Browsing Tag

ope

, , , ,

Huonoja muistoja, hyviä muistoja, huonoja muistoja, hyviä muistoja

22.1.2019

Kouluruokailu on asia, josta lähes jokaisella on jonkinmoisia muistoja. Toinen asia, josta jokaisella on oletettavasti myös jonkinmoisia muistoja on koululiikunta. Tänään ajelin liikuntatuntien jälkeen kotiini. Eräs oppilas oli juuri huikannut tunnin päätteeksi, että nämä ovat tosi kivoja tunteja. Se oli mukava kuulla. Tarkoituksemme oli mennä hieman ottamaan tuntumaa hiihdon saloihin, mutta pakkasherra oli tällä kerralla hieman toista mieltä. Suunnitelma B käyttöön ja liikuntasaliin touhuamaan erinäistä voimistelua, musiikkiliikuntaa, koordinaatiota ja kehonhallintaa.

Siinä ajellessani mietiskelin omia muistojani koululiikunnasta. Olen ihan pienestä asti ollut todella liikunnallinen heppu. Lähes kaikki vapaa-aika meni pihapelien pyörteissä. Seppo Rädyn keihäskaarta on pyritty mukailemaan. Timo Suden kääntölämäriä on Kanervalan kentällä hiottu. Koululiikunta on jättänyt minulle vain hyviä fiiliksiä. En niinkään muista yksittäisiä tunteja, mutta ne hetket, kun pääsi edustamaan koulumme joukkuetta. Ne olivat hienoja hetkiä ja onneksi tämä perinne jatkuu ainakin Vantaalla. Menneellä viikolla koulumme joukkue juhli alakoulun poikien salibandysta saavutettua hopeamitalia.

Usein keskustellessa koululiikuntamuistoista, nousee esiin muutamia vakioasioita. Cooperin testi, jääminen viimeiseksi joukkuejaoissa, hiihto aivan väärillä varusteilla tai luistelu nilkoista löysillä, vääränkokoisilla luistimilla. Kertoipa joku aikoinaan tarinaa liikunnanopettajasta, joka ajoi autolla suorituspaikalle. Heitti pallon ikkunasta kentälle huikaten samalla, jotta laittakaa pelit pystyyn. Hienoisesti toivon, että tämä viimeinen on ainoastaan vuosien saatossa elänyttä legendaa.

Alakoululiikunnan tavoitteena ei ainakaan minun mielestäni ole kasvattaa kenestäkään urheilukenttien legendoja. Sana pakko ja liikuntatunti ei oikein sovi yhteen. Tunneista tulisi rakentaa semmoisia, jotka tarjoaisivat jokaiselle mahdollisuuden liikkua juuri oman tasonsa mukaisesti. Tutustua lajeihin ja erilaisiin liikuntamuotoihin, ylittää ajoittain itsensä ja saada edes pienoinen hiki päälle tai ulkona posket punaiseksi. Tämä ei todellakaan aina ole helppoa. Tunneille saapuu lapsia niin erilaisista liikunnallisista lähtökohdista.

Ehkäpä tärkein tavoite itselläni on se, että pitämäni tunnit eivät jätä kenellekään aiemmin mainitsemiani muistoja tai ainakaan saa aikaan minkäänlaista kammoa tai sammuta intoa liikuntaa ja liikkumista kohtaan. Urani varrelle on osunut upeita onnistumisen hetkiä. Oppilas, joka syyslukukauden aluksi vetäytyi peleissä aina sinne pallon tavoittamattomaan nurkkaukseen löysi oman lajinsa, lentopallon. Se ilme, kun hän ratkaisi ottelun upealla lyönnillään. Se onnistumisen riemu ja muiden oppilaiden kannustus ja tsemppaus oli jotain niin hienoa. 

Se hetki, kun eräs eskarilainen kysyi pääseekö ampumaan Messin paita päällä rankkarin kesken meidän kutosten liikuntatunnin? Tottakai päästiin. Kutosluokkalainen veskari valmiina ja muita lähes puolet lyhyempi pikkuMessi asettui pallon taakse ja täydellinen osuma. Pallo yläriman kautta vasempaan yläkulmaan. Juttelin myöhemmin hänen äitinsä kanssa tilanteesta ja heti oli kotona kertonut unelmamaalista. Varmasti jäi tuo hetki mieleen pitkäksi aikaa.

Se hetki, kun valmistavan luokan oppilas saapui mukaamme luistelutunnille jäähalliin. Hän ei ollut koskaan elämänsä aikana käynyt jäällä. Luistimet jalkaan, kypärä päähän ja askiin. Kaatuminen ja ylös. Kaatuminen ja ylös. Tämä sama kaava toistui varmasti kaksikymmentä kertaa. Heppu ei vaan luovuttanut. Ei luovuttanut ja seuraavalla kerralla hän jo pysyi hieman huteralla potkulla hienosti pystyssä, hymy huulilla tietysti. 

Tunteja täytyy pyrkiä myös rakentamaan hyvin erilaisilla variaatioilla. Välillä leppoisa kävelylenkki lähimaastossa, välillä tanssitunteja uusien mobiilisovelluksien avustuksella, välillä voi vaan ottaa toppatakin tyynyksi ja rentoutua. Rentoutua rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Jos nukahtaa niin mitäpä sillä on väliä? Tarjoavathan kuntosalitkin nykyään päiväunitunteja. Ei huono innovaatio. Fyysinen hyvinvointi koostuu niin monesta tekijästä.

Olisi todella mukava, jos voisitte jakaa kommenttikenttään omia koululiikuntamuistojanne. Aihe on lähellä sydäntäni, joten laitetaanpas kommentoijien kesken jakoon kaksi E2O-kangaskassia. Sinne voi pakkailla vaikkapa kuntosalivarusteet tai lämpimällä mehulla täytetyn termarin metsälenkille. (Olen yhteydessä voittajiin ja arvonta päättyy sunnuntaina 27.1 kello 20.00)

-Esko- 

Comments (40)
, , , ,

Mitä minä juuri luin?

30.11.2018

”Valokuva uutissivuilla pysäytti. Kuvassa miesopettaja neuvoi kahta pulpetissa istuvaa poikaa. Opettajalla oli päällään musapaita ja tumma huppari. Pojilla oli siistit paidat ja ryhdikäs istuma-asento. Opettaja on epäilemättä mainio työssään, mutta en silti voinut välttyä ajatukselta, että muutama vuosikymmen sitten musta bändipaita ja huppari olivat koulua vieroksuvan murrosikäisen univormu. Tilanne näytti kääntyneen päinvastaiseksi.”

Tämä Keskisuomalaisen päätoimittajan Pekka Mervolan kirjoittaman jutun lukeminen myös pysäytti ja samalla pysäytin myös lukemisen tuohon virkkeeseen. Irroitin tämän alun varmasti pois kirjoituksen pääasiallisesta kontekstista, mutta olihan tuo hyvin erikoinen aloitus. En ihan saanut kiinni mitä Pekka tuolla pysäyttävän uutiskuvan vertauksella ajoi takaa. Toivottavasti ei ainakaan sitä, että opettajan ammattitaito olisi jollain tasolla kiinni hänen vaatetuksestaan ja itseasiassa minulla oli kasiluokan koulukuvassa päälläni Panteran- bändipaita. En minä koulua silloinkaan vieroksunut.

Opettajan työn ehdottomia rikkauksia on se, että jokainen voi tehdä työtään täysin oman persoonansa kautta. Jos yrität olla luokan edessä jotain muuta kuin oma itsesi, olet mennyt jo lähtökohtaisesti metsään. Se on aivan sama, onko sinulla puku pykälässä vai Pertti Kurikan Nimipäivien-bändipaita päälläsi.

Lapsille puhutaan siitä, että koulukaverit ovat samanarvoisia ja yhtä arvokkaita. Riippumatta heidän sukupuolestaan, ihonväristään, perheen tulotasosta, matkapuhelimen mallista tai pukeutumisestaan. Myös opettajat saavat oletettavasti olla juuri sellaisia, kuin ovat. Kaikki siellä luokan edessä varmasti parhaansa tekevät tässä muuttuvassa koulumaailmassa. Pedagoginen osaaminen, lasten ja nuorten lämminhenkinen kohtaaminen ei korreloi tietääkseni millään tasolla paitojen kanssa.

Tein kymmenen vuotta sitten kandidaatin tutkielman otsikolla: Opettajaan kohdistuvat ulkoiset vaatimukset ja roolimalliodotukset- luokanopettajien ajatuksia ammattiinsa kohdistuvista ulkoisista vaatimuksista ja roolimalliodotuksista- Niin, tein sen kymmenen vuotta sitten, mutta ajankohtainen tuntuu edelleen olevan. Vaatetusta ei kyllä muistaakseni kysymyspatteristossa edes mainittu. Minulla oli tänään päälläni Pertti Kurikan- paita. Facebookin Pukeudu bändipaitaan opettaja! -tempaukseen osallistui yli tuhat opettajaa. Kaikki oletettavasti olivat tänään yhtä ammattitaitoisia kuin aikaisemminkin ja tulevat varmasti olemaan jatkossakin.

-Esko-

// Lähde: Facebook/ KSML Pekka Mervolan kolumni 29.11.2018 //

Comments (5)