Varasin jo viime vuoden puolella itselleni tatuointiajan. (Vanhempani, älkää nyt vetäskö niitä kahveja väärään kurkkuun. Olen jo sen ikäinen, että tiedän kyllä mitä elämälläni teen.) Isä ja äiti eivät varsinaisesti ole mitään tatskojen suurimpia ystäviä ja nähtyään ensimmäisen kuvani taisi sitä seurata noin kolmen viikon puhumaton jakso. Aika parantaa ja nyt he ovat asian kanssa toivottavasti jo melkoisen sinut. Tavoitteenani on hieman täytellä tuota oikeaa kättäni. Aika minulla on vasta huhtikuussa ja en vielä ihan tarkalleen tiedä mitä minä sinne oikein laittelisin?
Tällä hetkellä vasenta kättäni koristaa maatuska, josta olenkin jo kirjoitellut. Oikeassa kädessä on ankkuri ja merenneito, tuostakin on jo tullut tarinoitua. Paljon on tullut tarinoitua myös elämästä. Ja jollain tavalla haluan uudessa kuvassani symboloida sitä kuinka elämä aina loppujen lopuksi voittaa. Tapahtuipa mitä tahansa, niin uskoa hyvään ei saisi koskaan unohtaa. Ei, älkää säikähtäkö. Suunnitelmissani ei ole ikuistaa iholleni vaaleanpunaisia laseja tai laineilla kelluvia lemmenlaivoja. Suunnitelmissani olisi ikuistaa iholleni jotain visuaalisesti kaunista, merkityksellistä ja kestävää. Niin, siis onhan lemmenlaivakin semmoinen, mutta varmasti ymmärsitte.
Kaikki tatuointini on tehnyt sama heppu. Ystävä Lahdesta yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Hänen kanssaan on niin helppo lähteä työstämään näitä projekteja. Lähettelen aina aluksi jotain idea-aihioita ja Juha alkaa siitä sitten suunnittelemaan. Aina olemme päässeet haluttuun lopputulokseen, joka näin tatuoinnissa on ihan hyvä asia. Katsotaanpa siis mitä tällä kertaa saadaan aikaiseksi.
Kirjoituksen kuvat eivät liity aiheeseen millään tavalla, koska eihän minulla ole mitään hajua vielä tulevasta kuvastakaan. Heh, kylläpä olenkin nokkela. Ehkä parempi lähteä vielä tuulettamaan päätään iltalenkille.
-Esko-
// Kuvat: Antti Sihlman //