Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

love

, , , , ,

Rakkauskirjeet, oi rakkauskirjeet!!

9.11.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Etsimme F:n kanssa vanhoja smurffileluja vanhassa teini-iän huoneessani. Ja, jes mikä kätkö sieltä löytyi. Tässä tapauksessa kiitän, että äitini on himohamstraaja. Yhdestä laatikosta löytyi suuri kasa vanhoja ”rakkauskirjeitä”. Ensimmäiset oli lähetetty lähes 30 vuotta sitten. Ei säily nykyiset Whatsapit ja meilit kolmeakymmentä vuotta. Ei, koska keskimääräinen puhelimen käyttöikä lienee noin parisen vuotta. Samasta laatikosta löytyi myös ensimmäisiä C-kasettejani. Oli Metallican: Kill em All, Europen: The final countdown ja kirsikkana/melonina (kirjaimellisesti) Sabrina. Aika laaja musiikkimaku. Liekö viimeisen ostanut isäni ”autokasetiksi”? Tiedä häntä.

Lukiessani kirjeitä koin todellisen nostalgiatripin. Yhdessä muisteltiin alakoulun, silloisen ala-asteen diskoa. Tarina meni jotenkin näin: Olin juuri saanut uudet kivipestyt farkut. Ja niillä onnistuin hurmaamaan luokkamme tytön. Olin kuitenkin pisnesmies ja pyysin 10 markkaa yhdestä tanssista. Kotiin mentyäni vanhempani löysivät minulta kympin setelin ja tämän huomattuaan lähtikin kivipesty pikkuhurmuri palauttamaan seteliä tytön kotiovelle. Oli aika nolo paikka.

Ensimmäinen ”oikea” tyttöystäväni oli rippikouluni isonen ja hänen kanssaan oli näemmä käyty hyvin vilkasta kirjeenvaihtoa. Seassa oli myös minun kirjoittamia kirjeitä, joita en ollut koskaan saanut kiikutettua postilaatikkoon asti. Yhdessä manasin tulehtunutta korvistani. Laitoin sen vanhemmiltani salaa ja otin sen aina pois, kun tapasin isän tai äidin. Ja lopputuloshan oli tietysti tulipunainen tulehtunut korva. Yhdessä haukuin vanhempani, koska eivät päästäneet minua tytölle yökylään. Ja tämän suuttumuksen ymmärränkin. Kyllähän nyt teinipoika pitää päästää tuoreelle mielitietylle pussailemaan. Tai, no. Ei ehkä. Metsän kautta poljin aina kotiin maastopyörälläni.

Valittuja nostalgiapaloja kirjoittamistani kirjeistä:

” Siis tykkäätkö näistä mun uusista leveistä farkuista?…”

” Toi meiän isä on niin Paska. Ei se mistään mitään tajua!!…”

” Siis tykkäätkö sä nyt musta vai Tupesta?…”

” Jatketaanko siitä mihin jäätiin? ”

” Kaija Koon Tuulikello on kyllä hyvä…”

” Saanko sen luokkasormukseni takaisin?…”

Ehkä hyvä, ettei tämän romantikon kirjeet päässeet maaliin asti. Kirjeet takaisin. Niiden kirjoittaminen vaatii kuitenkin enemmän ajattelua ja panostamista, kun esimerkiksi Whatsapp-viestin. Se on yleensä impulsiivinen pläjäys maustettuna muutamalla Emojilla. Ei sama asia, ei!

Kirjeet kunniaan!

-Esko-

Comments (21)
, , , ,

Minä rakastan sinua

17.4.2016

EskoKyröJos et jaksa lukea aikuisen miehen vuodatusta rakkaudesta. Tämä kannattaa jättää lukematta. Jos et jaksa lukea yhteistyöpostauksia. Tämä kannattaa jättää lukematta. Tämä on yhteistyöpostaustoive Amorin kanssa. Hän on ampunut nuolensa pahasti ohi taulusta ja kääntänyt minulle selkänsä. Uskoni rakkauteen on hetkellisesti mennyttä.

Mikä on oikea tyyli rakastua? Onko se vartalon huumaava salamarakastuminen? Onko se pitkään harkittu järkirakastuminen? Onko se ensitreffit alttarilla tyyppinen rakastuminen? Ei, ei oikeaa tapaa varmasti ole olemassakaan. Rakkaus on tunne, jonka todella tuntee. Se säilyy ja kestää ja sitä ei todellakaan voi sammuttaa sormia napsauttamalla, vaikka kuinka haluaisi. Rakkauden loppuminen voi myös ajaa epätoivoon ja shokkiin. Äkillinen shokkireaktio luki lääkärin papereissa.

Epätoivo, sinne minä ajauduin. Ryvin parisen kuukautta todella syvissä vesissä. Yöt meni Oxaminin avulla ja arki oli sumua ja mustaa. Tukea olen saanut ja tukea olen tarvinnut. Nyt se rypeminen ja vellominen saa riittää. Tuo pohjakosketus oli tärkeä ottaa, mutta ei se voi jatkua loputtomiin. Asioita on prosessoitu. Käännetty useita kiviä, ja nyt on vain yritettävä ottaa seuraava askel. Askel kohti valoa. Askel kohti iloa ja hymyä. Keskustelu jatkuu, mutta toivottavasti jo hieman positiivisemmalla otteella.

Minulla ei ole hätää. Minulla on maailman ihanin tytär, minulla on mahtava perhe, minulla on laaja kaveripiiri. Puolisoa minulla ei enää ole. Se on vain hyväksyttävä, päästettävä irti ja yritettävä muuttaa se roihunnut rakkaus ystävyydeksi. Minä selviän. Ajoittain tuntuu varmasti hemmetin pahalta, mutta tuntukoot. Sitten itketään, keskustellaan ja soitetaan äidille.

” Minä rakastan sinua.” Voiko näin sanoa enää koskaan? Katsoa silmiin, ottaa kädestä kiinni ja sanoa nämä kolme sanaa. Kolme sanaa, jotka jokainen ihminen haluaa kuulla. Jokainen ihminen haluaa varmasti rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon ja uskon, että itsekin nämä sanat voin vielä joskus kuulla ja sanoa. Jenni Pääskysaari totesi kirjassaan osuvasti: “Jos jaat rakkautta avokätisesti ympärillesi, se palautuu sinulle moninkertaisesti takaisin. Luota siihen.” Luotan.

Nyt katse kohti tulevaa. Kesää, valoa, uutta elämää tyhjältä pöydältä ja Amor: Lue tämä ja ammu taas joskus napakymppiin. Ei kuitenkaan mitään kiirettä. Teroita sinä nuolet, minä teroitan mieleni kirkkaaksi.

-Esko-

//kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (76)