Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

marja hintikka live

, , ,

Tämä on isin koti.

7.11.2016

288508_10150276323530480_3064146_oOlin pari viikkoa takaperin vieraana Marja Hintikka Livessä ja heidän nettisivuilleen jokainen vieras täyttää MINÄ VANHEMPANA kysymykset. Ajattelinpas laittaa nämä vastaukseni tänne omankin blogin puolelle.

Nimi… Esko Kyrö.

Perhetilanne… Eronnut yhden viisivuotiaan isä.

Vanhempana olen… Hassutteleva, herkkä, rakastava ja ajoittain ihan liian helposti pikkusormen ympärille kietoutuva periksiantaja.

Tärkein kasvatusperiaatteeni on… Iskostaa lapselle ajattelumalli, että tekemällä toisille hyvää, saat sitä varmasti takaisin. Usko itseesi ja tee aina parhaasi oman tasosi mukaisesti. Ole kiltti, äläkä anna periksi. Olet ihana ja sinua rakastetaan ihan täysillä!

Eniten minua on vanhemmuudessa yllättänyt… Kuinka täysin nollapisteestä lähteneestä nuoresta miehestä on kasvanut ihan tosissaan otettava isä.

Kun on oikein kiire, luovun ensimmäisenä… Aamupalastani.

Menetän hermoni kun… Luovun aamupalastani ja lelupäivälelu unohtuu. Verensokerit alhaalla, kauhea kiire ja pakollinen U-käännös. Menetän hermoni lähinnä omaan huolimattomuuteeni.

En koskaan uskonut sanovani lapselleni ääneen… Tämä on isin koti.

Silloin kun lapsi ei näe… Syön salaa karkkia yhteisestä karkkikaapistamme.

Kun saan lapsen illalla nukkumaan… Olen niin väsynyt, että usein nukahdan itsekin. Ajoittain kirjoittelen.

Ärsyttävintä lapsissa on… Miksi aina pitää viedä kädestä juuri se lelu, jonka kaveri siinä leikissä on valinnut? Ehkä ilmenee enemmän pienemmillä lapsilla.

Hauskinta lasten kanssa on… Katsoa heidän kehittymistään, yleinen hassuttelu ja arkinen touhuaminen.

Vanhempana minua pelottaa eniten… Että lapselleni sattuisi jotain. En pystyisi täyttämään onnistuneesti omaa uudenlaista vanhemmuuttani.

Lumista alkanutta viikkoa!

-Esko-

Comments (4)
, , , , ,

Selätä se peikko, se negaatiopeikko ja hyppää onneen!!

30.10.2016

unspecified-1Hetkiä, hetkiä elämässäni, kun on tehnyt mieli hypätä ilmaan ja huutaa. Huutaa onnesta ja onnistumisesta. Jonkun minulle tärkeän tavoitteen saavuttamisesta. Jos johonkin jaksaa uskoa ja tekee töitä sen eteen. Saattaa se jopa onnistua. Tätä yritän toitottaa usein myös oppilailleni.

  • Miesten korisliigan pronssimitali Joensuun Katajassa.

Vuosi oli 2001. Hain Joensuuhun opiskelemaan erityisryhmien liikunnanohjaajaksi, ja pääsin. Samalla reissulla kävin try outeilla Joensuun Katajan miesten koripallojoukkueeseen. Niinivaaran koulun korit olivat minulle suotuisat ja kolmen pisteen heitot upposivat kovalla prosentilla. Pääsin mukaan joukkueeseen.

Erityisryhmien liikunnanohjaajaksi halusin, koska työskentelin kymmenen kesää lievästi kehitysvammaisten liikuntaleireillä ohjaajana ja se työ oli niin mukavaa ja palkitsevaa. Vuosi Joensuussa oli ikimuistoinen ja tähtihetkenä kaulaani pujotettiin kauden päätteeksi korisliigan pronssimitalit.

  • Onnistuminen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeissa.

Työskenneltyäni kolme vuotta koulunkäyntiavustajana tulevaisuuden ammattini oli jo selkeytynyt päässäni. Entinen jääkiekkokaverini oli hakenut jo aiemmin Kajaanin ja vinkkasi minulle, että siellä on suotuisat pääsykokeet ja sisäänpääsy voisi olla minullekin mahdollinen. Tein avoimessa yliopistossa opintoja ja valmistauduin kokeisiin huolella.

Se hetki, kun postiluukusta tippui iso paksu kirje, lupasi jo todella hyvää. Avasin kuoren ja se oli hyväksymiskuori. Se avaus onkin sitten sanellut todella paljon tulevaisuuttani. Pienestä on asiat kiinni.

  • Hyväksytty siirtohakemus Helsingin yliopiston maisteriopintoihin.

Tein Kajaanissa opintoja todella kovalla tahdilla. Kiitos silloiselle tyttöystävälleni. Ilman häntä en varmasti olisi tässä juuri nyt. Suoritin kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi. Olin aina haaveillut opiskelusta Helsingin yliopistossa ja hain siirtoa. Sieltäkin postiini saapui hyväksymiskirje. Oli aika muuttaa Kajaanista Helsinkiin ja Stockmannin naapurin. Voihan voi, se oli hurja ensimmäinen kesä.

  • Valmistuminen kasvatustieteen maisteriksi 2010.

Korkeakoulututkinto takataskussa. Seisoin Porthanian juhlasalin rivissä. Kädessäni maisterin paperit ja vähän nuhjuuntunut ruusu. Menimme vanhempieni ja silloisen tyttöystäväni kanssa syömään Nepalilaiseen ravintolaan. Muistan vielä. Tyttöystäväni lähti oksentamaan kesken ruokailun ja sepä onkin hyvä aasinsilta seuraavaan tähtihetkeen.

  • Tyttäreni syntymä joulukuussa 2010.

Taksi pihassa. Kuski sytyttää vielä punaisen Marlboron. Avovaimoni makaa taksin takapenkillä hyvinkin tuskaisena. Pakko oli sanoa kuskille, että voitko tumpata tupakkisi, tai kohta leikitään yhdessä kätilöitä keskellä vilkasta Hämeentietä.

Kätilöopisto, kello noin 15. Sylissäni pieni paketti. Paketti, jonka vapautin maailmaan ja katkaisin tärisevin käsin napanuoran. Paketti, joka seuraa minua koko elämäni. Paketti, joka todellakin on ”fragile”. Maailman arvokkain paketti. Paketti, jolla tulee aina olemaan kaksi postiosoitetta.

  • Viran saaminen Vantaalaisesta alakoulusta.

Nykyisessä hyvin epävarmassa taloustilanteessa voin olla todella onnellinen, että minulla on virka. Virka tuo turvaa tulevaisuuteen ja tililleni tipahtaa varmasti kerran kuussa korvaus tehdystä työstäni.

Muistan virkahaastattelupäivän todella tarkasti. Lähdin ajamaan Lahdesta. Oli talven pahimpia lumimyrskypäiviä. Astuin rehtorin ja johtoryhmän eteen. Pyyhkäisin ylimääräiset lumet olkapäiltäni ja annoin mennä. Haastattelutilanne oli todella rento ja onnistunut. En ollut miettinyt mitään valmiiksi ja se saattoikin olla avain onnistumiseen. Rennolla otteella, omana itsenä mentiin ja nyt tuohon samaan osoitteeseen saatan ajaa kymmeniä vuosia eteenpäin.

  • Ruisrock 2016.

Aurinkoinen perjantaipäivä. Seison hyvän ystäväni kanssa Niittylavan edustalla. Kädessäni kylmä virvoke. Ympärillä hyväntuulisia ihmisiä ja musiikki raikaa esiintymislavalta. Kaverini kysyy minulta, että Esko mikä on fiilis? Se hetki ja se tunne.

Se oli hetki, jolloin ensimmäistä kertaa koin ymmärryksen, että olen voittanut kuukausia kestäneen eromasennuksen. Olin selättänyt sen peikon, joka korvaani toitotti negaatiota. Peikko joka heitti päälleni katkeruutta ja kaipuuta. Nyt se peikko koki tappion. Koki tappion onnelle ja vapauden tunteelle. Ymmärsin Ruisrockin auringon alla, että ei minulla ole hätää. Minulla on kaikki hyvin. Olen elossa ja hengitän. Hengitän itse ja yksin. Hengitän itse, ajoittain kaksin. Hengitän itse, joskus kolmistaan.

Millaisia tähtihetkiä mahdetaan elämääni vielä maalailla? Milloin teidän on tehnyt mieli hyppiä ja huutaa? Ilosta ja onnesta.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-Esko-

P.S Tänään tulee muuten Marja Hintikka Live uusintana. TV2 kello 22.05.

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (5)