Yksinkertaisen ja ajattoman kaunis. Näin voisi kuvailla uusinta huonekaluhankintaani. Tuosta Artekin tarjoiluvaunusta olen salaa haaveillut todella kauan. Aina sen hintalapun nähdessäni loppuu haaveilu aikasen nopeasti. Minun oma rakas äitini on kyllä uskomattoman muistin omaava ihminen. Hän on myös ihan samanlainen kuin minä. Jos jotain saa päähänsä on se vaan saatava. Isäni ja veljeni ovat ehkä hienoisen rationaalisempia ihmisiä. Äidin poika minä taidan olla, aina.
Mainitsin äidilleni joskus melkein kolme vuotta sitten tähän asuntooni muuttaessani, että kylläpä tuohon sohvan viereen sopisi hyvin juuri tuo kyseinen tarjoiluvaunu. Keskustelu jäi sitten siihen ja sohvan vieressä on eiliseen päivään asti ollut Ikean vanha tv-taso. Viime viikolla asia nousi jostain taas esille ja sitten tulikin soitto, että miepä kävin nyt sen Artekin sinulle ostamassa. Ennen ei tule, kun olet asuntosi siivonnut ja raivannut.
Maanantaina suoritin sitten suursiivouksen ja raivasin “olohuoneestani” kaiken ylimääräisen pois. Eilen tuo helmi sitten asuntooni saapui ja onhan se nyt ihan älyttömän hieno. Aina, kun kävelen siitä ohi ihastelen sitä hymy huulilla. Kyllähän tuo huuma jossain vaiheessa laantuu, mutta voihan sitä nyt vähän fiilistellä. Nyt alkaa olemaan tässä kämpässä ainoastaan huonekaluja, joilla kaikilla on oma tarinansa. Mummoni tuoli vuodelta 1960, itsetehty keittiönpöytä, Artekin nojatuoli ja nyt tämä uusi timantti.
Äitini aina esittelee nämä hankintansa ehkä hieman suruisilla saatesanoilla. Sitten, kun miusta aika jättää. On sinulla aina muistot mukanasi. Niin on, nuo ajattomat huonekalut tulevat varmasti seuraamaan myös minua. Niin kauan, kun miusta aika jättää. Eli toivottavasti tulevat näkemään vielä paljon hyviä hetkiä ja vuosia elämässäni.
Mitäs tykkäätte?
-Esko-