onnellisuus

Blogissa alkaa uusi epäsäännöllisin väliajoin päivittyvä sarja, nimeltään: Vieraskynä. Ensimmäisen vieraskynän kirjoittaja teki rohkean irtioton. Todella rohkean. Itse olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on kanttia tehdä kovia siirtoja ja niinpä olikin hienoa, että Olli raapusti ajatuksia herättävän tekstin.

“Maailma on pieni…” Näin todetaan usein. Ollin ja minun tapauksessa tämä pitää paikkaansa. Itse kirjoittelen tätä johdantoa vanhemmillani. Vanhempieni talossa, joka sattuu olemaan Ollin vanhempien rakentama. Tässä huoneessa, jossa tällä hetkellä makailen, on Olli leikkinyt pikkupoikana. Tällä hetkellä hieman isompana poikana hän leikkii toisella puolella maapalloa. Annetaan Ollin kertoa:

////”Joskus on vaan pakko päästä hetkeks pois, hetkeks muualle.  Hetkeks irti. On hyvä löytää itsensä kaukana kaikesta. Olla poissa jotta voi tulla takas.”

Löydä itsesi kaukana kaikesta.”05/2014 Jare ja Finnair.

Mutta mitä jos onkin kotona jo siellä kaukana, kaukana kaikesta. Tätä olen viime vuodet miettinyt, tarkalleen vuodesta 2010 lähtien, kun olin Balilla vaihdossa. Onko onnellisuus sitä, että pihassa on velalla ostettu auto ja painat kasista neljään hihnaa, jotta saat asuntolainan maksettua ja oravanpyörä pyörii siinä sivussa omalla painollaan. Vai voisiko se olla jotain muuta? Serkkuni kuvasi ajatuksen siten, että ”Pomppaat aamulla ylös sängystä, vedät shortsit ja hihattoman päälle, hyppäät flip-floppeihin, lyöt kypärän päähän ja ajat skootterilla töihin 10 minuuttia.” Mielestäni se on aika hyvin kuvattu. Onnellisuushan on kuitenkin jokaisen itsensä määriteltävissä, on se sitten materiaan, turvallisuuden tunteeseen tai muuhun elämiseen liittyvää onnellisuutta. Tähän viittaa myös seuraava teksti, jossa psykologi Kari Kiianmaa on vastannut (Seura, 18/2012 ) lukijan kysymykseen ”Miksi työnteko ei kiinnosta”

https://seura.fi/terveys/seurapsykologi/seurapsykologi-miksi-tyonteko-ei-kiinnosta/

Tässä kiteytyy mielestäni myös osittain oma ajatusmaailmani. Tai nykyisin vallitsevan ajatusmaailman kyseenalaistaminen. Aina voi tulla takaisin, mutta mukavuusalueelta ulosastuminen vaatii kuitenkin eniten rohkeutta ja itseltäni se vaati työn lopettamisen, asunnon vuokraamisen sekä repun pakkaamisen. Ainakin muutama kuukausi Aasiassa avannee mieltäni sen verran, että tiedän, haluaisinko asettua Suomeen, vai voisiko se paikka olla kenties jossain muualla, jossain lämpimässä. Jossain, missä kylmää ja jäätä ei näkisin kuin juomalaseissa.

Olen itse ollut aina sellainen ihminen, että kaipaan seuraa. En viihdy kotona kovinkaan montaa iltaa viikosta yksin, vaan aina jos tarjolle tulee mitä tahansa muuta tekemistä, jota minä itse tai kaverini ehdottavat, ne menevät ja kepittävät kotona olemisen mennen tullen. Reissuun lähtiessäni tiedostin, että Suomessa asiani olisivat hyvin, kun tulen takaisin ja elämä hymyilee. Aasiaa yksin kiertäessä on kuitenkin ollut erinomainen olo. En ole osannut kaivata omaa rauhaa, kuin vasta nyt kun tiedostaa mitä se todella merkitsee. Pakkaat repun ja valitset seuraavan suunnan vasta lentokentällä, ilman että tarvitsee kysyä keneltäkään muulta mielipidettä asiaan. Reppureissaamisessa on myös se hyvä puolensa, että reissun päällä on myös useampi samaa matkakuumetta kärsivä levoton sielu, josta saa nopeastikin seuraa ja hostellin aulassa ajautuu helposti pitkääkin juttutuokioon niin halutessaan.

Life rules.

-Olli- ////

Kiitos Olli vieraskynästä, rohkea heppu!

-Esko-

// kuvat: Olli //