Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

teenager

, , , , ,

Rakkauskirjeet, oi rakkauskirjeet!!

9.11.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Etsimme F:n kanssa vanhoja smurffileluja vanhassa teini-iän huoneessani. Ja, jes mikä kätkö sieltä löytyi. Tässä tapauksessa kiitän, että äitini on himohamstraaja. Yhdestä laatikosta löytyi suuri kasa vanhoja ”rakkauskirjeitä”. Ensimmäiset oli lähetetty lähes 30 vuotta sitten. Ei säily nykyiset Whatsapit ja meilit kolmeakymmentä vuotta. Ei, koska keskimääräinen puhelimen käyttöikä lienee noin parisen vuotta. Samasta laatikosta löytyi myös ensimmäisiä C-kasettejani. Oli Metallican: Kill em All, Europen: The final countdown ja kirsikkana/melonina (kirjaimellisesti) Sabrina. Aika laaja musiikkimaku. Liekö viimeisen ostanut isäni ”autokasetiksi”? Tiedä häntä.

Lukiessani kirjeitä koin todellisen nostalgiatripin. Yhdessä muisteltiin alakoulun, silloisen ala-asteen diskoa. Tarina meni jotenkin näin: Olin juuri saanut uudet kivipestyt farkut. Ja niillä onnistuin hurmaamaan luokkamme tytön. Olin kuitenkin pisnesmies ja pyysin 10 markkaa yhdestä tanssista. Kotiin mentyäni vanhempani löysivät minulta kympin setelin ja tämän huomattuaan lähtikin kivipesty pikkuhurmuri palauttamaan seteliä tytön kotiovelle. Oli aika nolo paikka.

Ensimmäinen ”oikea” tyttöystäväni oli rippikouluni isonen ja hänen kanssaan oli näemmä käyty hyvin vilkasta kirjeenvaihtoa. Seassa oli myös minun kirjoittamia kirjeitä, joita en ollut koskaan saanut kiikutettua postilaatikkoon asti. Yhdessä manasin tulehtunutta korvistani. Laitoin sen vanhemmiltani salaa ja otin sen aina pois, kun tapasin isän tai äidin. Ja lopputuloshan oli tietysti tulipunainen tulehtunut korva. Yhdessä haukuin vanhempani, koska eivät päästäneet minua tytölle yökylään. Ja tämän suuttumuksen ymmärränkin. Kyllähän nyt teinipoika pitää päästää tuoreelle mielitietylle pussailemaan. Tai, no. Ei ehkä. Metsän kautta poljin aina kotiin maastopyörälläni.

Valittuja nostalgiapaloja kirjoittamistani kirjeistä:

” Siis tykkäätkö näistä mun uusista leveistä farkuista?…”

” Toi meiän isä on niin Paska. Ei se mistään mitään tajua!!…”

” Siis tykkäätkö sä nyt musta vai Tupesta?…”

” Jatketaanko siitä mihin jäätiin? ”

” Kaija Koon Tuulikello on kyllä hyvä…”

” Saanko sen luokkasormukseni takaisin?…”

Ehkä hyvä, ettei tämän romantikon kirjeet päässeet maaliin asti. Kirjeet takaisin. Niiden kirjoittaminen vaatii kuitenkin enemmän ajattelua ja panostamista, kun esimerkiksi Whatsapp-viestin. Se on yleensä impulsiivinen pläjäys maustettuna muutamalla Emojilla. Ei sama asia, ei!

Kirjeet kunniaan!

-Esko-

Comments (21)
, , , ,

Voi mahoton sentään!

4.8.2016

IMG_20160804_132839Herätyskello pirisee. Ei matkapuhelimen, koska sain ensimmäisen oman vasta armeijassa. Nousen ylös huoneeni sängystä. Seinillä on Michael Jordanin ja Shaquille Onealin julisteet. Lihaksikkaita koripalloilijoita tasapainottaa jo klassinen hymyilevä Alicia Silverstone. Puen päälleni kaksi kokoa liian ison flanellipaidan ja jalkoihini vedän leveät vaaleanruskeat samettihousut. Menen alakertaan. Moikkaan vanhempiani teinipojan vähän angstisen matalalla äänellä. Syön aamiaisen ja nappaan suuhuni Roaccutan-aknelääkkeen. Tämä lääkekuuri oli teini-Eskon varjeltu salaisuus. Ei kukaan teinipoika voi myöntää kenellekään syövänsä aknelääkkeitä.

Polkaisen AceBike merkkisellä maastopyörällä kohti Lahden Yhteiskoulua. Astun luokkaamme, jossa on pelkkiä poikia. Kyllä, kävin Yläasteen poikaluokalla. Tämä oli joku koulumme kokeiluluokka. Täytyisi muuten käydä kysymässä, mikä tämän idea mahtoi olla? Meitä oli (muistaakseni) seitsemäntoista poikaa. Kaikilla silmissä heräilevä rohkeus vastakkaista sukupuolta kohtaan. Siinä oli pojilla kolme  vuotta aikaa suunnitella sitä täydellistä lähestymisrepliikkiä, jonka sitten lukiossa voi jollekin saman luokan tytölle sanoa.

Teininä olin oletettavasti kiltti ja helppo heppu. En juurikaan kiristänyt vanhempieni hermoja. Tämän kaiken taustalla oli aktiivinen urheiluharrastus. Skeittasin ja pelasin koripalloa tosissani. Koulupäivien jälkeen kokoonnuimme läheisen Kansanopiston pihaan skeittaamaan ja siitä suoraan koripalloharjoituksiin. Ei ollut vielä Watsappeja tai Snapchatteja. Kotipuhelimiin soiteltiin ja kyseltiin onko Aki tai Tuomas kotosalla? Kyllähän me ne pakolliset tupakat ja kotiviinit kokeiltiin lähimetsissä, hinkattiin sormia juuriharjalla ja laitettiin sisuja suuhun.

Silloisella Yläasteella pärjäsin koulussa hyvin ja keskiarvoni mahdollisti minun pääsyn arvostettuun Lahden Yhteiskoulun lukioon. Lukiossa minulle iski vaihe, joka minua myöhemmin on kaduttanut. Saimme ystävieni kanssa idean perustaa Punk-bändin. Olin laulaja, osaamatta laulaa yhtään. Kiersimme ympäri Suomea vanhalla Opel Corsalla erinäisissä alakulttuuritapahtumissa ja alkoi tuossa vaiheessa ne kauan paitsiossa olleet tytötkin kiinnostamaan. Kouluhan siitä hieman kärsi ja koripalloharrastuksenkin lopetin Euroopan kiertueiden toivossa. Ei tullut kiertueita. Ei tullut tyttöjä (en kyllä ihmettele, kun katsoo tuota lukioaikaista ulkoista olemusta). Tuli vain huono ylioppilastodistus.

Juttu jatkuu ja voi mahoton sentään, olihan ne aikoja!

-Esko-

(Tämä kirjoitus oli lukijavinkkaus, kiitos ja kiitos…)

Comments (11)