivisesti ja työskentelin osa-aikaisesti Lahden Nmky:n toimistolla. Toimistohommat eivät tuntuneet kyllä yhtään alaltani ja kyselyni tuottivat tulosta. Pääsin takaisin koulunkäyntiavustajan hommiin. Syksyllä 2003 aloitin erityispedagogiikan appron työstämisen ja selvisin siitä hyvin tiedoin. Opinnot toteutettiin monimuoto-opiskeluna työväenopistossa.
Hain viime vuonna tänne laitoksellenne opiskelemaan, mutta paikka jäi hiuskarvan varaan. Siitä sisuuntuneena aloitin kasvatustieteen appron tekemisen ja päätin hankkia arvokasta työkokemusta tekemällä luokanopettajan sijaisuuksia.
Aluksi sijaisuuksia tuli hieman nihkeästi, mutta kun sai vähän jalkaa oven väliin, niin puhelin soi jatkuvasti ja loppukevääksi sainkin kolmen ja puolen kuukauden äitiysloman sijaisuuden Kivimaan ala-asteelta. Toimin 5a-luokanopettajana ja tuo aika oli rehellisesti sanottuna elämäni parasta aikaa. Yhteisymmärrys lasten kanssa löytyi yllättävän nopeasti ja vanhempien kanssa kommunikointi onnistui ilman mitään kitkoja.
Tuona aikana huomasi, että luokanopen työ on paljon muutakin kuin luokassa toimimista. Kokeiden tarkastaminen, luokkaretken/yökoulun järjestäminen, vanhempien yhteistyö, tuntien suunnittelu, kevätjuhlan organisointi ym…Kyseiset asiat tulivat hyvin tutuiksi. Opena toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyi. Luokassa vallitsi hyvä järjestys ja kertaakaan en ollut helisemässä. Johtui varmaan osittain siitå, etten harrastanut ovenkahvapedagogiikkaa, vaan suunnittelin tunnit huolella.
Opiskelumotivaationi on tosi kova ja tämä ala on se, jota haluan opiskella. Iosveljeni opiskelee myös Okl:ssä ja häneltä olen saanut vain kannustavia kommentteja. Haluan ja uskon, että ”isona” minusta tulee luokanopettaja, toivottavasti mahdollisimman pian…
Olipa hyvä löytö ja hauska oli tuo ”kirje” lueskella. Isona minusta tuli luokanopettaja ja edelleen toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyy. Paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon on vielä näkemättä…
-Esko-
// Kuva: Amanda Aho //