Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

toivo

, , , , , ,

Ero oli helvetti!…ahdistuslääkkeistä aurinkoon

21.10.2016

12803094_10208470938232393_397248533212960941_nTämä on yhteistyöpostaus ahdistuslääkkeiden, psykoterapian, psykiatrin, Bruce Fisherin, valon, auringon, ystävien, vanhempien ja Marja Hintikka Liven kanssa. Minua kysyttiin mukaan maanantain jaksoon, jossa käsitellään eroa. Mietin ja mietin hetken, kunnes suostuin mukaan. Eiköhän tästä asiasta ole jo tarpeeksi kirjoitettu, mutta ajattelin kuitenkin ainakin vielä kerran palata aiheeseen. Syvällisesti ja terävällä päällä. Alkukevään kirjoitukset olivat niin sydän verellä kirjoitettuja. Haavat olivat ammollaan auki ja kyyneleet valuen niitä kirjoittelin. Nyt on arpi sulkeutunut ja kyyneleet eivät enää tipu pitkin poskiani. Arvet varmasti hieman aukeavat semmoisina hetkinä, jolloin yhdessä pöytiä katettiin. Esimerkiksi syntymäpäivät ja joulu saattavat olla vaikeita näin ensimmäisenä vuonna. Tai sitten eivät. Kohtahan sen näkee.

Sydän verellä kirjoitin. Nyt kirjoitan jo järjellä ajatellen. Voin jo älyllisesti miettiä tuota taivaltani. Taivalta itkevästä, oksentavasta ja älyttömyyksiä suustansa päästelevästä haamusta jo elämästä nauttivaan aikuiseen mieheen. Alku oli hirveä, aivan hirveä. Ero oli helvetti! Mieleni heilahti ja muistan eräänkin päivän, kun makasin edesmenneen rakkaan isoäitini olohuoneen lattialla. Itkin ja huusin. Oli pakko soittaa isälle ja äidille, että tulkaa tänne ja auttakaa minua. En voi kuvitella miltä tuntuu nähdä oma lapsi tuossa kunnossa. Äiti sitten saattoi poikansa kädestä pitäen Dextraan hakemaan rauhoittavia lääkkeitä. Äkillinen stressireaktio. Oli äkillinen ja hyvin voimakas. Minusta irtosi kaikki. Itsetunto, itsekunnioitus, rakas haaveasunto, jokailtainen hyvänyön suukko, tulevaisuuden unelmat, kilot ja viimeisenä meinasi irrota järkikin päästä. Onneksi uskalsin hakea apua.

Pieni vaaleaseinäinen huone. Tyhjä tuoli. Pöydällä kello ja nenäliinoja. Istuin alas. Vastapäätä minua istui silmälasipäinen rauhallinen mies. Hän painoi varmoin ottein kellon päälle ja sanoi, että nyt voit puhua. Kirjasi ruskeakantiseen kirjaansa. Minä puhuin. Puhuin ja puhuin. Hän ei puhunut juuri mitään. Kyseli ja kyseenalaisti. Etsittiin yhdessä syitä tiettyihin käyttäytymismalleihini. Tämä auttoi. Tämä todella auttoi. Nyt tunnen itseni varmasti paremmin kuin koskaan. Näin ainakin uskon ja toivon.

Hyvä, että kävin pohjalla. Ymmärsin sen, kuinka merkitykselliseen suhteeseen sain oman rakkaan lapseni. Suhde merkitsi minulle todella paljon ja siksi se varmasti ottikin noin koville. Jokainen ihminen kokee eron eri tavalla. Minulle se oli karmea kokemus, jonka käsittelystä en itse olisi selvinnyt. Myönnän, ryvin aivan liikaa. En halunnut päästää irti ja se oli suurin virhe. Niin kauan kuin ajattelet edes 0,00001 prosentin mahdollisuudesta palata vanhaan elämääsi, et tule koskaan pääsemään asiasta yli. Rakkaus ei valitettavasti kuole sormia napsauttamalla. Eikä tarvitsekaan. Romanttinen rakkaus sen sijaan on tukahdutettava. Keinolla millä hyvänsä.

Itse sitä suomalaisena miehenä koki elävänsä ihan normaalissa parisuhteessa. Ajoittain salamat sinkoilivat ja oli niitä vaikeitakin hetkiä. Nyt jälkikäteen olen käynyt suhdettani läpi aika perusteellisesti. Kyllä, varmasti toimin väärin. Kyllä ihan varmasti toimin, mutta itseäni en halua mistään syyllistää. Asiat menivät nyt näin ja uudenlainen elämä on edessä. Toivon, että se näyttäytyy vain onnellisena ja ilontäyteisenä, meille kaikille.

Ero varmasti tulee koskettamaan jollain tavalla jokaista ihmistä heidän elämänsä aikana. Ei välttämättä osu omalle kohdalle ja ei sitä kenellekään toivo, mutta varmasti ystävä- sukulais- tai tuttavapiirissä eroja tulee väistämättömästi eteen. Erossa aina joku kärsii, harvoin kukaan voittaa, mutta se voi olla ainut vaihtoehto ja hetki aloittaa kaikki alusta. Nyt on aika aloittaa kaikki alusta. Rakentaa oma vanhemmuus uudella tavalla. Rakentaa ja nikkaroida se niin hyvin, että pieni apuri pystyy rakentamaan itselleen turvallisen ja onnellisen elämän.

Elämäämme tulee varmasti mukaan myös muita rakkaita rakentajia. Nämä rakentajat täytyy nähdä ainoastaan positiivisena asiana. Rakentavat ihmiset ehjiksi, vahvemmiksi ja tuovat pienen rakentajan elämään paljon lisää turvaa sekä aitoa rakkautta.

Minut on rakennettu jo melkein ehjäksi. Sydämeeni voi joku vielä oman huoneensa naputella, mutta muuten on villat ja ruuvit paikallaan.

Kaikesta selviää! Kyllä, ihan kaikesta. ” Meidän täytyy luopua elämästä jonka suunnittelimme, jotta voimme ottaa vastaan elämän, joka odottaa meitä.” – Joseph Cambell-

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (76)