Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

lapsuusmaisemat

, , , , , , , ,

Lapseni lapsuudessani

3.7.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teimme eilen matkan F:n ja isäni kanssa lapsuuteni kesänviettopaikkoihin. Matka oli muistorikas ja selailin sieltä ottamiani kuvia läpi ja jotenkin tuli liikuttunut ja samalla onnellinen olo.

PIKKUPOIKANA: Auton takapenkille hyppäsi viisivuotias Esko ja hänen isoveljensä. Isoveli nukahti autoon lähes välittömästi ja heräsi vasta mökin pihassa. Esko ei nukahtanut, vaan pelasi isän kanssa klassikkopeliä ja arvaili minkävärisiä autoja tulee vastaan. Punaisella yleensä voitti. Ja Mäntsälän kirkon tornin ekana nähnyt sai jäätelön.

EILEN: Auton kuskin paikalle hyppäsi Esko ja viereen istui hänen isänsä. Takapenkille hyppäsi viisivuotias F. Pelasimme hetken peliä ja arvailimme minkävärisiä autoja tulee vastaan. Nykyään voittaa valkoisella. Jäätelön sai vaikkei kirkon tornia näkynytkään.

PIKKUPOIKANA: Jos auto kurvasi jonkun matkalla sijainneen nähtävyyden pihaan ei pojat niitä jaksaneet katsella. Ei vaikka kuinka vanhemmat yrittivät kertoa niiden ainutlaatuisuudesta ja arvosta. Visulahden vahakabinetti oli poikkeus, koska Spede näytti niin pelottavalta. Kauppareissulle jaksoi pysähtyä. Mukaan tarttui yleensä paketti futiskortteja.

EILEN: Auto kurvasi matkalla sijainneen nähtävyyden: betonitaideteospuiston pihaan. Ei mimmi niitä jaksanut kauaa katsella vaikka isä yritti kertoa niiden upeudesta ja erikoisuudesta. Enemmän kiinnosti kohta tavattavat hevoset, lehmät ja uintireissu. Ymmärrettävää toki. Suomen suurimpaan outletiin jaksoi pysähtyä, koska mukaan tarttui alekorista Cadance-poni irroitettavilla siivillä. Täytyykin mennä Visulahteen poikkeamaan joskus. Selännettä ja Niinistöä en ole itsekään nähnyt.

PIKKUPOIKANA: Aina jännitti yhtä paljon päästä katsomaan hevosia läheltä. Aina jännitti yhtä paljon antaa niille leipäpalanen omalta kämmeneltä. Sormet visusti suorassa ja kämmen auki, ettei vaan nappaa. Aina se navetta haisi yhtä pahalta kaupunkilaisen nenään. Aina ne jättimäiset heinäkasat aiheuttivat vähän allergiaa.

EILEN: Ei jännittänyt katsoa hevosia läheltä. Ei jännittänyt antaa leipäpalaa kämmeneltä, koska mähän tunnen ton Vappu-hepan, näin sen jo viime kesänä. “Isi, saanko oman hevosen, saanko?” “Öö, mietitään sitä vielä..” Navetta tuoksui nenään pahalta ja pinkit heinäpaalit aiheuttivat ihmetystä. Olivat kuin jättimäisiä vaahtokarkkeja.

PIKKUPOIKANA: Kesäpaikan pihaan päästyämme juoksin ensimmäisenä raapustamaan nimeni vieraskirjaan, jossa ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1966. Keräilin metsämansikoita ja mustikoita. Annoin niitä mummolle, papalle ja vanhemmilleni. Pelasin Disney-peliä ja kyllä suutuin jos hävisin. Olin huono häviäjä ja setelit lensivät aika usein mökkimme lautalattialle. Häviö kyllä unohtui, kun eteen sai lautasellisen Valion vaniljajäätelöä ja tuoreita mansikoita. Ajoittain lautanen jäi puoliksi syömättä, koska oli jo kiire uimaan. Järvessä menikin helposti monta tuntia ja kerran pikkuserkkuni oli niin innoissaan, että hyppäsi järveen uudet silmälasit päässään. Sinne ne hävisivät. Mutapohjan syövereihin.

EILEN: Kesäpaikan pihaan päästyämme menimme yhdessä kirjoittamaan nimemme vieraskirjaan. Vieraskirjaan, johon itsekin raapustin nimeni vähän epävarmalla otteella viisivuotiaana. Eilen raapustin oman nimeni tyttäreni nimen yläpuolelle. Hieno hetki. Lähdimme poimimaan metsämansikoita ja mustikoita. Pikkumimmi poimi ja antoi isälleen sekä isoisälleen. Hieno hetki. Disney-peliä emme kerenneet pelaamaan, koska oikaisimme ja siirryimme suoraan vaniljajäätelöön ja tuoreisiin mansikoihin. Kyllä. Hyvältä ne maistuvat aina ja varsinkin tuossa miljöössä. Lautaselle ei jäänyt mitään ja olikin aika lähteä uimaan. Järvessä olisikin mennyt monta tuntia, mutta oli pakko lähteä pikkuhiljaa kohti mummolaa. Siellä ne varmasti vieläkin ovat. Ne pikkuserkkuni silmälasit, mutapohjan syövereissä.

Näin se on elämä suunniteltu. Aina on seuraavien vuoro.

-Esko-

 

Comments (20)