Ensivaikutelma. Ensivaikutelma on siitä raaka, että sen voi antaa tasan yhden kerran. Ensimmäinen mielikuva ihmisestä syntyy todella nopeasti. Joidenkin tutkimusten mukaan noin yhdeksässäkymmenessä sekunnissa. Olemalla oma itsensä ei nämä kohtaamiset voi mennä pahasti mönkään. Tai jos menevät, niin sitten menevät. Jos jotain on tähän ikään mennessä oppinut elämästä, niin aitous tulee säilyttää ja aina tulee olla vahva oma itsensä. Esittämällä ja mielistelemällä ei tässä maailmassa kovin pitkälle pötkitä. Sitäkin olen harjoittanut. Harjoittanut ja elänyt ulkopuolella omasta syvimmästä itsestäni.
Sosiaalinen media tarjoaa oivat mahdollisuudet esittää itsestään vain niitä puolia, joita haluaa muille itsestään näyttää. Keskustelin erään ihmisen kanssa aiheesta. Hän kertoi, että koki havahtumisen. Havahtumisen, kun oli liian syvällä sosiaalisen median maailmassa. Hän eli ikäänkuin sosiaalisen median kautta. Teki semmoisia asioita, joista koki hänen seuraajansa kiinnostuvan. Oikean elämän raja hämärtyi. Näin omasta elämästään kirjoittavana tuolle hämärälle rajalle olisi todella suuri vaara joutua.
Itse olen kirjoittanut blogia ja käyttänyt sosiaalista mediaa hyvin aktiivisesti reilun vuoden. Olen pyrkinyt näyttämään itseni niin aitona, kuin mahdollista. En tiedä millaisen vaikutelman olen ihmisille tätä kautta itsestäni antanut. Tämä vuosi on ainakin ollut kirkkaasti elämäni tapahtumarikkain. Mollia ja duuria on riittänyt. Jotkut näkevät minut varmasti ihan täysijärkisenä, työssäkäyvänä, syvällisesti asioita pohdiskelevana avoimena ja ajoittain hauskana miniperheen isänä. Joillekin olen varmasti sosiaalisen median pelle, joka katkeruudessaan roikkuu vanhassa elämässään, tilaa kuvittajalta eksiensä kuvia banneriinsa ja etsii bloginsa kautta itselleen päiväkahviseuraa.
Kyllähän sitä itsekin toivoisi, että tämä elämä voisi olla hieman tasaisempaa. Tasaista ja seesteistä tässä jo olikin. Pieni tai siis iso (snap back-lippiksessä kolmannessa reissä) pääni oli jo akkomodoitu nykyiseen elämäntilanteeseen. Nettipankissa lainavälilehti muistutti siitä omasta rakkaasta asunnostani, turvapaikastamme. Yhtäkkiä täysin tahtomattaan kiskaistiin keskelle draamasarjaa. Ilman repliikkejä, ilman koekuvauksia. Tässä sarjassa harmittavinta on se, että tämä on sitä tositeeveetä, realityä. Olisi se yksi seikkailu niissä ympyröissä jo voinut riittää.
Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia, jotka kommentoivat viime viikolla julkaisemaani fiktiivistä bussireissua. Tuli paljon informaatiota, tsemppiä, asiallista keskustelua, ei niin asiallista keskustelua ja satusedäksikin joku taisi sanoa. Tove Jansson. Tuo rakastettu kirjailija on kertonut ehkä hänen tunnetuimman tarinan eli Muumilaakson synnystä. Muumilaakson, joka syntyi sodan keskellä maailmaksi, jossa kirjailijakin oli turvassa. Tove Jansson on kertonut tunteneensa itsensä niin epätoivoiseksi, että alkoi kirjoittaa satuja. Onneksi ei olla sodassa, ei 1940-luvun alussa. Jansson kehitti epätoivoisissa tunnelmissa rakastetut Muumit. Mitäköhän tämän satusedän kynästä kehittyy?
Toivottavasti oikeaoppisia kärrynpyöriä, uskoa rakkauteen, rehellisyyttä ja lämpöä!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen, lähde: Luokanopettajan kalenteri 2016-2017 //