Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

psykoterapia

, , , , , , ,

…kun mieli särkyy

3.4.2016

20160320_102246000_iOS
EskoKyrö-6

EskoKyrö-20-2

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole hakea sääliä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on antaa edes yhdelle ihmiselle toivoa ja uskoa. Toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta.

Itkun turvottaneet silmät tuijottavat minua peilistä. Identiteetti on murentunut pieniksi palasiksi jonnekin. Itsetunto ja itsekunnioitus on irtautunut vartalosta. Kuka minä olen? Mitä minulla on? Miten onnistun rakentamaan elämäni taas aivan alusta? Häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen leima otsassa. Katkeruus on vallannut mielen.

En osannut käsitellä näin vaikeita asioita. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Menin täysin henkiseen umpisolmuun. Elämän iloinen liekki sammui. Nyt oli tehtävä jotain. Tässä olisi ollut mahdollisuus jäädä loppuelämäksi rypemään tuonne katkeruuden mustaan ja synkkään suohon. Avata korkki ja antaa mennä. Itse kuitenkin suljin lenkkareiden nauhat entistä kireämmälle, lähdin ulos ja päätin, että taistelen itseni ylös tuolta suosta ja nousen sieltä vahvempana kuin koskaan.

Psykiatri. Psykoterapeutti. Kyseisten ammattien edustajat eivät ole aiemmin kuuluneet elämääni. Nyt kuuluvat ja olen ylpeä itsestäni, että hain ulkopuolista ammattiapua. Alkoi pitkä tutkimusmatka itseeni. Haluan avata kaikki solmut minussa. Haluan, että täältä surun pyörremyrskystä kävelee mies, joka tuntee itsensä paremmin kuin koskaan. Käsittelee tämän eron viimeistä kyyneltä myöden. Olen joskus mietiskellyt voiko stabiilin, iloisen, sosiaalisen ja elämänjanoisen ihmisen mieli särkyä. Kyllä se voi.

Haluan murtuneen sydämeni pohjasta toivottaa entiselle elämänkumppanilleni kaikkea hyvää hänen elämässään. Haluan edelleen laulaa hänelle syntymäpäiväonnittelut nuotin vierestä. Haluan leipoa hänelle F:n kanssa lösähtäneen äitienpäiväkakun. Haluan hänelle onnea ja iloa. Tulen aina rakastamaan F:lle parasta mahdollista äitiä. Rakkaus on vain muuttanut muotoaan. Rakkaus asuu siinä pienessä ihmisessä, siinä tärkeimmässä.

Rakastakaa, silittäkää poskea ja kysykää mitä oikeasti kuuluu.

Valoa kohti, joskus.

-Esko-

Tästä kappaleesta tuli minulle todella tärkeä. Olen kuunnellut sen lähiviikkojen aikana varmasti satoja kertoja. Jokaisella kerralla tulee kylmät väreet ja kyynel pyrkii silmäkulmaan. Egotrippi, hieno biisi.

//Postauksen kuvat: Jere Lehtonen//

Comments (128)